The white room eli savolaisittain valakone makkuuhuone.

Piti oikein selata blogista sisustus-tunniste läpi, kun en muistanut että olenko puhua pukahtanut makuuhuoneesta täällä. Yllätys yllätys, ei makuuhuoneessakaan ole posliinikissoja tai mitään muutakaan ylimääräistä –jos ei lasketa järkyttävää tummien hiusten määrää lattioilla viikoittaisesta imuroinnista huolimatta. Jos minä saisin päättää, olisi makkarissa vain sänky. Mutta koska käytäntö vaatii vähän muutakin niin löytyy huoneesta myös 3 metriä Ikean Pax-kaapistoa, Ikean jokuenmytmuistaettämikä pöytä sekä pari jakkaraa, Hay Tray pienimmässä koossa sekä maalarin portaat. Niin ja matto ja kissa. Lattia on Kährsin Alabaster parketti, valkoisella mattalakalla lakattua saarnia.

Meidän aikuisten kaikki ”sisävaatteet” on tässä kaapissa ja nämäkin kaapit on aika tarkkaan mietitty sen pohjalta mikä mätti edellisen asunnon kaapeissa. Tapiolassa meillä oli yhtä leveä kaappi (Kirena) jossa oli lasiovet lattiasta ja kattoon ja sivuilta kaappi rajoittui seiniin, mutta  liukuovia oli vain kolme kappaletta. Nyt kun suunnittelimme tätä kaappikokonaisuutta, halusimme ehdottomasti että molemmilla on tavallaan omat 150cm kaapit ja niissä ”omat” kaksi liukuovea, vaikka kaapit vierekkäin ovatkin. Nappasin pari vanhempaa kuvaa instasta jossa näkyy minun kaappien kokoonpano, luottakaa kun sanon ettette halua nähdä mieheni kaappia sisältä. Miehellä on yksi rekki enemmän ja lisäksi hän kokeili Ikean housuroikotinsysteemiä –joka kuulemma ei ole niin toimiva kuin hän oli toivonut. Vastaavasti hyllyjä hänen kaapissa on vähemmän. Olen ollut tyytyväinen kaappeihin ja vaikka alun perin en innostunut peilien välissä olevista rimoista, niin jollain tavalla ne tuovat ihan kivasti rytmiä tilaan.

Sänkynä meillä on ihan perus runkopatjasysteemi johon, itseni yllättäen, tilasin muuton yhteydessä pellavahelmalakanan H&M:stä. En olisi uskonut vielä pari vuotta sitten että haluan suorahelmaisen helmalakanan tilalle tällaisen romanttisemman, mutta koska muuten huone on aika riisuttu ja suoraviivainen niin mielestäni lakana tuo vähän pehmeyttä. Ja kun meillä oli aikoinaan sellainen suora, se oli aina jostain kohtaa ryppyinen, joka tietty häiritsi minua.  Samalla meidän oli pakko vaihtaa sänkyjen jalat matalampiin koska mistään ei MUR! saa korkeajalkaiseen sänkyyn helmalakanaa ja mur! vielä uudestaan. Kaikki pussilakanat on pellavaa ja ostettu henkkamaukasta. Pussilakanoita löytyy väreissä valkoinen, vaaleanharmaa, sekä vaalea beige. Meillä ei ole ollenkaan päiväpeittoa koska sitä ei kuitenkaan kukaan ikinä petaisi, joten ratkaisuni on yksiväriset pellavalakanat ja rennompi petaus. Nyt sängyssä on pari valkoista tyynyä jotka kuuluvat bellan huoneeseen ja kolme etummaista tyynyä on tämän syksyn H&M:n mallistosta. Nää on mun shabbymoderncottage –stylen talvityynyt.

Minulla oli aiemmin nyt miehen puolella oleva mummon vanha jakkara yöpöytänä ja Hay Tray oli alakerrassa, mutta koska rakas kissamme tykkäsi kilautella öisin puhelimeni, tabletin sekä lampun jakkaralta alas, oli pakko ottaa Hay Tray yöpöydäksi. Siis todella funktionaalinen yöpöytä kissaperheeseen! Jakkara on nyt tilapäisesti miehelleni yöpöytänä mutta olen ajatellut vähän erilaista ratkaisua tilalle. Minähän en haluaisi mokomia pöytiä ollenkaan mutta kännykän saa paljon helpommin torkulle kun se on yöpöydällä eikä lattialla. Pentikin lamppu on kestolainassa ystävältäni jolla ei ole paikkaa lampulle.

Vastakkaisella seinällä on vähäeleisin pöytä minkä Ikeasta löysin ja se odottaa vielä tuolia ja peiliä eteensä. Nappasin jo äitini vanhan kampauspöydän tuolin mutta se onkin liian matala eli suunnitelmat meni uusiksi. Matto on pakko olla terassin oven edessä sillä terassi on Nietoksen käytössä ja hän tassuttelee terassilla myös märemmillä keleillä. Pöydän vieressä on ovi kylpyhuoneeseen mutta sieltä en nyt tullut ottaneeksi kuvia.

Alun perin huoneessa ei ollut lainkaan verhoja. Huoneeseen paistaa aamuaurinko vain sängyn yläpuolella olevata ikkunasta ja ilta-aurinko isoista ikkunoista, joten verhojen tarve koski lähinnä näkösuojaa. Meni vuosi ennen kun tajusin että ratkaisu on ollut koko ajan nenäni edessä. Olin miettinyt tilaan vaikka minkälaisia verhoja mutta eräs päivä se vaan iski: laitamme huoneeseen lamellit, niin kuin alakerrassakin. Haimme Jyskistä valkoiset lamellit, mies asensi ne ja olen supertyytyväinen! Koska a) rakastan suoria linjoja b) rakastan raitoja c) rakastan valoa ja varjoja ja d) koko hoito maksoin vain 60 euroa! Verhot koostuvat kahdesta eri kiskosta, oven kohdalla on 100cm kisko ja kiinni siihen on asennettu 200cm kisko. Lamellit ovat kapeammat kuin alakerrassa (siis aina yksi soiro) ja mielestäni järjestelmä tuntuu hieman heppoisemmalta kun alakerran järjestelmä mutta kun tässä tilassa niitä ei juurikaan rempata edestakaisin, uskon että tähän tilaan ovat ”riittävän laadukkaat”.

Ps. Huomasittehan että tästäkin huoneesta puuttuu lista ikkunan alta, se on joku hankala korkeus niin on vielä vaiheessa, voi elämä :D

Lapsiperheen eteinen 2.0

Meillä on kaksi eteistä, tai oikeastaan tuulikaappi ja eteinen. Varsinainen eteinen on isohko jossa mahtuu pukemaan uaseampikin lapsi kerralla ja josta on pääsy kodinhoitohuoneeseen, saunaan, vierashuoneeseen, vaatehuoneeseen, vessaan ja yläkertaan. Viiden oven ja yhden portaikon lisäksi eteisessä on kaksi metriä leveä vaatekaapi jota lapset eivät  e h d i  käyttää. Eli käytännösssä lasten vaatteet, kengät sekä asusteet ovat tuulikaapissa = eteisen ja tuulikaapin lattialla. Ja liian usein on meidän aikuistenkin kenkiä ihan liikaa keskellä lattiaa.

Hyvässä aikeessa ostimme viime vuonna tuulikaappiin kivat kenkälipastot Ikeasta ja pari naulakkoa stockalta ja ihan oikeasti kuvittelimme että niitä käytetaan ja tuulikaapista solahtaa kätevästi eteisen puolelle. Yeah right. Yritäppä tosta solahtaa edes kesällä parin kauppakassin kanssa nilkkoja taittamatta.

Naulakot oli liian korkealla, niitä oli liian vähän ja pyöräilykypärätkään eivät mahtuneet mihinkään. Jakkara jonka päällä näppärästi saa kengät sidottua, on aina täynnä märkiä takkeja tai jotain muuta epämääräistä tavaraa kuten myös kenkälipastojen päälliset. Siistinä tuulikaappi oli oikein kivan näköinen mutta eihän se ikinä ole siisti, eli ei toimi. Ja huomioittehan että nämä kuvat ovat hellekesältä, kuvitelkaapa tilanne talvella.

Ostin Savonlinnan kierrätyskeskuksesta pitkän kenkätelineen jonka avulla kokeillaan pysyykö kengät paremmin paikallaan avohyllyllä (yök). Mikäli pysyvät, asennetaan tuulikaappiin kaksi kiinteää hyllyä alas lapsille ja yksi vaatetangon yläpuolelle miehen kengille. Vaatetanko haettiin K-raudasta ja on koukkuja vaille ja hengarit heitetään tangolle tarpeen mukaan eteisen kaapista. Edellisestä asunnosta tutut pupunaulakot pääsivät takaisin käyttöön ja ne asennettiin lasten korkeudelle ja ovat kyllä superkätevät isoine ja pienine koukkuineen. Toinen vanha enmuistaminkämerkkinen naulakko laitettiin sivuun kypäriä varten ja postilaatikon ja pyörän avaimet roikkuvat kätevästi vanhoissa Qualyn avainnaulakoissa. Pipot ja hanskat vielä mietityttävät, pitää miettiä jotain koria tms. kun se kausi alkaa. Eteisen seinä on muuten maalattu naulakon takaa tarkoituksella harmaaksi (H499) jotta likaiset takit likaavat vähemmän räikeästi seinää. Vanhat ruuvinreijät pitäisi vielä pakkeloida ja maalata piiloon. Nyt kokeillaan tälläistä, ensi kesänä remontoidaan uusiksi jos ei vieläkään toimi.

Eläköön ehjät nilkat ja sadekuurot!

Käytännöllisyyttä terassille.

Meidän terassille on käynti olohuoneesta ja aina kun on hivenekään lämmintä, avataan pariovet kokonaan auki ulos. Nietos viihtyy yläkerran terassilla, joka on makuuhuoneemme yhteydessä, joten ei pahastu ollenkaan vaikka muutaman tunnin makuuhuoneen ovi on kiinni kun alhaalla on ovet auki. Tulevaisuudessa tarkoitus on rakentaa olohuoneeseen terassin ovelle verkko-ovet, jolloin tätäkään järjestelyä ei tarvita. Terassi on askelman verran alempana kuin olohuoneen lattia joten edelliset asukkaat olivat rakentaneet portaan oviaukkoon. Totesin kuitenkin jo viime vuonna että mielestäni porras on aivan liian kapea ja syvyyttäkin saisi olla enemmän, eli projektiksi meni.

Muutamia viikkoja sitten mies haki rautakaupasta tarvittavat puutavarat ja aloitti toteuttamaan portaan rakentamista suunnitelman mukaan. Olin piirtäny kuvan portaasta jonka toinen pää on avoinna, jotta sinne saa kengät jemmaan. Etenkin alkukesällä siitepölyä on aivan järjettömästi ja koska en halunnut mitään "säilytysarkkua" terassille, piti kengille keksiä joku käytännöllinen sekä esteettinen ratkaisu.

Kengät eivät ole vain meitä varten vaan myös ystäviämme varten ja niiden tulee olla kätevästi otettavissa ympäri vuoden. Kaikki kengät ei lipan alle mahdu, eikä tarvitsekaan, loput säilyttyvät kätevästi HongKong tavaratalosta löytämässäni Jamie Oliver -korissa (lähinnä ne kesäpihakengät mitä me sujautamme jalkaan) ja itseasiassa hain tänään samanlaisen mutta pienemmän koon korista terassifilteille. Vanha porras oli kooltaan 120cm*52 cm ja uusi on 300cm*94cm cm eli portaan koko on noin tuplaantunut ja nyt kun ovet avaa kokonaan, on porrasta koko oviaukon leveydeltä. Kenkäpäätyyn tulee vielä lautojen alapuolelle levy ja porras pitänee maalata mutta jo tässä vaiheessa olen todella tyytyväinen "lopputulokseen". Ja ei me muuten yleensä pidetä kukkamaljakkoa tuossa, kukat odottaa kasvijätteeseen menoa ja maljakko pesua...

Eventually all things fall into place.

- Albert Schweitzer

Surullisuus. Se tunne on käsinkosketeltava kun katson ympärilleni. Katson onnellista lapsuutta, majaleikkejä, pyöräreittejä -lapsuuden maisemia, kulttuurimaisemia. Ne kuvat ovat muistoissa. Silmin katson sitä mitä lapsuuden puutarhakaupungista on jäljellä. Hävitettyjä pensaita, myllättyjä niittyjä, puuttuvia puita ja tuntematonta tulevaisuutta. Muistot ovat mielessä ja vain vaivoin enää kohdistettavissa ympäristöön.

Minä tiesin että Tapiolan pysyminen puutarhakaupunkina ei tulisi onnistumaan. Tiesin jo 20 vuotta sitten että meidän takapihan metsään halutaan rakentaa talo ja se talo siihen joskus tulee -eikä se tulisi olemaan ainoa. Äiti lupasi ettei talo tulisi siihen vielä pitkään aikaan. Minä tein saman lupauksen omille lapsilleni. "Te ehditte muuttaa pois kotoa ennen kuin siihen talo tulee" Olen aina sanonut etten asu tässä enää kun siihen se talo rakennetaan. Tapiolalaiset, eivät toki kaikki, ovat tapelleet ja vastustaneet useita hankkeita vuosikausia. Mutta muutos on pysyvä ja jo ajatus puutarhakaupunginosan säilymisestä keskellä kehittyvää metropolialuetta on naiivi. (Linkki Tapiolan historiaan)

Taidan olla nykyään vähemmistössä, kun vastustan edelleen Tapiolan muutosta. Järkisyyt muutoksen puolesta eivät auta, on oltava muukin tapa tehdä pakollista muutosta kuin luoda puuttomia betonilähiöitä. Tiedän että prosessi on kesken mutta olen realisti; kun rakennetaan lisää niin luonto häviää, ei sitä istutetuilla pensailla tai kauniilla sanoilla tai teemoilla paikata. Muistan vielä jokaisen metsän mitä Tapiolassa oli minun lapsuudessani ja omat lapseni muistavat ne metsät mitä heidän lapsuuden Tapiolassa oli. Oli, oli, oli. Vuosikausia Tapiolassa todellakin päti sanonta less is more... uskon että tulevaisuudessa less is less. Vähemmän puita, vähemmän luotoa, vähemmän niitä syitä miksi me muutimme Tapiolaan vuonna 1980 ja uudestaan vuonna 2007. Meillä ei ole enää tulevaisuutta Tapiolassa. Meidän takapihalla on uusi talo, harjakorkeudessa ja aivan kohta muuttovalmiina. Tämä ei ole enää sitä mitä me haluamme.

Mekin muutamme.

Olen aina halunnut asua kerrostalossa ja ystäväni vitsailevat Stockan oven välittömän läheisyyden tarpeellisuudesta. Ja niinhän se on. Hektinen elämäntyyli on vaatinut palveluiden ja harrasteiden läheisyyden ja kerrostaloasuminen on superhelppoa, on sopinut meille. Olen aina ihmetellyt miksi niin monen mielestä asuminen omakotitalossa on pakollinen päämäärä. Kunnes hiljattain. Yhtiökokoukset, tilanpuute, jatkuvat remontit ympärillä, revityt muistot ja lanatut niityt ja minulle riitti. Ajatus kypsyi ja reilu puoli vuotta sitten sitten olin viimein valmis muuttamaan omakotitaloon. Kirjoitinkin vuodenvaihteessa blogiin että tänä vuonna tulee uusia juttuja sillä jo tiesin, me etsimme uutta kotia. Kerroin ystävälleni että olen valmis muuttamaan kauemmaksi palveluista jos löydän sellaisen talon mistä en halua lähteä pois. Etsimme kotia joka tuntuu pääteasemalta sinne tehdyn matkan jälkeen, silloin ei haittaa jos se matka onkin vähän pidempi. En osaa sitä paremmin selittää, se on tunne joka tulee joka kerta, kun sellaiseen paikkaan astuu.

Etsimme kuitenkin ensin taloa Espoosta tuttujen palveluiden ääreltä mutta aika pian huomasimme että tonttikoko on lähes aina 500-700 neliötä, meille liian vähän. Laajensimme hakualuetta Kirkkonummen suuntaan ja lopulta myös Porvooseen päin, rantaa pitkin. Minulle tärkeää on meren läheisyys ja mielessäni kävin koko ajan kovaa vuoropuhelua palveluiden läheisyydestä, lasten harrastuksista, lisätilan tarpeesta, espoolaisuudestakin... kaikesta mahdollisesta. En pitänyt kovin realistisena muuttoa pois Espoosta vaikka hakualueemme olikin laajentunut. Kävimme katsomassa kovin harvoja taloja koska ilmeisesti perheen rouva on aika kriittinen. En ajatellut ettemme löytäisi taloa mutta myönsin itselleni että joudun ehkä tekemään kompromissejä, joudun ehkä menemään katsomaan taloja jotka ei ole ihan just. Halusin kuitenkin antaa asialle aikaa, ei ole kiire. Sanoin miehelle ettei hätäillä, mä tiedän sitten kun se oikea tulee.

Ja tiesin.

Menin vaatimattoman näköiseen taloon joka oli vähän väärän värinen, vähän väärässä paikassa mutta tiesin sillä sekunnilla kun astuin olohuoneeseen että tässä on meidän koti.

Me muutamme Söderkullaan. Aloitamme uudestaan samoilla asioilla mitkä meille oli tärkeitä Tapiolalaisina. Luonnonläheisyys ja meri. Tunne että lapset voivat liikkua vapaasti mutta turvallisesti, on tilaa toteuttaa itseään. Meille uutena tulee vastuu omakotitalosta, isommista neliöistä ja omasta puutarhasta. Meillä pysyy edelleen yhteys Tapiolaan harrastusten ja isovanhempien muodossa sekä tietysti muistoissa. Me tulemme ihan varmasti käymään edelleen Tapiolan uima-altaalla ja Heikkarilla, rannasta en tosin tiedä kun sekin on jo parturoitu ja rajattu rauta-aidalla. Uudesta kodista on rantaan muutama sata metriä enemmän kuin ennen mutta silti tarpeeksi vähän. Lapset saavat uusia kavereita ja toivon mukaan mukana pysyy myös vanhoja kavereita. Meidän olohuoneen ikkunasta ei näy toisen perheen olohuone eikä kaivinkone vaan pionit ja oma piha. Lapset saavat omat huoneet ja äiti viimein sen kauan kaivatun kodinhoitohuoneen. Meille kaikille uutena haasteena tulee välimatkat. Meiltä on lähimpäänkin kauppaan pidempi matka kuin ikinä mistään missä olen asunut. Jännittää.

Astuin siihen olohuoneeseen kuusi päivää ennen lähtöämme Floridaan ja voitte ehkä kuvitella mikä ruljanssi siitä alkoi. Onneksi asiat loksahtivat kohdilleen ja pystyimme välissä nauttimaan rauhallisin mielein reissusta mutta takaisin tullessä hyppäsimme heti entistä kiireisempään arkeen. Alle viikko paluustamme kaikki oli talon suhteen valmiina, mies lähti työmatkalle ja minä jäin järjestämään kolmia synttärijuhlia. Synttärijuhlien jälkeen koitti kesäkuu ja miehen olleessa edelleen tiivisti reissussa minä pyöritin arkea. Matkat loppuivat Juhannuksena ja tänään me haemme avaimet uuteen kotiimme. Nyt on aika aloittaa pientä pintaremonttia ja sopivasti sisustussuunnittelua -oikeasti ale-aika ei olisi voinut sattua paremmin ja hieman reissustakin sisustusjuttuja tuli jo hankittua.

Tervetuloa mukaan matkalle tuntemattomaan!

Ps. Saa vinkata kivoja sisustuskauppoja sekä blogeja -sillä tutulla klassisella modernilla ja vaalealla mennään edelleen ;)

Oman pihan kivillä 25.6.2013

Gone to the beach -not.

Ehkä muistatte minun maininneen kurkkukivusta. Diagnoosi eteni maanantaina kurkunpään tulehdukseksi ja lääkäri sanoi että pitäisi olla kaksi viikkoa puhumatta. Ilmeisesti järkyttyneen ilmeen nähdessään hän pienensi puhekarenssin viikkoon, jos jo ääntä silloin tulee. Puhumattomuus ei varsinaisesti ole ongelma koska minusta ei kuulu pihahdustakaan. Jos ei kahdessa viikossa tule ääni takaisin, uudestaan lääkäriin. No mitäs sitten? No eipä tässä, upeita säitä pidellyt; Jii on mökillä ja mies lähti työmatkalle. Me ollaan bellan kanssa kahdestaan kotona ja voin kertoa että hiljaista ei ole ollut vaikka itse olenkin äänetön. Ymmärrettävästi tyttö turhautuu viittomiseeni ja osoitteluuni ja pieniä mielenpurkauksia päivittäin on ollut siitä huolimatta että käy välissä ottamassa minusta lomaa päiväkodissa. Padillä on sellainen sanakirjoituspeli jolla voi kirjoittaa kerralla kolme lyhyehköä sanaa ja kone sanoo ne -niin epäselvästi ettei tyttö aina ymmärrä. Tänään hukkasin koko tytön Esport Centeriin kun hän pinkaisi juoksuun enkä voinut huutaa perään, enkä huudella häntä etsiessäni. Sokkeloisilla käytävillä hän oli kuitenkin löytänyt oikeaan paikkaan, onneksi.

Asiasta toiseen, rakas ystäväni on lupautunut tutkimaan muistikortit josko jotain olisi tehtävissä kadonneiden matkakuvien pelastamiseksi. Saan kortit hänelle viikonloppuna ja sitten selviää minkalaista matkaraporttia voin lähteä tekemään, kuvilla tai ilman.

Vinkkaan vielä Instagrammista, sillä nykyisin huomaan ottavani sinne aina mahdollisuuksien mukaan lasten vaatteista kuvia ja muutenkin sinne tulee kuvattua lähes joka päivä. Eli jos kuvien katsominen tai lasten rievut kiinnostavat niin kannattaa ladata tuo appi puhelimeen. Netinkin kautta kuvat näkyvät mutta aika kökösti eli Appina tuo toimii niinkuin pitääkin. Nimimerkillä, anana Instagram-addikti.

Venice, Florida 8.5.2013

Viikko meni,

vai menikö jo kaksi. Töitä, töitä, töitä. Pitäisi siivota, en jaksa, eikä juuri harmita. Selkä kipeä, check, lääkäriin huomenna. Voimistelu sujuu, käsilläseisonta ja kärrynpyörät ovat parantuneet, ranteet inhoaa edellä mainittuja mutta kanakävely sujuu paljon paremmin ilman 6 lisäkiloa keskivaralossa. Kehityn. Olen tilannut leffan ja illallisen synttärilahjaksi. En ehdi kuvaamaan eikä inspaakaan, paitsi jos instagram lasketaan. Minusta on tullut Instagram-addikti, isolla A:lla. Se on kertakaikkiaan superkiva arjenpiristäjä. Miehen reissut ovat lisääntymään päin ja reissuista instuneena päätin että mekin lähdetään käymään Turussa parin viikon päästä, oravannahkakaupoilla. Olin kolmansilla vaatekutsuilla ikinä, perjantaina, oli mukavaa. Korjaan, oli todella mukavaa. Tilasin yhden villatakin tytölle. En osaa enää olla ihmisen seurassa kun kaikki aika menee töissä ja kotona. Mietin aina jälkeenpäin että olinpas taas erilainen kun kun olen. Aamuisin kuuntelen Aaltoa ja mietin että olisi kiva kun olisi enemmän aikaa jutella ja seurustella ystävien kanssa. Jutella. Hyväntuulisesta jutustelusta, puheensorinasta ja naurusta on liian pitkä aika. Rakkaasta ystävästäni tuli äiti kolme päivää sitten, olen niin onnellinen että olen itkenyt onnesta. Näemme liian harvoin, aion tehdä asialle jotain. Aion myös neuloa vauvalle jotain, äidille jo neuloin ison Baktus-huivin. Haluttaisi jo pakata, mutta aamukampa näyttää 48 päivää. Onko liian aikaista tehdä toinen reissupostaus.

Sirdar Snuggly  baby bamboo kehittyi Baktus-huiviksi puikoilla nro. 4,5. 170cm/189g

Elämä on hyvin, liian hyvin. Pelkään että tapahtuu jotain pahaa vaikka ystävieni mielestä se on höpsöä. Vaikka puuuskutamme eteenpäin arkisempaakin arkisemmassa arjessa, on elämä täydellistä, tässä näin, kaikkine pikku puutteineen ja kuoppineen. Asiat on hyvin, on asioita mitä odottaa mutta niitä voi rauhassa odottaa, elämä tapahtuu ilmankin niitä. On tosi hyvä olla kun näkee miten hyvä olla on myös läheisillä ihmisillä.

Porvoo - Borgå

Harvemmin näin talvella tulee käytyä kaupungissa jossa vietin lapsena aina kesälomastani puolet. En tosin varsinaisesti kaupungissa silloinkaan. Pidän Porvoosta todella paljon ja ihan harmittaa kun viime aikoina kesälläkin käynnit ovat olleet sellaisia pyrähdyksiä. Nyt Jii meni lautailemaan kummitätinsä kanssa ja minulle tarjoutui mahdollisuus käydä Porvoon TeeTee Shopissa samalla. Menomatkalla pysähdyimme Kiseleffin talossa Senaatintorin laidassa Helsingissä Silmä, Pisto, Tikki, Takki -tapahtumassa.

Silmä, Pisto, Tikki, Takki tapahtuma on loistava tilaisuus päästä hypistelmään lankoja ja muita käsityötuotteita livenä. Paikalla on  pienyrittäjiä ja itse lähdin täältä etsimään jo toista kertaa käsinvärjättyjä lankoja. Viime kerralla ostin aivan täydellisen väristä Handu sukkalankaa (joka sopii toki muihinkin tuotteisiin) ja nyt etsin saimaista lankaa eri värissä. Tyttö ihastui Puputsin nappeihin ja minä Beloved :in haarukoista tekemiin norsuriipuksiin (kuva instagrammissa ->> ). Pysyttiin kuitenkin aiheessa ja mukaan tarttui "vain" Handulta neljä vyyhtiä lankaa.

80% Alpakka & 20% Bambu handdyed by Handu

75% Villa & 25% Polyamidi handdyed by Handu

Langoista on tarkoitus tehdä pari uutta huivia itselle. Tein edellisistä Handuista Baktus -huivin ja ihastuin mallin yksinkertaisuuteen ja käytettävyyteen aivan täysiä. En ole sellainen pitsi-tyyppi joten Baktus on täydellinen huivi minulle. Mielestäni huivissa toimii kivasti kirjava käsinvärjätty lanka jolloin huviin saa yksinkertaisuudesta huolimatta sellaista luksuksen tuntua ja vähän jujua.

Baktus 194g/ 150 cm

Valon- ja ajanpuute on saanut aikaan Instagrammin käytön räjähtämisen ja myös neuleista on yleensä siellä kuvat ensimmäisenä. Yritän toki saada valmiista töistä myös tänne kuvat jossain vaiheessa. Tässä huivissa ei juuri esiteltävää ole mutta suosittelen lämpimästi kokeilemaan jos huivien ystävä on -ja minähän olen! Ja on muuten jäänyt kaikki muut huivit jääneet käyttämättä tämän valmistumisen jälkeen.

Porvoon TeeTeestä ostin itselle ihan uutta lankaa eli Sirdar Snuggly baby bamboo :ta. Langassa on bambun lisäksi silkkiä ja kuvissa kiilto ei tule mutta sitä on. Yritän löytää lankaa jota voin neuloa kesälläkin, villan neulomisesta helteillä ei tule kuin hikiset kädet ja pahalle tuulelle. Katsotaan mitä tästä saa aikaiseksi...

Loppukevennyksenä tytön kädentyöt eli ensin piirretty mallikuva talosta ja perään toteutettu, mallikuvan mukaan, rakennettu valmis talo. Aika siisti!

Lumista viikonjatkoa ja palataan pian!

Lunta!

Samalla kun satoi lunta niin tuli uutta virtaa. Ei se vielä näy, väsyttää aivan älyttömästi, kämppä on kuin pommin jäljiltä, 100 asiaa odottaa tekemistä mutta mitä väliä sillä

TALVI ON TÄÄLLÄ!

Huomenna päättyy arvonta ja voi kunpa pääsisin viikonloppuna valokuvaamaan ja tekemään ainakin TP-postauksen ja jotain muutakin inspaavaa. Silmät kaipaa jo muutakin kuin numeroita ja kirjaimia. Minusta on tullut tavattoman huono bloggaaja mutta sitäkin ahkerampi instagrammaaja (onko tuo edes sana...), olen aivan koukussa palveluun mutta koska se ei varsinaisesti minun kohdallani ole mitään visuaalista sinfoniaa niin toivon todellakin että kamerasta saa kohta jo pyyhkiä pölyt.

Kun kuvattiin takki-arvontakuvat siellä vesisateessa, oli mieheni tehtävä kuvata minun uusi villapaita. Lähes jokainen kuva oli epätarkka tai muuten pielessä mutta miestä ei voi moittia, teki varmasti parhaana niissä olosuhteissa. Tässä kuitenkin yksi kuva takaa ja toisen kuvan nappasin instagramista, näkyy tuo kaulus ja hihojen idea. Tein paidan kirpeisiin syyspäiviin ja leutoihin pakkaspäiviin, ajatuksella että voin kyntää pitkin ojanpohjia kuvaamassa ilman että takki rajoittaa liikkumista. Olen vallan tyytyväinen paitaa, sille tulee varmasti paljon käyttöä.

Viljapaita, 592 g 

Lanka: Louhittaren Luola, Pohjan Akka

Väri: Vilja

Puikot: 4,5 

@Instagram

Olin kirjoittanut pitkän postauksen käsitöistä, niiden arvostuksesta sekä hinnoittelusta mutta mennään nyt näin kevyemmällä teemalla ja pohditaan joskus myöhemmin ehkä vähän syvemmin asiaa. Kommenttiboksissa voi toki ottaa kantaa aiheeseen, osallistun mielelläni keskusteluun

Lumista perjantaita kaikille ja onnea arvontaan osallistuneille !

 

[ take away shots ]

instagram

vähän niin kuin "kahvi mukaan"

mitä tulee valokuvaukseen

sopii loistavasti tämän hetkiseen

hektiseen

elämänvaiheeseen

saatan olla koukussa