30.3.2016

Pitkän kauden iltapäivä


Espoossa oli maaliskuussa muodostelmaluistelukauden päätöskilpailut. Kaksipäiväisiin kilpailuihin osallistui yli 100 joukkuetta ympäri maata ja pelkästään tulokkaiden sarjassa oli joukkueita 36, jaettuna kahteen sarjaan. Meidän tulokkaat, eli Porvoon Taitoluistelijoiden Ad Aurum, oli niin ikään innokkaana kisaamassa ja vielä riitti tytöissä iloa ja virtaa, vaikka pitkä kausi onkin jo takana. Olin itse nyt ensimmäistä kertaa mukana huoltajana ja olikin mielenkiinnoista nähdä myös tämä puoli joukkueurheilusta. Jokaisella kisamatkalla on valmentajien lisäksi mukana joukkueenjohtaja eli jojo sekä huoltajia. Huoltajat huolehtivat tytöistä eli siitä, että jokainen on oikeaan aikaan oikeassa paikassa oikeassa asussa sekä auttelevat tarvittaessa tyttöjä ja huolehtivat ruokailusta. Valmentajat pitävät ennen kisoja vielä alkuverkat ja käyvät tyttöjen kanssa läpi ohjelmaa.

Nuoresta iästä huolimatta tytöt osaavat uskomattoman hyvin hoitaa hommansa, käyttäytyä moitteettomasti ja tietävät mitä tehdä. Yli 20 tytön pukkarissa luulisi olevan täysi kaaos mutta jokainen tyttö tietää, että aikaa on rajallisesti ja tärkeintä on saada nopeasti kisa-asu päälle ja luistimet jalkaan.  Huoltajien tehtävä on auttaa tarvittaessa sekä viimeistellä meikit, kampaus ja teipata luistimien nauhat kiinni luistimiin. Kampaukset sekä meikkien pohja tehdään kotona ennen kisapaikalle lähtöä. Viimeisenä vielä valmentajien tsemppi ja tytöt ovat valmiina jäälle. Luistimilla toikkaroidaan vähän hallista riippuen portaita ja käytäviä pitkin, viime metrillä huoltajat keräävät suojat ja kun minuutin tarkkuudella ovet jäähallin puolelle avautuvat, on aikaa vielä vikaan tsemppiin ja tytöt katoavat jäälle. Moni katsoja näkee ohjelman ensimmäistä kertaa mutta huoltajat ja valmentajat osaavat jo seurata missä menee hyvin ja missä kohtaa on mennyt joskus ehkä paremmin. Tällä kertaa ohjelman jälkeen yksi asia oli selkeä: kukaan ei kaatunut! Lähes jokainen tyttö toisti tämän kun suojia vedettiin taas luistimiin ja matka kävi takaisin pukkariin. K U K A A N  E I  K A A T U N U T ! Muodostelmaluistelussa kaatumaton esitys ei ole mikään itsestäänselvyys sillä tässä lajissa kaatuu maailman parhaatkin.


Esityksen jälkeen saattaa olla pitkäkin aika, kun seurataan ja tsempataan muiden joukkueiden luistelua. Etenkin saman seuran joukkueiden tsemppaaminen katsomossa on olennainen osa lajia mutta myös muita joukkueita kannustetaan yhtä lailla. Tässä välissä myös yleensä syödään ja tytöillä on hieman vapaampaa ohjelmaa. Ennen palkintojen jakoa pitää kuitenkin olla kisa-asut päällä ja luistimet jalassa sillä palkinnot jaetaan jäällä. Jokainen joukkue saa nimikyltin minkä taakse jono muodostetaan ja riippuen kisapaikasta, kuulutetaan voittajien nimet tai aluksi vain kisamusiikin alku. Kun Espoon loppukilpailussa palkintojen jaossa kuului … ”pronssia saa samoin pistein 60,40… Ad Aurum” loksahti meiltä huoltajilla leuat auki ja niin kyllä tytöiltäkin. Menihän se esitys hyvin mutta, että noin hyvin! Meillä huoltajilla meni pasmat niin sekaisin, että missattiin koko mitalien jako täysin ja myöhemmin olemme jokainen katsoneet ja eläneet videolta tilanteen uudestaan moneen kertaan. Ohjelmaa ja huoltamista on harjoiteltu koko kausi mutta nyt päästiin ensimmäistä kertaa harjoittelemaan palkintojenjakoa. Ei se meiltä huoltajilta tosiaan ihan putkeen mennyt mutta kuten tyttöjen ihana valkku mitalikahveilla totesi, ehkä seuraavalla kerralla osaamme jo hurrata. Mikä paras palkinto tytöille, joiden seurajoukkueet ovat vieneet kultaa oikealta ja vasemmalta pitkin kautta ja nämä pienet sisupussit itsepintaisesti lannistumatta jaksaneet harjoitella, yrittää parhaansa ja tsempata muita! Jos häviäminen kasvattaa ja tiivistää joukkuetta, niin mikä sen makeampaa kuin palkintona mitali urheasta kaudesta ja ahkerasta työstä. Tytöt saivat kisoissa myös kunniamaininnan hienosta musiikin ilmentämisestä.

Vaikka kisakausi on nyt päättynyt ja palkintokahvit mokkapaloineen juotu, ei kausi vielä lopu. Nyt treenataan kevätesitystä ja sen jälkeen jatkuu kausi vielä kuukauden ajan hieman uusissa joukkuejaoissa. Vaikka en olisi uskonut, on minustakin vuodessa kasvanut lähes täysiverinen muokkamutsi. Lauantai-aamuna seiskalta voisi toki viettää aikaansa muullakin tavalla, kuin vääntää kiharoita kissankorviksi tai etsiä kadonneita korvaläppiä mutta kyllä se, mitä tästä harrastuksesta saa äitinäkin irti, on sen arvoista. Kyyneleet silmissä olen seurannut koko joukkueen onnistumista ja edelleen säikähdän kun joku kaatuu, oli kyse omista tai muiden joukkueiden luistelijoista. Kirsikkana kakussa on aivan mahtavat muut äidit ja vanhemmat, joiden kanssa ensin joutuu ja sitten saa tehdä yhdessä tapahtumia ja asioita lasten hyväksi. Äitinä liikuttavinta on ollut huomata miten hienosti 8-vuotias ottaa vastaan pettymykset ja nousee uudestaan tekemään parhaansa ja miten onnelliseen hymyyn huulet taipuvat kun mitali*, jonka hän muistaakseni ensimmäistä kertaa 5-vuotiaana halusi joskus saada, on nyt saavutettu. Ensimmäinen kausi takana ja toivottavasti vielä monta edessä!


* Juu nou, se ikä, kun lähes jokainen lapsi keksii, että haluaisi saada mitalin, ihan mistä vain :D
PS. Pronssiluistimet koossa 36 myytävänä (Edea Brio)!

29.3.2016

Kiireellinen kasvupäivitys


Multa kysyttiin taannoin, miksi nyt jo olen niin matkaorientoitunut. Niin, onhan tässä puolen vuoden aikana tullut pikkuhiljaa tehtyä asioita. Puolisen vuotta sitten ostettiin lentoliput, sitten aloin miettiä mihin kaupunkeihin mennään ja mitä tehdään, pikkuhiljaa sen jälkeen etsittiin hotelleja jotka ovat jo vaihtuneetkin kertaalleen ja enemmän tai vähemmän koko ajan googleteltu tekemistä ja näkemistä. Jiille piti hankkia uusi passi, Estat hankittiin vajaa viikko sitten ja kansainvälinen ajokortti odottaa noutoa. Aika hyvin. Enää pitäisi siivota kämppä, kouluttaa talovahti, tsekata että kissoilla on kaikki tarvittava kolmeksi viikoksi ja sovittaa sekä pestä ne vaatteet mitkä tulee mukaan.

No miksi näitä asioita tehdään kuusi kuukautta? No siksi koska ei ole aikaa. Tajusin reilu viikko sitten ettei meillä ole yhtään vapaapäivää ennen lähtöä ja eiköhän tässä mennä tutulla kaavalla: mies matkoilla ja minä töissä tai kuskauksisssa. Onneksi kaikkea on tehty pilkku hiljaa ja vähän kerrallaan, muuten olisimme liemessä. Keväällä vielä väsyttää jostain syystä aivan mielettömästi, että sekin jaksaminen joka yleensä on varastossa, loistaa poissaolollaan. Matkalla kuitenkin haluaisin relata enkä selvitellä loppuja hotelleja tai googletella mitä tekemistä on missäkin kaupungissa. Mitään minuuttiaikatauluja ei tehdä nytkään mutta on sangen helpottavaa kun tietää etukäteen, että vaikka Orlandosta Tampaan ajettaessa, voidaan pistäytyä matkan varrella olevassa Tampa Lowry Park Zoossa. Toki myös lapset ovat myös esittäneet toiveitaan, esimerkiksi bella ei halua Disney Worldiin mutta on tehny tarkan suunnitelman synttäripäivälleen. Kaikki nämäkin vaikuttavat siihen, miten kauan ollaan missäkin kylässä.


bella täyttää reissussa 9-vuotta ja huh huh. Jos on tytöillä ja pojilla eroja kasvussa niin kyllä varmasti harrastukset tuovat sitä henkistä kasvua reippaasti lisää. bella on varsin omatoiminen ollut jo pitkään, tekee aamulla itse eväät harrastuksiin ja huolehtii, että kaikki on mukana kun menee suoraan koulusta bussilla Porvooseen. Hallilla hän tekee läksyt, syö ja laittaa itse treenivatteet niskaan ja myös huolehtii ne treenien jälkeen omille paikoilleen tai mukaan reppuun. Luistelun kehityskeskustelussa kävi myös ilmi, että harjoittelu on varsin kypsällä asteella ja bella on tunnollinen sekä tarkka.


Onneksi tyttö silti vielä leikkii leluilla, sotkee huonetta, kiukuttelee ja tarvitsee halauksia, niin kuin kaikki pienet lapset. Vaikka välillä iloitsemme isoista lapsista ja sellaisen tietynlaisen pikkulapsiaikakauden päättymisestä kun emme enää puhu muodossa ”meillä nyt sitä tai meillä nyt tätä”, ei me vanhemmat varmasti olla valmiita vielä pitkään aikaan päästämään irti lapsuudesta. Kuitenkin elämä tällaisenaan tuntuu juuri täydelliseltä, IsotPienet on reippaita mutta kuitenkin tarvitsevat meitä vanhempia niin kasvamiseen kuin huoltamiseenkin ja välillä vain viereen kuuntelemaan ja halaamaan.


Kuvat on otettu Kokonniemessä jossa bella oli kaverin kanssa lautailemssa kahdestaan lähes kolme tuntia. Tämä olikin ainoa kerta Rukan reissun lisäksi, kun tänä vuonna kukaan meistä oli rinteessä. Kiitos säiden ja tiukkojen aikataulujen. Nyt kun tiedämme, että lapset pärjäävät myös keskenään rinteessä, tulee varmasti tulevaisuudessa mahdollisuuksiakin enemmän.

14.3.2016

Täysin mihinkään ja toisiinsa liittymätöntä höpinää, tavallaan.

 



Meidän ruokahuone on siitä joustava, että tämä on myös luokkahuone kun lapset leikkivät koulua, askarteluhuone, piirrustushuone, muovailuhuone ja kissojen leikkihuone. Jos voittaisin lotossa, teettäisin yhdelle seinälle liukuovet ja eteen terassin. Sitä odotellessa, me syödään talvella enemmän täällä ja kesällä enemmän terassin ruokaryhmällä. Ruokatilassa oli aiemmin etenkin kesällä melkein mahdoton olla, koska lämpötila nousu varmaan 40 asteeseen mutta vuosi sitten tilatut mittatilausverhot sallivat nykyisin tilan käytön myös kesällä. Hiljattain käänsin myös ruokapöydän toisin päin, sillä vaikka se ikään kuin istuisi tilaan luonnollisemmin toisinpäin, on se näin päin käytännöllisempi. Kultapalmu asuu nyt täällä, mutta kohta sen pitää muuttaa paikkaan jossa se ei ole suorassa auringonpaisteessa ja toivon mukaan tule niin lämmin kesä että palmu kavereineen voi asua terassilla.

Odotan jo kesää sillä minulla on visio. Vaikkakin olen jo huomannut konstikkaan talven tekemiä tuhoja kasveissa, uskallan toivoa että meidän piha näyttää ensi kesänä todella hyvältä. Haluaisin muutenkin, että kotimme ei olisi vain koti vaan myös lomapaikka. Että tila sekä fiilis toisi meille ja ystävillemme rennon laid back - tunnelman ja kesällä töistä tullessa olisi fiilis että tulee mökille. Talvella, kun oleminen painottuu sisätiloihin ja harrastuksissa juoksemiseen, ei lomafiiliksestä voi kuin haaveilla mutta kesällä kun ulko-ja sisätilojen ero hämärtyyy, uskon että oikeilla sisustusvalinnoilla ja pihan mielekkyydellä voidaan päästää etelän loma resort tunnelmaan täällä pohjolassakin.




D I E G O

Diego on vuoden ikäinen sinitabbynaamio colourpoint Ragdoll. Diego on maailman läheisriippuvaisin, hölmöin, suloisin ja pieniäänisin kissa ever. Diego tykkää vaatii olla sylissä ja kun hän magaa muualla, rellottaa hän yleensä selällään ketarat levällään. Diegon perusilme on ehkä hieman häppänä, miehen mielestä se tuuttaa varattua koko ajan. Diego on kuitenkin piiloälykäs, sillä juuri kun hän on vakuuttaut kaikki hölmöydellään, huomaamme että kissamokoma osaa avata vaatekaappion ovia molemmin puolin. Vaikka Diego osoittaa täydellistä luottamusta makoillessaan selällään lattialla, on hän hieman arka uusille asioille ja koville äänille. Diego on juuri niin pehmeä miltä hän näyttää.

N I E T O S

Nietos on kohta kaksi vuotias sinitabbynaamio Pyhä Birma. Nietos on meidän kissojen pomo. Nietos käyttäytyy pääsääntöisesti niin kuin oikeat kissat käyttäytyy, eli arvokkaasti ja paheksuen. Nietos on yleensä kissamaisissa asennoissa ja tarkkailee ajattelevan näköisenä ympäristöä. Nietos rakastaa ihmisiä ja olla ihmisten lähellä, mutta ei juurikaan pidä sylissä olemisesta. Nietos ei osaa maukua vaan hän kuulostaa enemmän lampaalta, se mää saattaa johtua tamperelaisesta syntyperästä. Nietos Diegoon verratttuna peloton ja tykkää ulkoilla, paitsi nyt pakkasilla. Nietoksen supervoima on yllätettynä hypätä suoraan ylöspäin noin 130 sentin korkeuteen.


Ja mistä nämä erottaa toisistaan?
No minun mielestä ne on aivan eri näköisiä mutta Nietoksella on valkoiset tassut ja Diegolla tummat, ei voi erehtyä.

13.3.2016

Kissankarvat eri sisustustekstiileissä.


Hiljattain silittelin kasan tyynyliinoja pois kodinhoitohuoneen pöydältä. Se on homma, johon ei ikinä tunnu olevan aikaa mutta silti tyynyliinoja on pakko pestä ja ne ovatkin lähes ainoa sisustuselementti mikä meillä muuttuu. Olen ollut aika höveli, mitä tulee tyynyliinoihin ja helpostikin ostan uuden kivan jos uusi mukava tulee eteen. Tällä hetkellä 50*50cm tyynyjä on alakerran sohvalla, olohuoneessa, meidän aikuisten makkarissa, bellan huoneessa sekä vilpolassa josta nyt ei kuvia tähän ollutkaan. Että kyllä niitä tyynyjäkin on jos tyynyliinojakin.

Koska tyynyliinoja on tulltu ostettua sieltä täältä, on minulle nopeasti selvinnyt ettei ole tyynyliinaa karvoihin katsomista. Nimittäin osa tyynyliinoista on aivan järkyttäviä käytössä mukavasta ulkonäöstä huolimatta ja toiset sen sijaan aivan mahtavia. Toistaiseksi paras valmistyynyliinamateriaali kissaperheeseen, mitä vastaan on tullut, on Artekin tyynyliinat. Ne ovat niin tukevaa ja paksua puuvillaa että lähes tulkoon tuntuvat hylkivän kissankarvoja. Kyllä niihinkin tietenkin muutama karva tarttuu mutta ei juurikaan. Harmi, ettei Artekilla ole isompaa valikoimaa mieleisiä tyyynyliinoja sillä helposti voisin käyttää pelkästään näitä kankaita koristetyynyissä. Täysin päinvastanen kokemus on muuten kuvassa näkyvä Pia Wallenin cross-huopa, sillä jos en pitäisi sen ulkonäöstä niin paljon kuin pidän, olisi se saanut lähteä ajat sitten. Mielestäni huovan materiaali ei ole niin laadukas kun hinta antaa ymmärtää ja se on niin kissankarvojen kuin muunkin huonepölyn suhteen todella haasteellinen pitää siistinä. Kaksi muuta tyynyliinaa jotka taas eivät magneetin lailla ime kisankarvoja, ovat Marimekon tiiliskivi-tyynyliina (ei kuvissa) sekä Finlaysonin Coronna. Marimekko selvisi käyttö- ja pesutestistäkin moitteettomana mutta valitettavasti Finlaysonin Coronnan mustissa osissa näkyy vaaleita raitoja jo muutaman viikon käytön jälkeen, saa nähdä minkalaisena tulee pesukoneesta ulos.

Alakuvassa oleva samettiverhoiltu Kukkapuron Ateljee-nojatuoli on muuten imuroitu neljä päivää aiemmin ja siitä on hyvin nähtävissä kuinka paljon "väärä" materiaali voi kissankarvaa kerätä -tuo ei siis ole edes mikään kissojen vakkarituoli. Woodnotesin Ktuolin paperinaruverhoilu sen sijaan on oikein hyvä valinta kissaperheeseen kuten myös Adean Band sohvan Linosa verhoilu.



Henkkamaukka  on aika helppo paikka ostaa uusia koristetyynyliinoja. Mallit vaihtuvat alituiseen ja pelkästään yksivärisiä tyynyliinoja on iso valikoima. Hintakaan ei ole paha kun halvimmillaan tyynyliinan saa alle kolmella eurolla. Tähän "ansaan" olenkin astunut useasti ja henkkamaukan tyynyliinoja on useampaa materiaalia meidänkin kaapissa. Tuo valkoinen sohvalla näkyvä tyynyliina on ehdottomasti minulle mieleisin sekä myös anteeksiantavin kissankarvojen suhteen. Se on kestänyt hyvin pesua eikä siihen juurikaan takerru kissankarvat. Liinavaatteina meillä vain henkan pellavat (+juuri muutama ommeltu trikootyynynpäällinen) ja nekin toimivat hyvin. Eivät ole täynnä kissankarvoja mutta sen sijaan osa henkan koristetyynyliinoista on niin mahdottomia, että olen alkanut välteillä niiden käyttöä.


Tuollaiset ruudulliset villantuntuiset tyynyliinat tietenkin keräävät kissankarvaa mutta muuten ehkä yllättivät sillä, etteivät näyttäneet täysin räjähtäneiltä puolen vuoden käytön älkeen. Sen sijaan edelliselle sohvalle ostettu musta-beige tyynyliina on sellaista matskua, ettei hankita enää ikinä tähän taloon. Tyynyliina on H&M:n kalleimmasta päästä ja alle puolen vuoden käytön jäleen aivan ruokottomassa kunnossa, eikä siitä irtoa kissankarvat kuin pinseteillä nyppien. Koristetyynyissäkin pellavaiset tuntuvat pelittävän hyvin kun taas puuvillaiset yksiväriset hieman vaihdellen. Nuo tukevampaa kangasta olevat perusarjan tyynyliinat, joissa on vetoketju puolessa välissä (alhaalla keltainen tyynyliina) selkämystä on ihan nounou kissaperheeseen, ovat kuin kärpäspaperi kärpäsille ja myös pöly tarttuu aika lahjakkaasti. Lapsiperheessä kun ne tyynyt pyörivät pikin lattioitakin niin ehkä käyttöaste on hieman eri kuin aikuisperheesä jossa tyynyt pääasian antavat väriä sisutukseen sohvalla. Niin ikään tuo marmorityynyliina on sanoin kuvaamaton. Sen pinnalle muodostuu ikään kuin pöly-kisankarvalautta, jonka voi sitten kulmasta repiä irti paloina, hrrrrr. Henkkamaukan mustat painatukset ovat yllättävän hyvin kestäneet pesuissa ilman niitä valkoisia viivoja, ainakin verrattuna Ellokseen.





Elloksesta en tilaa nimittäin enää yhtään tyynyliinaa. Nyt on kaksi kertaa kokeiltu ja arvossana on "ei jatkoon". Ensin tilasin valkoisen tyynynpäällisen jossa on musta risti ja siitä tuli heti lemppari. Valitettavasti jo ensimmäisessä pesussa tyynyliina ei ainoastaan muuttanut muotoaan mutta lisäksi mustasta rististäkään ei ole enää kuin rippeet jäljellä. Alakerran sohvalle tilattu monivärinen tyynyliina nyppääntyi niin ikään alle puolenvuoden käytön ja yhden pesun jälkeen täysin ennen näkemättömällä tavalla ja väreistäkin on jäljellä vain tuulahdus. Kylläpä nyppii.


Tyynyliinoja on lisäksi mm. Annolta, Pentikiltä, Ikeasta. Pentikin tyynyliinat ovat yleensä aika paksua ja tiivistä materiaalia johon ei kisankarvat ota kiinni. Anno -no annoon ne tarttuvat kuten näkyy mutta lähtevät suhteellisen helposti pelkällä imurillakin irti, kuten myös Ikean tyynyliinoista, ainakin noista mitä meillä on.



Mitä tiiviimpi tyynyliinan kangas on, sitä helpommin karvat lähetevät irti, pääsääntöisesti. On kuitenkin lähestulkoon mahdotonta arvioida etukäteen mikä materiaali on sellaista, ettei ne kisankarvat edes siihen tartu, sillä kokemus on osoittanut että kaksi yhtä tiiviin näköistä puuvillatyynyliinaa saattavat käyttäytyä asian suhteen tyystin eri tavoin. Tämä on yksi syy, miksi arastelen ostaa kalliimpia tyynyliinoja koska tuskin kukaan haluaa kaapiin 60 euron tyynyliinoja joita ei voi käyttää, jeps, en minäkään. Koska meillä tyynyt pyörivät lattioilla ja kissojen alla, pitää niiden myös kestää pesua. Olen ystävieni mukaan aika överihifistelijä pyykinpesussa, joten jos siellä jotain menee pilalle, on hyvin epätodennäköistä että kyseessä olisi pesuvirhe. Osa kankaista ja painatuksita on vaan niin huonolaatuisia, ettei niitä pelasta mikään.

Rahallisesti vitosen tyynyliinan huono laatu ei ole katastrofi mutta periaatteesta en haluaisi meille kestämättömiä asioita. Ensinnäkin on kurjaa kun löytää jotain kivaa ja se "menee rikki" ja toiseksi on järjetöntä heittää roskiin puolen vuoden välein tavaraa jonka pitäisi kestää vuosia.

Minkälainen tyynyliina on sitten optimaalisin kissaperheeseen?
Lyhyesti: Artekin.
Pidemmin: Tiivis, puuvillainen, läpivärjätty, 60 asteen pesua kestävä ja kissanvärinen.

Olohuone

kylpee taas valossa. Kevätaurinko paljastaa likaiset ikkunat mutta ei haittaa, koska aurinko on täällä. Oli  kiva huomata, että rakastun kotiin taas yhä uudelleen pimeeän vuoden ajan jälkeen, miten valo voikin muuttaa kaiken. Tuntuu, että kisutkin saavat ihan uutta virtaa leikkeihin. Takana on ajat, kun Nietos murisi Diegolle ja häipyi paikalta. Vaikka marssijärjestys on edelleen selkeä, on pojilla yhteiset leikit ja jopa nukkuvatkin välillä yhdesssä.






pomo



12.3.2016

Vauvan kesäneule


Joskus sitä tulee ostettua lankaa, joka sitten lojuu kaapissa vuosia. Syitä on monia ja niin on niitä kerääntyneitä lankojakin. Teen nyt peittoa bellalle Novitan Mambosta joka on tainnut olla kaapissa kohta kymmenen vuotta ja joku aika sitten tein neulepaidan jonka lanka on ollut kaapissa kolmisen vuotta. Pääasia lienee, että ne langat jossain vaiheessä lähtee kiertoon.

Ostin Sirdar Smiley Stripes-langan aikoinaan Porvoon Teetee Shopista ja tässäpä täydellinen esimerkki lagasta joka näyttää kerässä tosi kivalta mutta voi luoja kun siitä yrittää neuloa jotain. Alunperin yritin neuloa langasta Baktusta ja sittemmin toista huivia mutta neulepinta oli joka kerralla kestämätön. Lopulta päätin tehdä neulepaidan vauvalle, joka on kesällä lähes 1-vuotias eli juuri siinä iässä kun mökin pihassa pistellään marjoja suuhun ja vaatteisiin. Siihen tämä lanka on omiaan, marjansyöntipaita.


Paitaan meni lankaa noin 130 grammaa ja muistaakseni nelosen puikoilla sotkin. Lanka on varmasti oikein mukava kesäneuleeseen sillä siinä on 80% bambua ja 20% visskoosia. Yksivärisenä tästä saisi oikein kelpoja kesäpaitoja. Paita on perus raglan ylhäältä alas aika lailla omasta päästä.



Vaihda mullat; kylvä

... niin sanotaan Sarin Puutarhat -blogissa jonka kuukalenteria seuraan orjallisesti. Koska olen aika lailla toivoton kasvien kanssa, päätin jo aikaa sitten, että apu kelpaa aina, niin maallinen kuin taivaallinenkin. Niinpä olen siitä asti kastellut sisäkukkani kuukalenterin mukaan ja nyt myös ensimmäiset kevätkylvöt ajoitettiin juurikin tämän opin mukaan otolliseen aikaan. En nyt ala tässä sen enempää avaamaan kuulenterin saloja, mm. Sarin blogista löytyy aiheesta enemmän. Vielä on kaksi päivää aikaa, eli jos nyt on aika esikasvattaa jotain, niin mullat ja kupit esiin HOPI HOPI!


En todellakaan tiedä miten tämän kevään kasvatusten käy mutta yritetään nyt kuitenkin. Olen kerännyt pääasiasa erilaisia akileijojen siemeniä ja niiden lisäksi hopeahärkin sekä ketoneilikan siemeniä. Akileijat meinaan laittaa yläpihalle tulevan aidan viereen. Siihen tehtiin jo viime vuonna noin metrin pituinen akileijapenkki joka on nyt alkukesällä tarkoitus laajentaa koko aidan pituuteen. Penkissä on tällä hetkellä viime vuonna muualta pihalta siirretyt akileijat. Hopeahärkkiä ja ketoneilikkaa suunnittelin lammen ympärille levisian kanssa. Katsotaan nyt tuleeko näistä mitään, vai haetaanko kesällä kaikki valmiina taimina levisioiden kanssa puutarhaliikkeestä.


Tänä vuonna kylvin suurimman osan siemenistä tomaattilaatikoihin. Koska K Raudassa oli puoleen hintaan Nelsonin valmiita minikasvareita turvepaakkuineen, päätin ostaa pari sellaistakin ja laitoin osan siemenistä kokeilumielessä niihin. Muutaman viikon päästä jo varmaan nähdään tuleeko onnistumisia vai ei.

Lisäksi minuun on iskenyt ilmeisesti pahanlainen mummotauti sillä huomasin kasvattavani pelargonian pistokkaita. Taannoin nappasin pari alle kahden euron pistokasta Plantagenista mukaan ja siinä ne nyt nököttävät Ikean kasvarissa. Virallinen selitys on, että ostin pistokkaat äidilleni mutta ne ovat meillä koska kesällä kuitenkin muuttavat tänne pihalle. Olen muuten tykännyt hurjasti noista Ikean minikasvihuoneista, olivat todella edullisia muihin vastaaviin verrattuna ja ovat kuitenkin reippaan kokoisia sekä nättejä katsella.



Pihatyökansiokin on päivitetty ja nyt sitten asia kerrallaan aletaan tekemään. Hieman sotkee tuleva  lomareissu aikatauluja mutta eiköhän näistä selvitä. Nyt on tosiaan esikasvatettavat siemenet kylvetty ja viikonloppuna suojataan rodot, ettei kevätaurinko kuivata niitä. Seuraavana ajattelin nakella nurmikkolanoitteet sulavien hankien päälle ja istten pitääkin jo kaivaa muistilista esiin. Jännittävä kevät ja kesä tulossa!


AURINKOISTA VIIKONLOPPUA !