Kunhan kokeilen...

 

 ...kollaaseja.

En oikein tiedä.
Kauniita,
mutta mielestäni...
no, en vain vielä tiedä.

Heurekassa...

...voi vaikka liikkua ja pelata.

On siellä vaikka mitä muutakin, pienetkin viihtyy.

Reipasta viikkoa!

Lilaa ja villaa, mitäs?

Tässä on nyt neulottu.
Ajan kanssa.
Päätin jo vuoden alussa,
nyt neulotaan hissun kissun,
vähän kerrallaan,
silloin tällöin.

Ei toimi mulla.

En malttaisi olla neulomatta.

En jaksa venyviä projekteja

ja

liian tylsää neuloa samaa juttua pitkään.

Siis ei näin.

Tutulla kaavalla taas.

Raglan,

ylhäältä alas.

En halunnut nappeja.

Laitettiin vähän I-cord:ia sinne ja tänne.

Huppua pähkäilin.

En halunnut hiippaa, nyt.

Jotain muuta.

Ystäväni kanssa mietittiin yhdessä.

Se ei tullut ihan niinkuin piti,

siis sovelsin.

Perhosilla.

Ja värit.
Ne on aika uusia, meille.
Päätin repäistä,
sillä olen huomannut ettei lila
olekaan yhtään hassumpi.

Lanka: Hjertegarn Lima

Puikot: nr. 4

Sellainen villatakki tällä kertaa.

Jk. Jos laitan isoja kuvia menevät epätarkoikiksi, osaako joku kertoa miksi ja voiko sitä estää?

Vinkkejä vaikka viikonlopulle.

Ipanallessa on Cupcaken kumpsuja ja Ebay on täynnä Late Lampaita, vaikka missä muodossa.

Ebayssä on myös aikuisille, vaikka Mikkejä.

Jos tuntuu että perusvaatteet kyllästyttyvät,

kannattaa katsoa Den Goda Fen.

 

Novitan sukkarekan aikataulu löytyy täältä.

Ja miksei kirpparille, vaikka Akseliin. 

Jos ei jaksa sisällä värittää, olen kuullut että ulkona on lunta. Kannattaa ehdottomasti ne vielä katsastaa ennen kuin häviävät, ikiajoiksi.

(Ps. olen itse värittänyt alemman kuvan, tyttö väritti vihreän. T, ylpeääiti)

****

Valoa, kuvia ja mietteitä, Part II

 

Miksi lapsikuvat ovat perinteisesti passikuvamaisia? Nykyään on luksusta jos rekvisiittana on nalle tai auto, ehkäpä joku vanha huonekalu jopa. Lapsikuvissa perinteisesti halutaan nähdä lapsen kasvot sekä hymy. Mutta onko vieraaseen ympäristöön  ja vieraiden lelujen keskelle aseteltu lapsia edes oma itsensä. Halutaanko valokuvaamon kuvilla siis tallentaa ainoastaan lapsen ulkonäkö? Miten olisi kaunis kuva lapsesta, kuva jossa näkyy myös luonnetta?

Itse olen kasvottomien ja hymyttömien kuvien puolestapuhuja. Saan kuulla jatkuvasti mm. äidiltäni että kuvissa pitää näkyä kasvot. Kun kysyn miksi, ei hän kuitenkaan osaa vastata. Minulla on tytär joka on harvahymyinen ja kameraa väistelevä, olen siis muutaman vuoden aikana kehittynyt aika taitavaksi kuvaamaan lasta jolta ei  hymy irtoa. Kuvissa on kuitenkin jotain muuta. Hymyilevät lapset ovat kauniita ja onnellisen näköisiä sekä oletusarvona usein valokuvissa. Olen lukenut miten minun lapsistani näkyy että heiltä puuttuu onnellisuus sekä ilo, oletan että siksi ettei tyttö juurikaan hymyile kuvissa. Ei hänen tarvitse. Hän ei muutenkaan hymyile tuon tuosta ilman syytä, miksi hänestä olisi ainoastaan kuvia hymyillä, kun ei hän sellainen ole. (Toki tämä on pikkuhiljaa muuttunut, kuten ehkä olette huomanneet).

Minusta lapsistakin voi ottaa kauniita kuvia, niin että kokonaisuus on kaunis jolloin kyseessä ei ole ainostaan kuva lapsesta vaan kuva missä on lapsi. Aikuisistakin otetaan "taidekuvia", miksi ei siis lapsista. Johtuuko se vanhoista malleista jatotutuista tavoista? Vai eikö lapsia oikeasti ajatella sopivina "malleiksi"? Jopa tilannekuvista saa kauniita; ei se haittaa ettei lapsi katso kameraan ja hymyile jos hän piirtää upeaa viivaa ja se näkyy hyvin. Itse toivoisin että kaikki kuvamme lapsista olisivat kauniita, tarkkoja tai suunnitellun epätarkkoja ja harmonisia. Niinhän se ei tietysti ole, lapsi liikkuu, lapsi pelleilee, lapsia ei voi aina ennakoida. Aina joulupapereiden värit eivät sovi vaatteisiin ja joskus aurinko ei paista -eikä se oikeasti haittaa, se on elämää.

 Katsojatkin ova erilaisia. Eivät kaikki katso kuvia samalla lailla. Monille vanhemmille ihmiselle on juurikin tärkeää se lapsen hymy, taiteellisemmat nuoret ehkä hakevat liikettä ja "less is more" esteetikko pitää sulavuudesta ja harmoniasta. Silti, jos kuvassa on kaikki kohdallaan on minun todella vaikea hyväksyä ettei kuva olisi kaunis, vaikka siinä ei näkyisikään hymy, tai edes lapsen kasvot. Tietysti, ne mummot ja papat, serkut ja enot, niille pitää saada kuva jossa lapsen kasvu ja piirteet näkyvät. Vaikka se olisikin sitten ainoa anti joka kuvassa on. Vai pitääkö?

Minä myönnnän reilusti että 95% valokuvaamoiden kuvista kiukuttavat. Jos hääpari tilaa kuvia, niiden eteen nähdään vaivaa, valotusta säädetään, tilanteita, aentoja sekä taustoja mietitään. Kaikki tehdään viimeisen päälle. Osa kuvista muokataan jopa hyvin epärealisteiksi valolla,kontrastilla ja väreillä. Kun lapsi viedään kuvaamoon valitsee äiti vaatteet huolella -ja siinäpä se. Räps räps räps, siinä koevedokset, valitkaa. Muistutan tässä vaiheessa että on myös laadukkaita kuvaamoita joissa otetaan aivan mielettömän kauniita ja laadukkaita kuvia lapsista,  tälläisiä kuvaamoita on valitettavasti harmittavan vähän. Minusta on törkeää pyytää 50-100 euroa 10 minuutin hommasta,  jonka jokainen voisi tehdä kotikamerallakin. Jos pelkistetään on kuvaamon ainoa etu valo, objektiivi jolla saadaan syvyyttä sekä tausta. Ts. yhtä hyvän kuvan lapsesta voi saada kirkkaana päivänä kukkaniityllä koti ixuksella "kukka"säädöllä. Minusta kuvaamon valvollisuus on tarjota asiakkaalle enemmän.

Ehkä olen vaikea. Tänään ihailin miten täydellisesti suolakura oli tarttunut automme rekisterikilpeen. Mieheni katsoi minua kuin vähä-älyistä, ei hän huomaa tuollaisia asioita ( se rekkari oli oikeasti tosi hienon näköinen). Minä huomaan, minun katseeni kiinnittyy moneen asiaan,  näkyviin mutta kuitenkin niin näkymättömiin. Minun kuvani antavat minulle paljon, hyvä olo valtaa minut katsoessani kaunista kuvaa, oli se sitten minun tai jonkun toisen. En suostu hyväksymään argumenttia että valokuvaamon kuvat ovat aina hyviä, edes laadullisesti, sillä mielummin tingin teknisestä laadusta kuin kuvan kokonaislaadusta.

Foto Alexandra 

Foto Unique

Piritta Lipiainen

Kas, olikin perjantai.

Hyvää viikonloppua!

Kuvasarja valosta, Part I

Pähkäilen edelleen, vienkö lapset kuvaajalle vai en. Toisaalta haluaisin kauniita taustoja, edes teknisesti hallittuja tilanteita ja jotain uutta. Ei sitä omaa silmää vaan ihan ulkopuolisen. Pari päivää sitten tuli inspis, otin tytöstä paljon kuvia. Eri valossa, eri fiiliksellä, halusin nähdä kuinka paljon juurikin se valo vaikuttaa kuviin. Ei lienee salaisuus että olen aivan pöhkönä valoon, sen erilaisuuteen ja siihen kuinka se muuttaa samoja asioita ihan erilaiseksi. Olin sinänsä tyytyväinen lopputulokseen että se vahvisti ajatuksiani valon voimasta. Kuvassa on ihan eri fiilis vaikka kaikki muu on samaa -paitsi valo. Jäin miettimään sitä ulkopuolista kuvaajaa ja se herättää paljon ajatuksia. Ylipäätään lapsikuvaus herättää paljon ristiriitaisia mietteitä. Mutta kerron niistä tuonnempana kun saan ne jollain tavalla järjestykseen ensin itse.

(Ps. Kun paljon muokkauksestakin kysellään; näissä kuvissa on ainoastaan kirkkautta vähennetty hieman, muuten ovat suoraan kamerasta)

...

******