Poikkeuksellisia esineitä menneisyydestä

Tuijotan tätä valkoista ruutua ja ...niin mitä. Tuntuu olevan nyt sanat vähissä ja päässä yhtä avaraa kun meillä kotona. Minun piti kirjoittaa yksityiskohdista, koriste-esineistä ja kaikesta muusta siitä romppeesta, josta saa niin kauniita sisustuskuvia blogiin, instaan ja vaikka sinne faceen. Mutta jotenkin kaikki tuntuu itsensä selittelyltä Meillä ei ole ikinä kotona ollut kirjahyllyä ja siellä yleensä viihtyviä koriste-esineitä. Oli minullakin tietenkin teinänä se posliinikissakausi, kun laitoin oman huoneen hyllylle Studiolasista ostettuja lasijoutsenia ja ne posliinikissat. Mutta kaikessa rehellisyydessä, ei sitäkään kestänyt kovin kauaa. Ehkä minut on syntymästä asti ehdollistettu hieman askeettiseen kotiin.

Ehkä meillä siksi ei ole tarvetta kirjahyllylle nytkään. Kirjat luetaan pokkareina ja sen jälkeen ne kierrätetään. Koriste-esineitä meillä ei juurikaan ole. Oikeastaan kaikki esillä oleva on jollain tavalla tarkoituksenmukaista käyttötavaraa tai poikkeuksellisia esineitä menneisyydestä ja elämän varrelta.

Minulla on myös sellainen piirre, ettei minun tarvitse omistaa kaikkea kaunista. Maailmassa on lukuisia kauniita tavaroita, jotka sopisivat meidän kotiin mutta jotenkin minun ei tarvitse niitä silti omistaa. Omistaminen ei jollain tavalla antaisi minulle yhtään sen enempää nautintoa, kuin se, että näen niitä jossain muualla. Minulle ehkä arvostus sekä esineistä fiilistely, on jotenkin enemmän sidoksissa siihen, että niitä kauniita ja tärkeitä esineitä on vähemmän mutta ne ovat merkityksellisempiä tarinansa kautta. Kun kaikki tämä on sanottu, niin pakko silti myöntää, että ei nämä meidän elämän tavarat tässä ole. Haaveita on, mutta myös aikaa niiden toteutumiseen.

Kasvit ovat tainneet salakavalasti vallata kotimme ja ehkäpä ne ovat niitä koriste-esineitä tällä hetkellä. Kuvista ei yleensä näe, miten vihreät tai tällä hetkellä keltaiset, ikkunamme ovat ja pidän siitä, että ulkona näkyvä kasvillisuus jatkuu myös sisälle. Toinen vakio on kissankarvat, jotka veikeästi myodostavat erilaisia lauttoja huonekaluillamme ja villakoiria nurkissa. Että onhan tässä paljon.

Onko meillä sitten tylsää ja kolkkoa?

Minusta ei, vaan tämä on ihan sopivasti.

Älä kasva aikuiseksi.

Mutta kyllä ne kasvaa ja onhan se ihanaa! Bella täytti keväällä kymmenen ja monessa asiassa on vielä ihanaakin ihanampi lapsi mutta vähintään yhtä monesta asiasta huomaa, että henkinen kasvu on ollut vauhdikasta. Harrastuksen ja koulun mimmi on aina hoitanut varsin kypsällä ja oma-aloitteisella otteella mutta nyt jotenkin jutuissakin ollaan monesti jo ihan samojen asioiden äärellä, sellaisten vähän vanhempien tyttöjen aiheissa. Bellan bestis on muutaman vuoden vanhempi, joka varmasti tuo oman lisänsä ja onhan se fakta, että nykyisin lapset kasvavat nopeammin kuin ennen. Hauskaa on, että osa asioista on bellan mielestä vielä ehdottoman nounou tässä vaiheessa ja ihmetteleekin miksi nyt jo sellaisia juttuja sivutaan, vaikka hänen mielestään niiden kuuluisi tulla eteen vasta muutaman vuoden päästä. Niin kypsä, että ymmärtää olevansa vielä lapsi, aivan upea minimimmi.

H Alku

U 2013

O 2014

N 2015

E 2017

Bellan huone on pikkuhiljaa neljän vuoden aikana muuttunut mutta moni asia on pysynyt ennallaan. Sateenkaarijalkalistat ovat olleet yksi huoneen tunnusmaisimmista piirteistä, kuten myös sateenkaarenväriset naruverhot. Muutoin huoneen sisustus on todella perus; on työpöytä sekä sänky ja muutama erilainen löhötuoli nähty vuosien varrella. Nyt bella on jo pidempään penännyt isompaa muutosta huoneeseen. Sänky uusittiin joku aika sitten mutta nyt tehtiin vielä sellainen kokonaisvaltainen päivitys.

Sängyssä bellalla on alla runkopatja jonka päällä on kaksi saman levyistä vaahtomuovipatjaa. Tämä on tytön oma tahtotila ja täytyy myöntää, että vallan toimiva kavereiden kyläillessä, jota tapahtuu lähes joka viikonloppu. Jalkoja sänkyyn bella ei halua. Työpöytä on edelleen sama vanha minun vanha Muurame ja ajaa asiansa oikein hyvin. Verhot ovat vaihtuneet valkoisiin nauruverhoihin ja hyttysverhonakin näitä taidetaan myydä. Isoimmat muutokset on kaksi uutta Muurame lipastoa sekä uusi sohva. Lipastot ovat olleet vilpolassa mutta nyt ne otettiin bellan honeeseen ja yarkoituksena on vielä maalata laatikoiden etulevyt tummaksi. Maalitkin on jo hankittu mutta nyt on niin kosteata, että odottelemme kuivempia kelejä. Laatikkoihin mahtuu paljon tavaraa ja niiden päällä on Kinuscin hyvä asua. Sohva on alakerrasta, sillä tilasin Adean Band sohvaamme uuden isomman kulmaosan. Sohva tekee heti bellan huoneesta vähän isomman tytön huoneen ja onhan tuo mimmi aika haltioissaan uudesta löhöpaikasta. Vaikka etukäteen ajattelin, että huone tulee liian täyteen, niin pelko oli turha sillä huone näyttää nyt jopa avarammalta kuin ennen. Loppusilauksena, teippasin vielä sateenkaarilakalistat piiloon mustalla teipillä. Teippi pysynee siihen asti, kunnes saamme ensi kesänä uusittua listat kokonaan. Bella on halunnut huoneeseen myös turvallisia kynttiläelementtejä, kasveja sekä erilaisia tunnelmavaloja, joten huone on varsin viihtyisä valkoisuudesta huolimatta.

Valoa ja varjoa vai valkoistakin valkoisempaa.

Joitain vuosia sitten, tuli muotiin ns. ylivalotetut kuvat, jossa valkoinen lähes palaa puhki. Lapsikuvauksessa se tarkoitti läpikuultavuutta ja sisutuskuvauksessa monotonista valkoisuutta halki kodin. Aluksi kuvat tuntuivat ihan älyttömän siisteiltä ja tulipa niitä itsekin otettua eri tilanteissa, ylivalo oli se juttu ja tehoste joka oli helppo tehdä ilman kuvanmuokkausta. Sen jälkeen valkoisuus sisustuksissa on vain lisääntynyt ja jossain kohtaa tuntui, että kaikki kodit ovat kirkkaan valkoisia. Joskus väkisinkin juolahti mieleen, että miten kaikilla muilla se listavalkoinenkin on niin puhtaanvalkoinen ettei paperista erota. Intohimoisilla sisustajilla listat varmasti onkin maalattu jollain muulla kuin listavalkoisella mutta luulen, että monta kertaa kyse on ollut valotuksesta tai kuvankäsittelysstä. Joka tapauksessa, puuduttaahan se samankaltaisuus aikaa myöten ja muistan kun aloin lukea sisustuslehtiä intensiteetillä ja halulla löytää mielenkiintoisia kuvia. Sellaisia kuvia missä kaikki ei katoa taustaan, vaan niissä on värin tai valon vaihtelua ja syvyyttää tai kerroksellisuutta. Jostain syystä etenkin valo ja varjo on se minun juttu vaikka tuntuu, että sisustuskuvissa sitä käytetään todella vähän. Toisaalta, sisustuskuvissa monesti yritetään tuoda enemmän esiin tuotteita kuin tunnelmaa, joka lienee vaikeaa jos puolet kuvasta on varjoa.

Yritin joku viikko sitten ampua ne muutamat kuvat kiireisen kotipäivän lomassa ja tämä aihe tuli vähän niin kuin vasten kasvoja. Välillä aurinko paistoi täydeltä terältä ja välillä oli pimeää ja pilvistä. Auringon liikkuminen takapihan poikki vaikuttaa meille todella paljon valaistukseen sillä kulmasta riippuen valo taittuu aivan erilailla asunnossa. Niinpä niistä kuvistakin tuli varsinaista sillisalaattiaja asetukset oli välillä ihan poskellaan. Ajattelin kuitenkin vaihteeksi laittaa varjosampia kuvia, missä kaikki ei ole niin ihanan valoisaa ja avaraa mutta toisaalta kuvista löytyy ainakin minun silmääni enemmän katsottavaa ja syvyyttä.

Osan kuvista voi löytää hieman aiemmista tai uudemmista postauksista lähes samanlaisena, mutta tosiaan erilaisella valotuksella.

Kumpaa mielummin sinä katsot, valoa ja varjoa vain valkoistakin valkoisempaa

...vai sopivasti molempia?

Olohuonepäivitys syksyllä 2017

On kyllä vähän hölmö olo taas "samanlaisia" kuvia laittaa mutta jos nyt jotain eroa edellisiin, niin taitavat olla ainakin huonompi laatuisia kuin viimeksi, sillä en jaksanut ottaa jalustaa kameralle. Aika vähän meillä mikään muuttuu, kun maku on ollut sama jo 40 vuotta ja niin on osa huonekaluistakin. Kestävää kehitystä vai menneisyyteen jämähtämistä, tiedä sitä.

Sohvapöytää olkkarissa ei ole ollut enää pitkään aikaan, sillä perheeni tykkää makoilla matoilla ja se sohvapöytä, jonka "todella haluan", ei ole tullut vielä vastaan. Hyviä vaihtoehtoja on muutamiakin mutta jokaisessa määtää joku asia. Sitä pöytää tuntuu kaipaavan eniten äitini mutta kyllähän se jotenkin olohuonseen rakennetta toisi minunkin mielestäni (tätä en tietenkään sano äidilleni, joka joka kerta pyytää laittamaan vanhan [yök] sohvapöytämme takaisin).

Pientä muutosta tulevaisuus kuitenkin tuo, sillä olen tilannut Vepsäläiseltä uuden osan sohvaan. Kun tilasin nykyisen sohvamme, oli koko olkkari aivan eri järjestyksessä. Sohva tilattiinkin ajatellen, että se tulee ikkunan eteen mutta palojen koossa otettiin huomioon, että muutoksiakin voi tulla. Aiemmin olkkarimme on näyttäkin mm. tältä, tältä ja tältä. Nyt kun järjestys on muuttunut ja olemme tottuneet kulmasohvaan, tunsin tarvetta tilata hieman isomman palan nykyisen kulmapalan tilalle. Sohvan pitäisi tulla päivänä minä hyvänsä, joten innolla odottelen.

Jos sisutukseen lasketaan myös kasvit, niin niiltäkin osin pientä runsaantumista on tapahtunut. En tykkää muuten keräillä tai pitää esillä koriste-esineitä, paitsi niitä rakkaimpia saatuja, mutta kesät ulkosalla viihtyvät kasvit tuntuvat täyttävän joka paikan näin syksyn tullen. Hämmästyttävästi olen myös onistunut pitämään nämä ilmanputsarit hengissä ja ehkä sekin saa minut enemmän ja enemmän tekemään heräteostoksia kukkaosastoilla.

Jos tulevaisuutta ajatellaan, niin mietinnässä on tietysti se sohvapöytä. Toinen asia, jota on pakko pikkuhiljaa miettiä on matto tai matot. Ikean Ådumit alkavat näin neljän vuoden jälkeen olla aika ...käytetyt, eikä tämän hintaisia mattoja edes kannata viedä pesulaan. Pesukaan tuskin saa tamppautunutta nukkaa entiselleen ja kahden kaksi metriä kertaa kolme metriä pitkän maton raahaaminen pesulaan on jo homma sinänsä. Olen varovast ehdottanut, josko tähän hankkisi ohuemman villamaton mutta toistaiseksi saan olla aika yksin ajatukseni kanssa.

Harkittuja hankintintapäätöksiä ja aikaa kestäviä valintoja: Artek A910

Olin noin 10-vuotias kun olin kummisetäni luona vierailemassa. Joku pikkuvisualisti minussa jo silloin on asunut, sillä muistan heidän vaalean sohvan sekä Artekin nojatuolit, ja etenkin sen valaisimen. Se taisi olla Artekin A810 joka jostain syystä teki minuun suuren vaikutuksen ja mietin, että tollasen mäkin haluan joskus. En sitten tiedä kumpi on oudompaa, se että 10-vuotias ”haluaa valaisimia” vai se, että sellaisen hankkiminen on kestänyt 30 vuotta. Toisaalta hankinta on nyt tehty seinävalaisimena, sillä A910 :na malli on miellyttänyt minua alusta asti vielä enemmän mutta tähän asti meillä ei ole ollut seinävalaisimille paikkaan. Ja pientähän tuo neljän vuoden odotus on kolmessakymmenessä vuodessa.

Nyt viimein laitoin valaisimet tilaukseen mutta kesälomista johtuen, viivästyi toimitus elokuulle. Pakko myös kehua, miten mukavaa palvelua Nivalan Laatukalusteesta saa, sillä olivat minuun välittömästi yhteydessä kun kuulivat Artekin toimitusten viivästyksestä. Minua odotus ei haitannut, joku kuukausi sinne tänne.

Siinäpä nyt nököttävät ja onhan ne huikeat kerrassaan! Enkä edes saa kuviin taltioitua niiden kauneutta ja etenkin sitä, miten kaunis valo niistä tulee. Meillä on muistaakseni 4000K energiasäästölamput näissä ja valon sävy on yksinkertaisesti vangitseva. #hyvääkannattaaodottaa

Muuten tällä ylätasanteella ei ole varsinaista käyttöä mutta sopii loistavasti pianon säilytykseen ja soittoharjoitteluun. Minun pitäisi etsiä pianon viereen joki pieni pöytä tai muu systeemi, joka peittäisi ruman pistorasian ja jossa voisi pitää nuottikirjoja. Kai se sopiva jokus tulee vastaan ja toistaiseksi siinä onkin miehen entinen yöpöytä. Meillä hieman kiertää nämä kalusteet välillä. 

Ruokatila, vanhaa ja uutta.

Ruokahuone, ruokasali, ruokala, mitä näitä nyt on. Pääasia on, että täällä syödään ja tsekataan ikkunan läpi ulkolämpötila. Täällä myös säilytetään kukkia talvet ja hylly täyttyy pikkuhiljaa mukavasti kaikesta muustakin tärkeästä, kuten ompelutarvikkeista ja kameran putkista. Keittiöremontin yhteydessä tila muuttui niin, että seinän mukana lähti isot lipastot sekä iso peili. Tila on sinänsä hankala, että ruokapöydän ympärillä on jo kasa erilaisia Artekin tuoleja ja lisäksi asunnossa vaeltaa Artekin jakkaroita, milloin missäkin. Kaikki on kulmikasta ja lisäksi tasoa löytyy jo kahdelta korkeudelta ruokapöydän ja saarekkeen tai niemekkeen toimesta.

Minulle oli alusta asti selvää, että haluan päätyseinälle hyllyn. Ilmavan ja täysin näkymättömän ja eleettömän hyllyn. Niin kuin parhaat asiat elämässä, tuli se oikea hyllykin eteeni aivan sattumalta kun haahuilin eräs päivä Porvoon Vepsäläisellä. Hylly on BoConcetin Bordeaux ja sen oleellisin juttu minulle on kulmat, joissa ei ole ”tukea”. Toki hyllyä voi pitää myös toisinpäin, jolloin kulmien kohdalla on pystytangot. Hylly on kolmella hyllylevyllä sillä neljällä se olisi mielestäni ollut liian korkea ja hupsun näköinen ruokapöydän ja saarekkeen välissä. Mielestäni hyllyn yläpuolelle sopisi täydellisesti hexagon- tai pyöreäpeili mutta tällä hetkellä sinne on tulossa kuvakollaasi edellisestä Floridan reissustamme. Kun vaan saan sen valmiiksi.

Toinen hankittava asia oli baarituolit. Miten sitä tuleekin näitä ihan muita hankintoja keittiöremontin yhteydessä. Baarituolien kohdalla niin ikään, halusin että ne ovat mahdollisimman näkymättämät. Kivoja baarituoleja on paljon mutta puiset rajautuivat heti pois, sillä tilassa on jo iso puupöytä sekä 6-8 kappaletta erilaisia puutuoleja. Vielä kun olisi pari puista tuolia hankkinut lisää, olisi tämä näyttänyt aivan kierrätyskeskuksen tuoliosastolta. Koska pidän aidoista materiaaleista, kivestä, puusta ja metallista, oli seuraava luonnollinen vaihtoehto metalli. Kävimme miehen kanssa Formverkissä koeistumassa kaikki baarituolit mitä heiltä löytyi ja päädyimme Hayn Hee-tuoleihin. Syystä, että ovat hyvät istua, niissä on pieni selkänoja ja ne ovat todella huomaamattomat. Saarekkeesta onkin nopeasti muodostunut meidän kodin suosituin paikka, siinä syödään, tehdään läksyt, leivotaan ja jutellaan.

Kokonaisuutena olen ruokatilaan nyt mahdottoman tyytyväinen. Keittiö on tarpeeksi avoin mutta tilat kuitenkin eriytyvät omikseen ja niissä on paljon samaa mutta kuitenkin ovat erilaiset. Keittiön haluan pitää mahdollisimman virtaviivaisena ja jopa kliinisenä mutta ruokatilaan kaipaan pehmeyttä ja luontoa. Tällä hetkellä kuvissa näkyy sisällä talvehtiva oliivipuu ja banaani mutta todennäköisesti kohta myös kultapalmu. Silloin tällöin mielessä käväsee uusi ruokapöytäkin, mutta olemme teettäneet nykyisen pöydän puusepällä 2007 ja toistaiseksi yksiselitteisesti parempaa ei ole vielä tullut vastaan, vaikka lähellä onkin käyty.

Jk. Opettelen edelleen käyttämään pöytäliinaa ja tämä Artekin Siena on kyllä huippu. Koska se on vahakangasmainen, on se helppo pitää puhtaana ja valkoisella painatuksella ei ole liian ”busy” tähän tilaan.

Kissojen koti

Monesti blogeissa on  siivottu sotkut pois ja eläimetkin loistavat poissaolollaan. Minusta on välillä kiva katsoa myös kuvia joissa elämä näkyy, ei nyt ehkä ne tiskaamattomat astiat mutta ainakakin kodin asukkaat, villakoirat ja oikeat. On myös mielenkiintoista nähda millaisia "kulumia" eläimistä tulee esimerkiksi huonekaluihin tai millaisia sisustukseen liittyviä valintoja eläinperheissä tehdään. Ettei niinkun aina olisi niin sliipattua.

Olen joskus aiemminkin kirjoittanut aiheesta ja kuvannut revittyjä nojatuoleja ja samat terminaattorit täällä asuu edelleen. Adean Band sohva Linosa-kankaalla on kestänyt parivaljakkoa erinomaisesti jo kolme vuotta. Musta Kukkapuron Ateljee-tuoli on aina aivan kamalan näköinen, johtuen sen historiasta ja lukuisista kuynsistä mutta myös materiaalinsa takia, ei todellakaan mikään kissaperheen kaveri tuo sametti. Vaikka kestävyyttä tuskin voi moittia, tuoli kun on jo 40 vuotta vanha. Ktuoli on varsin ehjä, vaikka voisi kuvitella sitä raapimalaudaksi numero uno. Parketti, no se on varsin laikukas kun on millon mitäkin oksennusta mutta ei haittaa, menee vaihtoon kuitenkin jossain vaiheeessa. Tein myös mielenkiintoisen havainnon Ikean lakanoista. Aivan kuten saman firman koristetyynyliinat, niin nuo pellavat ovat kuin kissankarvamagneetteja! Meillä on kaikki muut pellavat henkkamaukasta ja vastaavaa ilmiötä ei niissä ole... vaikkakin sen firman sohvatyynyissä on. Todella erikoista.

Terkkuja Nietokselta ja Diegolta!