[Taustaa Test Patrol -yhteistyöstä]
Lapset saivat itse valita mitä haluavat Reiman mallistosta ja minä katsoin päältä että tulee käytännölliset ja minunkin katsettani kestävät setit. Mallistosta on koottu täysi varustus molemmille eli aluskerros, välikerros, kuorikerros sekä asusteet. Ekstrana tytölle tuli Kirunasta protohaalari, Play Layers-pörrötakki sekä Juneau-takki.
Reiman tämän vuoden malliston ensikertaa nähdessä ihastuin suoralahkeiseen Kiruna -mallin haalariin. Koska uskomattomien sattumien kautta saimme tytölle Kirunasta ainoana valmistetun valkoisen protoversion, päätin että käyttötestiin otetaan toinen haalari. (Proto on valmistettu esittelykäyttöön eikä välttämättä vastaa ominaisuuksiltaan tuotannon haalareita.) Halusin ehdottomasti testiin Reiman Latituden sillä ulkonäöllisesti se vastaa aika pitkälle Ticket Outdoorin Baggieta/Othelloa eli olisi hyvä kotimaisempi vaihtoehto näille tällä hetkellä kovin suosituille yksivärisille haalareille. Tyttö sovitti oikeaa kokoa etukäteen ja yllätyn todella positiivisesti miten kivannäköinen haalari oli päällä ja lapsikin oli silminnähden ihastunut. Latitude tulee olemaan päiväkotikäytössä ja ainakin viime vuonna tytöllä oli aina haalari eli käyttöä tulee olemaan paljon. Kiruna-mallissakin meille uutta on suorat lahkeet ja samalla saadaan testattua niiden toimivuutta vaikka haalari ei muuten käyttötestiin kelpaakaan.
|
Reima Latitude 128cm |
Nyt syksy testattiin käytännössä Popin windfeleecen kiinnityksen toimivuutta saman merkin kuoritakkiin joten halusin testiin myös vastaavan Reiman tuotteen talveen. Tytölle tuli siis Play Layers "Alas" -välitakki haalariin ja käyttöympäristöksi tulee se ah, niin vaativa päiväkoti.. Ajatuksena on, ettei lapsen tarvitse käyttää aikaa useamman kerroksen pukemiseen vaan riittää kun heittää välihousut jalkaan ja sukeltaa haalariin jossa on valmiiksi kiinni välikerros. Tyttö on aivan myyty pörröhupparitakkiin (jossa on siis irrotettava huppu) ja takki onkin todella pehmeä ja joustava päällä. Popin fleecen hihat rullaantuvat kuoritakin hihoista ulos riisuttaessa joka turhauttaa lasta sekä aikuista, joten odotamme jännityksellä riittääkö Reiman nepparit hihoissakin pitämään pörrötakin hihat siellä missä pitää, myös riisuttaessa. Yritän saada kuvan takista jossain vaiheessa tänne.
Rukkaset on ReimaTec+ "Throw" ja ensimmäiset Reiman topparukkaset perheessämme. Materiaali tuntuu hyvältä mutta jopa niin huokoiselta että saa jännittämään voiko nämä tosiaan pitää veden ulkopuolella. Väri on teoriassa sama kuin haalarissa mutta koska kangas on eri, on pieni sävyerä nähtävissä kun nämä asettaa vierekkäin. Notkeus ja pehmeys on etenkin pienen lapsen rukkasissa tärkeää, kuten myös pitkä varsi. Monesti kuulee että lapsen kädet ovat kylmät ja nihkeät jolloin syynä voi olla jopa liian lämmin rukkanen, eli käsi hikoaa ensin ja sitten kylmettyy. Tähän auttaa monesti kun rukkaseen sujauttaa ohuen sekoitelapasen eli "taikalapasen" joka välittää kosteuden pois iholta.
Lisäksi yritämme taas rikkoa ennakkoluuloja ja todistaa että valkoinen takki voi toimia Suomen talvessa, jopa täällä pk-seudulla. Toinen vaate joka malliston julkistettua kävi silmään, oli valkoinen Juneau -takki. Valkoisen värin ollessa kyseessä, suurin haaste on tietysti se miten kankaasta irtoaa lika. Tiukimmin kankaaseen yleensä jämähtää maantiesuola ja öljy, jota lähes poikkeuksetta jokainen lapsi joskus esimerkiksi parkkipaikalla ulkovaatteeseen autosta vahingossa pyyhkäisee.
Takki on aika slimmi ja todella hyvin istuva malli. Juneau ei näytä säkiltä päällä ja uskon että malli sopii hoikemmallekin lapselle kauniisti. Materiaali on notkeaa ja viimeistely vaikuttaa hyvältä. Vaikutuksen teki erityisesti povitasku joka tuntuu tämän ikäisten takissa suorastaan luksukselta. Ei ehkä tarpeellinen (sinne kyllä sujahtaa Padmén mp3-soitin kätevästi) mutta osoittaa että vaatteen suunnittelussa on pyritty viimeisteltyyn lopputulokseen. Huppu on sisäpuolelta karvaa ja vaikuttaa niin pehmeältä ja lämpimältä että saa haluamaan itselleenkin moisen. Muutenkin takki kelpaisi minulle isommassa koossa ihan vaikka heti.
|
Reima Juneau 122cm |
Pipo on tuttu fleece-pipo ja tyttö on kovin innoissaan leteistä. Meillä on ollut vastaavan mallin fleece-pipoja aiemminkin Reimalta ja kovassa käytössä sillä malli on mielestäni tosi toimiva. Se miltä valkoinen pipo kauden jälkeen näyttää, voi vain arvailla. Luulen että tässä kohtaa tipahtaa kypärämyssyt kokonaan pois käytöstä ja pahimmilla pakkasviimakekeillä väliin laitetaan Buff.
Olin myös todella positiivisesti yllättynyt kengistä! Meillä on ollut ainoastaan kahdet Reiman kengät ikinä yhteensä, sillä mielestäni Reiman kengät ovat olleet kovia koppuroita ja kaupan päälle vielä painaviakin. Toissa talvena tytöllä oli ReimaTec - kengät jotka poikkesivat kaavasta ja osoittautuivat erittäin päteviksi päiväkotikengiksi. Silloin laitoinkin korvan taakse että muistan seuraavana vuonna katsoa tutun ja turvallisen Vikingin lisäksi myös Reiman valikoiman.
Reiman kengät ovat mielestäni aavistuksen kapoisemmat kuin viikkarit mutta muuten erittäin samantyyppiset. Pohja on taipuisa oikeasta kohdasta, tarpeeksi paksu eristääkseen maasta hohkaavan kylmän ja varsi tarpeeksi muttei liian korkea. Kengissä on kaksi tarraa ja alempana kumppari eli pukemisen pitäisi onnistua pienemmältäkin lapselta itse. Tykkäsin myös karvareunuksesta kengän suulla. Reunus pehmeä pohjetta vasten ja näyttää kivalle, vaikka ei puntin sisältä yleensä näykään. Tytöllä kenkämalli Curve. Pojan kengät ovat vastaavat ominaisuuksiltaan mutta hieman matalammalla varrella, malli Noki.
Kumpaisellekin lapselle valitsin samanlaiset aluskerrastot sekä välikerrokset. Molemmat kerroksen ovat meillä käytössä myös syksyisin ja keväisin sillä pidentävät välikausivaatteiden käyttöikää ja toimivat myös esimerkiksi paksun neuleen alla jos ei takkia tarvitse tyynellä/leudommalla kelillä. Laskettelu- ja pulkkarinteessä laitetaan alle aina juurikin teknisempää kerrosta. Käyttöikä näillä on siis pitkä, etenkin kun meillä nämä kerrokset on käytössä yleensä kaksi vuotta kerrallaan.
Aluskerrastoksi valikoitui Interior-malli molemmille sillä luonnonkuidut kuulostavat korvaani aina toimivalta ja luksukselta. Malli on todella kapoinen joka on loistava uutinen meidän esikoiselle! Ja äidille jonka mielestä on "ällöä" kun pitkät kalsarit lerputtaa. Mitoitus näissä on ehkä hieman pitkä sillä Jii kokeili ensin kokoa 150 cm ja siinä oli hihat ja lahkeet hyvät mutta housut oli jopa hänelle liian kapeat. Sittemmin vaihdettiin setti kokoon 160 cm. Tytöllä koko 130 ja värinä vaalea että erotan paremmin lasten vaatteet toisistaan.
Välikerroksena molemmilla on housuina perus-mustat-fleecehousut ( Klättra/ Sprung) ja yläosana Slide-puserot. Molemmilla oli tänään paidat aluskerroksen päällä ja malli vaikutti todella hyvin istuvalta, yllätyin (jälleen).
Kerrospukeutuminen alkaa olla arkipäivää useassa perheessä. Päiväkodissa ja koulussa ei tämä toimi ehkä ihan optimaalisesti mutta harrastuksissa ja ulkoiluissa tilanne on eri. Meillä on kerrospukeutuu koko perhe ja näin minusta olo ei ole ainoastaan mukava ja lämmin, mutta myös "ylimääräisten" sitäsuntätä -vaatteiden määrä vähenee. Kun kerrokset on optimaalisia sekä oikeankokoisia on fiilis ulkona touhutessa notkea ja kevyt eikä tönkkötukalahikinen. Eikä tarvitse sulloa kollarin lahkeita ruttuun jääviin villasukkiin tai vetää vatsaa sisään että saa takin vetoketjun kiinni pursuavien paitojen yli. Ehkäpä tulevaisuudessa myös leikki-ikäisten lasten sisävaatetusta viedään suuntaan jossa tekstiilien materiaalivalinnoissa kiinnitetään huomiota niin ulko- kuin sisäleikkimukavuuteen. Tällaisille mallistoille olisi varmasti käyttöä viileämmillä kausilla etenkin päiväkotilaisilla.
Jiille ihan must oli Kodiak - takki ja onnekseni myös poika itse tykkäsi mallista. Hän pääsi sovittamaan takkia etukäteen ja etenkin pehmeä kaulus miellytti suuresti ja tunnustan silittäneeni karvaa myös omaa poskeani vastin ihastuneena. Isoin koko tässä takissa on 152 cm ja mahtuu aivan mainosti samanpituiselle pojalle. Takki on mielestäni erittäin passeli koululaiselle sillä 5-luokkalainen ei käytä toppahousuja koulussa joten hieman pidempi takkimalli lämmittää vähän alempaa kuin pusakka. Olisin mielelläni ottanut tähän samanväriset toppahousut mutta koska niitä ei ollut kuin henkselimallissa, päädyttiin pojan kanssa kirkkaan sinisiin (jaiks!) "Rhombus" -housuihin. Toppahousuja ei viidesluokkalainen enää koulussa käytä mutta oletettavasti tulee useampia pulkkamäki- ja mökkireissuja ja niille äiti vaatii kyllä toppahousut.
Reiman hanskoja ei ole tainnut ennen olla enkä muista että yhtään pipoakaan on pojalla Reimalta ollut ainakaan viimeiseen reilu viiteen vuoteen. Poika on jo muutaman vuoden suosinut rukkasmallin sijasta hanskoja vaikka jaksan marista että rukkaset on lämpimämmät. Molempia kuitenkin kaapista löytyy ja ehkä tällaiset hanskat on pakkaskoulupäivinä kätsymmät. Malli Kiito on reimamaiseen tapaan (oho, joko minusta tuli reima-asiantuntija :o) kapoinen ja istuu pojan pitkiin ja kapeisiin sormiin kuin... no hanskat! Pipot pitää olla mösiä ja mielellään topsullisia ja äiti heitti vaatimukseksi vielä yksivärisyyden. Lopputuloksena kurpitsan värinen Pinta jossa on tuulenpitävä fleecevuori.
|
Takki Kodiak / Housut Rhombus 152cm |
Reimalta lupasivat lukea arvonta-postauksen palautteet läpi sekä vastata niihin joten ajattelin että laitetaanpas heille lisää luettavaa. Minulla on se 150cm Interior-villakerrasto ylimäärisenä eli arvon sen lukijoiden kesken ja toivon että osallistumiskommenttiin kirjoittaisitte mitä mieleen tulee kerrospukeutumisesta ja vaikka siitä miten se istuu päiväkotilaisen arkeen, sana on vapaa!
ARVONTA
Palkinto:
Interior-kerrasto, koko 150 cm
Säännöt:
Ilmoittaudu kommenttiboksissa ja kerro kerrospukeutumisesta jos kerrottavaa on.
Anonyymeillä oltava erottuma nimimerkki.
Palkinnon postitan vain Suomeen.
Arvonta päättyy 7.12.2012
Onnea Arvontaan !
Huomenna tulen kertomaan ketkä onnekkaat voittivat takki-arvonnassa.
LUMEKASTA SUNNUNTAITA TEILLE !
-Hanna V.