15 minuuttia huippumallina

Minulla on ikävä valokuvausta.

Sitä että ajan kanssa voi ottaa kuvia, selata ja valita parhaat.

Sitä että selkärangasta löytyy oikeat säädät ja tilanteista saa vangittua sen oleellisimman.

Nyt on vain kuvattu kuvaamisen takia, läpi pleksien

ja läpihuutaen.

Ennen Rukan reussua,

bellan joukkueella oli joukkuekuvaus.

Ihan huippumallifiilis tuli.

Koko tällinki päälle, muutama kuva ja kotiin,

Vähän meitä nauratti.

IHANAA JOULUN ODOTUSTA KAIKILLE !

Miniloma lähes Lapissa - R U K A

Kuukausia sitten M. sai puhelun jossa kerrottiin kilpailussa voitetusta kylpylälomasta. Hän oli hieman ihmeissään kunnes selvisi, että J oli osallistunut kilpailuun ja voittanut neljän hengen kahden vuorokauden kylpyläloman omavalintaisessa (lue: äidin valitsemassa) Holiday Club –kylpylässä. Päivää myöhemmin sain loistavan idean, käytämme voiton Kuusamon Tropiikissa loppuvuodesta koska R U K A. En itse käy kylpylöissä mutta lapsetkin lumilautailee, joten näin saimme tekemistä koko perheelle. Lopulta paketoimme yhteen kaksi päivää voittolomaa, yhden miehen työpäivän pohjosessa sekä muutaman yön omakustanteisesti ja viiden päivän reissu oli valmiina. Lähdimme viime torstaina ajamaan kohti Kuusamoa ja kahden pysähdyksen taktiikalla ajamiseen meni 8 tuntia ja pysähdyksiin tunti.

Illan tuntumassa saavuimme Kuusamon Sokos hotelliin ja rymistelimme tavaroinemme C rakennuksen kolmannen kerron huoneeseen. Huone oli mukavan tilava ja molemmille lapsille oli omat pedit. Kylppäri ja vessa olivat erikseen, miksei muuten näin ole aina!, ja kylpyhuoneesta löytyi saunakin. Jääkaappiin laitettiin omia eväitä illalle ja menimme syömään hotellin ravintolaan. Hieman yllättävää oli, ettei ravintolalaskua voinut laittaa huonenumerolle ja lisäksi perheen miehet olivat sitä mieltä, ettei ruoassa (possu/kana) ollut yhtään mausteita. Allekirjoittanut söi kalaa ja annos oli reilunkokoinen ja iha ok. Koska mies lähti seuraavana aamuna kukonlaulun aikaan töihin, selvittelimme illalla vielä bussikuljetusta Rukalle ja niinpä seisoimme torstaiaamuna lasten kanssa hotellin edessä odottelemassa aamu yhdeksältä Linja 3:sta. SkiBussilla pääsee kätevästi Kuusamosta Rukalle; hinta aikuisille 7 euroa ja lapset muistaakseni 3,50 ja matka taisi kestää puolisen tuntia.

 

Rukankeskuksessa kipaisimme hakemassa vuokraamosta hiihtoliput kaikille. Rukalla nuoriso laskee vähän halvemmalla kuin aikuiset ja skidit vielä sitäkin halvemmalla. Maksoin oman, 109 euron kolmen päivän lippuni e-passilla ja lasten liput maksoivat yhtensä 150 euroa. SkiCardeja ei tarvinnut tällä kertaa ostaa.

Rakas nuorimmaisenihan on ilmoittanut, ettei halua mennä ankkurihissillä ja sittemmin halukkuus sompahissiinkin on kadonnut. Koska omakin jalka tulee ankkureissa kipeäksi, enkä jaksa raahata vastentahtoista tyttöä vastenmielisiin hisseihin, olin jo etukäteen tsiigannut tuolihissit Rukatunturilla. Tuolihisseissä riittääkin hyvin vaihtoehtoja ja jo pelkästään eturinteeltä lähtee tuolihissit eturinteen lisäksi Saaruaan ja Vuosseliin, joten valinnan varaa riittää. Olen vahvasti sitä mieltä että tyttö lähtee taas ankkureihin kun on valmis… tai ollaan keskuksessa missä valinnanvaraa ei vaan ole.

Ajatuksena oli mennä Vuosseliin verestämään taitoja mutta huipulla kävi ilmi, että sillä puolella tunturia on todella kova tuuli ja lumetuksesta johtuva ”pyry”. Niinpä jäimme laskemaan eturinnetta joka taittui vaativuudestaan huolimatta tytöltäkin oikein hyvin. Laskimme eturinnettä jonkun aikaa kunnes kaakao ja munkki kutsuivat ja siirryimme Pisteen kautta toiselle eturinteeltä lähtevälle tuolihissille, kohti Saaruaa. Saarua osoittautui lasten lemppariksi; sieltä löytyi metsäreittejä ja hyndiä Jiille ja tytölle tarpeeksi loivaa ja jyrkkää. Tuolihissi vei nopeasti takaisin ylös ja jonoja ei ollut. Saaruasta voi laskea Vuosseliin, ilman että lumilaudallakaan joutuu kävelemään ja Vuosselin alta löytyy Vuosselin Pirtti. Tykkäsin tosi paljon tästä sympaattisesta kahvilasta, josta sai juurikin ne toiseksi tärkeimmät, eli kaakota ja makkaraperunat. Täältä mies tuli hakemaan meidät kahtena päivänä, jonka mahdollisti vieressä oleva reilun kokoinen parkkis.

Kahden Sokos hotellissa vietetyn yön jälkeen siirryimme majoittumaan Kuusamon Tropiikkiin. En ole aiemmin ollut kylpylähotelleissa ja koin kyllä aikamoisen pettymyksen tällä ensimmäisellä kerralla. Huone oli huomattavasti pienempi kuin Sokos hotellissa eikä huoneessa ollut jääkaappia eikä saunaa. Lapsille oli laitettu niin paska huono vuodesohva, että jos minun olisi pitänyt siinä nukkua, olisin nukkunut mieluummin lattialla. En tiedä onko pieni kahden hengen sohva tarkoitettu kahdelle nukkujalle, mutta 140 cm ja 175 cm sisarukset eivät siihen ainakaan mahtuneet, niinpä toinen nukkui meidän aikuisten välissä aamyön. Aamiainen hotellissa oli ihan ok mutta lasten mielipide kylpylästä ei ollut kovin kummoinen. Kuulemma Siilinjärjen Fontanella, Turun Caribia ja jopa meidän Porvoon uimahalli pesee Kuusamon Tropiikin. Angry Birds puisto oli kuulemma mieleinen, vaikka äidin silmäyksellä se vaikutti hienosti tehdyltä mutta aika vähäeleiseltä. Lapset kuitenkin löysivät tekemistä useammalle käynnille puistossa. En tiedä kuuluuko nämä aktiviteetit aina huoneen hintaan, ainakin palkintomatkaan kuului rajaton käyttö.

Sattumalta samalle viikonlopulle osui FIS Freestyle Ski Worls Cup osakilpailu ja kävimme katsomassa myös tätä. Kahdelle lumilautailijalle suksilla kumpareikon laskeminen on vieraampaa, joten oli varmasti mielenkiintoista katsoa kisoja ja onhan ne hypyt näyttäviä. Luulin että keskus olisi aivan tukossa tapahtuman takia mutta näin ei ollut, auton sai helposti parkkiin ja pääsimme katsomaan kisoja hyvältä paikalta. Tapahtuma on maksuton.

Kolmena päivänä siis lumilautailtiin, uitiin ja ankkäripuistoiltiin ja eipä siinä muuta tarvitse. Ajankohta oli täydellinen; pakkasta oli kahtena ensimmäisenä päivänä noin viisi astetta ja kolmantena päivänä pakkanen kiristyi 11 asteeseen mutta saimme nauttia auringosta rinteissä. Ajankohdan takia missään ei tarvinnut jonottaa, ei hisseissä eikä kahviloissa. Kaikki rinteet eivät olleet auki, esimerkiksi lapsuuden lempparirinne Kelo oli lumetettavana. Tämä ei kuitenkaan haitannut koska niin paljon rinteitä oli auki ja loistavassa kunnossa. Ruka oli muuttunut valtavasti 25 vuodessa, olenhan lapsena laskenut Rukalla kaikki lomat ja viikonloput ja nyt niin tuttu mutta uusi keskus valloitti sydämeni uudestaan. Luulen että tehdään tästä minilomasta joulukuinen traditio. Takaisin kotiin ajettiin maanantaina; lähdimme yhdentoista aikaa ja pysähdyimme Sonkajärven symppis Nesteellä lounaalla, josta ajoimme yhtä soittoa kotiin asti. Samat 8 tuntia kului aikaa ajamiseen.

 

 

Kaikki laskukuvat on valitettavasti iPhone4 "laatua" ja muut napattu auton ikkunasta Canonilla. Jos harrastaisin uuden vuoden lupauksia, niin voisi todeta jotain vuodesta 2016 ja valokuvausharrastuksen elvyttämisestä. No niin, stressitöntä joulun odotusta kaikille!

Muokka, kahdeksanvuotiaan näkökulmasta.

Edellisessä kerroin omia fiiliksiä syksystä, jonka on täyttänyt muiden asioiden lisäksi muodostelmaluistelu. Halusin tuoda myös luistelijan näkökannan esiin ja alla sensuroimattomia ajatuksia kahdeksanvuotiaalta, joka ei voinut lakata hihittämästä haastattelun aikana.

Nimi, ikä ja millä luokalla olet?
bella, 8-vuotta ja toisella luokalla.

Mitä harrastat?
Luistelua, voimistelua, pianoa ja tennistä.

Mistä niistä pidät eniten ja miksi?
Luistelusta, koska se on kivaa.

Miksi haluat harrastaa?
Haluan että on harrastuksia, koska muuten ei olisi tekemistä.

Näetkö tarpeeksi kavereitasi?
Joo

Onko ikinä tylsää?
On!

Mikä luistelussa on kivointa?
Mistä sä tiesit, että se on luistelu?!
Kun siellä luistellaan. 

Mikä luistelussa on kurjinta?
Kun on varaluistelija.

Onko harrastuskertoja liikaa tai liian vähän?
Liian vähän.

Haluaisitko että harrastuskertoja olisi enemmän?
Joo

Mitä muuta harjoittelette kuin luistelua?
Jäällä potkuja, sirklausta, saseeta ja ohjelmaa. Maalla leikitään ja tanssitaan.

Mikä luistelussa on mukavinta?
Vapaaluistelu.

Mikä on tyhmintä?
Kun (itse) kaatuu.

Jos et jaksaisi mennä harrastukseen, uskaltaisitko sanoa sen äidille?
Joo

Jos harrastuksessa joku kiusaa, niin mitä pitää tehdä?
Kertoa valmentajalle.

Uskaltaisitko kertoa?
Joo, äidille.

Onko kivempaa harrastaa yksilönä vai joukkueena?
Joukkueena.

Miksi haluat kilpailuihin?
Hyvä kysymys!
Koska siellä on kivaa ja voi voittaa mitallin.

Miltä tuntuu jos ette voita?
Ei miltään.

Mikä on mukavinta joukkuekavereissa?
Että ne leikkii mun kanssa ja ottaa mut mukaan.

Oliko helppoa aloittaa uusien joukkuekavereiden kanssa?
Ei. Koska en tuntenut niitä aikaisemmin.

Miltä se tuntuu, kun osa joukkuekavereista on ekalla luokalla ja osa jo viidennellä luokalla?
Hyvältä.

Mikä on hauskinta mitä treeneissä on tapahtunut?
Ohjelman tekeminen.

Monta valmentajaa teillä on ja muistatko kaikkien nimet?
Jäällä kolme ja muistan.

Minkalaisia valmentajat ovat?
Kivoja.

Mitä mieltä olet joukkuekavereiden vanhemmista?
Ihan kivoja.

Mitä olet oppinut luistelun myötä?
Ottamaan kaikki mukaan leikkeihin.

Muodostelmaluistelu - äidin näkökulma

Ainakin tulee untsikoille paljon käyttöä, eikä tarvitse manata että kalliit takit on suurimman osan vuodesta kaapissa. Sitä me muutamat vanhemmat pohdittiin viime viikonloppuna, kun istuimme kisakatsomossa muumilimut ja makkarat kädessä. Päivää oli edeltänyt noin neljän kuukauden valmistautuminen asiaan, joka suurimmalle osalle meistä oli aivan uutta. Harvempi vanhempi miettii kiekko-tai luistelukoulun ilmoittautumislomaketta täyttäessään, että parin vuoden päästä kuskataan jälkikasvua treeneihin kolmena päivänä viikossa, ommellaan iltaisin kisalakanoita ja mietitään mitä myydään seuraavassa kuussa, jotta harrastuskulut saadaan pidettyä aisoissa. Uskon että suurimmalle osalle lapsen kilpaharrastus on tullut elämän mukana, eikä kyseessä ole enää ysärin lempiteema, eli omien harrastushaaveiden eläminen lasten kautta. Niin ikään iänikuinen pohtiminen kilpaharrastuksen tarpeellisuudesta lapselle, on aivan samaa tasoa kun sitteri–keskustelu vauvapalstalla. Eihän se pakollista ole, mutta jos lapsi siitä tykkää, niin miksi ei.

Sikäli jos mielessä kävi, että muodostelmaluistelu on aika kokonaisvaltainen laji, olette aivan oikeassa. Jos alun perin ajattelinkin että lapsi kilpailee ja minä maksan, niin se ajatus on karissut viimeisen neljän kuukauden aikana täysin. Tässä kohtaa on ehkä hyvä hetki tunnustaa, että tällaiselle sosiaaliselle erakolle joukkuelajin harrastaminen on lähes yhtä luotantyöntävää kun joukkuelajia harrastavan huoltajana ja vanhempana toimiminen, mutta kyllä se vanhakin koira näköjään uusia temppuja oppii. Sain hädin tuskin suuni auki, kun ensimmäisessä kokouksessa kyseltiin vapaaehtoisia, mutta ehkä äitiäni kiittäminen, minua vaivaa sellainen velvollisuuden tunne joka estää olla osallistumatta yhteiseen hyvään. En luoja paratkoon lupautunut ruokajoukkoihin, vaan vältin sen katastrofin käsityöavuillani. Alun perin lupasin auttaa kisahuivien ompelussa ja sittemmin olen ommellut huiveja, donitseja, kisalakanan ja useampi ilta ollaan nyt korjailtu kisapukuja. Jos ennen oli tiivistä aikataulullisesti, niin nyt vielä tiivistetään, mutta kuten alussa jo vihjasin, tästä kyllä palkitaan vanhemmat parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Joukkuelajien puolesta puhuu se, että lapset oppivat pelaamaan yhteen, joustamaan tarvittaessa ja ryhmätaidot kehittyvät huimaa vauhtia. Samaa voi sanoa meistä vanhemmista. Mekin toimimme aivan samalla tavalla, puhallamme yhteen hiileen jotta lapsilla olisi kiva harrastus ja parhaat mahdolliset edellytykset siinä kehittyä ja onnistua. Opettelua tämä on aivan samalla tavalla aikuisen näkökulmasta kuin lastenkin. Jokaisiin kisoihin mennään isommalla varmuudella ja alun kysymysmerkit ovat muuttuneet itsestäänselvyyksiksi. Kaikki on hieman helpompaa pikkuhiljaa.

Ensimmäisen neljän kuukauden aikana kisalakana, nakit, nelkkuläppäri ja kannustushuuto ovat vakiintuneet sanastoomme ja suoraan sanottuna, mä pidän tästä! Aiemmissa kirjoituksissani hehkuttamani yhteisöllisyys on läsnä tässäkin ja ajatus lapsen kuulumisesta kivaan kaverijoukkoon, jolla on upeat vanhemmat taustajoukoissa, on vähintään mieltä lämmittävä. Vaikka meille ei jäisi mitalleja kaappiin, niin ne muistot ja asiat mitä tällä polulla kerätään, ovat varmasti läsnä läpi elämän.

Nyt on ensimmäiset kisat takana ja lasten kisaohjelman näkeminen valmiina, oli hyvä muistutus siitä miksi me vanhemmat tätä tehdään. Miksi me kerätään rahaa, kuljetetaan ja tehdään kulisseissa kaikki muut järjestelyt. Rohkeus, jolla nuorimmillaan 7-vuotiaat luistelevat yleisön eteen; muistavat ulkoa vain neljä kuukautta harjoitellun ohjelman ja luistelevat yhteen, on vähintäänkin liikuttavaa. Jokainen heistä luistelee yksilönä mutta yhdessä heistä tulee yksi joukkue, joka ottaa vastaan yhdessä niin ilot kuin pettymyksetkin. Leuka pystyssä hymyilevän joukkueen esiintymisen jälkeen, jännitin kasvoja palkintojen jaossa mutta ihan suotta pelkäsin, yhtään surullista kasvoa ei näkynyt, vaikka tällä kertaa mitalit menivät toisten joukkueiden kaulaan. Hiljainen tunnelma kisabussissa ei kerro pettymyksestä vaan hartaasti odotetun päivän iloista ja onnistumisista

Kirjoittaja on ensimmäistä kautta kisajoukkueessa luistelevan 8-vuotiaan tytön äiti