Vähän niinkuin mainoksena tässä välissä kun valmistelen uutta postausta, tulin kertomaan että Urho Matit taas. Olen niiiiiin paljon fiksumpi ensi vuonna, koska muutama juttu on saatettu tehdä kantapään kautta ja niinhän sitä oppii parhaiten. Ensinnäkin kitkeminen. Nyt kun olen kolme kertaa tänä kesänä kitkenyt tuon Kiiltotuhkapensas alueen, niin voin aika lupauksena sanoa etttä ensi vuonna kitken kerran, sitten levitän sanomalehteä kunnon kerroksen ja päälle katteet. Jep. Toivon että aita tuosta vähän tuuhenee nyt kun olemme karsineet sieltä noin puolet pensaista pois. Tai aidakehan tuo on sillä emme muotoon leikkaa sitä.
Toinen neronleimaus oli laittaa mullat tälläiseen suhteellisen jurkkään rinteeseen. En suoraan sanoen tiedä että mitä mä oikein kelasin, ilmeisesti että ne pysyy siinä pyhällä hengellä. No ei pysyny. Onneksi aivan reppanan oloiset tarjous Sammalleimut silti viihtyvät hyvin ja Candy Stripe ehti jo kukkiakin vaikka maa lähtee alta niin että solisee. Laitoin nyt toisen reunan täyteen kiviä ja toivon mukaan ensi kesän jälkeen kasvit ovat levinneet niin paljon että voin ottaa kaikki reuna- sekä välikivet pois ja juuret pitävät maan paikallaan. Ei tämä ihan esteettinen ratkaisu ole mutta tavoitteeseen pääsemiseksi tarpeellinen.
Kiertelin pihaa viime viikonloppuna ja ihan kiva fiilis, kyllä täältä varmasti ensi vuonna ihan mukavia kuvia saa laajemmallakin kuvakulmalla. Nurtsit on lähteneet mallikkaasti kasvuun ja kukkapenkkikin näyttää kai siltä miltä pitäisi, en oikein tiedä. Nyt käyn sen toisen bloggauksen kimppuun ja huomenna yritän palata edellisiin kommentteihinne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥