31.5.2009

Kesätekemistä II



Monet autokerhot järjestävät ratapäiviä.
Osaan pitää olla jäsen ja saattaa maksaa sisään
mutta
joskus ne ovat ilmaisia ja kenelle vaan.









Nämä CRSC:n ratapäivät olivat lauantaina 30.5. Ahvenistolla.

***
Pompulla oli päällä Bodenin housut joita voin suositella hoikille.
Gymboreen slimmien lisäksi ainoat housut jotka pysyvät päällä ilman kiristystä ;)
Padmélla oli päällä Nextin asukokonaisuus.
Nämä ovat kuitenkin pienehköä mitoitusta eli koko tässä on 3-4.
Hattu Gymbolta ja sandaalit Beppiltä.

28.5.2009

Luonnonlakeja.


Jos lapsi kulkee mansikkakojun ohi, hän hakee maistiaismansikan.
Joka kerta.
Samasta kojusta.




Jos lasta pyytää hymyilemaan kauniisti,
isovanhemmille tulevaan kuvaan.
On tuloksena jotain ihan muuta.
Ainakin ensimmäisessä kymmenessä kuvassa.



Jos niitä on kaksi.
Jompikumpi kiusaa aina toista.
Ja se toinen itkee.



Jos 2-vuotiaan kanssa osallistuu piknikille.
Seuraavana yönä itketaan vatsakipua.
Sillä 2-vuotias ei tunne rajoja, jä äiti ei ole haukka.



Jos niitä on enemmän kuin yksi.
Ne juoksevat vaistomaisesti eri suuntiin.
Aina.



Salainen ystävä.


Ensimmäinen Salainen Ystävä-kierros loppuu.
Olen itse lähettänyt 3 pakettia ja saanut 3.
Kuulostaa reilulta, eikö vain ;)

Aivan ihania paketteja!
Sellaisia mistä todella tulee hyvälle mielelle,
ei krääsää vaan juuri meidän näköisiä yllätyksiä.
Toivottavasti olen itse onnistunut yhtä hienosti.

En osaa arvata kuka salainen ystäväni on,
mutta hän on onnistunut täydellisesti.

Kiitos Sinulle.


Viimeisessä paketissa oli aivan mahtavat paperilennokit,
en antanut pojan heti kaikkia kasata, säästelen ;)
Niin ihanan klassiset paperinuket,
näillä saa leikkiä vain äidin valvonnassa.
Ja se supermagee Kittykamera lähti heti likan matkaan,
lienee sanomatta selvää että oli mieleinen.
(Itsekin sillä leikin ;))

Seuraavaa kierrosta odotellen...

Tunnustus.



Oliviah sekä Anrinko ja Tiina ovat muistaneet minua ihanalla tunnustuksella.
Tiinan blogista löydätte niin kauniita lastenvaatteita kuin
ihania kuvia mystisessä tyhjässä huoneessa
ja
Oliviah kertoo teille 1,5-vuotiaan tytön elämästä ja vaatteista ja vinkkaa mm. hyvistä alevinkeistä.
Anringon blogista löydät
ihania sisustusjuttuja, matkakuumeilua sekä todella kauniita kuvia.
Olkaa hyvät ja menkää lukemaan ;)

Kiitos.

Fredalla on Zicco...



...
kauniita vaatteita,
lelunurkkaus,
ihania tavaroita
ja
loistava palvelu.



Täällä omistaja avaa oven ja auttaa vaunut sisään.
Lapsi saa vähän katsella vaatteitakin ja leikkiä leluilla.
Hassu lastenvaateharrastaja saa ottaa kuvia blogiinsa
ja
kertoa muillekin että täällä kannattaa käydä kun sattuu kylille!



Mm.
DrKid
Cupcake
Sucre dÓrge
Kammakarlo
Phister&Philina
ja
Oplaan ihanat laukutkin
löytyvät näiltä hyllyiltä.



Ja sitten mennään
Tehtaankadun varressa olevaan valtavaan puistoon!



27.5.2009

Lukijoiden pyynnostä: Hima



Osa lukijoista on pyytänyt kuvia meiltä kotoota.
Olen asiaa pohtinut, meneekö liian henkilökohtaiseksi?
Tulin tulokseen että onhan sisustuslehdissäkin kuvia erilaisista kodeista,
miksei siis blogissakin.

Itse mielelläni katselen sisustuskuvia,
niistä saa kivoja ideoita sekä vinkkejä
ja
ovathan ne visuaalisestikin kauniita.

Nämä kuvat ovay vanhoja koneelta kaivettuja otoksia.
Paljon on muuttunut mutta henki lienee samanlainen.

Olkaa hyvä.

















Viimeinen kuva on Padmén näkemys miten liinavaatteet ja meikit voi yhdistää.

26.5.2009

Kesätekemistä


Suokaa anteeksi poissaoloni.
Mies on matkoilla,
hommat kasaantuu,
ulkona paistaa,
internetti etääntyy arjestani
ja
kaikki asiat tapahtuvat juuri nyt.
En ehdi.

***




Viime sunnuntaina seisoimme täpötäyden parkkialueen reunassa,
odottaen malttamattomana.
Etenkin pomppu hyöri, pyöri ja pomppi,
"millon ne oikeen alottaa?"

Paikalla esiintyi Plan Bee.




Tämä ainakin monia poikia kiinnostaa,
kannattaa siis katsoa sivuilta osuisiko kohdalle ;)









Unohdimme toki kuopuksen Peltorit kotiin,
onneksi ei pelkää kovia ääniä
ja tapahtuma oli ulkona.

22.5.2009

Ilmeistäkin sen näkee.




Lapsella on kivaa!















Näissä on taivas rajana ;)
Suosittelen:
Play-Doh Fun Factory

(en osannut karsia kuvia, jokaisessa on asiaa)

21.5.2009

Pienen pieniä tarinoita ja vinkkejä sekoitettuna.



Löysin viimein näihin (vaikeisiin) valkoisiin housuihin sopivat kengät. Kenkiähän meillä on mutta kun kaikissa on vaaleanpunaista tai pinkkiä. Nämä siis Zarasta alle 20 euroa. Kiva lisä on vetskarit sivussa eli ei aina tarvitse nauhoja sitoa ;)



Samaisiin byysiin on etsitty ja löydetty paitoja sieltä täältä, hupparikin tarttui henkasta ja juuri saatu virkattu pipo on kuin piste i:n päälle ;)
Note2myself: Älä ostaa enää punaista jos haluat päästä helpommalla.



Eilen iltana kotiin palatessa yllätti kuumailmapallot.
Taisivat korissa olijat pitää meitä hieman hassuina kun mies kurvasi autolla perään jotta saan otettua muutaman kuvan. Onneksi se kamera on aina mukana ;)




Ystäväni kertoi hiljattain menevänsä Englantiin ja minä tietysti iskin heti kiinni ;)
Hän toikin Gapistä meille uuden hupparin ja kahdet farkut, toisissa on kukkabrodeeraus ja toiset ovat Organic-mallistoa. Eilen hän toi nämä ihanuudet meille ja pääsin vihdoin hiplaamaan, huppari tuleekin heti käyttöön :)



Jo kahtena päivänä olen vieraillut Itiksessä. Ekalla reissulla mukaan tarttuivat nuo Padmén tennarit sekä mieluinen vihje pompulle;
nyt äiti tietää mistä saa rollerkenkiä!

Eilen menimme koko porukka itikseen. Ennen varsinaista asiaa kävimme uudessa kenkäkaupassa.

Ns King -kenkäkauppa on avattu liki Br-leluja ja siellä on kenkiä aikuisille sekä lapsille ja mielestäni kovin edulliseen hintaan. Pompulle mukaan tarttuivat tarralliset skeittikengät, ei kai kukaan 8-vuotias ehdi nauhoja sitoa, eihän.
Hintaa kengillä 24,90.



Pojalla oli epäuskoinen ilme kun saavuimme rullakenkäpisteelle, "ai mä sovitan...".
Sopivat löytyivät ja vaikka tarkotuksena oli antaa nämä synttärilahjaksi, pehmeni äiti ja lupasi että koulujen päättymisen jälkeen pääsee poika rullailemaan, on näitä odotettukin.
Rullaamaan pääsee 39 eurolla.



Samalla reissulla näimme ystävääni joka oli löytänyt Zarasta kivan collegemekon tyttärelleen edullisesti.
Ilmeisesti hän oli vienyt viimeisen koska en moisia enää löytänyt mutta ei onneksi tyhjin käsin tarvinnut lähteä sillä Zara yllätti mukavasti 3/4hiha paidoilla ja yksi niistä lähti mukaan.
Hintaa vajaille hihoille jäi 7,90.



Sovitettaessa uutta hupparia kävi ilmi että Gapin 3T ei ole mikään kovin reilu. Vinkkinä kaikille että jos lapsella on pituutta yli 93 senttiä, kannattaa valita kokoa isompi huppari ;)
Tytön ilmeestä päätellen peilin kautta, huppari tuntuu miellyttävän.



Näytin miehelle ystäväni tuliaiset (jotka siis toki itse maksoin) ja samalla totesin että olin aikonut olla ostamatta farkkuja tytölle ja nyt niitä on kaapissa jo 7 paria. Koska miehet usein osuvat oleelliseen, ei mieheni ollut poikkeus vaan totesi: "Monetkohan niitä sitten on kun AIOT niitä ostaa?"


Yritän lähitulevaisuudessa pidättäytyä farkkuostoksista.

Tämän bloggauksen (päiväsaikaan) mahdollisti rakas mieheni joka ystävällisesti tarjosi minulle omaa aikaa viemällä lapset ajelulle vähäksi aikaa vaikka on itse kipeänä, kiitos hänelle <3


Kohta he tulevat varmasti kotiin joten palataan sorvin ääreen,moikka.

20.5.2009

Maanantaihaaste: seinillä.


Jarna heitti maanataihaasteella ja tartuin.
Aloin jo ottaa kuvia kunnes huomasin että koneelta löytyy tarvittavat.
Ensimmäisessä kuvassa tiivistyy kaikki mitä meillä on seinillä:
valkoista maalia, keittiön kaapit, peiliä ja ikkunoita.





Poikkeuksena keittiön yläpalkki:
sieltä löytyy 4 kehystä joissa kolmessa on kuvia lapsista,
neljäs odottaa vielä kuvaa.





Lastenhuoneessa on aina kaaos,
seinät eivät juurikaan enää väriä kaipaa.
Padmén toisessa liukuovessa on kuitenkin kirjaimet
ja pompun työpöydän ylapuolella kertotaulukko.
Puoliksi parven takan on vielä Captain Jack ;)





...