24.5.2015

Lisää räjähtäneitä pihakuvia tai kuvia räjähtäneeestä pihasta.


No heippahei täältä työmaalta! Ihanaa kun on lämmintä ja voi kuinka olen kaivanut aurinkoa. Se että sitä saa katsella ikkunan läpi lähes päivittäin vähintään kahdekan tuntia ennen kuin se lämmittää ihoa, vain voimistaa tunnetta. Eihän ulkona suinkaan mitkään kesäkelit vielä ole mutta pihalla on muutamana päivänä saanut tehdä hommia jo t-paidassa.

Kuvat on otettu viime viikonloppuna kun yläpiha oli vielä kuin pommin jäljiltä. Nyt on työt siirtyneeet jo alapihalle joka on huomattavasti antoisampi hommien osalta. Enkä nyt tarkoita nautittavampi vaan työläämpi. Yläpihalta purettiin puolet nurmikon kivireunusta jolloin metsän ja nurmen rajasta tulee luonnollisempi ja istutimme "rajaan" nurmensiemenien lisäksi Päivänkakkaroita sekä Sinipellavaa. Nuo päivänkakkarat eivät täksi kesäksi kasva kukkimaan mutta Sinipellavan pitäisi. Samalla lannoitin ja kalkitsin nurmen ja toivon että se riittää eheyttämiseen. Jos ei, niin on otettava rajummat otteet käyttöön. "Laiturin" edessä oleva kukkapenkki on edelleen kysymysmerkki, todennäköisesti siihen nyt kuitenkin tulee Mustilanhortensiaa peittämään epäsiistiä reunaa.



Yritän pitää vuoisittain ostettavien kesäkukkien määrän minimissä mutta muutamia hankintoja on tehty ja tullaan varmasti tekemään vuosittain. Talon mukana on tullut useita isoja ulkoruukkuja jotka on "pakko" täyttää etteivät näytä ihan hupsuilta ja koska yläpihalla ei rodojen lisäksi muita kukkivia kasveja ole niin näin saadaan hieman väriä pihapiiriin. Tilasimmekin Viherpeukaloilta monivuotisia taimia, muutamia pensaita sekä mm. Lobelian (meniköhän oikein). Ostin jo viime vuonna terassille paremmin sopivan amppelin ja kukka onkin siirretty jo siihen valkoisesta kukan mukana tulleesta amppelista. Meillä alkaa olla aikamoinen kasa noita muovisia amppeleita kun en pidä niistä yhtään ja olen aina siirtänyt kukat johonkin muuhun vaikka amppelissa ne on ostettu. Tänä viikonloppuna isoimpaan ruukkuun haettiin Muhevaisesta (wau!) Miljoonakello ja nyt toivon etten murhannut sitä jo istuttaessa.


Yksi häiritsivimmistä asioista yläpihalla on ollut ruokatilan ikkunan edessä oleva kukkapenkki. Se on tehty kallion eteen puolikuun muotoon ja ensimmäisenä vuonna yritimme siihen jotain istuttaakin mutta aika nopeasti tajusin että penkki tulee aina olemaan varsin epäsiistin näköinen, ainakin johonkin aikaan vuodesta. Noin vuoden yritin miettiä mitä siihen istutetaan ja sen jälkeen päätös koko kukkapenkin poistamisesta on kypsynyt. Ja nyt lähti. Koska paikkaan tipahtaa aikamoinen määrä lunta katolta talven aikana, oli järkevin vaihtoahto poistaa reunakivet sekä multa kokonaan ja laittaa tilalle sepeliä. Tilasin isointa mahdollista sepeliä Hornborgilta suursäkin (pitääkö ne säkit muuten palauttaa?) ja nyt silmä lepää. Hienompaa hiekkaa ei kannattanut laittaa sille rinnetontin takia kevyempi materiaali lähtee sadeveden mukana pois.




Räjähtäneiden pihakuvien kuvasarja siis jatkuu ja jos ei muuta niin ainakin näistä vertaistukea saa  jos oma pihakaan ei ihan Suomen kaunein piha -kunnossa ole.  Tsemppiä pihatöihin ja lepposaa Helluntaita!

2 kommenttia:

  1. Ihan mahtavaa!! Mustialan hortensia on aivan ihana, toivoisin sitä omaankin pihaan muttei ihan vielä...
    Hienoja rajauskiviä, jos ei ole käyttöö niin olen täällä käsi pystyssä ; )
    Lisää kuvia vaan, odotan innolla!

    VastaaPoista
  2. Kiva kun ehdit Tiina kommentoimaan, vallan piristit muuten hieman tahmeaa maanantaitani ♥
    Se Mustilanhortensia on kyllä kaunis, olisi upeaa saada se kasvamaan ja kukkimaan pihalle kunnnolla.
    Rajauskivet taitavat kaikki mennä omaan käyttöön, katsotaan :) Me tarvitaan sellaisia toisenlaisiakin kiviä mutta hinnat hirvittää, tämä pihan laittaminen ei ole mitään halpaa vaikka tekee hillitysti ja kierrättäen. Kuvia tulee varmasti lisää kesän mittaan kun saadaan valmista... olettaen että jotain pysyy hengissä :D Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥