19.6.2015

Mitä kasveja parkkipaikan reunaan?


Eiköhän myllätä vähän parkkiksen reunalla seuraavaksi. Paikassa on ollut Koivuangervoja jotka eivät ole kasvaneet, rikkaruohoja, koivuja, tuijia, yhteen koivuangervoon hybrdioitunut joku muu pensas sekä kiiltotuhkapensasta ja roskis. Jossain vaiheessa mies rakentaa samaan paikkaan roskiskatoksen johon mahtuu myös lumikola ja lapio. Koska lähden ajatuksesta että pensaat lähtevät kasvamaan hyvin, jätettiin nyt jo tilaa katokselle ja siirrettiin pensasrajaa noin metri eteenpäin. Reunasta kaadettiin ylimääräiset puut ja muutamia Tuijia lahjoitettiin eteenpäin. Olen muuten ansioitunut pikapuunkaadossa. Viime kesänä naureskelimme että joka kerta kun mies käy kaupassa, olen kaatanut jonkun puun tai pari. No nyt tällä kertaa kaadoin kaksi pientä kuusta...


Leikkasin Koivuangervot tapeille, kaivoimme ne ylös ja samalla huomasimme miksi pensaat eivät olleet lähteneet kasvamaan. Ehkäpä ne on aikoinaan vain tökätty maahan 20 cm välein ja unohdettu, sillä juuret olivat edelleen lähes kokonaan ruukunmuotoisessa nipussa, toisin sanoen pensaat eivät olleet lähteneet juurtumaan. Laitoin ankut nököttämään vedellä täytettyyn kottikärryyn jotta saan juuria oiottua myöhemmin. Osa mullasta kaivettiin pois ja maa käännettiin noin 50 sm syvyydeltä ja kaikki juuret poistettiin. Kuoppaan laitettiin uutta puutarhamultaa ja hiekkaa, kunnes multa loppui kesken. Olikin pakko ottaa aikalisä ja jättää taimet kottikärryihin toivoa että nuo kovanonnen pensaat eivät tuosta itseensä ota. Joitain päiviä myöhemmin saimme lisää multaa ja homma jatkui. Kuoppa täytettiin loppuun puutarhamullalla ja joukkoon sekoitettiin hevosenlanta-lannoitetta ja Koivuangervot istutettiin taksisin, mutta nyt sillä suositellulla taimivälillä joka on noin 60 cm. Pensaita pitää nyt kastella ahkerasti että lähtevät juurtumaan. Suomen kesä näyttääkin tekevänsä tehtävänsä ja saamme mukavasti kasteluvapaita päiviä.

Koivuangervojen kohdalla ensimmäisellä kierroksella on stiplattu todennäköisesti kastelussa sekä lannoituksessa, taimivälistä puhumattakaan. Luulen että isoin syy kaikkeen kasvamattomuuteen pihallamme on, ettei talossa ole ollut vesipistettä ulkona. Kuulostaa uskomattomalta mutta kun olen kaksi kesää kantanut keittiöstä satoja litroja vettä kastelukannulla rodoille, niin ongelma on ollut kyllä harvinaisen todellinen. Saimme viimein tänä vuonna aikaiseksi soittaa putkarille ja nyt meillä on ulkona vesipiste ja nyt on enää meidän ajasta ja muistamisesta kiinni että kasveja kastellaan. Vaikka Koivuangervokin on aika helppo pensas ja kasvaa vaatimattomissakin oloissa niin kyllä se taimi pitää kuitenkin ensin saada juurtumaan jotta kasvu alkaa kunnolla. Ja sehän ei ilman kunnollista kastelua onnistu.



Koivuangervot ovat hyviä pensaita paikkoihin mihin kolataan lunta koske ne kestävät sitä varsin hyvin. Pensas kestää myös leikkauksen alas keväällä ja kukkii samana kesänä saman vuoden versoista. Näistä syistä ne sopivat oikein hyvin parkkiksen reunaa koristamaan. Koivuangervot ovat kukinnaltaan valkoisia ja kukkivat kesäkuun puolesta välistä heinäkuun toiselle viikolle. Päätin jatkaa pensasreunaa  eteenpäin Keijuangervolla joka on muuten hyvin samankaltainen mutta siinä on roosan värinen kukinta joka ajoittuu heinä-elokuulle. Näin, toivon saavani nauttia kukista lähes koko kesän. Keijuangervojen taimet ostin K-raudasta jossa ne oli tarjouksessa hintaan 2,95€/kpl mutta valitettavasti hyviä yksilöitä oli jäljellä vain kuusi kappaletta. Nyt arvonkin että jatkanko rivistöä vielä kolmannella angervolajikkeella ja mikä se olisi.



Angervojen taakse nostettiin talon etupuolella olevista laatikoista valtavat Kuunliljat. Alkuperäiset kaksi kuunlilja rypästä jaettiin yhteensä kuuteen osaan ja sijoitettiin noin 50 cm päähän toisistaan rivistöksi. Kuunliljat ovat matalammalla kuin angervopensaat koska paikka on rinteessä mutta näin ne todennäköisesti saavat otollisemmat kasvuolosuhteet eli varjoa ja kosteutta. Kuunliljoihin tulee lähes metrin pituiset kukkavarret, joten kukinta näkyy hyvin pensaiden takaa sittenkin kun pensaat ovat kasvaneet isommiksi. Toivottavasti kaikki pensaat sekä kuunliljat viihtyvät ja lähtevät kasvamaan!


Keijuangervojen taimiväli on 50 cm
Kuvat ovat taas hieman vajaat, pahoittelen. Kaikkien pensaiden juuristolle on levitetty sittemmin katetta jotta rikkaruohot pysyisivät poissa ja juuret pysyisivät  kosteina.

4 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää. Susta on tulossa kovaa vauhtia varsinainen viherpeukalo! Angervot on kyllä tosi hyviä ajotien ja parkkiksen reunaan, tuntuvat vain paranevan lumikuormista ja rajuista leikkauksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari :) En vielä tiedä tuosta peukalosta, katsotaan ensi kesänä onko se vihreä vai keskellä kämmentä :)

      Poista
  2. Angervot on kivoja ja helppoja, mutta aiheuttaa ihan älyttömän allergisen reaktion itselleni kukkiessaan :/
    Pihasta taitaa tulla upea!

    Irma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma, toivottavasti tulisi :) Tosiaan tietenkin ankutkin voivat aiheuttaa allergiaa, en edes tullut ajatelleeksi. Ja niitähän on vielä tosi paljon joka paikassa. Kurjaa kyllä heille joille oireita tulee.

      Poista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥