24.6.2017

AleAleAle tai jotain ihan muuta.

Yritin käydä aleshoppailemassa mutta heikoin tuloksin. Ensinnäkään emme tarvitse juurikaan mitään ja ne tarvittavatkin on enemmän sellaisia pistohankintoja sieltä täältä ja toiseksi, ainakin Jumbossa oli aika heikko esitys. Parasta antia olikin hyvän ystäväni seura josta saan nauttia aivan  liian harvoin nykyisin sekä tyttöjen keskeinen aika bellan kanssa. En missään nimessä voi kutsua itseäni minimalistiksi mutta fakta on, että lapset kasvavat hitaammin ja lähtökohtaisestikin olen halunnut vähentää kuluttamista jo useamman vuoden ajan. Hankitaan se mitä tarvitaan ja joskus jotain mitä ei välttämättä tarvittaisikaan, mutta ei kiitos kertakäyttöostoksille.

Näistä aleista on toisetaiseksi hankittu yksi yhteinen huivi minulle ja Bellalle sekä hieman isompi ostos eilen Nivalan Laatulaskusteesta, joka on muuten yksi ehdottomista mielenkiinnonkohteistani nykyisin. Aika kiva kattaus sisustustavaraa ja mukavia kampanjoita, kantsii tsekata.

Vähän samaan tapaan kuin Nivalan Laatukalusteella on juhannuksen läpi kestävvä tarjouskampanja, näyttää samaa tapahtuvan täällä, tässähän on postausta jokaiselle päivälle. Aika pihapainotteista tuntuu olevan, sillä kevät meni kiireessä, sitten räjäytettiin koti keittiöremontin takia ja åihalla nyt muutenkin on helppoja ja nopeita kuvauskohteita. Sen suuremmin en pihaan ole ehtinyt panostaa kuin, että kävin tekemässä etukäteen suunnitellut hankinnat Mustilasta. Huokaus, se on aina yhtä miellyttävä reissu eikä taaskaan ollut tarpeeksi aikaa! Samalla tapasin Jukaraisen Katin, jonka 100% Outdoor-blogi oli ensimmäinen puutarhablogi jolle lämpenin. Sen rento ja visuaalinen ote puutarhaan jotenkin avasi silmäni ja sai kiinostuksen heräämään. Kaikessa hämmennyksessä tämäkin taisi jäädä Katille kertomatta taannoin lauantaina, mutta tulihan nyt tässä, eli kiitos Kati ja pihakin kiittää!

Ja sitten loput kuvat pihalta








Mukavaa keskikesän jatkoa!

23.6.2017

Alppiruusujen elvytys


Se meidän magnolia olisi vielä parempi esimerkki siitä, mitä pieni TLC voi saada aikaan. Valitettavasti mulla ei ole kuvia siitä pystyyn kuollesta risusta, jonka olin heittämässä biojätteeseen, joten saatte tyytyä nyt puistoalppiruusujen selviytymistarinaan.


Muutimme tänne 2013 ja pihan piti olla suunniteltu, valmis, hoidettu ja upea. Valitettavasti, joko kaikki kuoli siinä yhdessä kesässä kun en osannut/tajunnut/huomannut hoitaa kasveja, tai sitten ehkä jo lähtökohdissa oli jotain perustavan laatusta vikaa, mene ja tiedä. Kun 2014 alkoi vähän kiinnostamaan pihan kasvustot, niin ei me kovin montaa kukoistavaa kasvia löydetty. Koska rakkauteni alppiruusuihin oli alkanut jo Tapiolassa asuessa säännöllisissä vierailuissa Haagan rodopuistossa, päätin aloittaa elvytyksen yläpihan alppiruusuista.

Pensaita pihalla oli yhteensä neljä. Kaksi valkoista Cunningham’s Whiteä ruokatilan edessä ja kaksi puistolappiruusua laituriksi kutsutun terassin edessä. Pensaat olivat jo lähtökohtaisesti väärässä paikassa, sillä ne oli istutettu kallion päälle, jossa ei juurikaan maavaraa ollut ja etenkin puistoalppiruusut olivat paahteisella ja tuulisella paikalla, joka isojen lehtien kautta haihduttaville kasveille on hieman haasteellinen kasvuympäristö. Se myös näkyi pensaista, sillä olivat lähinnä keppikasoja joista roikkui muutama lehti. Lähtökohta oli "ei mitään menetettävää" joten ryhdyimme reippaasti töihin.



Ensin selailin vähän nettiä ja sitten hankin ison kasan rodomultaa. Kaivoin pensaat ylös ja laitoin juuripaakun vesiämpäriin, kunnes sain uudet mullat maahan. Laitoin niin paljon multaa kuin kallion koloihin sain mahtumaan, jonka jälkeen istutin pensaat takaisin suunnilleen samaan syvyyteen ja heitin reippaasti katetta koko istutusalan päälle. Kastelin pensaita säännöllisesti koko ensimmäisen kesän ja annoin veteen sekoitettavaa rodolannoitetta kuukausittain.

Alppiruusuthan tekevät seuraavan kevään nuput jo kuluvana kesänä, joten jos pensaat kärsivät, on turha odottaa kukintaa seuraavan keväänä. Yllätykseni olikin melkoinen kun kasvit lähtivät vinhaan kasvun ja jo seuraavana keväänä kaikki pensaat kukkivat. Olen pyrkinyt suojaamaan pensaat keväisin auringolta ja lannoittaa niitä noin kerran kuukaudessa kesäkaudella. Kukinnan jälkeen kerään kukinnot pois, jolloin kasvit pääsevät kunnolla keskittymään uuteen kasvuun ja uusiin nuppuihin. Nuput kannattaa myös uudelleen istutuksen yhteydessä kerätä pois, jolloin kasvi juurtuu kunnolla eikä ”keskity kukkimiseen". Toissa talvena osa oksistoista paleltui mutta ottaen huomioon, kuinka paljon talvi tuhosi kasveja koko maan laajuudelta, olivat vauriot vähäisiä.




Alppiruusut ovat täydellisiä kasveja, jos halut upeita kukkia pienellä vaivalla. Tavallaan riittää, että istutuspaikka on hyvä ja varmasti kohtuulisesta lannoituksesta ei haittaa ole. Keväisin olen kerännyt töistä käytettyjä kahvipuruja pensaiden juuristolle. Nyt muutaman vuoden jälkeen, meinasin heittää myös hieman lisää multaa ja katetta mutta tulee kuitenkin muistaa, että pintajuurisena kasvina, ei alppiruusua voi "haudata uuteen multaan”. Alppiruusut kukoistavat aurinkoisessakin paikassa, kuten tästä meidän eteläpihalta huomaa, sillä varjoahan tässä ei ole, vaan aurinko paistaa lähes aamusta iltaan. Joskus pitkinä kuumina ja kuivina kausina (joita ei juuri Suomen kesässä yleensä näy) olen lisäkastellut pensaita, mutta tämä on tosiaan aika harvinaista. Silloin kun alppiruusu alkaa roikottaa lehtiään, tietää, että se kaipaa vettä jolloin sitä myös kannattaa antaa. Tulee myös pitää huoli, että juuriston päällä on peittokasveja tai katetta.

Tässä alla kuvat puistoalppiruususta 2015 ja 2017. Valitettavasti Cunningham's Whitesta ei ole vastaavaa kuvaparia mutta muutos on vastaava. 2015 kuvasta erottuu tummimpi kasvusto vanhana ja kirkkaamman vihreät lehdet ovat saman kesän kasvua. Molemmat pensasparit notkuvat nykyisin kukkia kukinta-aikaan eikä vihreitä lehtiä juuri edes kukilta näy. Kukat kuhisevat aina pikkupölyttäjiä ja koko piha tuntuu heränneen eloon vain muutamassa vuodessa.




22.6.2017

Pihasta puutarhaksi

Lewisia

Minulta on toivottu pihapostausta. Aloitteellista, rohkeaa ja varsin mukavaa, ottaen huomioon kuinka harvoin olen viime aikoina päässyt ns. eetteriin. Bloggaamattomuus on mietityttänyt minuakin paljon, että onko tässä enää mitään järkeä, kun postauksia tulee yksi kuukaudessa tai kolmessa? Tulin johtopäätökseen, että miksi ei. Minusta on edelleen kiva kirjoittaa ja kuvata ja itse pidän eniten niistä blogeista, jotka kaiken markkinamyllerryksen keskellä ovat säilyttäneet aitoutensa ja ajankohtaisuutensa. Sen, että ovat tavallaan kurkkauksia kirjoittajansa ohikiitävään elämään, heijastuksia tuulilasista kun elämä kuljettaa. Niin täälläkin, milloin mitäkin, palasia meidän arjesta. Viime aikoina lasten harrasteet ovat vieneet paljon aikaa ja nyt kesän kynnyksellä aikataulut heitti taas kuperkeikkaa. Olin itseasiassa jo viime kesänä ajatellut, että tänä keväänä voin rauhassa panostaa pihaan ja blogiin kun viime kevään aikataulut sotki se meidän lomareissu Floridaan. No höpönpöpön, nyt kiihkeimpään taimi-istutus/kasvatusaikaan meikäläinen näköjään ajoitti keittiöremontin! Tai no en minä sitä tähän tarkoituksella ajoittanut, se vaan jotenkin venyi ja venyi kunnes tajusin, että nyt on jo liian myöhäistä. Kaikkein hauskinta tässä on jo 6 kk sitten aikataulutetut kesäjuhlat… ja etenkin se, ettei meillä ole silloin vielä välttämättä keittiötä. Edit, eikä ollutkaan.




Pohjolan tytär

No takaisin pihaan. Pihahan yllättää minut vuosi vuodelta positiivisemmin. Se, että kaikki tekeminen näkyy ja että uurastus tuo minulle iloa ja nyt tykkään tehdä pieniä taimikasvatuskokeiluja sekä se,  että hommat on siinä vaiheessa, että vuosi vuodelta tarvitsee tehdä vähemmän ja voi tehdä enemmän.



Ihana laukka

Sekalaisia siirrettäviä rodoja

Tänä vuonna ruukussa talvehtinut magnolia jätti kukkimatta, eli sitä iloa en ole vieläkään nähnyt. Se johtui varmasti siitä, että kun haimme typyn maakellarista, oli se yltä päältä homeessa kuten myös kaikki samassa paikassa talvehtineet kohtalontoverinsa. Kaikesta huolimatta, puska on tuuheampi kuin ikinä ja minulla on vakaa-aikomus juhlien jälkeen istuttaa se maahan. Kellarissa olleet pelargoniat meni roskiin ja bambut leikkasin alas asti. Toinen bambuista osoittaa kasvun merkkejä mutta toinen vaikuttaa möksähtäneen –katsotaan mitä kesä tuo tullessaan. Syreeni selvisi ja sen tulen istuttamaan samalla kuin siirrämme kasan alppiruusuja enemmän metsikköön. Osa näistä siirrettävistä alppiruusuista ovat sellaisia, joiden en ole aiemmin nähnyt kukkivan. Tämä johtunee hieman hankalasta paikasta sekä siitä, että osa lajikkeista on ulkomaisia, jotka eivät aivan handlaa Suomen talvea. Nyt kuitenkin pientä kukintaa havaittavissa mutta siitepölyn törkeästä määrästä johtuen, eivät puskat ole olleet juurikaan kuvauskunnossa.

Sammalleimu

Sammalleimu, Candy Stripe

Siemenestä kesäkukkia, samettikukka Vanilla

Sininatat, ihan itte siemenestä kasvatetut

Sen sijaan etupenkeissä oleva pohjan tyttäret kukkivat tänä keväänä ensimmäistä kertaan ja voi morjens miten kauniita! Nuput ovat uskomattoman isoja ja niistä kuoriutuu kirkkaan pinkkejä kukkia jotka vaiheittain muuttuvat valkoisiksi. Väritys on niin herkullinen, että olen moneen otteeseen sitä jäänyt hypnoottisesti tuijottamaan. Samoissa laatikoissa on läpi kesän kukkivaa pikkutalviota, joka tuntuu viimein levittäytyvän koko laatikoiden alueelle sekä villinä kasvavaa valkovuokkoa jota tarkoituksella en kitke pois. Muutamia lumikelloja ja krookuksia sieltä myös keväällä pilkistää mutta sipulikasveina eivät oikein viihdy kosteutta pidättävässä happamassa maassa. Aika näyttää miten viime syksynä istutetut jaloangervot viihtyvät.

Laatikoiden viereisestä nurmikosta näkyy nousevan vaaleanpunaisia tulppaaneja vaikka luulin siirtäneeni kaikki parkkiksen viereiseen pensaspenkkiin. Ei haittaa, sillä ovat todella kauniita ja väri sopii hyvin harmaaseen muuriin ja kukkien alla rehottavaan vihreään nurmeen – lähes taiteellista. Se pensaspenkkikin on upea kuin mikä, vaikkakin joku on tainnut käydä syömässä siitä ne siirretyt tulppaanit. Kuolemasta elvyteyt koivuangervot voivat hyvin ja kasvavat ja niiden väleistä nousevat laukat jaksavat ilahduttaa. Keijuangervot ovat kasvaneet valtavasti ja saas nähdä, joko tänä kesänä kaikki kukkii: koivuangervot, keijuangervot ja ruusuangervot, kaikki enemmän tai vähemmän peräkkäin.

Varsin muikeen värinen tulppaani, ainoat itse ostetut tulppaanit. Yleensä ne ovat äitini hankkkimia,

Urbaneroista lisää tuonnempana

Lewisia

Joku laukka, ei mitään muistikuvaa miten tuonne joutuneet.

Kukkapenkki rehottaa rikkaruohoja sillä aikaa kitkemiseen ei yksinkertaisesti ole ollut. Sentäs sain vedettyä saniaiset lumipalloheisien välistä ja toivon mukaan ihan kohta myös angervopensaiden väleistä, edit: tehty. Viime vuonna laitetut hesarit+paksu katekerros on todellakin pelastanut tänä vuonna pensaikot rikkaruoholta mutta saniaiset, ne on kyllä juonikkaita ja viekkaita. Katekerrosta en vielä tänä vuonna ole päässyt lisäämään ja toivottavasti se ei kohta ole liian myöhäistä. Bellan kasvulaatikko laitettiin täyteen porkkanaa ja yksi rivi salaattia Kinkulle (Kinusci on meidän kääpiöhamsteri talvikko joka saa kesäisin aitoa hevonlannalla kasvatettua luomuruokaa ja villiä voikukkaa). Marjapensaat voivat paksusti ja toivottavasti kaksi kertaa ruiskutettu kevätruiskute toimii ja karviaiset eivät ole tänä vuonna kaljuja päivässä ja niin ikään lumipalloheidet säilyisivät kirvoitta.

Akileija

Akileija

Rappusten viereen istutetut sammalleimut ovat levinneet valtavasti mutta valitettavasti talvi tappoi muutaman kokonaan. Lisäsin taas pistokkaita ja toivottavasti ensi kesänä koko väli olisi täyttynyt kasvillisuudesta ja voisin ottaa viimeisetkin kivet pois reunasta. Yläpihalta heitin kaikki vanhat rumat ruukut mäkeen ja ostin tilalle kolme matalaa laakeaa ruukkua Prismasta. Niihin on istutettu siemenestä kasvatettuja samettikukkia ja muutama muratti. Vesilammikon ympärillä lewisiat selvisivät talvesta ja voi yllä ne on nättejä! Ja niin erilaisia ja tuntuvat kehittävän lisää kukkia kuin tyhjästä. Altaan takana aidan vieressä tulppaanit alkoivat viimein vajaa viikko sitten kukkimaan ja näyttääpä akileijatkin olevan hyvin aluillaan. Tomaatteja on taas kasvamassa samassa tutussa paikassa kuusi kappaletta ja uutuutena tänä vuonna on minulla Mustilasta saatu kaksi Urbaneron kangasruukkua, joihin juuri istutin jo aikaa sitten istutin oliivipuun, kasan yrttejä ja mangoldia. Näistä ehdottomasti lisää enemmän kun kasviressukat ovat toipuneet kuukauden laiminlyönnistä vilpolassa ja löytäneet taas elämänhalunsa. (Urbanerot ja kasveineen saatu Mustilasta)

10.6.2017

8.6.2017

Ajatuksia keittiön suunnittelusta


Pitäisi ehkä aloittaa tämä kertomalla miten keittiö on kodin sydän ja miten me aina perheen kanssa tehdään siellä yhdessä ruokaa ja niin edelleen. Tosiasiassa meidän perhe ehtii juuri kääntymään keittiössä ja yleensä vielä jokainen eri aikaan. Meille keittiö on paikka jossa valmistetaan ruokaa siksi, että pysymme hengissä ja that´s it. Haluaisin kuitenkin tulevaisuudessa haastaa itsenäni ja muovautua peruskoulun kotitaloustuntien tasoisesta ruoanlaittajasta sellaiseksi, joka osaa loihtia hieman mielikuvituksellisempaa murkinaa kuin tonnikalapasta tai fetasalaatti. Ehkä saan Bellan innostumaan leipomisesta ja jossain vaiheessa voimme tehdä muutakin kuin sitruunapavlovaa... Tilathan meillä on, sillä keittiön noin 16 neliötä mahdollistaisi vaikka millaisten illallisten valmistamisen, kun vain vielä kiinnostaisi ja löytyisi niitä tunteja.


Meidän keittiösuunnittelu lähtei ulkonäöstä ja seuravaksi on mietittiin toiminnollisuutta, jonka merkitystä ei kuitenkaan missään nimessä ole väheksytty. Uusi keittiö on ihan perus ja kenties joidenkin mielestä vielä tylsästikin lähes samanlainen kuin Tapiolaan suunnittelemani keittiö. Inhoan vetimiä ja värimaailman haluan pitää klassisena, joten kaikki mahdolliset koneet ovat integroitu ja kaapistot sekä laatikostot ovat sileitä. Koska laatikostot ovat kiiltävät, valitsin korkealle kaappiseinälle tasapainottamaan mattapintaiset kaapit. Matan pinnan lisäksi kaapeissa näkyy ikään kuin puuviilu, eli ovat hieman eläväpintaiset ja tuovat kontrastia kiiltäviin kivitasoihin sekä laatikostoihin. Yläkaappeja tulee vain yhdelle seinälle ja ne ovat samanlaiset pinnaltaan kuin laatikostot. Laatikoissa on vetoura ja korkeat kaapit ovat pomppusaranoilla, lukuun ottamatta kylmäkalusteita joiden väliin on jätetty mustalla alumiinilistalla peitetty rako, josta kaapit saa auki. Näkyviin jäävät koneet on valittu niin, että niissä on mahdollisimman vähän rosteria/alumiinia jolloin keittiön yleisilme pysyy mustavalkoisena. Ajatuksena ehkä sellainen vähäeleisyys sekä aidot materiaalit eli puu ja kivi.

Tason valinta oli loppujen lopuksi kaikkein vaikein. Aluksi olin sitä mieltä, että haluan saman graniittitason kuin Tapiolassa, eli mustan mahdollisimman tasapintaisen nero assoluton. Jossain vaiheessa innostuin myös valkoisista tasoista mutta mies oli ehdottomasti valkoista tasoa vastaan. Vertailin valkeita kvartsikomposiittitasoja keittiöliikkeessä mutta lopulta aloin kallistua miehen mielipiteeseen. Mutta sitten tehtiinkin hartaudella valintaa nero assoluton ja tropical blackin välillä. Koska haluan, että kotimme on harkitusti moderni mutta kuitenkin yhteydessä ikkunoista näkyvään ympäristöön, tulin tulokseen, että kokonaan musta nero on liian kliininen ja moderni taso keittiöömme. Tunnustan, että vaati aikamoista mietintämyssyttelyä päättää, mikä on se meidän taso sillä noin 8,5 metriä kivitasoa on sellainen  investointi, jonka mielellään tekee kerrallaan oikein. Nyt se on kuitenkin lukittu, eli kolme senttiä paksulla tropicalilla mennään. Tropical black on myös musta graniittitaso mutta hieman eläväpintaisempi kuin nero. Hanaksi valitsimme Granan mustan Miris hanan, joka käy tropical-tasoon täydellisesti. Altaaksi olin aluksi valitsemassa mustaa komposiittia mutta kun näin mustan altaan ja tason välisen värieron, päädyin teräksiseen Intran altaaseen. Allas tulee tason alle kiinnitettynä ja hanalle reikä tasoon.

Mitkä olivat sitten niitä asioita, jotka aluksi ”muka tiesin” mutta jotka kuitenkin muuttuivat. Musta nero assoluto-taso muuttui valkoiseksi kvartsikomposiitiksi joka muuttui vielä kerran mustaksi tropical-graniitiksi. Musta hana muuttui harjattu teräs-malliin, joka lopulta muuttuikin tummaksi kiiltäväksi hanaksi. Lattiaan ei löytynyt budjetin rajoissa tarpeeksi hyvää vaihtoehtoa, joten päätimme pitää vanhan lattian ja vaihtaa sen sitten joskus kun muutkin lattiat uusitaan. Lattia tullaan kuitenkin maalaamaan uudestaan kerran päälle. Musta komposiittiallas muuttui moderniin teräasaltaaseen. Integroidusta saippuapumpusta luovuttiin osaksi hinnan takia ja siksi, etten halunnut ylimääräisiä reikiä graniittitasoon. Korkea kaappiseinä oli aluksi ajateltu puunväriseksi mutta se muuttui mielessäni valkoiseksi ja lopulta mattamustaksi. Yhdeltä seinältä jätettiin kaapit pois kokonaan ja siihen tehdään itse avohylly. Rakenteellisista syistä johtuen, saarekkeen viereen jäikin 80 senttiä seinää, joka taas mahdollista sittenkin peilin asentamisen yläkaappien ja altaan sekä keittolevyn taakse. Peilin asentaminen mahdollisti tasoon integroitujen sähköpisteiden vaihtamisen kulmaan asennettavaksi Savon Casia-pistokkeeksi. Viimeisenä muutoksentekopäivänä, yhteen korkeaan kaappiin tilattiinkin kaksi syvää laatikostoa alimpien hyllyjen tilalle.


Keittiön toiminnot pysyvät lähestulkoon entisillä paikoilla, tosin jääkaappi ja pakastin ovat liikkuneet yhden kaapin leveyden oikealle vaihtaen paikkaa päittäin ja mikrolle tulee nyt oma paikka integroituna. Näiden sijoittelussa otettiin ensisijaisesti huomioon se, että kaapeista ja mikrosta otettaville asioille löytyy kätevästi laskutila. Vaikka olisin halunnut alun perin uunin sekä tiskarin korkeammalle työskentelykorkeudelle, olisi se vaatinut niin isoja muutostöitä sähköihin ja putkiin, että ajatuksesta luovuttiin. Koska keittiössämme on kaksi kulkuaukkoa ja kulmaikkunat, ei edellä mainittuja toimintoja olisi voinut nostaa ylemmäs järkevästi minnekään muualle kuin korkealle kaappiseinälle eli kaikki sähköt ja putket olisi pitänyt vetää uudestaan koko keittiön halki… ja siihen ei lähdetty. Tiskari, allas ja uuni+keittotaso ovatkin nyt siirtyneet vain muutamia kymmeniä senttejä vasemmalle, samalla kun viistoista kulmista on luovuttu.

Loppujen lopuksi, uusi keittiö on lähes samanlainen kuin aiempi ja melkein samanlainen kuin ensin oli mielessä, mutta kuitenkin jokaista asiaa on mietitty useaan otteeseen ja kaikki muuttuu. Olen yrittänyt pohtia olemassa olevia tavaroita ja toimintoja ja huolehtia, että niille olisi paikat valmiina ja toiminnoille olisi meille sopivat kohdat. Etenkin muutamia kipupisteitä, joiden kanssa kuluneen neljän vuoden aikana on hermot mennyt useampaan otteeseen, on mietitty tarkkaan. Toivon, että jatkossa keittiö on muutoksen myötä meille kaikille mukavampi paikka olla ja sen käyttöaste kasvaa tulevaisuudessa. Olen myös helpottunut, että viimein se meidän kodin ”vaiettu nurkka” noudattaa muun kodin kanssa yhtenäistä linjaa sisustuksellisesti ja rakenteelliset muutoksien johdosta ulkotilat ulottuvat sisään keittiöön samalla tavalla kuin muualla talossa.