Samalla kun otin uusista valokuvatauluista kuvat,
niin nappasin muutaman kuvan ympäriinsä. Onnistun kyllä sössimään
valotuksen kanssa aina mutta näillä mennään kun enempään säätämiseen ei
tunnu aikaa liikenevän. Kuvista päätellen on kahvi ja Grand Designs nytkin kesken.
bella sai joku hetki sitten päähänsä että haluaa ison tytön huoneen eli suomeksi ”kaikki tavarat pois huoneesta”. Ilmeisesti askeettisuus on aikuista, enkä ota kantaa mistä tällainen ajatus on tytölle tullut. No eipä huoneessa paljoa riisumista ole mutta heitettiin nyt kirjahylly sekä nojatuoli ulos.
bella sai joku hetki sitten päähänsä että haluaa ison tytön huoneen eli suomeksi ”kaikki tavarat pois huoneesta”. Ilmeisesti askeettisuus on aikuista, enkä ota kantaa mistä tällainen ajatus on tytölle tullut. No eipä huoneessa paljoa riisumista ole mutta heitettiin nyt kirjahylly sekä nojatuoli ulos.
Samalla käytiin läpi kaikki tavarat hyllyissä ja
laatikoissa ja jäljelle jäävät kirjat tyttö halusi sängynaluslaatikkoon.
Muut lelut ovat kirjoituspöydän laatikoissa sekä vaatekaapin
leluhyllyillä. Levensin kirjoituspöytää niin paljon kun
mahdollista jotta sen ääreen mahtuu 2-3 tyttöä kerralla
työskentelemään. Sähköurkujen tilalle pukki tuo toivottavasti oikean
elektronisen pianon, ilmeisesti pikkuhiljaa pitäisi äidin aktivoitua
tässäkin asiassa. bellan toive on että piano on valkoinen ja että
se on omassa huoneessa ja toivon mukaan piano huoneeseen mahtuu. En tiedä aiheesta yhtään mitään joten toivottavasti ne siellä kaupassa ovat vilpittömiä.
No se nojatuoli majaili meidän makuuhuoneessa
jonkun aikaa ja siinä kävi just niin kuin ajattelin. Syy miksi vastustan
kaikki nojatuolia lastenhuoneessa ja makuuhuoneissa on, että niihin
kertyy aina se vaatekasa. Meidän makkari ei ollut
poikkeus mutta meillä ei ole mitään muuta paikkaa tuolille. Nyt keksin
että otan Jiin huoneesta työpöydän pois ja samalla sain yhden
nepparimodulin muualle tarpeeseen. Työpöydän tilalle tuli nojatuoli ja J
tykkää, joten olkoon nyt näin. J ei ikinä tee läksyjä
oman pöydän ääressä joten siihen yleensä vain kerääntyy kaiken maailman
papereita ja tuolille vaatteita. Olen aika vakuuttunut että sama kasa kerääntyy nyt nojatuolille mutta sellasta se on.
Olkkarissakin on seilannut pari huonekalua ihan
käytännöllisyyden takia. Joskus keväällä siirsin telkkarin pois
ikkunaseinältä ja laitoin tilalle K tuolin. Tässä olikin todella hyvä
neuloa läpi kesän mutta nyt syksyn edetessä loppui valo.
Kulmassa ollut pöytälamppu ei valaissut kun valo jäi K tuolin
selkänojan taakse joten siirsin Kukkapuron jalkalampun tilalle. Jonka
takia kulmassa ollut Ferm Livingin pöytä ja pöytälamppu piti siirtää
toiselle puollelle sohvaa. Jonka jälkeen kävi ilmi että
pöytä on liian matala ja lamppu jää hassun alas, joten roudasin
yöpöytänäni olevan marmoripöydän alas ja sen Ferm Livingin koripöydän
ylös. Ja ihan sama miltä näyttää kunhan näkee neuloa!
Oikeasti haluaisin jonkun kivan neliön pöydän Kukkapuron nojatuolin ja sohvan väliin kulmaan ja lasisen sohvapöydän tilalle… jotain muuta. Mutta ehkäpä ne eteen tulevat jossain vaiheessa.
Teillä on kyllä niin kaunista. Silmä lepää.
VastaaPoistaVoi kiitos Terhi ♥
PoistaVoi miten täydellinen olohuone - nuo ikkunat <3. Valkoista ryhdittää tummempi lattia ja tuo hieno tumma nojatuoli on piste iin päälle. Mistä se on?
VastaaPoistaKiitos Suvi ♥ Ikkunoihin talossa rakastuttiinkin ensin, etenkin tuo korkeaman ikkunan erityinen muoto ihastuttaa edelleen :) Kiva kuulla että joku muukin pitää siitä ettei kaikki ole ihan valkoista, se tuo mielestäni tietynlaista syvyyttää ja kerroksellisuutta sisustuykseen. Nojatuoli on Yrjö Kukkapuron Ateljee tuoli. Äidilläni on niitä pari ja nappasin toisen meille kun muutimme. Meidän piti verhoiluttaa tuoli uudestaan mutta eipäs vielä tehtykään niin, koska kissat :D
PoistaTosi upealta näyttävät olohuone & lastenhuoneet! Ihanan valoisaa ja raikasta.
VastaaPoistaKiitos Pikku hiiri, asiaa edesauttaa myös se että on siitiä ...tai oli, nyt ei ole enää =D
PoistaMillä korkeudella teillä nuo valokuvat ovat?
VastaaPoistaAion itse laitella kuvia käytävämme varrelle, joten sen vuoksi kyselen :)
Rose
Hei Rose, mittasin eilen korkeuden ja taulujen puoli väli on noin 160 sentin korkeudella. Taulujen korkaus on 30 cm eli alareuna on sitten 15 senttiä alempana 145 sentissä.
PoistaNe on ehkä hivenen korkealla minulle katsottavaksi, mutta olen keskimääräistä lyhyempi (160cm) joten laitettiin ne hieman korkeammalla.
Tosi kaunista :)
VastaaPoistaKiitos Marika ♥
PoistaTeillä on kyllä täydellisen kaunis koti! Valoisa, isot ikkunat, ihanat kalusteet. Muuttaisin heti :)
VastaaPoista