AleAleAle tai jotain ihan muuta.

Yritin käydä aleshoppailemassa mutta heikoin tuloksin. Ensinnäkään emme tarvitse juurikaan mitään ja ne tarvittavatkin on enemmän sellaisia pistohankintoja sieltä täältä ja toiseksi, ainakin Jumbossa oli aika heikko esitys. Parasta antia olikin hyvän ystäväni seura josta saan nauttia aivan  liian harvoin nykyisin sekä tyttöjen keskeinen aika bellan kanssa. En missään nimessä voi kutsua itseäni minimalistiksi mutta fakta on, että lapset kasvavat hitaammin ja lähtökohtaisestikin olen halunnut vähentää kuluttamista jo useamman vuoden ajan. Hankitaan se mitä tarvitaan ja joskus jotain mitä ei välttämättä tarvittaisikaan, mutta ei kiitos kertakäyttöostoksille.

Näistä aleista on toisetaiseksi hankittu yksi yhteinen huivi minulle ja Bellalle sekä hieman isompi ostos eilen Nivalan Laatulaskusteesta, joka on muuten yksi ehdottomista mielenkiinnonkohteistani nykyisin. Aika kiva kattaus sisustustavaraa ja mukavia kampanjoita, kantsii tsekata.

Vähän samaan tapaan kuin Nivalan Laatukalusteella on juhannuksen läpi kestävvä tarjouskampanja, näyttää samaa tapahtuvan täällä, tässähän on postausta jokaiselle päivälle. Aika pihapainotteista tuntuu olevan, sillä kevät meni kiireessä, sitten räjäytettiin koti keittiöremontin takia ja åihalla nyt muutenkin on helppoja ja nopeita kuvauskohteita. Sen suuremmin en pihaan ole ehtinyt panostaa kuin, että kävin tekemässä etukäteen suunnitellut hankinnat Mustilasta. Huokaus, se on aina yhtä miellyttävä reissu eikä taaskaan ollut tarpeeksi aikaa! Samalla tapasin Jukaraisen Katin, jonka 100% Outdoor-blogi oli ensimmäinen puutarhablogi jolle lämpenin. Sen rento ja visuaalinen ote puutarhaan jotenkin avasi silmäni ja sai kiinostuksen heräämään. Kaikessa hämmennyksessä tämäkin taisi jäädä Katille kertomatta taannoin lauantaina, mutta tulihan nyt tässä, eli kiitos Kati ja pihakin kiittää!

Ja sitten loput kuvat pihalta

Mukavaa keskikesän jatkoa!

Alppiruusujen elvytys

Se meidän magnolia olisi vielä parempi esimerkki siitä, mitä pieni TLC voi saada aikaan. Valitettavasti mulla ei ole kuvia siitä pystyyn kuollesta risusta, jonka olin heittämässä biojätteeseen, joten saatte tyytyä nyt puistoalppiruusujen selviytymistarinaan.

Muutimme tänne 2013 ja pihan piti olla suunniteltu, valmis, hoidettu ja upea. Valitettavasti, joko kaikki kuoli siinä yhdessä kesässä kun en osannut/tajunnut/huomannut hoitaa kasveja, tai sitten ehkä jo lähtökohdissa oli jotain perustavan laatusta vikaa, mene ja tiedä. Kun 2014 alkoi vähän kiinnostamaan pihan kasvustot, niin ei me kovin montaa kukoistavaa kasvia löydetty. Koska rakkauteni alppiruusuihin oli alkanut jo Tapiolassa asuessa säännöllisissä vierailuissa Haagan rodopuistossa, päätin aloittaa elvytyksen yläpihan alppiruusuista.

Pensaita pihalla oli yhteensä neljä. Kaksi valkoista Cunningham’s Whiteä ruokatilan edessä ja kaksi puistolappiruusua laituriksi kutsutun terassin edessä. Pensaat olivat jo lähtökohtaisesti väärässä paikassa, sillä ne oli istutettu kallion päälle, jossa ei juurikaan maavaraa ollut ja etenkin puistoalppiruusut olivat paahteisella ja tuulisella paikalla, joka isojen lehtien kautta haihduttaville kasveille on hieman haasteellinen kasvuympäristö. Se myös näkyi pensaista, sillä olivat lähinnä keppikasoja joista roikkui muutama lehti. Lähtökohta oli "ei mitään menetettävää" joten ryhdyimme reippaasti töihin.

Ensin selailin vähän nettiä ja sitten hankin ison kasan rodomultaa. Kaivoin pensaat ylös ja laitoin juuripaakun vesiämpäriin, kunnes sain uudet mullat maahan. Laitoin niin paljon multaa kuin kallion koloihin sain mahtumaan, jonka jälkeen istutin pensaat takaisin suunnilleen samaan syvyyteen ja heitin reippaasti katetta koko istutusalan päälle. Kastelin pensaita säännöllisesti koko ensimmäisen kesän ja annoin veteen sekoitettavaa rodolannoitetta kuukausittain.

Alppiruusuthan tekevät seuraavan kevään nuput jo kuluvana kesänä, joten jos pensaat kärsivät, on turha odottaa kukintaa seuraavan keväänä. Yllätykseni olikin melkoinen kun kasvit lähtivät vinhaan kasvun ja jo seuraavana keväänä kaikki pensaat kukkivat. Olen pyrkinyt suojaamaan pensaat keväisin auringolta ja lannoittaa niitä noin kerran kuukaudessa kesäkaudella. Kukinnan jälkeen kerään kukinnot pois, jolloin kasvit pääsevät kunnolla keskittymään uuteen kasvuun ja uusiin nuppuihin. Nuput kannattaa myös uudelleen istutuksen yhteydessä kerätä pois, jolloin kasvi juurtuu kunnolla eikä ”keskity kukkimiseen". Toissa talvena osa oksistoista paleltui mutta ottaen huomioon, kuinka paljon talvi tuhosi kasveja koko maan laajuudelta, olivat vauriot vähäisiä.

Alppiruusut ovat täydellisiä kasveja, jos halut upeita kukkia pienellä vaivalla. Tavallaan riittää, että istutuspaikka on hyvä ja varmasti kohtuulisesta lannoituksesta ei haittaa ole. Keväisin olen kerännyt töistä käytettyjä kahvipuruja pensaiden juuristolle. Nyt muutaman vuoden jälkeen, meinasin heittää myös hieman lisää multaa ja katetta mutta tulee kuitenkin muistaa, että pintajuurisena kasvina, ei alppiruusua voi "haudata uuteen multaan”. Alppiruusut kukoistavat aurinkoisessakin paikassa, kuten tästä meidän eteläpihalta huomaa, sillä varjoahan tässä ei ole, vaan aurinko paistaa lähes aamusta iltaan. Joskus pitkinä kuumina ja kuivina kausina (joita ei juuri Suomen kesässä yleensä näy) olen lisäkastellut pensaita, mutta tämä on tosiaan aika harvinaista. Silloin kun alppiruusu alkaa roikottaa lehtiään, tietää, että se kaipaa vettä jolloin sitä myös kannattaa antaa. Tulee myös pitää huoli, että juuriston päällä on peittokasveja tai katetta.

Tässä alla kuvat puistoalppiruususta 2015 ja 2017. Valitettavasti Cunningham's Whitesta ei ole vastaavaa kuvaparia mutta muutos on vastaava. 2015 kuvasta erottuu tummimpi kasvusto vanhana ja kirkkaamman vihreät lehdet ovat saman kesän kasvua. Molemmat pensasparit notkuvat nykyisin kukkia kukinta-aikaan eikä vihreitä lehtiä juuri edes kukilta näy. Kukat kuhisevat aina pikkupölyttäjiä ja koko piha tuntuu heränneen eloon vain muutamassa vuodessa.

Ihan pihalla 2016

Eilen oli oikeastaan ensimmäinen päivä kun olin pihalla. Siis meidän pihalla tekemäsä pihahommia ja katsomassa kevään värejä. Syksyllä istutetut krookukset ja lumikellot ihastuttavat väreillään ja huomasin monta paikkaa, mihin istuttaa uusia sipuleita tulevana syksynä. Tämän kevään ensimmäisinä pihahommina haravoin nurmikot ja levitettiin varastosta löytynyt nurmikon kevätlannoite, joka tietenkin loppui kesken. Seuraavalla kerralla tiedän varata kaksi pussia ennen sadetta levitettäväksi. Leikkasin kaikki talventörröttäjät ja haravoin kukkapenkit ja löytyipä niillekin varastosta kevätlannoitetta.

Alppiruusujen kevätsuojaukset poistettiin ja jokainen puska sai kannullisen lämmintä vettä juurilleen. Samalla oli hyvä mahdollisuus takastella lumettoman alkutalven tuhoja kun pakkanen laski yöllä -30 asteeseen. Se, tai vedettömys on ruskistanut etenkin yhden Cunningham's Whiten lehdet ikävästi. Alapihalla vastaavia vaurioita on myös kolmessa puistoalppiruusussa. En uskalla edes toivoa, että etupihan Pohjolan tyttärien nuput olisivat koitokseta selvinneet mutta onneksi suurimmaksi osakso rodot ovat täynnä hyvin voivan näköisiä nuppuja. Viime kesänä siirretyt puksipuut yllättivät sinnikkyydekkään ja vihertävät niin ikään loisteliaasti, kun taas saman kohtalon kokenut muratti pitää jännitystä yllä ja vasta kesällä nähdään onko siitä vielä kasvajaksi.

Täytyy tunnustaa, että olen aivan täpinöissäni. Ihan kuin koti olisi jo nyt tuplannut neliöt ja odotan malttamattomana kesää kun elämä siirtyy ulos. Jännittää, miten kasvit lähtevät kasvamaan viime kesäisen aherruksen jälkeen ja mielenkiinnolla odotan millaiseksi piha muodostuu tulevan kesän muutosten myötä.

Aiomme rakentaa matalan aidan "laiturille", jonka jälkeen se ei ehkä enää muistuta laituria ja luultavasti myös valopisteet hieman muuttavat muotoaan. Toisesta reunasta siirretään mansikat pois ja laitetaan korkeampaa kukkaa tilalle. Viime vuonna hankittu sohvakalusto saa pehmusteiden lisäksi uusia tyynyjä ja uskon, että tähän muodostuu oikein kiva relatila.

Myös Nietos ja Diego olivat eilen ensimmäisellä ulkoilulla. Meidän kisut ulkoilevat pääosin kytkettynä, sekä omaksi että pieneläinten turvaksi. Molemmat ovat kävelleet ulos ilman remmejäkin ja tottelevat hyvin, joten ne saa helposti kiinni. Mutta en uskalla ottaa riskiä, että säikähtävät jotain ja singahtavat pakoon joten mielummmin pidetään kisut kiinni. Nietos on tottunut ulkoilija joka viihtyy hyvin valjaissa ja rakastaa etenkin kivialueita. Diego on hieman säikympi ja sen verran tollo, että käveli eilen suoraan lampeen jonka jälkeen oli aika epärentoutuneen oloinen. Eiköhän tuo kesän aikana totu vielä ulkoilmaankin.

Nyt se alkaa, terassilla hengailu.

Miten meni niinkuin omast mielestä? Pohjoislaatikoiden kunnostus.

Aluksi laatikot talon edessä vaikuttivat kivalta. Vähän jotain erilaista, ei sitä perus nurtsia tai pensasta ja aitaa. Kaksi iso kivilaatikkoa, joiden keskellä on kulkuväylä pääovelle, on ehkä hieman epätyypillinen ratkaisu Suomessa mutta talon suunnittelijat ja rakentajat ovatkin asuneet enimmäkseen muualla kuin Suomessa. Jo ensimmäisenä kesänä kävi kuitenkin ilmi, ettei laatikoita ole hoidettu ja ne ovat kaikkea muuta kuin edustavat. Niihin on istutettu alun perin pihasuunnitelman mukaisesti Pylväspihlajat (todella), lukuisia Pallotuijia, Pylvästuijia, Seppelvarpuja, Kuunliljoja (ehkä Hämykuunlilja ?) sekä maanpeitekasvia Pikkutalviota. Kuulostaa aika paljolta mutta laatikoilla on kokoa 195cm*430cm sekä 195cm*365cm eli näihin kyllä mahtuu -ainakin pieninä taimina.

Ja mahtunut on. Koska laatikoita ei ole hoidettu ilmeisesti useampaan vuoteen, on jossain vaiheessa Pikkutalvio lopettanut leviämisen kun erilaiset rikkaruohot sekä seppelvarput ovat vallanneet laatikot ja kuunliljoista on kasvanut aivan valtavia. Toissakesänä laatikoista kaadettiin pihlajat ja viime kesänä annoin pallotuijia sekä pylvästuijia samalla alueella asuville ”naapureille” mutta vasta tänä kesänä saimme laatikot varsinaisesti työn alle. Itse olin jo jossain vaiheessa valmis purkamaan laatikot mutta äitini mielestä ”vastaanotto sisäänkäynti” on todella hyvä. Jep meillähän pidetäänkin isoja kutsuja ihan tuon tuostakin ja joka Itsenäisyyspäivä taksijono tiputtaa juhlaväkeä sisäänkäynnille –not. Mieheni ilmoitti niin ikään, ettei laatikoita kannata purka ja ymmärsin kyllä syynkin. Eli minun ei auttanut kuin ottaa härkää sarvista ja suunnitella sellaiset toimenpiteet, ettei tarvitse enää hävetä koko kadulle talon julkisivua ja kotiin on kiva kävellä.

Laatikot ovat kohopenkkejä ja sijaitsevat talon pohjoispuolella eli paikka on aika vaativa kasvien suhteen. Pienempään laatikkoon paistaa enemmän aurinko mutta missään nimessä näihin ei voi mitä aurinkoisen paikan kasveja laittaa. Olen myös kurkkua myöten täynnä havuja niiden yli 50 pihasta löytyneen Tuijan jälkeen joten jotain muuta oli keksittävä. Pari vuotta sitten kun talon edessä oli kaksi Aroniapuuta sekä laatikoissa vielä ne kaikki Pihlajat ja Tuijat, huomasimme että talon edusta oli joka aamu märkä vaikka yöllä ei olisi satanut tai muu ympäristö jo kuivunut. Efekti hävisi kun puut ja tuijat poistuivat ja tajusimme, ettei laatikkoihin kannata laittaa runsasta kasvillisuutta, sillä muuten kosteus jää ikävästi talon varjoisalle pohjoispuolelle. Eli jotain varjoon sopivaa, helppoa ja vaivatonta.

Avainasemassa on ehdottomasti ollut apu jonka sain Mustilan Jonnalta joka on Mustilan Garden Shopin myymäläpäällikkö sekä suunnitteluhortonomi. Kun paikka ja sen tuomat rajoitteet yhdistettiin minun toiveisiin, päädyimme aika nopeasti rhodoihin. En olisi itse tajunnut että niitä voi laittaa kohopenkkeihin mutta uskottava se on kun asiantuntija niin sanoo. Rhodojen kanssa kannattaa olla maanpeitekasvia jolloin juuristossa säilyy kosteus joten laatikkosuunnitelma oli nopeasti valmis.

Ennen käytännön toteutusta piti vielä valita mitä rhodoja laitetaan ja siinä olikin sitten miettimistä. Vaihtoehtoina olivat vain kotimaiset lajikkeet jolloin ne ovat meidän ilmastoon sopivia ja talven kestäviä. Lopulta valintani osui Pohjolan Tyttäreen joka on tuuhekasvuinen matala pensas joka näyttää kauniilta myös kun ei ole kukassa. Kukat ovat nuppuna punavioletit mutta vaalenevat lähes valkoiseksi. Pensas kasvaa enimmilläänkin 150 senttiseksi mutta leviää jopa yli kaksimetriseksi joten se sopii hyvin isoihin laatikkoihin. Maanpeitekasviksi jätettiin laatikoissa ollut Pikkutalvio jolloin värimaailman on valkoinen/lila/vihreä. En ole normaalisti lilan ystävä mutta Pikkutalvio on aivan mielettömän kaunis lehdiltäänkin, joten en halunnut luopua kasvista.

Käytännössä työ eteni niin että ensin laatikosta kaivettiin kaikki paitsi Pikkutalvio pois. Muiden kasvien mukana irronneet Pikkutalviot laitoin veteen odottamaan uudelleen istutusta. Tämän jälkeen maa käännettiin ja sieltä noukittiin mahdollisimman paljon juurien jämiä pois ja minä tietty kiljuin joka kerta kun näin kastemadon koska jostain syystä ne kasvavat meillä sellaisiksi 20 senttisiksi jättiläistappajalieroiksi. Jep kammoan kastamatoja, tosi nynnyä. Myös osa mullasta siirrettiin muualle. Laatikkoon lisättiin noin 450 litraa havumultaa jonka jälkeen työt keskeytyivät koska satoi vettä kaatamalla koko seuraavan päivän. Tämä sopi hyvin koska nyt multa laatikoissa oli oikein optimaalisen märkää istutuksille.

Pari päivää myöhemmin otin rodojen taimet pois ruukuista ja upotin juuripaakut vesiämpäriin. Rhodoille kaivettiin kuopat ja maahan sekoitettiin hevosenlanta lannoitetta sekä 65 litraa kalkitsematonta luonnonturvetta.  Kylvyn jälkeen oioin vielä rhodojen taimien juuria mahdollisimman paljon ja taimet keskitettiin laatikoihin niin että juuripaakusta jäi noin sentti maan yläpuolelle. Tässä kohtaa moni talloo jalalla maata taimen ympärillä mutta käsin taputtelu riittää. Lisäsin uusia ja säästettyjä Pikkutalvion taimia ympärille jonka jälkeen kaikki taimet kasteltiin ja rhodojen juurien päälle levitin katetta kunnes Talviot leviävät tasaisesti koko laatikkoon. Sama juttu toistettiin toisen laatikon kohdalla.

Olin aliarvioinut työn määrän sillä sitä oli  p a l j o n  ja ällä hetkellä olo on onnellinen mutta väsynyt. Fiilis siitä että miten meni on aika epävarma; teorissa tein kaikki niinkuin piti mutta aika näyttää asuuko minussa pikku multasormi vai nou. Tuhannet kiitokset vielä Mustilaan avusta ja pahoittelen kuvien epätaslaatuisuutta lukijoille, säät vaihtelevat ja kuvien ottaminen hommien välissä ei juuri nopeuta etenemistä. Haluisin kuitenkin että ensimmäistä kertaa samantyyppistä projektia suunnittelevat näkevät vähän mitä on tulossa. Kuvat ihan valmiista laatikoistapuuttuvat koska tänään(kin) on satanut vettä mutta kuvitelkaa vain kate viimeiseen kuvaan rhodojen ympärille niin se on siinä.

 

Osa taimista on saatu Mustilasta, kiitos!

Mustila Arboretum

Jos tästä ei saa inspistä metsäpuutarhaan tai pihan ja metsän yhdistämiseen niin ei mistään. Pihaa ei ole aina pakko aidata irti ympäristöstä ja lanata nurmikentäksi ja perennapenkiksi vaan kyllä meilläkin viihtyy kasvit jotka näyttävät kauniilta ja jopa kukkivat keskellä mäntymetsää. Ilokseni näin myös Suomen kaunein piha – ohjelmassa muutaman pihan jossa oli todella taidokkaasti yhdistetty talo ympäristöönsä niin että laitetun nurmipihan ja luonnontilaisen metsän yhdistyminen toisiinsa oli kuin täydellisesti onnistunut liukuvärjäys, saumaton. Tavoitteeni on päästä samaan mutta polku on vasta alussa ja taidot vielä lapsenkengissä.

Samoin kuin sisällä sisustus on mielestäni parhaimmillaan kun se on talon arkkitehtuuriin ja fiilikseen sopiva, myös ulkona ympäristön huomioinen pihasuunnittelussa tuo minusta parhaimman lopputuloksen. Monesti näkee pihoja jotka on eristetty ja tehty täysin poikkeavaksi kuin ympäristö tai niin että talo ja piha ovat vallan eri paria. Kuten jo aiemmin todettu, lähden itse etsimään sellaisia ratkaisuja joissa yhdistyy ne kasvit jotka miellyttävät minua ulkonäöllisesti mutta joiden valinnassa ehdottomasti otetaan huomioon ympäristö mihin ne tulevat. En nyt tiedä näyttääkö meidän talo siltä että sen pihassa kuuluu kasvaa rhodoja mutta mielestäni talomme kattojen monitasoisuus sekä seinien rimoitukset sopivat rhodojen ja Atsaleojen muotokieleen ja toisaalta talo ja rakennelmat pikkuhiljaa liukuu laittamattoman pihan mäntymetsään ja jäkälien peittämiin kallioihin.

Tällä kertaa kuvia on enemmän Atsaleoista kuin rodoista sillä rhodokuvia on blogissa nähty jo aika paljon. Mustilan puupuisto on valtava mutta siellä voi viettää koko päivän ja grillata kahvilalla vaikka omat makkarat evääksi jos päivän keitto ei ole mieleinen (tsiigaa aukiolot/maksut netistä). Paras kukinta on jo ollut ja on nyt, sen jälkeenkin puistossa näkee mm. puita mitä ei näe muualla ja lapset varmasti kokevat jännittäviksi pienet polut joita kattavat valtavat rodot. Ja jos ei pihahommat kiinnostaa niin voihan täällä aina kuvata vaikka sisustustaulut. Kukkien ystävien paras aika mennä puistoon on kesäkuun alku. Jep, suosittelen.

Keskellä metsää.