25.4.2015

Pihapelit on alkaneet...


Ensimmäinen vuosi meni ihan tässä sisään muutossa. Viime kesänä katselimme jännittyneenä mitä kaikkea maasta työntyy esiin kesän edetessä ja istuimme välillä terassilla, välillä toisella ja mietimme mitä voisi tehdä minnekin. Missä paistaa ja missä ei, mitä me halutaan ja mitä me ei haluta. Ensimmäistä kertaa perehdyin pihajuttuihin; pensaisiin, kukkiin, erilaisiin maalaatuihin ja ylipäätään pihakasvustoon. Aloitin perehtymisen tutustumalla rodoihin ja laitoimme takapihalla jo olevat rodot kuntoon ja saimme tuparilahjaksi näitä lempparipensaitani paljon lisää. Puutarhuria minusta ei saa tekemälläkään mutta se ei tarkoita ettei piha kiinnosta. Haluan että meillä on nätti piha joka on helppohoitoinen eli varsin huoltovapaa ja siellä voi tehdä eri asioita.

Tällä hetkellä minulla on hurjasti enemmän tietoa pihajutuista kuin ikinä ennen ja minulla on myös selkeä visio siitä mitä haluan tehdä. Fakta on ettei kaikkea tehdä kerralla, mutta pikkuhiljaa tehdään ja suunnitelman yksityiskohdat varmasti muuttuu vielä monta kertaa. Esimerkiksi viikko sitten päätin että haluan laiturin* yhdelle sivulle matalan seinän ja tänään päätin että haluan sen samaisen laiturin eteen Mustilanhortensiaa! Etenkin mieheni tykkää valtavasti kun whatsappaan kesken päivän piirrustuksia mitä pitää  h e t i t ä s s ä n y t  tehdä.


Ennen kun voimme tehdä kunnolla mitään, piti pihalta kaataa muutamia puita. Puiden kaadosta on juteltu siitä asti kun muutimme mutta vasta nyt pääsimme itse asiaan. Osa puista kaadettiin sellaisista paikoista joihin on tulossa uusia istutuksia joten ne oli pakko kaataa nyt, ennen kun aloitamme uusien kasvien laittamisen. Pienemmät puut kaatuu omin voimin mutta isompia varten oli parempi tilata ammattilainen paikalle. Minua pelotti miten käy kallioilla oleville jäkälille enkä ole itseasiasa uskaltanut vielä käydä katsomassa läheltä, mutta terassilta katsottuna tuho ei näyttäisi korjaamattomalta. Onnen kaupalla myös keskellä kalliota nököttävä kelo pysyi pystyssä vaikak sivuilta männyt humisivat alas.



Takapihalta kaadettiin kolme isoa mäntyä joista kaksi oli liian lähellä taloa ja ikäänkuin katkasivat kauniin maiseman, etenkin ruokatilasta katsottuna. Näistä kahdesta männyistä tuli myös aivan järjettömästi neulasia ja käpyjä terassille, nurmelle sekä talon katolle. Kolmas mänty oli jotenkin vioittunut ja kasvoi puolesta välistä vinossa, kallistuen vielä pihan suuntaan. Loput kaadetuista puista oli talon sivuilla olevia koivuja jotka olivat liian lähellä taloa.

Nyt ollaan siinä pisteessä että pitäisi alkaa itse tehdä asioita; miehen pilkkoa kaadettuja puita ja minun siirtää sekä istuttaa taimia ja nurmikkoa. Pieni sellainen aloittamisen vaikeus tässä kun en osaa oikein ajatella mistä lähtisi tekemään kun tekemistä on niin paljon ja luotto omiin kykyihin aika matala. Onneksi äitini on viherpeukalo ja varmasti mukana pihahommissa.

Kolme kuvassa näkyvää mäntyä on nyt klapikonetta odottelemassa
* Laituri on meidän keskellä takapihaa oleva oudohko terassi jonka toisella puolella on laitettu piha-alue ja toisella puolella luonnontilassa oleva pihamme.

21.4.2015

Kevätjuttuja eli pyöriä ja vaatteita.


Kati pyysi että tekisin välikausivaatepostauksen. On ehdottoman mukava saada lukijoilta juttupyyntöjä ja muutenkin sellaista vuorovaikutusta aikaan teidän ja meidän välillä, joten innostuin heti. Aloin pohtia postausta ja lähes heti tajusin ettei meillä ole. Niin ei ole mitä? No mitään, välikausivaatteita! Jii on jo jonkun vuoden ollut niin iso että vaatetus pyörii tutuissa jutuissa ja ei sieltä millään tavalla erotu mikään funktionalisuuden suhteen, jos nyt ei Hollisterin muka-säänkestävää takkia lasketa. No bella on toki vielä alakoululainen mutta kun sekin laps on ihan siksakkia koko tyttö. Joku aika sitten en enää löytänyt mitään kivoja välikausivaatteita (ai miten niin ronkeli) ja ajattelin että ostan joka vuosi ne siniset popin perushousut ja sitten jonkun takin samasta lafkasta. No eikös se firma heti seuraavana kautena ne menny muuttamaan ulkovaatteet minun makuun aika kasariksi ja pisteenä i:n päälle, ne kahisee. Edelleen olen täysin ymmälläni että miksi, ne oli täydellisiä. Eli se siitä sitten. Jotenkin se riitti tekemään sen että toki meillä lapsella on vedenpitävät takki ja housut, mutta Reiman takki on ensin ostettu jostain kun on löytynyt ok kiva ja Tiksun housut toisesta paikasta kun oli kivat –mutta ei ne oikein yhteen sovi paitsi jollain todella kierolla ja imelällä tavalla. Ja pipot? niitä on, kuten oli jo silloin 7,5 vuotta sitten ja aikalailla samoilla mennään. Hanskat ei käy, vain sormikkaita nykyään kiitos. Ja kun ne menee heti kamalan näköseksi niin niitä ostetaan mistä edullisimmin saadaan; viimeksi toissapäivänä ostin Ogelin Lankamaailmasta kaksi nippua pinkkejä yhden koon sormikkaita, yhteensä neljät sormikkaat ja hinta yhteensä noin neljä euroa.


Fakta on että suurimman osan ajasta lapsi on koulussa Reiman takilla, sinisillä farkuilla ja Niken kengillä. Niin tosiaan ne Niket. Koin totaalisen väsymyksen kaikkiin funktionaalisiin kenkiin hiljattain jonka seurauksena ostin niiden kesto-suosikki-klassikko-viikkareiden sijaan Niken lenkkarit kun tuli tarve kevyemmille kevätkengille. Ja on kuulkaas tosi kivat, tosi piristävät ja lapsen mielestä tosi I H A N A ! Näillä me mennään ja hyvin on pärjätty, vaikkakin kerran jäi housut bussiin eikä äidillä ollutkaan varalla toisia, ensimmäistä kertaa ikinä. Toisena kevättakkina on Abercrombien sininen verkkovuorellinen takki josta meillä myös fleece-vuorinen versio on ollut kovassa käytössä koko talvikauden. Että less is more on kuulkaas lähempänä kuin koskaan, ehanaa.


Mutta mennäänpä sitten seuraavaan asiaan eli polkumankeliin ja kuulkaas voi elämä. Olin mielestäni ajoissa liikenteessä ja kahlasin läpi nettiä etsien The Pyörää bellalle. Sittemmin sellainen löytyikin ja aloimme selvittää oikeaa kokoa 135 senttiselle pyöräilijälle. Kävimme kokeilemassa pyöriä ja 24” vaikutti oikealta koolta, ainakin oikeammalta kuin nykyinen Jiin vanha 20” Kona Makena. 26 tuumaistakin kokeiltiin ja se oli liian iso. Sitten etsin Suomen jälleenmyyjän sille The Pyörälle ja tilasin pyörän ja nyt se on tuolla pihalla. No ei todellakaan ole! Tietenkin kävi ilmi että pyörää saa, ei saa, ehkä saa, saattaa saada kesäkuussa, ehkä. Kaikki kiitos todella asiantuntevalle pyöräliikkeelle Turkuun joka jaksoi tätä vaativaa prospektiasiakasta palvella moitteettomasti mutta eipä se homma onnistu aina vaikka kuluttaja haluaa ostaa ja kauppias myydä –joskus se on vaan jostain muustakin kiinni. Niinpä viime viikonloppuna olimme tilanteessa että vaihtoehdot B ja C nostettiin uudestaan pöydälle.


Ensin mentiin katsomaan vaihtoehtoa B eli Cube 240:sta Tammistoon. Pyörä oli ihan ok mutta ei säväyttänyt ja asiaa ei ainakaan edistänyt myyjä joka ilmoitti että pyörää ei saa tai saattaa saada kahdessa viikossa tai kahdessa kuukaudessa, niin tai sitten ei (piste) Tämän jälkeen hilpastiin viereiseen XXL:ään jossa olin Itiksen myymälässä nähnyt lenkkariostosreissulla vaihtoehdon C joka oli livenä huomattavasti vakuuttavampi kuin kuvissa. Yllätys yllätys ei Tammistossa ollut pyörää kuin isommassa koossa joten matka jatkui Itikseen.

Lähtökohtaisesti 26” pyörä on liian iso 135 senttiselle lapselle mutta tässä kohtaa oli lieventäviä asianhaaroja. Scott Contessaa saa kahdella eri runkokoolla joista XS saattoi olla mahdollisuuksien rajoissa. Varasimme pyörän Itikseen ja palasimme seuraavana päivänä koeistujan kanssa. Tästä kohtaa olin jo luovuttanut visiosta missä synttärisankaria ympäröivät vieraat väistävät kun isi taluttaa isolla rusetilla koristetun pyörän lahjaksi ja lapsi silmät kostuneina kiljahtaa IHANA! Joten lakonisesti tyydyin kertomaan lapselle että ollaan tässä nyt koeistumassa neitosen synttärilahjaa että kelpaisko? Ja kelpas, se ON kuulemma "I H A N A! isojentyttöjenpyörä ja mä olen isotyttö ja tiesitkö äiti  että pyörän tärkein asia on jarrut!" 

 
bella on aikalailla sopusuhtainen mittasuhteiltaan ja vaikka pyörässä on 26” renkaat, yltää hänellä jalat satulalta maahan vaikka satulan ja runkoputken välissä on vielä heijastinkin. Niin ikään kädet yltävät ohjaustangolle ja vakuutuimme viimeistään ensimmäisellä pienellä pyöräreissulla hallittavuudesta kun tyttö ja pyörä menivät kuin pyörä ei uusi olisikaan. En missään nimessä vetäisi johtopäätöstä että 135 senttiselle 26” pyörä on sopiva koska jos bellalla olisi edes 2 cm lyhyemmät jalat ja vastaavasti vaikka pidempi selkä, niin hän ei pyörällä pystyisi turvallisesti ajamaan. Harmittavasti juurikin 135 senttiset lapset taitavat olla pahiten välikoossa mikäli hakusessa on maastopyörä joiden rungot ovat matalampia kuin klassisten pyörien. Tässä kohtaa 24” :sta nostetaan jo satulaa mutta 26” on pienelläkin rungolla sopiva vain jos kaikki palaset loksahtavat kohdalleen. Meillä kävi tuuri koska juurikin ne pari tarvittavaa senttiä löytyivät ja pyörä pystyttiin hankkimaan, nyt uutta pyörää ei tarvita pariin vuoteen ja mallikin on kiva ettei harmita ettei The Pyörää saatukaan. 

Pyörä on siis tyttöjen Scott Contessa 630. Vakiona on levyjarrut edessä ja takana sekä joustokeula. 21  vaihdetta  avovaihtajalla ja renkaina tuollaiset maltillisen kuvioidut jotka sopii niin maastoon kuin asfaltillekin. Pyörässä on käsijarrut (edessä ja takana) ja tietty perusheijastimet löytyy. Lisävarusteena pyörään piti vielä hankkia lokarit ja jalka –kypärä ja valot löytyivät jo valmiina ja etsin vielä pinnaheijastimia.


Instassa oli muuten taas kivemmat kuvat mutta jahka tästä kevät käynnistyy kunnolla niin eiköhän niitä aurinkoisia päiviä ja aikaa ulkojuttuihin sekä kuviin enemmän tule.

7.4.2015

Rullaverhot ja lamelllliverhot mittatilauksena.

Ja sitten klassisesti kyseltiinkin jo markiisikankaiden hintoja purjetta varten...


Otetaanpa muutama viikko taaksepäin. Olin siis viimein päätynyt ruokatilan verhojen kohdalla vaihtoehtoon rullaverho, postaus täällä. Saimme mallikirjat kotiin viikonlopuksi ja siinäpä se viikonloppu vierähti ”pidäppä nyt tätä tän ikkunan edessä ja odotas kun mä katon vielä tästä suunnasta”. Referenssinä käytimme myös alakerran vilpolassa olevia Jyskin valmisverhoja, niissä on aika kiva läpäisevyys. Ruokatilan verhojen ei tarvitse pimentää eikä peittää. Niistä pitää tulla valo läpi mutta niin ettei se tule terävästi. Verhojen pitää olla huomaamattomat mutta silti harkitun näköiset. Väri saa olla valkoinen koska tilassa on jo paria eri puuta, luonnonvalkoista, paperinvalkoista, messinkiä ja tummaa nahkaa sekä hopeaa. Verhot tulevat olemaan pääsääntöisesti niin että toinen on vedetty 50 cm alas ja toinen vedetään alas vain tarvittaessa. Tässä kohtaa mieheni yleensä poistuu huoneesta ja huikkaa että ”Kutsukaa mut sitten kun olette päässeet lähemmäs lopullista ratkaisua” viitaten siis yksin minuun ;)


Mallikirjoissa ei ollut hintaryhmiä ja koska hinnalla on väliä, päätimme laittaa neljä vaihtoehtoa paremmuusjärjestykseen ja päättää tilattavan kankaan hintatietojen jälkeen. Meillä oli lainassa myös mallikirja lamelliverhoista vaikka niitä ei varsinaisesti oltu uusimassa, mutta ajattelin että voisin kysellä että missä hintaluokassa uusimisen kustannus liikkuu. Aikaa jäi niin vähän että hyvinkin pikaisesti valitsimme lamellikankaan josta pyysimme tarjouksen olohuoneen verhoihin. Maanantaina toimitimme kankaat takaisin Ruska-Kaihtimeen ja jäin odottamaan hintatietoja.

Muutaman tunnin päästä oli kaikista neljästä rullaverhokangasvaihtoehdosta hinnat sähköpostissa ja vastoin toimittajan suositusta, valitsimme meidän alkuperäisen ykkösvaihtoehdon. Toimittaja olisi suositellut kahta muuta vaihtoehtoa siksi että niissä oli mahdollisuus pidempään verhoon, jolloin ei tulisi riskiä että verho vedetään liian alas ja se irtoaa kiskosta. Pidimme kuitenkin päämme ja tilasimme 190 cm käyttökorkeuden verhon noin 2 metrisiin ikkunoihin ja vakuutimme ettemme ikinä tule vetämään verhoja alas asti. Rullaverhojen kangas on Santiago ja rullaverhojen leveydet ovat 207 cm ja 298 cm. Seuraavana päivänä mietittiin ketjujen sijoitusta ja päätin heittää Instagrammissa pienen kyselykierroksen, ketjut päätettiin sijoittaa sivuille eli oikean puolimmaisen verhon ketju oikealle ja vasemman vasemmalle. Kiitos kommentoijille, tämä vaihtoehto ei edes tullut mieleeni!





Alkuperäinen tarjous lamelliverhoista perustui arvioituihin mittoihin olohuoneen ikkunoista. Koska arvio ei ollut poskettoman hintainen, päätin pyytää tarjouksen tarkoilla mitoilla ja jossa huomioidaan rullaverhotilaus. Ajatuksena oli siis uusia pelkät lamellit sillä verhojen mekanismi toimii moitteettomasti mutta verhoissa on jotain kummallisia tahroja sekä niiden kangas ei ole ihan mieleinen ja väri kellertää aika paljon. Pelkkien lamellienkin mukana tulee aina alapainot sekä ketjut. Olohuoneen ikkunat ovat siitä vaativat että, toinen ikkunoista on toisesta päästä noin 2,5 m korkea ja toisesta päästä noin 3,5 m korkea. Tämä tarkoittaa sitä että, jokainen lamelli on mitattava ja leikattava erikseen tätä ikkunaa varten. Lopullisin tarjouksen saatuani huomasin ostaneeni 140 euron rullaverhojen sijaan hieman hintavammat rullaverhot sekä uusineeni olohuoneen lamelliverhot, sillä lailla.






Olohuoneen lamelliverhojen kangas on Monet ja kuten rullien kangas, ei tämäkään ole täysin kirkas valkoinen. Vaikka seinät ovat paperinvalkoiset niin kirkas valkoinen kangas seinän vieressä sai seinät näyttämään kellertäviltä ja tätä efektiä en toivo. Nytkin verhot näyttävät hieman eri sävyisiltä, sillä toisen ikkunan edessä on katettu terassi ja toisen ei. Lamellien kankaassa on hieman struktuuria vaikka se on kauempaa tasaisen näköinen.




Olin koko ajan olleet yhteydessä Ruska-Kaihtimeen pelkästään sähköpostitse ja mielestäni prosessi sujui erinomaisesti. Sain vastaukset kysymyksiini viimeistään seuraavana päivänä ja tilausprosessi ei venynyt viikkojen mittaiseksi vastauksia odotellessa. Olimme päättäneet niin pikaisesti lamelliverhojen kankaan että sovimme vielä perjantaille käynnin Espooseen missä katsastimme kertaalleen kankaat läpi ja veimme vanhat lamellit vinosta ikkunoista vielä mittatarkistukseen.

Liikkeessä mies innostui kyselemään markiisia terassille; mistä se johtuukin että kun asiaan liittyy mekanismi niin miehet on heti ihan liekeissä.  Ajatus sittemmin hylättiin toimimattomana mutta kyselimmepä myös purjekangasta toiselle terassille. Toistaiseksi jätimme asian hautumaan mutta mikäli aiomme hankkia vastaavia tuotteita niin olen epäilemättä yhteydessä samaan yritykseen tämän asiakaskokemuksen jälkeen.

Olin todella yllättynyt siitä, että mittatilausverhojen kustannukset eivät karanneet aivan käsistä. Mikäli olisimme ottaneet rullikset halvimmalla kangasvaihtoehdolla, olisi niiden kustannus jäänyt alle 150 euron joka verrattuna Ikeaan tai Jyskiin, on todella edullinen, kun ottaa huomioon kuinka isoista verhoista on kyse. Olin myös olettanut lamellien maksavan nelinumeroisen summan mutta näin ei ollut. Samaan aikaan olen tyytyväinen siitä että on taas tuettu suomalaista työtä, nykyisin tuntuu että kaikki raha karkaa tästä maasta ulos.



PS. Olkkarista kuvia myöhemmin kun saadaan loput ketjut kiinni ja toinen putki kameraan. Nyt me vallan väsähdettiin Nietoksen kanssa kesken kaiken.

Aurinkoista viikkoa!

6.4.2015

Lapissa: Levi ja Ylläs



Minulla oli aika suuria odotuksia lapinmatkan postauksien sekä valokuvien suhteen. Olin tavallaan luvannut lapsille että otetaan laskukuvia ja teetetään niistä taulu ja muita pienempiä kehystettäviä kuvia. Toisin kävi, ainoa hyvä kuva on ylhäällä näkyvä kuva J:stä jossa hän on menossa viimeiselle laskulle. Viimeiselle laskulle Panorama hotellista jonne ajoimme autolla kun kävimme viimeisenä päivänä katsomassa huipulta maisemia, kun niitä ensimmäisen kerran edes jonkin verran näki. Samalla otin muutaman kuvan kameralla, kaikki loput kuvat ovat jäätävän huonoja iPhone kuvia.

Levillä oli aurinko paistanyt siniseltä taivaalta useamman viikon ja monen monta pääsiäistä Levillä viettänyt ystäväni sanoi että aina on ollut hyvä sää. Samaa kummasteli sittemmin hissojonossa muistaakseni keskiviikkona täysin tuntematon jo viidettätoistä vuotta Levillä pääsiäistä viettänyt laskija; "Aina on aurinko paistanut, ainakin melkein". No ei paistanut nyt. Aurinko meni pilveen ekana varsinaisena Levi-päivänä maanantaina ja tuli pilven takaa kun olimme jo Oulussa, sunnuntaina. Ei voi mitään, säätä ei nyt vaan voi tilata ja sillä mennään mitä saadaan. Meillä oli silti tosi hyvä reissu ja odotukset täyttyivät kyllä muilta osin.

Lähdimme reisuun lauantai-sunnuntai välisenä yönä kello 00:00. Mies ajoi yhtä soittoa Ouluun jossa pikaisen tauon jälkeen vaihtui kuski ja jatkoimme Rovaniemelle. Rovaniemellä syötiin aamiainen Mäkisellä, tankattiin auto Nesteellä ja matka jatkui Leville. Matkaan meni 11 tuntia + päälle yhteensä noin tunti pysähdyksiin. Lapset sekä allekirjoittanut nukkuivat Ouluun asti jonka jälkeen nukkui mies ja lapsia viihdytti iPadit, aika iisi reissu.


Levillä asuimme Sokos hotelli Levi Breikissä Kide talossa. Huone oli Superior+ koska pienempään ei olisi mahtunut lapsille tarvittava lisävuode. Tässä huoneessa oli erillinen wc sekä saunallinen kylpyhuone, aikuisille parisänky ja lapsille vuodesohva. Käytävältä löytyi mikro ja jep, minä roudasin mukaan oman kahvinkeittimen. Tällä tavoin saimme helposti lapsille ja aikuisillekin iltapalaa ja muutakin ruokaa eikä tarvinnut joka päivä raahautua ulos syömään, sillä rinteen ja saunan jälkeen teki mieli vain kääräistä kollarit jalkaan ja ottaa kirja käteen. Sainkin muuten matkalla luettua 3,5 Camilla Läckbergin kirjaa, suosittelen sarjaa lämpimästi!

Koska jokaisena päivänä satoi lunta ja huiput oli pilviverhon kätkemät, laskimme pääosin Etelärinteillä koska lumilaudalla suunnistaminen siirtymäreiteillä ei kiinnostanut yhtään. SouthPointiin on täksi kaudeksi tullut istuinlämmitetty ja kuomullinen kuuden hengen tuolihissi ja  kuomun ansiosta lumisade ei haitannut hississä ja kun lapset tottuivat näin hyvään, ei heitä saanut enää ankkurihisseille edes maanittelemalla. Etelärinteillä on myös mainiot metsäreitit minne J löysi heti ja bella tietysti perässä. Joka päiväinen lumisade piti huolen että koskematomalla lumella pääsi laskemaan joka päivä, kun suuntasi hieman rinteiden ulkopuolelle metsään tai tuolihissin alle.


Kolmantena päivänä oli laskulihakset vetreytyneet sen verran että annoin periksi lasten toiveille ja lähdimme suunnistamaan sumussa kohti World Cup -rinnettä eli Levi Blackiä. Gondolihissi tuli tutuksi ja instagrammista löytyy muuten bellan syväanalyysi hissien mielekkyydestä. World Cupin päällä ei nähnyt mitään eli aivan tuntumalla laskeuduttiin alaspäin kunnes pääsimme kynnykselle, jossa lapset vetivät vähän henkeä. bella lanasi suurimman osan rinnettä alas mutta sai muutaman käännöksen onnistumaan ja alhaalla syötiin donitsit ja muffinsit kunnes matka jatkui takaisin Etelärinteille. Seuraavana päivänä laskettiin tytön kummitädin kanssa mutta bella ei vieläkään suostunut ankkurihissiin, vaikka nyt olisi ollut mukana suksilla laskeva kaverikin, ehkä ensi vuonna sitten.


Juurikaan muuta ei laskemisen lisäksi tehty, paitsi yhtenä iltapäivänä kävimme Sammun Tuvalla syöttämäsä poroja. Syntymäpäivänäni sain aivan järkyttävän migreenin ja parin tunnin päikkyjen jälkeen kokosin itseni ja söimme hotellin ravintolassa ja ilta päättyi Elastisen keikkaan Hullu Porossa. Väkeä alkoi selkeästi keskiviikon jälkeen valumaan Leville enemmän ja tästä johtuen päätimme perjantaiksi lähteä Ylläkselle.


Ratkaisu oli juurikin oikea, kuulimme myöhemmin että perjantaina hissijonot olivat jo aikamoiset Levillä, samaan aikaan kun laskimme Ylläksellä ilman minkäänlaisia jonoja. Ylläksellä laskettiin gondolin puolella muutama musta rinne kunnes mies heitti meidät Aurinkorinteiden puolelle. Täällä lapset nauttivat laskuista niin että loppupäivä meni nopeasti. Pientä järkytystä aiheutti vanhemman mallinen tuolihisssi kun olivat mokomat tottuneet uuteen istuinlämmitysversioon Levillä. Rinteet oli kuitenkin hyvässä kunnossa ja vaikka vieläkään tunturin laella ei nähnyt mitään, niin se ei menoa haitannut. Täytyy sanoa että itse pidin enemmän Ylläksestä, ehkä johtuen siitä että ihmisiä oli reippaasti vähemmän.

Lumilaudalla laskiessa hisseilläkin on enemmän merkitystä. Itselläni tulee vasen reisi tosi kipeäksi pidemmän päälle ankkurihisseillä mentäessä ja tosiaan bella ei ankkuriin halua. Se että hyvän punaisen rinteen päälle menee tuolihissi ja rinne tarjoaa variaatiota laskuuun, takaa sen ettei tarvitse jolkotella pitkin siirtymäreittejä paikasta toiseen. Ylläksen Aurinko Expressin rinteillä tuntuu olevan kaikki kohdillaan hyppyreitä myöten.

Lauantaina lähdimme ajamaan kohti Oulua, tai oikeastaan kohti Ruotsia. Menimme nyt toista reittiä Ouluun jotta lapset pääsevät katselemaan vähän toisen näköisiä maisemia. Oulussa vietetyn yön jälkeen matka jatkui kotiin ja kaikilla taisi olla kotipihalla se fiilis että hetkeen ei tarvitsisi ajella minnekään. Hivenen kirpaisi kun koko päivän paistoi aurinko täyeltä terältä mutta nyt näin, toivottavasti seuraavalla kerrallaa paisteet sattuvat varsinaisille laskupäiville. Saavatpahan seuraavalla kerralla lapset ihan uuden elämyksen kun tunturin laelta toivon mukaan näkeekin jotain ;)

Kiitos vielä kaikille edelliseen postaukseen kommentoijille, kävin useampaan kertaan lukemassa vinkkejä kommenttiboksista!