23.6.2015

Kuvia viikonlopulta ja edelliseltä, mietteitä juuri nyt.






1. Yhtään lintua ei ole lentänyt ikkunoihin, vielä. Eli ei uusia tunnistettavia lajeja, vielä.
2. Yläterassi on jälleen kissojen käytössä, karvojen määrä ei ole vähentynyt sisällä.
3. En kilju enää kun näen hämähäkin, ainakaan kovaa, aina.
4. En vieläkään kestä kastematoja, yhtään.
5. Tunnistan kasveja, myös autosta ohiajaessa.
6. En tunnista tunnista tarpeeksi kasveja, olisihan se upeeta tietää niitä  p a l j o n.
8. Jätän aina terassikengät väärälle ovelle ja silti huomauttelen samasta asiasta lapsille. Lopetan sen nyt.
9. En osaa olla tekemättä tai ajattelematta mitään joten en oikeasti ansaitsisi riippumattoa.
10. Elämä on niin siistiä että haluaisin kelata vain tätä kohtaa edestakaisin.




Kesälomaan on kolme viikkoa. Se tuntuu ikuisuudelta mutta olen optimistinen että silloin on myös loman lisäksi kesä. Ennen sitä pitäisi pestä ikkunat ja ottaa sisäkuvia mutta tiedättekö kun ei kinnosta yhtään, haluan vain tehdä pihaa. Kummallista ja oletettavasti joku ohimenevä vaihe. Bonuksena edelliseen listaukseen: asunnon koko ja huoneiden määrä on merkityksetön, lapset leikkivät aina olohuoneessa.





22.6.2015

Punaisen maton paikka.

Lyhyt versio: Elämä on tässä ja nyt ja se on ihanaa!

Kuva vuodelta 2013
Pidempi versio: Kolme vuotta on kulunut ja se on mennyt niin nopeasti. Kun muutimme Söderkullaan tunsin että minun tarvitsee vain purkaa laukut ja olen kotona. Vaikka olemme maalanneet ja laittaneet, muuttaneet sitä ja tätä niin se kaikki on vain pintaa. Tunne tänne kuulumisesta oli vahva ennen sitäkin. Olen kirjoittanut meidän suuresta elämänmuutoksesta täällä sekä täällä (täällä on pieni esittely kodistamme). Ja eihän tänne pitkä matka ollut, kuten ovat todenneet monet meillä käyneet ystävämmekin: ”Miten tänne ajaa niin nopeasti?!” Niinpä. Mutta tietysti henkisesti ja arjessakin muutos on ollut valtava. Mutta tämä on meidän juttu, tämä talo on meidän koti. Seinät ovat nähneet iloa ja surua, arkea ja juhlaa. Seinät eivät ole enää edellisten asukkaiden muistoista vaan meidän muistoista patinoituneet. En vieläkään kadu hetkeäkään muuttoa vaan päinvastoin, haluan olla niin tässä hetkessä että välillä pelottaa.

Omakotitaloasuminen on tuonut eteen myös asioita mitä ei osannut ennakoida. Ennen muuttua pohdimme miten elämä muttuu ja miten omakotitaloasuminen eroaa kerrostalossa asumisesta. Miten muiden rakentama talo eroaa meidän tarpeista tai tyylistä. Olemme pikkuhiljaa remontoineet siellä täällä, tehneet kodista sellaisen joka toimii meidän arjessa ja missä me viihdymme. On myös kohteita jotka haluaisin remontoida mutta siinä ei ole järkeä, vielä, sillä ne ovat kuitenkin ihan ok ja vielä aika uusia käyttöikäänsä nähden. Yksi näistä kohteista on muuten keittiö ja toinen eteisen ja olohuoneen lattia.

Nyt kolmantena vuonna olen käynyt pihan kimppuun, siis todella. Olen joutunut opiskelemaan kaiken alusta alkaen ja saanut korvaamatonta apua mm. äidiltäni ja Mustilan henkilökunnalta. Lapsenkengissä vielä mennään mutta nyt minulla on jo olo että tiedän mitä teen. Rakas mieheni on auttanut minua raskaimmissa asioissa vaikka hänkään ei varsinaisesti mikään puutarhatonttu ole ja kyllähän lapsetkin aina siinä jossain pyörivät. Aika näyttää miten olen onnistunut, ainakin parhaani tehnyt. Nyt pikkuhiljaa alkaa tuntua että saavutamme sellaisen nollatilanteen missä suurimmat muutokset on tehty ja voi hieman hellittää ja tehdä pienempiä asioita viitsimisen mukaan. Nyt voi välillä vain istathtaa ja nauttia siitä että on piha minne istahtaa.

Rahaa on palanut varmasti moninkertaisesti siihen nähden mitä ajattelimme ja osasimme odottaa, se on arkinen tosiasia. Niiden kohteiden lisäksi mitkä oli tiedossa ennen muuttoa, on tasaisesti tullut yllättäviä kuluja, omakotitaloasumiseen liittyviä menoja. Vesihana ulos, hälytinjärjestelmän uusiminen, maalausta, sähkötöitä…. Tuntuu että olemme käyneet rautakaupoissa ja vastaavissa koko loppuelämän tarpeiksi ja pikkuhiljaa kartoittaneet ne sähkärit ja putkarit joille soitetaan vastaisuudessakin, mehän emme voi soittaa enää huoltoyhtiöön. Vaikka emme osanneet tätä kaikkea etukäteen ajatella niin onneksi tiedostimme mahdollisuuden, muuten olisi voinut olla aika järkytys tälläiselle city-ihmiselle. Saatan myös puhua vain omasta puolestani, mieheni on varmasti eri tavoin osannut ajatella näitä teknisempiäkin asioita.

Vastapainoksi olemme myös saaneet enemmän kuin osasimme odottaa. Olin aina ajatellut että espoolaisena meillä on asiat mallillaan enkä osannut itse silloin edes ajatella että jotain puuttuisi tai voisi olla paremmin. Päinvastoin, olin ehkä skeptinen palvelujen suhteen ja hieman mietitytti riittääkö lapsille kavereita.

Muuttomme jälkeen uudet naapurit jo vinkkailivat iltapäiväkerhoista, kesähoidoista, harrastemahdollisuuksista ja vaikka mistä. Meidän iltapäiväkerhosta olikin juttu noin vuosi sitten Ylellä koska homma toimii niin hyvin. Ensimmäisenä kesänä en edes tajunnut että lapsi olisi kannattanut laittaa koulun kesäkerhoonkin koska ajattelin että kaikki ovat lomalla. Pieleen meni, kaikki olivat kerhossa paitsi meidän tyttö joka vietti yksinäisiä kesäpäiviä kotona isoäidin kanssa. Tänä vuonna teimme korjausliikkeen ja tyttö meni kerhoon muutamaksi viikoksi. Niin meillä on kesäkerhomahdollisuus koko heinäkuun ja elokuun alusta uudelleen.

Samoin yllätyksenä tuli Porvoon Musiikkiopiston valmentava soitto-opetus iltapäiväkerhon yhteydessä. Ja on kyllä sanoin kuvaamaton apu kun lapsi voi harrastaa koulun jälkeen samoissa tiloissa kerhon yhteydessä. Muun muassa nämä ovat niin upeita asioita että ei voi kun olla kiitollinen. Bonuksena lapsilla on kaverit lähellä, harrastukset nopean matkan päässä ja kaikki on hieman lungimpaa.

Äitinä arvostan sitä että uusilta huudeilta löytyy kaupat ja postit samasta paikasta, parkkipaikkoja on aina eikä ne maksa, nimimerkillä ikinä ei olisikaan niitä kolikoita mukana. Totesin myös että hammaslääkäriin pääsee heti eikä tarvitse varata aikaa puolen vuoden päähän ajanvaraukseen. Yhteisöllisyys mahdollistaa kimppakyytejä, yökyliä ja yhteistä tekemistä ”koko kylän kesken” ja lapsilla on aivan uusia mahollisuuksia ajanviettoon. Ensimmäistä kertaa tiedän hyvin lasten kaverit, heidän vanhemmat ja ollaan ihan eri tavoin yhteyksissä kuin ennen on tullut oltua.

Olen vakuuttunut että tämä on meidän elämämme punaisen maton paikka.

19.6.2015

Mitä kasveja parkkipaikan reunaan?


Eiköhän myllätä vähän parkkiksen reunalla seuraavaksi. Paikassa on ollut Koivuangervoja jotka eivät ole kasvaneet, rikkaruohoja, koivuja, tuijia, yhteen koivuangervoon hybrdioitunut joku muu pensas sekä kiiltotuhkapensasta ja roskis. Jossain vaiheessa mies rakentaa samaan paikkaan roskiskatoksen johon mahtuu myös lumikola ja lapio. Koska lähden ajatuksesta että pensaat lähtevät kasvamaan hyvin, jätettiin nyt jo tilaa katokselle ja siirrettiin pensasrajaa noin metri eteenpäin. Reunasta kaadettiin ylimääräiset puut ja muutamia Tuijia lahjoitettiin eteenpäin. Olen muuten ansioitunut pikapuunkaadossa. Viime kesänä naureskelimme että joka kerta kun mies käy kaupassa, olen kaatanut jonkun puun tai pari. No nyt tällä kertaa kaadoin kaksi pientä kuusta...


Leikkasin Koivuangervot tapeille, kaivoimme ne ylös ja samalla huomasimme miksi pensaat eivät olleet lähteneet kasvamaan. Ehkäpä ne on aikoinaan vain tökätty maahan 20 cm välein ja unohdettu, sillä juuret olivat edelleen lähes kokonaan ruukunmuotoisessa nipussa, toisin sanoen pensaat eivät olleet lähteneet juurtumaan. Laitoin ankut nököttämään vedellä täytettyyn kottikärryyn jotta saan juuria oiottua myöhemmin. Osa mullasta kaivettiin pois ja maa käännettiin noin 50 sm syvyydeltä ja kaikki juuret poistettiin. Kuoppaan laitettiin uutta puutarhamultaa ja hiekkaa, kunnes multa loppui kesken. Olikin pakko ottaa aikalisä ja jättää taimet kottikärryihin toivoa että nuo kovanonnen pensaat eivät tuosta itseensä ota. Joitain päiviä myöhemmin saimme lisää multaa ja homma jatkui. Kuoppa täytettiin loppuun puutarhamullalla ja joukkoon sekoitettiin hevosenlanta-lannoitetta ja Koivuangervot istutettiin taksisin, mutta nyt sillä suositellulla taimivälillä joka on noin 60 cm. Pensaita pitää nyt kastella ahkerasti että lähtevät juurtumaan. Suomen kesä näyttääkin tekevänsä tehtävänsä ja saamme mukavasti kasteluvapaita päiviä.

Koivuangervojen kohdalla ensimmäisellä kierroksella on stiplattu todennäköisesti kastelussa sekä lannoituksessa, taimivälistä puhumattakaan. Luulen että isoin syy kaikkeen kasvamattomuuteen pihallamme on, ettei talossa ole ollut vesipistettä ulkona. Kuulostaa uskomattomalta mutta kun olen kaksi kesää kantanut keittiöstä satoja litroja vettä kastelukannulla rodoille, niin ongelma on ollut kyllä harvinaisen todellinen. Saimme viimein tänä vuonna aikaiseksi soittaa putkarille ja nyt meillä on ulkona vesipiste ja nyt on enää meidän ajasta ja muistamisesta kiinni että kasveja kastellaan. Vaikka Koivuangervokin on aika helppo pensas ja kasvaa vaatimattomissakin oloissa niin kyllä se taimi pitää kuitenkin ensin saada juurtumaan jotta kasvu alkaa kunnolla. Ja sehän ei ilman kunnollista kastelua onnistu.



Koivuangervot ovat hyviä pensaita paikkoihin mihin kolataan lunta koske ne kestävät sitä varsin hyvin. Pensas kestää myös leikkauksen alas keväällä ja kukkii samana kesänä saman vuoden versoista. Näistä syistä ne sopivat oikein hyvin parkkiksen reunaa koristamaan. Koivuangervot ovat kukinnaltaan valkoisia ja kukkivat kesäkuun puolesta välistä heinäkuun toiselle viikolle. Päätin jatkaa pensasreunaa  eteenpäin Keijuangervolla joka on muuten hyvin samankaltainen mutta siinä on roosan värinen kukinta joka ajoittuu heinä-elokuulle. Näin, toivon saavani nauttia kukista lähes koko kesän. Keijuangervojen taimet ostin K-raudasta jossa ne oli tarjouksessa hintaan 2,95€/kpl mutta valitettavasti hyviä yksilöitä oli jäljellä vain kuusi kappaletta. Nyt arvonkin että jatkanko rivistöä vielä kolmannella angervolajikkeella ja mikä se olisi.



Angervojen taakse nostettiin talon etupuolella olevista laatikoista valtavat Kuunliljat. Alkuperäiset kaksi kuunlilja rypästä jaettiin yhteensä kuuteen osaan ja sijoitettiin noin 50 cm päähän toisistaan rivistöksi. Kuunliljat ovat matalammalla kuin angervopensaat koska paikka on rinteessä mutta näin ne todennäköisesti saavat otollisemmat kasvuolosuhteet eli varjoa ja kosteutta. Kuunliljoihin tulee lähes metrin pituiset kukkavarret, joten kukinta näkyy hyvin pensaiden takaa sittenkin kun pensaat ovat kasvaneet isommiksi. Toivottavasti kaikki pensaat sekä kuunliljat viihtyvät ja lähtevät kasvamaan!


Keijuangervojen taimiväli on 50 cm
Kuvat ovat taas hieman vajaat, pahoittelen. Kaikkien pensaiden juuristolle on levitetty sittemmin katetta jotta rikkaruohot pysyisivät poissa ja juuret pysyisivät  kosteina.