Lasten harrastukset, taakka vai mahdollisuus?

Päätin taas kirjoittaa jo vuosittaiseksi muodostuneen harrastus-postauksen... ja tästä tuli aika pitkä. Asia jonka tilanne perheessämme tuntuu muuttuvan tasasin väliajoin, ja joka on laajalti aika kiivaskin keskusteluaihe. Hassu sattuma olikin, että tässä viikon sisällä kun postaus on odottanut julkaisua, on puhetta harrastuksista tullut muutamankin äidin kanssa ja olemme jakaneet samanlaisiakin mielipiteitä aiheesta. Aihe on kuitenkin arka ja siitä on niin monta mielipidettä kun on puhujaakin. Harrastaako lapsi liian vähän, liian paljon ja tarvitseeko lapsi ylipäätään ohjattuja harrastuksia. Ja mites se harrastusten laatu? Urheiluharrastuksista löytyy niin joukkuelajeja kuin yksilölajejakin mutta valitettavan usein unohdetaan kaikki muut harrastemahdollisuudet ja keskitytään vain ohjattuihin liikunnallisiin harrastuksiin. Ohjatuista harrastuksista tulee ensimmäisenä mieleeni musiikki ja taiteet mutta harrastushan voi olla vaikka mitä; kokkikerhosta sarjakuviin tai valokuvauksesta sirkuskouluun. Kynnys lähteä harrastamaan voi olla suuri johtuen erilaisista syistä, mutta en ole tainnut ikinä kuulla kenestäkään joka olisi jälkeenpäin katunut omia harrastuksia tai lasten harrastuksia.

Meidän perheessä on kokemusta kahden eri sukupuolta olevan ja täysin erilaisen lapsen harrastuksista. Ja nyt kun vanhempi lapsista on jo enemmän nuori kuin lapsi, olen saanut muodostettua aivan uusia mielipiteitä harrastuksien tarpeellisuudesta. Alun perinhän J oli ikiliikkuja ja bella enemmän askarteleva ja palapelejä tekevä sohvaperuna, mutta jossain vaiheessa tyttö muuttui aivan täysin. Hän on harrastunut vuosia voimistelua ja uintia ja sittemmin aloittanut myös luistelun, tenniksen sekä pianonsoiton. Viime keväänä työn siirtyminen muodostelmaluistelun kilpajoukkueeseen oli jälleen hyppy tuntemattomaan mutta nyt jo arkipäivää. J on taas vähentänyt harrastuksia vuosien mittaan vaikka pääsääntöisesti viihtyykin ulkona kavereiden kanssa jalkapalloa pelailleen tai korista heitellen.

No mitäs mieltä mä sitten olen? Voin rehellisesti sanoa että minusta lapsella pitää olla harrastus tai harrastuksia. Vaikka bella on todella luova ja leikkivä lapsi niin silti koen että ohjatut harrastukset tukevat kasvua ja kehitystä hyvään suuntaan. Pääpointti kaikessa harrastamisessa on se, että se on kivaa ja missään nimessä lasta ei saa pakottamaan harrastamaan jos hän ei halua. Uskon kuitenkin että lähes jokainen lapsi mielellään jotain harrastaa kun vain löytyy se oma juttu… tai joidenkin lasten kohdalla ne useat eri jutut joita haluaa harrastaa peräkkäin. Harrastuksen ei tarvitse olla aina edes ohjattua, kunhan se on määrätietoista ja johdonmukaista. Esimerkiksi valokuvaus ja kuvankäsittely voi olla yhtä intensiivinen harrastus nuorelle kuin kilpavoimistelu toiselle. Harrastaa ei tarvitse ympäri vuorokauden mutta tietysti esimerkiksi kilpailuvalmennuksessa treenimäärä on korkeampi.

Harrastuksen ei tarvitse tähdätä kilpauraan mutta sellainen tietty rytmi ja vastuu joka harrastuksesta seuraa harrastajatasollakin, on mielestäni todella hyvä ja laaja-alainen tuki lapsen elämään. Niin ikään ulkopuolisen tahon ohjausta ja osana harrasteryhmää toimimista ei mielestäni kannata sivuuttaa kasvatuksellisessakaan mielessä. bella aivan varmasti keksisi tekemistä ilman harrastuksia mutta silti hänellä on kymmenen, kyllä luit aivan oikein, harrastuskertaa viikossa. Näin kirjoitettuna määrä kuulostaa monen mielestä hurjalta mutta bellalle jää jokainen päivä aikaa leikkiä kavereiden kanssa tai halutessaan hän voi vaikka tylsistyä kotisohvalla tai rakennella käpylehmiä terassilla. Käytännössä nuo harrastuskerrat rakentuvat niin, että kuusi niistä on kaksi kertaa peräkkäin eli luistelutreenit käsittävät oheiset ja jään ja ovat kestoltaan pari tuntia ja siis kolmesti viikossa, kaksi harrastuksista eli enkkukerho ja pianotunnit on ohjatun iltapäiväkerhon yhteydessä ja tennis ja voimistelu ovat sitten omina harrastuskertoinaan eri päivinä. Koska bella osaa mennä koulusta suoraan luistelutreeneihin ja tekee läksyt hallilla ennen treenejä, on hänellä myös niinä päivinä koko ilta vapaa-aikaa kun haemme hänet hallilta töiden jälkeen.

Ymmärrän että joka paikassa ei ole mahdollista harrastaa esimerkiksi ohjattuja liikuntaharrastuksia ja olen vilpittömästi sitä mieltä että jos meillä ei näitä mahdollisuuksia olisi, niin harmittaisi. Eihän meillä tässä ihan omalla kylällä olekaan mutta koen, että lapsi saa kuitenkin niin paljon lisää mukavasta harrastuksesta että se on sen arvoista että välillä me vanhemmat menemme vähän suuna päänä arjessa ja joudumme suunnittelemaan aikatauluja. Toisaalta, vaikka bella ei jostain syystä harrastasi niin ei hän silloin varsinaisesti mitään menettäisi koska eihän hän tietäisi siitä mitään ja olisi silti aivan yhtä onnellinen ja hänestä varmasti kasvaisi aivan yhtä ehjä aikuinen. Mutta kun meillä on mahdollisuus tarjota näitä asioita lapselle niin miksi emme niitä tarjoaisi. Mikäli ainoana mahdollisuutena olisi tarjota omatoimiharrastuksia, olisin ilman muuta yhtä intensiivisesti tukemassa lapsen toimintaa tälläkin tavoin.

Harrastusten aloittamisen oikeasta ajankohdasta voidaan olla myös montaa mieltä. Joidenkin mielestä alle kouluikäinen ei tarvitse harrastuksia mutta joskus ”vasta” kouluikäisenä aloitettu harrastus voi olla aloitettu liian myöhään. Lähes kaikissa harrastuksissa, niin liikunnallisissa kuin muissakin, määritellään ikäraja ja/tai lähtötaso harrastukselle. Esimerkiksi uinnissa lähtötaso on yleensä ryhmässä toimiminen sekä veden pelottomuus ja luistelussa jäältä itsenäisesti ylös nouseminen. Lähtötasoja ei kannata pelästyä vaan rohkeasti ottaa yhteyttä järjestäjään ja pyytää apua lapsen valmiuden arvioinnissa mikäli ei itse ole aivan varma. Tasovaatimuksia on kuitenkin tärkeä kunnioittaa koska liian valmiudettoman lapsen läsnäolo harrasteryhmässä voi huonontaa opetuksen tehokuutta merkittävästi sekä aiheuttaa lapselle tarpeettomia pettymyksiä tai huonommuuden tunnetta. Esimerkiksi jos uimakoulussa vaadittava veden pelottomuus ei vielä onnistu, kannattaa uimakoulun sijasta valita vesipeuhu, ettei uimaopetuksen aika mene yhden ryhmäläisistä veteen totutteluun joka opetellaan vesipeuhussa. Kaikkien etu on, että lähtökohtaisesti valmentavassa harrastuksessa lapsi pystyy saavuttamaan asetetut tavoitteet.  Mikäli lapsi haluaa kilpailla, täytyy monissa liikuntaharrastuksissa aloittaa harrastaminen jo heti silloin kun harrastuksen ikäraja on saavutettu, jotta siirtyminen kilpavalmennukseen ajoissa on mahdollista. Ja se kilpaileminen ei läheskään aina ole vanhempien tahtotila vaan impulssi tulee lapselta. Asian tiedostaminen on puhdasta ennakointia ja varautumista kaikkiin mahdollisuuksiin mitä harrastus voi tuoda tullessaan.

Yksi vaikeimmista asioista mitä eteemme on tullut, on ollut arvioida lapsen valmiutta ja sitoutuneisuuden astetta kilpaharrastuksen aloittamiseen. Kun lapsi haluaa kilpailla, ei siihen voi suhtautua kevyesti, etenkään kun kyse on joukkuelajista jossa sitoutuneisuusaste vaikuttaa koko joukkueen suoritukseen sekä ryhmädynamiikkaan. Kun bella halusi muodostelmaluistelun kilparyhmään, kävimme lukuisia keskusteluja esimerkein mahdollisista joukkueeseen liittymisen seuraamuksista. Yksi parhaimmista ja eniten mietintää lapsen puolella aiheuttaneista esimerkeistä oli klassinen synttärijuhla-kysymys. Mitäs kun treenit ovat samaan aikaan kun hyvän koulukaverin synttärijuhlat?  8-vuotias ei todellakaan osaa vielä rationalisoida tulevaa ja se kiva mitä harrastuksista saa tilalle, tuskin konkretisoituu yhtä nopeasti kun kuin ensimmäiset pettymykset missattujen synttärijuhlien johdosta tulevat. Synttärijuhlaesimerkki konkretisoi aika hyvin tokaluokkalaiselle tytölle minkälaisia luopumistilanteita voi tulla eteen kilpaharrastajana. Kun näitä keskusteluja oli käyty ja olin varma että bella ymmärtää kuinka isosta asiasta oli kyse, annoin hänen yrittää joukkueeseen. Tämän jälkeen kävimme vielä läpi mahdollisuutta ettei hän pääse joukkueeseen ja siitä olen kertonut enemmän täällä.

Olisi vähättelyä sanoa ettei edes aloitteleva kilpaharrastus vaikuta arkeen koska se vaikuttaa ja paljon. Käytännössä marssijärjestys on koulu, kilpaluistelu ja sitten muut asiat. Myös muut mahdolliset harrastukset pitää sovittaa kilpaharrastuksen mukaan ja esimerkiksi uinnista on luovuttu kokonaan. Koska bella harrastaa vielä tennistä, voimistelua ja pianonsoittoa, on harrastuksissa varaa tiputtaa mutta hän ei tietenkään haluaisi luopua yhdestäkään. Vielä ei tarvitsekaan mutta tulevaisuus voi tuoda tullessaan muutosta tähänkin. Käytännössä ensin piti katsoa mitkä kaikki harrastukset saadaan sopimaan ilman päällekkäisyyksiä toistensa kanssa tai koulun kanssa. Ei ole harvinaista että kilparyhmissä harjoitellaan keskellä päivää ja tällöin lapsen pitää lähtökohtaisesti päästä itse harrastuksiin, ellei toinen vanhemmista ole kotona kyydittämässä. Useamman lapsen perheessä pitää ottaa huomioon myös mahdolliset muut harrastuskuskaukset. Kilpaharrastus myös maksaa vähän enemmän ja yleensä harrastevarusteisiin pitää satsata enemmän. Esimerkiksi muodostelmaluistelussa ei riitä kisapuvun ja taitoluistimien osto vaan joukkueella on määrätyt treenivaatteet luisteluun sekä oheisiin ja myös takit ovat samanlaiset. Hyvässä seurassa varusteiden kierrättäminen onnistuu ja suurin osa bellankin joukkuevarusteista on onnistuttu hankkimaan käytettynä.

Meillä on sinänsä onnea, että Porvoon taitoluistelijat on todella ”laaadukas” seura. Enkä tarkoita nyt laadukkuudella pelkkää kilpamenestystä vaan sitä miten seuraa pyöritetään. Meillä on kokemusta aika monesta eri harrastuksesta ja seurojen toiminnassa on todella paljon eroja. PTL hoitaa tiedottamisen ennennäkemättömän laadukkaasti ja koko toiminta on todella hyvin organisoitua ja kommunikointi pelaa. Meidän ei ole ikinä tarvinnut olla epävarmoja harrastusajoista, lomista, varusteista eikä mistään muustakaan. Harrastusseuran laadukas organisaatio sekä tiedottaminen helpottaa moninkertaisesti harrastavan perheen perusarkea.

Vaikka kilpaluistelu paljon aikaa viekin, olen todella iloinen että bella harrastaa joukkuelajin lisäksi yksilölajeja kuten voimistelu ja tennis. Se vaatii varmasti lapselta paljon uskallusta hypätä mukaan uuteen harrastukseen, varsinkin yksin. Olenkin ylpeä siitä miten reippaasti bella on mennyt mukaan uusiin harrastuksiin tai vaihtanut seuraa. Ensimmäinen kerta tietysti aina jännittää mutta sen jälkeen treeneihin mennään jo juosten hymy huulilla. Soittoharrastuksen aloittamisesta ilahduin myös, sillä on hyvin todennäköistä että jossain vaiheessa elämää liikuntaharrastukset jäävät taakse tai ainakin vähemmälle. En itse ole tippaakaan musikaalinen mutta ilmeisesti isän puolelta joku nuotti-innostus tyttöön on siirtynyt. bella haluaisi soittaa pianon lisäksi viulua mutta jos me nyt tällä pianolla vielä toistaiseksi pärjätään.

J on aina ollut enemmän arjen toiminnallisuuteen suuntautunut. Vaikka hän pelasi nuorempana lätkää ja kävi kuviskerhossa niin tennis on ainoa harrastus joka on seurannut mukana jo yli puolet elämästä. Tenniksessä tulee näköjään aina eteen se kohta kun lapsi haluaisi lopettaa, se vaihe kun ei vielä osaa niin hyvin että pelit sujuisivat hyvin mutta alkuinnostus on jo lopahtanut. Olen molempien lasten kohdalla pysynyt tässä kohtaa tiukkana, enkä ole antanut lopettaa harrastusta. Lopettamisesta kannattaa puhua jo harrastusta aloittaessa. Meillä on sovittu että uudesta harrastuksesta pitää olla varma jo ennen aloittamista ja jos sittemmin haluaakin lopettaa niin se ei onnistu kesken kauden. Kausi harrastetaan aina loppuun ja sen jälkeen yhdessä keskustellaan mihin suntaan jatketaan. Jiin kohdalla erään kauden takkuilun jälkeen tapahtuikin muutos ja ei mennyt kuin hetki niin tennis maistui taas paremmin kuin ikinä aiemmin. Nyt hän pelaa kolme kertaa viikossa ja motivaation puutteesta ei ole tietoakaan. Kilpailu ei toistaiseksi ole kiinnostanut mutta tennis on siitä kiva laji että sitä voi kilpamielisesti pelata vaikka kummisedän kanssa ja tämä äitikin voisi taas aloittaa pelaamisen pitkästä aikaa.

J ei ole ikinä ollut kiinnostunut kilpailemisesta ja se on yksi syistä miksi hän lopetti lätkän nuorempana. Espoosta ei löytynyt harrastejääkiekkoseuraa ja todella monet muutkin liikunnalliset harrastukset tuntuivat tähtäävän kilpailemiseen. Mielestäni nuorten mahdollisuutta harrastamiseen ei kilpavalmennuksellisessa ohjauksessa pitäisi ehdottomasti lisätä mutta ymmärrän myös rahoituksen ongelman. Toisaalta samaan aikaan hoidetaan monia elintasosairauksia, peliriippuvuuksia sekä nuorten sosiaalista eriytymistä etc. niin väkisinkin tulee mieleen että voisiko niihin uppoavilla kustannuksilla kenties tehdä voimakkaampaa ennaltaehkäisevää toimintaa esimerkiksi Nuorisotyön saralla.

Hiljattain J innostui lätkän aloittamisesta uudelleen joten selvittelimme taas harrastusmahdollisuuksia lähialueilla. Sipoossa onnistuu pelaaminen myös hieman kevyemmällä temmolla joten J ilmoittautui mukaan joukkueeseen.  Koska omasta mielestäni teini-ikäisellä nuorella miehellä tuntui olevan jo hivenen liikaa luppoaikaa, ilahduin suunnattomasti uuden harrastuksen aloittamisesta. Myös siitä että aloite tuli harrastajalta itseltään eikä vain meiltä vanhemmilta.  Katsotaan millaiseksi arki muodostuu kahden luisteluharrastuksen, kaikkien muiden harrastuksien ja matkustelevan isin kanssa… tiedätte ainakin missä olen jos ei täällä näy ja kuulu.

Koska minultakin monesti kysytään harrastusten kustannuksista niin ajattelin tähän vielä muutaman sanasen niistä kirjoittaa. Aika helposti ajatellaan tiettyjen lajien olevan hyvin kalliita ja osan taas edullisia. Ennakkoluulot eivat saisi olla este harrastamiselle ja itse olen huomannut että hintataso voi olla hyvinkin paikkakuntakohtaista, ainakin harrastetasolla. Etukäteen ei kannatakaan mitään harrastusta hylätä siksi että pelkää kustannusten nousevan pilviin vaan reippaasti vaikka käydä harrastepaikasta kysymässä joltain harrastajalta tai vanhemmalta todellisia kustannuksia. Yleensä varusteita ei tarvitse hankkia lisää kesken kauden vaan yksi setti voi mennä kaksikin kautta lajista riippuen ja monesti varusteita saa käytettynäkin hyväkuntoisena. Mielestäni harrastuksiin kannattaa hankkia kuitenkin asianmukaiset ja omat varusteet, tämä helpottaa arkeakin kun ei tarvitse etsiä niitä ainoita kollareita pyykkikorista tai kuule valmentajalta palautetta tyllihameen takertumisesta nojapuihin. Seuraavassa hieman suuntaa antavia kustannuksia muutamista kursseista sekä tarvikehankinnoista meidän kokemusten pohjalta. Hinnat olen nyt laittanut lukukausittain, en lukuvuosittain.

Tennikseen riittää asianmukaiset tenniskengät (30-80 €) sekä maila (20 € ->) ja perus t-paita ja urheilushortsit/legginsit jotka monesti tarvitaan jo koulun liikuntatunnillekin. Tennislaukku on kiva lisä mutta ei pakollinen, tennisreput maksavat viitisenkymppiä. Tenniksen hinta  vaihtelee todella paljon riippuen iästä, ryhmäkoosta ja paikkakunnasta. Espoossa junnutennis maksoi kaksinkertaisesti verrattuna Porvooseen. Esimerkiksi Tapiolan Tennispuistossa nuorisotenniksen hinta on noin 370-660 €/ lukukausi ja Porvoossa sama kausi noin 90-200 euroa.

Uintiin tarvitaan harrastetasolla sellainen uimapuku jonka lapsi saa itsenäisesti päälle (n. 20 €) sekä uimalasit (10 €). Esimerkiksi Cetuksen Vesiralli/tekniikka kurssit maksavat 180-230 €/kurssi mutta tässäkin lajissa voi olla vastaavan kurssin hinta toisessa kaupungissa 50-100 euroa.

Voimistelussakin näkee vaikka minkälaista taminetta lapsilla päällä mutta mielestäni voimistelupuku on se oikea valinta telinevoimisteluun. Voimistelupuvun saa edullisimmillaan ehkä parilla kympillä, GK:n puvun saa halvimmillaan noin kolmella kympillä mutta halutessaan voi ostaa vaikka 80 euron puvun. GK:n mikroshortsit maksavat muistaakseni 25-30 (Gymnastica) euroa mutta vastaavat löytyy Stadiumista kympillä. Pääkaupunkiseudulla harrasteryhmät maksavat aikalailla saman verran, noin 200 €/lukukausi. Voimistelussa hinta niin ikään nousee jos harrastekertoja viikossa on enemmän ja kilpavoimistelu on kustannuksiltaan sekä varustevaatimuksiltaan aivan eri, tästä osaa kertoa lisää vaikka Tanja.

Pianon soittamista varten ei tarvitse ostaa omaa pianoa, ainakaan heti. Jos soitto-opetaja sitä vaatii, kannattaa kysyä tunteja toiselta opettajalta. bella harjoittelee tällä hetkellä kotitehtävät mummin vanhalla sähköurku Key Boardilla ja vasta nyt kun olemme vuoden jälkeen tulleet tulokseen. että koska lapsi haluaa jatkaa soittamista, olemme päättänet hankkia elektronisen pianon (rakkaat sukulaiset ja ystävät, voisitteko olla kertomatta lapselle koska tarkoitus on että Joulupukki tuo instrumentin, kiitos!). Elektroninen piano on mahdollista hankkia vastaavilla polkimilla sekä kosketustuntumalla kuin akustinen piano. Hinnat näyttivät lähtevän 500 eurosta ylöspäin, en ole vielä ehtinyt yhtään perehtyä asiaan mutta sekin on edessä. Yleensä pianotuntien aloittamisen yhteydessä lapsi tarvitsee soittovihot jotka maksavat muutamia kymppejä ja eri opettajilla on yleensä omat mieltymyksenä näissä. Pianotuntien hinnat lienevät opistokohtaisia, Porvoon musiikkiopistossa hinta on noin 300 € /lukukausi.

Luistelun voi aloittaa luistelukoulussa ihan tavallisilla kaunoluistimilla tai hokkareilla. Hinnat pyörivät lasten perus luistimissa (uutena) 20 eurosta 70 euroon, riippuu vähän mistä ostaa ja millaiset. Luistelukoululaiset käyttävät kypärää joiden hinnat taitavat alkaa parista kympistä. Tosin nämä molemmat varusteethan yleensä hankitaan jokatapauksessa päiväkotia tai koulua varten. Luistelukoulu, esimerkiksi Porvoossa, maksaa 155 euroa lukukausi ja asu on aika vapaa mutta liikuntaan sopiva. Luistelukoululaisilla sisäluistelussa voi olla vaikka legginsit+villahousut ja fleecetakki. Monilla tytöillä näkyy olevan huppari, toppaliivi ja lisäksi säärystimet ja joku helma. Tärkeää on että vaatteilla on helppo liikkua eikä tule liian kuuma (toppavaatteet on usein liikaa). Suosittelen ehdottomasti vedenpitäviä kevyesti topattuja sormikkaita sillä jäälle muksahdellessa tavalliset sormikkaat ovat nopeasti märät ja näpit jäässä. Luistelukouluun sopii hyvin myös softshell ulkkarit joita on mm. Reimalla ja Popilla tai samaa hintaluokkaa olevat luisteluleggarit taitoluisteluliikkeestä tai käytettynä.

Taitoluistelua varten tulee hankkia taitoluistimet jotka ovat edullisimmillaan uutena noin 180 euroa. Taitoluistimia ei kannata sekoittaa kaunoluistimiin vaikka ne hieman samalta näyttävätkin, kyseessä on aivan eri tuote. Taitoluistimia pitää myös teroittaa säännöllisesti ja se tule hoitaa ammattilaisella, hinnat pyörivät siinä parinkympin tienoilla. Taitoluistimilla ei luistella ulkojäillä eli koulua tms. varten tule hankkia toiset luistimet. Taitoluistimia saa myös käytettynä luisteluun erikoistuneista liikkeistä joissa asiantunteva henkilökunta osaa myös valita lapselle oikean koon luistimista.

Muodostelmaluistelujoukkueessa (yksäreissa on todennäköisesti aikalailla saman tyyppiset vaatimukset)  pitää olla eri varusteet jääharjoitteluun sekä oheisharjoitteluun. Monet hankinnoista tehdään keskitetysti seuran kautta ja myös käytetyt varusteet kiertävät tehokkaasti. Jääharjoittelussa tulee olla luistimien lisäksi luistelutrikoot, harkkahelma ( 49 €), nimikoitu fleece (55 €), sormikkaat sekä esimerkiksi panta ja aluspaita. Nämä on määritelty pitkälle seuran puolesta eli kustannukset määräytyvät sen mukaan. Mainitut hinnat on napattu Team Placen nettikaupasta.

Oheisharjoittelua varten tulee olla kunnon lenkkarit ja nakit (harkkatrikoot). Lisäksi kauden aikana tarvitaan mm. kisapuku sekä kisasukkiksia ja meillä on joukkueen tytöillä myös samanlaiset toppatakit. bellalla laukkuna toimii jenkeistä ostettu vetolaukku mutta luistimille on olemassa omia laukkuja, reppuja sekä vetolaukkuja. Muodostelmajoukkueessa kk-maksu on noin 140 euroa ja rahaa kerätään myös muulla tavalla. Kausi on muistaakseni elokuu-toukokuu, eli 10 kk.

Lätkä… mulla ei ole mitään tähän koska olen täysin ulkoistanut tämän miehelle. Tiedän että varusteita pitää olla iso kasa ja 270 euron hokkarit voi löytää 90 eurolla (Budget Sport). Jiille löydettiin todella paljon varusteita erinomaiseen alehintaan ja jonkun suojavarusteen mies osti käytettynä (Tori), näppituntumalta arvioisin että säästimme useita satasia heti alkuun. Jääharjoittelun lisäksi ohareihin pitää hankkia varusteet ja nyt lähdettiin ihan verkkareilla (Tokmanni 20 €)  ja jo olleilla lenkkareilla. Kk-hinta on meidän seurassa 160 euroa (muistaakseni) ja kuten taitoluistelussakin, lisämaksuja kauden aikana seuraa todennäköisesti tulevista kisamatkoista jne.

Harrastamisella harvemmin menettää mitään mutta se voi tuoda tosi paljon lisäarvoa ja mahdollisuuksia elämään. Monet harrastukset jäävät harrastamatta vain koska on ennakkoluuloja tai ei yksinkertaisesti jakseta selvittää mahdollisuuksia. Harrastamisen perusperiaate pitäisi olla että harrastetaan lasten ehdoilla ja vanhempien resursseilla ja jälkimmäisellä en tarkoita pelkkää rahaa vaan myös esimerkiksi kuljetusmahdollisuuksia.  Kun lapset ovat kertoneet oman tahtotilansa on meille vanhemmille jäänyt tehtäväksi selvittää mikä on mahdollista ja mikä ei.  En ikinä olisi uskonut että meidän tokaluokkalainen kulkee bussilla Porvooseen ja hoitaa itsenäisesti läksyt, varusteet, syönnin sekä luistimien sitomisen mutta niin tässä nyt vaan on käynyt. Se että 14-vuotias päättää uudelleen aloittaa jääkiekon oli niin ikään yllätys ja sinnikkään isän ansiosta nyt mahdollista . On helppo ajatella että koska asumme haja-asutus alueella ja lähimpään kaupunkiin on 25 kilometriä, ei tällainen harrastusruletti pyöri millään mutta hyvin pyörii. Sekään, että olen monet viikot yksin ei tarkoita ettei lapset silloin harrastaisi vaan me sovitamme kaiken yhteen ja osaamme joustaa vallitsevien olosuhteiden mukaan. Keskitymme siihen mikä on mahdollista emmekä jumita siinä mikä ei onnistu.