Lumen koordinaatit

Piti blogata Rukalta, ikään kuin reissun päältä. Piti ja piti. Lähdettiin muutenkin reissuun astetta rennommalla otteella, pakkasin vasta lähtöaamuna omat ja bellan kamat ja jo kasin aikaan taidettiin startata kotipihasta. Ja huomio, ilman herätyskelloja! Hyvää päivää keski-ikä tai varhaisvanhuus, sillä kuka muuten herää itsestään aamu kuuden aikaan. Ajelin yhtä soittoa Kuopion Matkukseen, jossa nautitiin Subit ja ostettiin muun muassa teinille lenkkarit  ja hypättiin takaisin autoon tuoreella kuskilla. Kuusamossa oltiin perillä noin 10 tunnin päästä lähdöstä, ei paha. Illalla haettiin Rukalta hissiliput ja seuraavana aamuna Skibussilla rinteeseen. Mies oli työmatkalla joten ohjauduttiin jälkikasvun kanssa keskenämme julkisilla.

Ruka ei petä. Se on sopivan kompakti, sopivan tyhjä ja säät oli kolmen päivän ajan oikein passelit. Sen oikein tajusi siinä tuolihississä lojuessa, että kuinka mukavaa se lautailu onkin kun mihinkään ei satu, eikä tarvitse jonottaa… eikä ole kylmä! Mulla on polvi mäsänä, joten jos ankkurihissillä joutuu työntämään rinteet ylös, on jalka tulessa yleensä jo kolmen nousun jälkeen. Rukalla menee helposti kolme tuntia ihan huomaamatta. Ja kaiken rehellisyyden nimissä on noi meidän skiditkin aika kermap****tä. Mutta tämä sopii meille. Pohjoseen vähän off-sesonkina keväällä ja lasku maistuu… Laiskana, en jaksanut pakata mukaan edes oikeata kameraa, eli nämä kuvat on nyt otettu bellan Nikonilla ja omalla puhelimella. Hyvä reissu ja ensi vuonna uudestaan!

Tähän voisi muutaman sanan vaatteistakin höpistä. J ja bella alkaa molemmat olla kohta ulkona lastenvaateosastoilta. Jiillä on pituutta noin 185 senttiä ja laskuvaatteena miesten Burtonin kuorihousut ja Haltin takki. Koska jouduin etsimään takkia aika pitkään viime vuonna, on pakko todeta, että kylläpä miehille tehdään tympeitä ja kalliita takkeja! Myös bella sai täksi kaudeksi uudet laskuvaateet, takkina Burton ja housut 8848:t.

Burtonin ainoa vika on, ettei takissa ole hihassa hissilipputasua, joka on ällistyttävää. Myös minulla on Burtonin takki ja olenkin normaalisti pitänyt lippua hanskan vuorin välissä. Koska nyt oli kevyemmat hanskat mukana, tuli testattua, että miten kone ottaa lipun rintataskusta, vaikka me lautailijat ollaan aina selkä lukulaitteeseen päin. Ja voin kertoa, että hyvin toimii. Eli, ainakaan Rukalla laskiessa ei haittaa yhtään, että lippu on vaikka povarissa.

Potat & panssarit eli pohdintaa lumilautailun suojavarusteista

Viime aikaiset uutisoinnit ovat muistuttaneet rinnevarusteiden ja etenkin suojavarusteiden tärkeydestä.  Oli kyse sitten työstä tai harrastuksesta niin välineet pitää olla oikeat sillä se vaikuttaa tekemisen mielekkyyden lisäksi myös lopputulokseen ja pahimmassa tapauksessa saattaa pelastaa hengen. Se ei tarkoita että esimerkiksi harrastuksissa kaikki pitäisi olla kalleinta, hientointa tai uutta, vaan se tarkoittaa sitä että hankitaan asianmukaiset ja oikein istuvat tai oikeankokoiset varusteet. Vaikka päällä olisi kaikki oikeat varusteet niin ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu, mutta varmasti omien lasten kohdalla sitä ainakin haluaa maksimoida turvallisuuden, tai ainakin tunteen siitä.

Kun itse aloitin laskettelun pari vuotiaana oli minulla kypärä jota käytin ne laskettelun alkuvuodet mutta ainakaan enää kouluikäisenä ei kypärä ollut käytössä. Samaan aikaan kuitenkin viiletin entistä kovemmalla vauhdilla pitkin Rukan metsäreittejä ja näin jälkeenpäin ajateltuna on ollut suorastaan ihme että minulta ei ole ikinä murtunut yksikään luu eikä mitään muutakaan vakavaa ole sattunut niissä jättimäisissä ilmalennoissa hyppyreistäkään. Kun vaihdoin sukset lumilautaan 14-vuotiaana hankin kypärän, sillä lumilautailun puolella se tuntui olevan lähes itsestäänselvyys. Ja kypärää on tarvittu. Olen vähintään kerran talvessa vetänyt sellaiset pannut että pää on kolissut rinteeseen ja huolella.

Lapsilla on myös kypärät (myös teinillä) ja jotenkin lasten kohdalla se tuntuu ilmeiseltä, oli kyseessä sitten sukset tai lumilautalauta. Se millainen kypärä on, vaikuttaa varmasti lapsen halukkuuteen pitää kypärää joten meillä otetaan toiveet huomioon ja ihan niin kuin aikuisillakin niin myös lapsilla eri kypärät tuntuvat erilaiselta päässä. Kypäriä on ollut meidän perheessä käytössä, Carreralta, Rossingolilta, K2:lta, Girolta, Red:ltä ja Anonilta. Osa on ollut koko kuorella (kova kuori tulee korville asti) ja osa on ollut pehmeillä korvaläpillä –joka monesti tekee kypärästä vähän kevyemmän.

Tällä hetkellä molemmat lapset laskevat Anonin kypärät päässä: Jiillä on Raider ja bellalla Rime. Värit ovat lapset itse valinneet ja lisänä bellan kypärässä on korvat, ne samat jotka oli jo edellisessä kypärässä. Jiin kypärä mahtuu minunkin päähän ja täytyy sanoa että on mukavan tuntuinen kypärä, tosin ei ole huono oma Redinkään potta. Anonin lastenkypärissä (ainakin Ridessä) on todella hyvä leukaremmin lukitusmekanismi joka on helppo avata ja sulkea ilman että on ne leukanahat siellä välissä. Kypärän alla meillä on yleensä ohut Buff -huivi. Olen muuten ollut huomaavinani että lumilautailussa sekä heillä jotka laskevat suksilla parkissa, on lähes poikkuksetta kypärät päässä mutta ilmeisesti monet ”peruslaskettelijat” edelleen laskevat ilman.

Kypärän lisäksi meillä on junnuilla käytössä kypärää varmasti vielä harvinaisempi varuste eli selkäpanssari. Viime vuonna Jii kävi iltaisin lautailemassa Kokonniemessä ja samalla laskuun alkoi tulla mukaan hyppyreitä sekä reilejä ja päätin että parempi hankkia selkäpanssari kuin katua myöhemmin. Nykyään panssareita löytyy aika hyvin snow-puoleltakin vaikkakin aiemmin meillekin on hankittu yleisemmin käytössä oleva  motocross selkäpanssari (ja siis se hankittiin juurikin siihen motocrossiin). Pienemmillekin lapsille alkaa olla vuosi vuodelta paremmin valikoimaa ja viime kauden lopussa kun bella meni reilejä Tahkolla, oli selkeää että myös hänelle hankitaan selkäpanssari.

Malleja on erilaisia mutta juttelimme viime vuonna pitkät pätkät muutaman eri myyjän kanssa ja tulimme tulokseen että lapsille ostetaan taipuvaa materiaalia oleva panssari,  joka sitten kovettuu iskusta. Näin panssarin ei pitäisi ”haitata” peruslaskua koska mukautuu hyvin kehon liikkeisiin mutta laskijan kaatuessa suojaa kuitenkin sitä pään jälkeen toiseksi tärkeintä eli selkää. Tärkeää on myös että liivi ei tunnu päällä huonolta tai hankaa mistään, koska silloin se jää käyttämättä ja on täysin turha hankinta.

Jiin panssari valikoitui viime vuonna useamman kokeillun panssarin jälkeen Everestin panssariin. Tässä panssarissa on olkahihnat sekä leveä vyö vyötärön ympäri sekä kiinnitys rinnan päältä. Kaikki hihnat ovat säädettäviä eli panssarin saa istuvaksi päälle, oli alla sitten paksumpaa tai ohuempaa vaatetta. Jii on noin 165cm ja panssari on kokoM/L /164-178cm.

bella laskee tästä eteenpäin Scottin selkäpanssarilla. Koska tyttö on vähän pienempi etsin ensisijaisesti sellaista mallia joka olisi ikäänkuin paita jolloin se on helpompi lapsen pukea ja pysyy paikallaan hyvin. Kuvissä ei näy liivissä oleva leveä vyö joka tulee vyötärön ympäri tarralla. Kokeilimme liikkeessä XS sekä S kokoja ja vaikka pituuden puolesta koko S olisi ollut oikea, oli se niin nafti ja tiukka vartalon ympäriltä että päädyimme isompaan kokoon joka senttimetreissä on 140-155cm/ 9-11 vuotta. Tytön mukaan panssari tuntuu hyvältä päällä ja kun löysin panssarin netistä vielä tyttövärissä niin mikäpä voisi olla mukavampaa pikkulaskijalle.

Kypärien ja selkäpanssarien lisäksi kaupasta löytyy suojaa joka lähtöön mutta toistaiseksi rannesuojat, säärisuojat ja kyynärsuojat on jätetty hankkimatta, jota voi sitten viisastella jälkeen päin jos se ranne vaikka sattuukin murtumaa. Sellaista kompromissien tekemistähän tämä on, etsitään se polku joka tuntuu miinusten ja plussien suhteen tasapinoisimmalta. Ja muuten ihan samaan tahtiin vaihtuu suosituksetkin. Olen ihan varma että, kypärien määrä rinteessä on lisääntynyt valtavasti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana joten mistä sen tietää jos vaikka 10 vuoden päästä jokaisella on selkäpanssari ja osa laskee jo hammassuojat suussa.

Se että hankkii tarpeelliset suojavarusteet on vain puolet suojauksesta. Vähintään yhtä tärkeää on muistaa rinnesäännöt ja se miten toimitaan jos vaikka vauhtia tulee liikaa. Liian monet itse opettelevat laskijat unohtavat sen, mistä hiihtokoulussa monesti aloitetaan eli oikein kaatumisen -opettelun. Katson joka vuosi kauhulla pieniä lapsia ja aikuisiakin joiden vauhti on karannut liian kovaksi ja he eivät saa enää pysähdyttyä tai hiljennettyä vauhtia. Muutama vuosi sitten arviolta 3-5 vuotias lapsi syöksyi vieressämme Tahkolla hissijonoon jonka seurauksena ainakin kaksi lähti ensiapumiesten mukaan. Tästä syystä meidän lapset joutuvat kuuntelemaan varmasti aivan kyllästymiseen sitä jankkausta miten rinteessä ollaan ja jos vauhti käy liian suuureksi, heittäytykää!

Laskettelupostaus

Tai lautailu, ihan miten vaan. Pientä koontia ja pohdintaa tämän kauden fiiliksistä ja siitä että eipä olla oltu rinteessa kuin kahdesti. Suurin syy poissaoloomme on viikonloppuna olevat harrastukset ja niiden jälkeen vallinnut pimeys ja huono keli. Ja tiedän kyllä että tosiskimbaajat laskee säässä kuin säässä mutta meitä voi sitten kutsua mukavuudenhaluisiksi tai laiskoiksi, mutta me mennään sillon kun on fiilis ja hyvä keli.

Vaikka ei olla oltu rinteessä niin kulisseissa on tapahtunut. Bellalle piti ostaa uudet kengät ja siksi myös siteet jota seurasi isomman laudan osto, eli koko setti. Tutulla kaavalla mennään eli Burtonin Smalls -sarjalla. Bella siirtyi junnukengistä nuorisokenkiin ja niin ikään siteissä siirryttiin isompaan malliin, jotka nyt sitten siirtyvät kätevästi seuraavaankin lautaan kun sen aika tulee. Lauta on 120 senttinen Chicklet, kuulema ihana!

bellan kypärä jäi myös pieneksi ja tilalle tilasin Anonin Riden isoimmassa lasten koossa. bella oli toivonut samanlaista kypärää kuin minulla ja J:llä eli pehmeillä korvaläpillä. Anonin Ridessä on samanlainen lukko kuin Nutcasen (pyöräily)kypärissä eli tosi helppo lapsen itsekin sulkea ja avata, eikä jää leukanahat väliin. Korvat siirrettiin uuteen kypärään ja vähänkö nyt käy takinkin kanssa...

Jiille hankittiin sittemmin Anonin Raider koossa M, kun kävi ilmi että vanha K2:nen killui enemmän pään laella kuin päässä. J:ltä oli kaikki muutkin skimbavaatteet jäänyt pieneksi ja voin kertoa että harmaat ovat lisääntyneet eksponentiaalisesti päässäni, kun olen yrittänyt löytää 165 senttiselle hoikalle miehen alulle kerrasto- sekä kuorikerroksia. Lasten osastot saa unohtaa heti ja miesten osastoja kahlataan kauppatolkulla että löytyisi tarpeeksi kapeaa.

Nyt J laskee Stadiumista ostetulla Warpin takilla joka on muuten osoittautunut tosi kivaksi mutta takissa on aivan vääränlainen vetoketju joka ei ehkä selviä seuraavalle kaudelle. Takki jäi maksamaan huimat 50 euroa kun vei jonkun vanhan takin vaihdossa joten murhe ei ole suuri, mutta periaatteesta nillitän koska lähtökohtaisesti olisi kiva että takissa olisi hyvin toimiva vetoketju.  Sattumalta löysin alesta myös Burtonin miesten housut jotka on hämmentävän mageet -eli otan ne itselleni kuin poika kasvaa niistä ulos. Molemmat vaatekappaleet taitavat olla kokoa miesten XS. Hanskat ovat minun vanhat Hestrat koska niissä on irtovuori jonka väliin saa hiihtolipun. En ymmärrä mitä lasketteluvaatevalmistajat miettivät kun jättävät systemaattiseti tekemättä hissilipputaskun takin hihaan. Se rintatasku ei meitä lautailijoita ihan kamalasti lämmitä kun lukijat tuppaavat olevaan regu-laskijoiden selkäpuolella ja ei viitsisi portin molemmin puolin hyppiä ympyrää. Varusteet J:llä on samat kuin ennenkin: Burtonin Motot ja TWC lauta.

No mitäs me vanhemmat? Me toistaiseksi olemme ulkoiluttaneet lapsia kuin koirapuistossa koiria eli vieneet mäkeen ja hieman ohjanneet mutta pysyneet muuten sivussa. M ei laske muutenkaan ja itse yritän saada lapset mahdollisimman itseohjautuviksi rinteesssä ja näin se tuntuu onnistuvan. Nyt kun ollaan käyty "vain" Peuramaalla niin ollaan oltu alhaalla huoltojoukoissa mutta koska Peuramaalla ei ole hisseissä apulaisia, niin tarvittaessa autettu bellaa hississiin menossa. Jahka päästään hieman pidemmille mäille, ja ollaan pääsemässä, niin lähden itse mukaan laskemaan. Tänään jo harmitti ettei ollut oma lauta mukana, oli niin upea keli!

Tulevan hiihtolomaviikon olen itse olen töissä, mies pari päivää työmatkalla ja lapset mummilla ja vaarilla että kai tämänkin voi lomaksi laskea, ainakin siivouslomaksi - AURINKOISIA MÄKIÄ HIIHTOLOMALAISILLE!

Taas Tahkolla !

"Lapset on tosi vaikuttavia kun ne osaa lasketella."…totesi bella 4-vuotiaana

Tämän talven odotetuin harrastus eli lumilautailu on jäänyt valitettavan vähiin harrastekertoihin. En voi pelkästään syyttää lumenpuutetta, sillä kyllähän Etelä-Suomen rinteitä on lumetettu ja ylläpidetty joten osa syystä ehdottomasti lankeaakin harrastusvastaavalle itselleen. Olen kerta kaikkiaan tuntenut vastenmielisyyttä lähteä rinteeseen pimeässä ja jopa vesisateisessa ilmassa. Perheen esikoinen on käynyt ahkerammin kavereiden kanssa rinteessä ja lähirinteistä Porvoon Kokonniemi onkin tullut tutuksi ja myös Talmassa ovat muutaman kerran käyneet hiomassa tempputaitojaan. Jii on nyt vallan innostunut reileistä ja hyppyreistä vaikka muutama vuosi sitten vielä vannoi laskevansa vain silkkaa tasarinnettä. Nyt kun kausi näytti jo menneen ohi, pyysin viime tiistai—iltana lapsia pakkaamaan reput.

”Ai mitä sinne pakataan?”

”No sellaisia tavaroita mitä haluatte mukaan”

”Minne mukaan” Ollaanko me menossa johonkin”

”Joo, Tahkolle”

”MITÄÄÄÄH?!? Mennääks me MUKA Tahkolle? Milloin muka?”

”Huomenna”

”HäH! Äiti mä vihaan ja rakastan sua samaan aikaan!”

*Väistelee lentäviä tyynyjä*

Ostin jo alkutalvesta bellalle uudet lautakengät kun edelliset olivat jääneet auttamattoman pieneksi. Vähänpä silloin osasin odottaa tällaista ”talvea” ja nyt en voi kun toivoa että kengät tekevät minkä lupaavat ja mahtuvat myös ensitalven. Burtonin junnukengissähän on leikattava pohjallinen jolla saa noin sentin lisää pituutta ja näin ollen, ainakin teoriassa, kenkien pitäisi mahtua pari kautta, ellei jalka spurttaa useampaa kokoa vuodessa. Aivan sattumalta tämän vuoden Burton Grom kenkien väritys oli täydellisen sävy sävyyn tytön rinnevaatteiden kanssa ja voi kunpa koko setti mahtuisi vielä ensi talvena, niin vähän käyttöä tälle mitä mageimmalle setille on tullut.

Tytön takki ja housuthan me saatiin Reimalta. En voi valitettavasti juurikaan kertoa kestävyydestä koska kuten todettu, käyttökertoja on ollut vähän. Housut ovat olleet kerran päällä Talmassa ja nyt pari päivää Tahkolla. Tyttö muksahtelee vielä laudalla ja muutenkin lautailijoille tyypillisellä tavalla, konttaa laudan kanssa ja hengailee ylipäätään paljon polvillaan. Tässä kohtaa housuilla pitää todellakin olla kulutuksenkesto kunnossa ja ne pitää olla ehdottomasti vedenpitävät. Olin hieman yllättynyt että kolmen päivän käytön jälkeen polvissa näkyi käyttö. Ei nyt mitään vakavaa mutta jos mietin housuja muualle kuin rinteeseen, esimerkiksi pari vuotta nuoremmalle lapselle päiväkodin pihalle jolla voi olla hiekkaa ja kalliota… niin saattaa hiipiä mieleen että miten kangas kestää koko kauden. Rinteeseenhän nämä on ensisijaisesti suunniteltu ja uskon että siellä myös kestävät odotuksien mukaisesti. Vedenpito on täysi kymppi. Tahkolla oli todella kosteaa koska lämpötila oli plussan puolella molempina laskupäivinä ja taisi olla yölläkin. Vaikka tyttö on todella paljon pepullaan ja polvillaan, oli hän 7 tunnin laskupäivän jälkeen aivan kuiva, lukuun ottamatta käsiä joiden kohdalla ensimmäisenä päivänä petti Molo Kidsin rukkaset ja toisena päivä Lennet. 

Reima on ehdottomasti rinneuskottava sekä toimiva ja todellinen vaihtoehto rinteeseen, jos mallistosta vain se kiva malli löytyy. Tässä takissa suunnittelu osui ja upposi ja takin ainoa moite koskee lipputaskua joka on mielestäni hihassa väärinpäin ja hieman liian pieni. Pinkin sävy setissä on täydellinen ja toivottavasti Reima pitää tämän sävyn jatkossakin mallistossa. Housut istuvat myös hyvin ja irrotettavat henkselit on ehdottomasti iso plussa. Lahkeen pieni tasku on täysin tarpeeton, mutta juuri se juttu joka tuo ulkonäköön sen tarvittavan lisän.

Sitten siihen laskemiseen. Viime talvena tyttö pysyi jo pystyssä ja kääntyminen onnistui sille helpommalle puolelle, eli regulle laskijalle (vasen jalka edessä) vasemmalle siis takakantille. Hän meni sompahissillä ja mattohissillä ylös ja ajatuksena oli tänä talvena treenata ankkuri- sekä tuolihissillä nousua.  Varasin etukäteen Tahkolta yksityistunnin tytölle torstai-aamuksi ja Allun kanssa kello 10:30 tyttö lähti treenaamaan tekniikkaa ja hissejä. Koska tällä kaudella tyttö oli laskenut vain muutaman tunnin Talmassa, niin odotettavissa oli  ettei lasku välttämättä suju ihan edellisvuoden malliin. bella oli kuitenkin nopeasti taas saanut juonesta kiinni ja tunnin jälkeen sompahissillä nousu sujui hienosti ja olivat opettajan kanssa käyneet kokeilemassa ankkurihissiäkin. Seuraavana päivä tyttö sai jo käännettyä lautaa sille vaikeammallekin puolelle ja käytännössä hänet voi viedä rinteeseen kuin rinteeseen, toki sinisissä ja punaisissa hän pääsee jouheavammin alas. Ankkurihissilläkin mentiin yhdessä mutta se on hieman raskaampaa joten tyttö mieluummin laski sitä rinnettä missä sompahissi ja ne hyppyrit on! Tosiaan, toisena laskupäivänä likka päätti että ei jää veljestään jälkeen ja alkoi laskea hyppyristä sekä reileistä. Sinnikkyys ja päättäväisyys on uskomattomalla tasolla sillä vaikka välillä on pepullaan ja turvallaan niin meno ei juurikaan edes hidastu. Jiille ostettiin tänä vuonna selkäpanssari koska alkoi viihtyä enemmän parkissa ja nyt näyttää siltä että pikkusiskolle pitää mennä etsimään tarpeeksi pieni panssari myös, ehdoton turvaväline kun lauta irtoaa rinteestä yli 30 senttiä.

Olen niin fiiliksissä tästä laskuhommasta. Vaikka välillä tuntuu raskaalta, esimerkiksi kun kiipesin sohjossa Lumilaakson rinteen ylös lumilautakengillä kantaen kahta lumilautaa, niin lasten vilpitön ilo ja innostuneisuus kyllä palkitsee. Nyt kun molemmat ovat aikalailla itseohjautuvia niin lumilautailu tuntuu todellakin yhdessä ololta, eikä kaitsemiselta. Seuraavan kerran rinteeseen päästään todennäköisestri vasta loppuvuonna mutta sitä odotellessa!

Tahko 15.3.2014

Lyhyesti.

IHANAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE !

Rakkaudesta lajiin.

Reimarit rinteessa

Yhteistyössä Reiman kanssa.

Yritin kiskoa adjektiiveja irti 12-vuotiaasta ja ainoa vastaus oli "Ihan jees", kysyttäessä mitä mieltä hän on Reiman takista. (Tämä ei johdu Reimasta vaan kohta 13-vuotiaan sanavarasto koostuu lähinnä termeistä "Ihan jees", "Jaa" ja "Mulla on nälkä") Alun perin toiveena oli toinen takki mutta sitä ei ollut enää saatavilla joten Reiman Tammiston Outlet myymälästä löytyi tämän kauden harmaa Reimatec+ Brody. Takki on tosi simppeli mutta kyynärpäissä ja olilla on kivat, hieman vintage prätkätakkimaiset vahvikkeet. Taskujen eriväriset mutta hillityt vetoketjut tuovat sen juuri tarpeellisen lisän, joka tekee takista hieman mielenkiintoisen ja mahdollistaa yhdistämisen esimerkiksi keltaiseen tai antiikinsiniseen. Takki on täysiverinen skimbatakki eikä ominaisuudet jätä kylmäksi eikä märäksi. Lumilukko ja hissilipputasku ovat yksi oleellisimmista ominaisuuksista ja molemmat löytyy, tosin hissilipputaskun on ehkä suunnitellut joku sellainen joka ei itse käy rinteessä sillä se voisi olla funktionaallisemmin toteutettu. Alakuva on hieman ylivalo että näkyisi ettei takki ole tasanen harmaa vaan jopa hivenen "farkkumainen" kuosiltaan.

Me ollaan yhdistetty takki mustiin DC:n housuihin jotka jo valmiina kaapissa odottivat sekä näköjään viime vuotisiin sinisiin Reiman hanskoihin. Jii huolii vain nämä hanskat rinteeseen ja meidän pitänee toiset vastaavat hakea kaappiin, toivottavasti jostain vielä löytyy. Lautaillessa hanskamalli toimii rukkasta paremmin jos vaan sormet pysyvät lämpimän ja Reiman hanskoissa kuulemma pysyy. Haluaisin kuitenkin mielelläni kokeilla paria muutakin vaihtoehtoa, kun näitä tuntuu olevan aika vaikea saada käsiinsä. 4-10 asteen pakkasessa Jiillä on rinteessä toppien alla vain Reiman kerrasto ja T-paita.

Bellan yläosa on malliltaan Misty, niin ikään Reimatec+ sarjan takki. Takissa on paljon ominaisuuksia mukaan lukien Recco-järjestelmä, joka toimii paikantimen lailla. Ihastuin heti takin lumilukkoon sillä se ei roikukaan vapaana niinkuin lumilukot yleensä vaan sen saa "päistä" kiinni takin etunurkkiin nepparilla, jolloin se toimii vaikka sitä ei erikseen nepparoi siihen massun kohdalle kiinni. Tämä mieletön innovaatio löytyy myös Jiin takista. Takki on todella notkea ja istuu päälle kuin valettu. Taskuja on riittävästi mutta aivan kuten Jiin takissa, mielestäni skimbalipputasku on asemoitu väärinpäin hihaan, korttia on aika vaikea saada taskuun etenkin jos takki on päällä. Molemmissa takeissa on myös hyvä povari jossa on läpiviennit hands freelle tai kuulokkeille. Vaikka Mistyn malli on hivenen A-linjainen ja helma syora, voi sen kiristää kumpparilla pussille ja kapeahkosta olomuodostaan huolimatta, takissa on tilaa liikkua.

Housut ovat malliltaan Agnes. Kevyet, notkeat ja ei yhtään liian paksut tai tönköt. Housuissa on irrotettavat henkselit ja kunnon vyölenkit, voisin kuvitella että pari vuotta vanhempana bella käyttäisi housuja leveän niittikangasvyön kanssa. Housut ovat ylhäältä mielestäni leveähköt ja tarrakiristimet eivät välttämättä riitä hoikimmille lapsille. Jos henkselit pitää kiinni ja päällä on lumilukollinen takki, ei esteitä käytölle kuitenkaan ole. Housut eivät ole yhtään sen malliset kun aikoinaan Reiman nettisivulta käsitin vaan lahkeet ovat leveämmät ja mahtuvat helposti lumilautakenkien päälle. Housujen lumilukot ovat napakat mutta ei liian, hyvin menee lautakenkien päälle. Housujen sekä takin pinkki on täydellinen. Juuri niin raikas ja puhdas kuin pitääkin, aivan käsittämättömän herkullinen!

Meillä olevat bellan Reimahanskat ovat mielestäni liian tönkät rinteeseen ja nyt yhdistettiin settiin Lennen hopearukkaset jotka sopivatkin täydellisesti. Jokatapauksessa pitää mennä etsimään parempia haskoja rinteeseen ja lottovoitto olisi löytää tähän settiin rinnekäyttöön Reiman Ottawa -hanskat. Bellallekin riitti alle vain Undi-kerrasto ja T-paita.

Kokonaisarviona sanoisin näin yhden käyttökerran ja lähemmän kuivatarkastelun jälkeen että Reiman rinnevaatteet heittävät kovan haasteen muille markkinoilla oleville merkeille. Ulkonäkö on tietysti aina katsojasta kiinni ja tunnustettava on, että minulla ei varsinaista valinnanvaikeutta tullut sillä niin tyttöjen kuin poikienkin puolella mieleisiä vaihtoehtoja oli vain kaksi, mukaan lukien kuvien takit. Toisaalta, se yksikin riittää kun osuu. Housuihin lisäisin avattavat lahkeet ja kunnon reisitaskun, muutoin nuo vaikuttavat oikein passeleilta rinteeseen eli määräävin tekijä sen jälkeen on väri. Palaan tähän varmasti kauden jälkeen mutta tällä hetkellä takit sekä housut vaikuttavat laadukkailta ja toimivilta.

Rinnepäiviä odotellessa!

Talma Ski

Olimme menossa lauantaina avaamaan lautailukautta Kokonniemeen mutta pikainen pyörähdys rinteen juurella paljasti ettei Kokonniemin laskettelukeskuksessa Porvoossa, ole sopivaa hissiä. Meidän juniori lautailija bella ei nimittäin osaa vielä mennä yksin ankkurilla ja kesätauon jälkeen sompahissikin tuntui kovin epämieluisalta vaihtoehdolta. Tytön mielestä tarvittiin M A T T O hissi. Äiti laittoi aivojen talvihakukoneen käytiin, kaivoi Googlesta Talman numeron ja soitto Sipoon omaan laskettelukeskukseen tuotti toivotun tuloksen ja tennishallin kautta matka suuntautuikin Talmaan. Miksi muuten laskettelukeskuksien sivuilla ei voi olla selkeää luetteloa keskuksen hisseistä ja vaikka slkeitä valokuvia rinne/hissikokonaisuuksista...

Olen joskus ollut Talmassa ehkä koulun kanssa, mutta mitään muistikuvaa paikasta ei ollut. Menimme hakemaan lippuja ja samalla hieman tiedustelemaan millaista komboa pitäisi ostaa kokoonpanolla; 12-vuotias lautailija, 6-vuotias lautailija joka tarvitsee apua, auttaja joka pakolla vetäsee lautailutamineet päälle ja kuljetta...eikun isi joka auttaa jos apua tarvitsee, ei laskettele. Jo tuntia aikaisemmin olin onnitellut itseäni kahden Ski Cardin hävittämisestä muuton yhteydessä ja sopeutunut ajatukseen uusien korttien ostamisesta. En tiennyt että ladattavia korttejakin on kertakäyttöisiä mutta nyt kun me vahingossa kaksi sellaista ostimme, niin selvisi sekin. Talmassa joka paikkaan pitää olla ladattava kortti mutta jos haluaa tulla vain vaikka pulkkailemaan, niin tuollainen kertakäyttöinen euron ladattava kortti on ihan käytännöllinen.

Talmassa on oma lastenalue nimeltään Werneri Park. Yllätys oli positiivinen kun kävi ilmi että tämä parkki on todellakin kaikkea mitä voi toivoa ja toimii aika kivasti vaikka mukana on kokeneempikin lapsilaskija. Parkkiin liput maksaa 10 euroa ja nyt jäi hieman epäselväksi pitääkö kaikkien alueelle tulevien maksaa mutta me maksettiin. Itseasiassa Jiille ostettiin tavallinen lippu mutta hän viihtyikin Parkissa hyvin ja ei käynyt muualla ollenkaan. Parkissa on hyvä lastenrinne, pulkkamäki, tunneliliuku sekä snow tube. Rinteen päältä löytyy kiipeilyteline, karusellit ja kota sekä avotulipaikat. Koko alueen sydän on taikamattohissi jolla kulkee ylös niin laskijat, lautailijat kuin pulkkamäkiläisetkin. Paikka sopii hyvin kaikenikäisille lapsille ja jos vanhempia on kaksi mukana, voi tiimin hyvin hajauttaa lastenrinteeseen sekä muihin aktiviteetteihin niin, että kaikki kuitenkin pysyvät aikalailla näköetäisyydellä.

Talmassa parkkialue, vuokraamo/lippymyynti sekä Werneri Parki lastenrinteineen sijaitsee ikään kuin "kukkulalla". Tästä pitää laskea alas että pääsee varsinaiselle rinnealueelle. Werneri Park ja varsinaiset Talman rinteet ovatkin ikäänkuin vastakkain. Talma on sen verran lähellä kotia että nyt ei tultu käytyä kahviossa ollenkaan mutta huomasinpa että lipunmyynnissä oli myynnissä mm. Reiman skimbahaalareita. Me saimme tänäkin talvena testiin Reimalta toppaa, mm. kuvissa näkyvät takit sekä bellan housut (näistä lisää tuonnempana) ja harmitti että noissa skimbahaalareissa koot loppuivat jo kokoon 128cm, me kun olisi tarvittu 134cm. Laitoinkin jo palautetta Reimalle että harvempi ihan pieni rinteessä on, eli tälläisen haalarin käyttäjäryhmä ehkä löytyisi paremmin haalarikokojen yläpäästä.

Luulenpa että Talmasta saattaa tulla hyvinkin meidän uusi vakkaripaikka ja ehkäpä pääsen myöhemmin kirjoittamaan tarkemmin kahviosta ja muista rinteistä, nyt vasta superpositiiviset kokemukset Werneri Parkista, suosittelen!

Burton perhe goes Messilä

Messilässä on jotenkin sellainen hyvä viba. En tiedä mistä se johtuu mutta mielikuva jonka paikka synnyttää on hyväntuulinen ja rento. Enkä tiedä miksi käymme siellä niin harvoin, ehkä se johtuu välimatkasta joka kuitenkin on todella lyhyt. Ensi vuonna aiomme ehdottomasti käydä Messilässä usemmin. Nyt olimme ensimmäistä kertaa tällä kaudella keskuksessa Pitkäperjantaina ja saas nähdä pääsisiköhän sinne uudestaan vielä ensi viikonloppuna.

Samalla huomasin pari pikkujuttua Messilästä jotka tekevät siitä ihanteellisen paikan perheille jossa kaikki eivät välttämättä laskettele tai ole harrastuksessa samalla taito-alueella. Keskushan ei ole mikään järjettömän iso mutta rinteet ovat minusta monipuoliset ja se tunnelma, se on vaan kertakaikkiaan rento! Lahdessa on muuten myös Kärkkäinen joka on must-go eikä vähiten yllättävän kattavan Burton-osaston takia.

Meillä on nyt jäänyt laskut todella vähille tällä kaudella (poikaa lukuunottamatta) ja yksi syy siihen on ollut minun temppuileva selkä. Tytön lautailun aloitus myös hieman sekoitti pakkaa sille vaikka tyttö tulee pystyssä rinteet alas, on sinne ylös pääsy hieman mutkikkaampaa. Suksien kanssa ankkurihississä meno on simppeliä eri kokoisenkin kaverin kanssa tai lautailevan veljen/äidin kera ja sompahississäkin voi mennä vanhempi ja lapsi kerrallaan mutta me pahamaineiset hissiladut tuhoavat* snoukkaajat ollaan asia erikseen.

* Kun olin pieni oli hissireiteillä aina ladut missä sukset menivät omilla urillaan hissimatkan taittuessa lepposasti ylöspäin. Lautailijoiden rantautuessa Suomeenkin, oli ladut historiaan ja tuolloin se nyppi monia laskettelijoita, kuten myös se ruuhka hissin yläpäässä kun snoukkaajat istuskelivat rinteessä.

Noniin. Siis tyttö osaa mennä ylös mattohissillä, loikkia, pomppia, avata siteen, laittaa siteet kiinni ja keräillä itsensä rinteestä oli sitten tupsahtanut mihin asentoon tahansa. Sompahissillä menoa kävimme viime viikonloppuna harjoittelemassa Vihti Ski :ssä jossa oli alkumatkalta haastava mutta kokonaisuudessaan helppo hissi. Ts. hissi ei nykäissyt pahasti lähtiessään ja varsi oli voimakkaasti muotoiltu eli pysyy helposti helposti lautailijankin jalkojen välissä.

Sittemmin olen etsinyt keskuksia mistä löytyy sompis eturinteen puolelta mutta hieman haastavammasta ja pidemmästä rinteestä kuin Vihdissä. Messilässä kyseinen hissi onkin ihan näpyttimillä ja rinne toimii osana eturinnettä ja samalla myös harjottelurinteenä. Hissin toisella puolella on lastenosasto (mattohissi/pulkkamäki/pienenpi harjoittelurinne) ja toisella puolella eturinnettä on kaksi ankkurihissiä.

Messilän sompahissi olikin hieman haastavampi ja etenkin harjoittelevat lautailijat tippuivat usein hissistä kesken matkan. Alku oli vaikea myös suksilla laskijoille ja itsekin meinasin lentää nenälleni kun hissi nykäisi ensimmäisen kerran liikkeelle. Hissillä oli kaksi ystävällistä apuria jotka kuitenkin jeesasivat todella mallikkaasti laskijoita, kiitos!

Tyttö pääsi ensimmäisellä kerralla melkein ylös asti kunnes sompa liukui jalkojen välistä pois ja yrityksestä huolimatta tyttö ei saanut roikuttua käsin hississä ylös asti. Tästä tuli aivan järjettömän paha mieli jota puitiin ensin rinteessä vartin verran ja perään vielä kaakaolla isin kanssa toinen vartti. Sittemmin saimme mielensäpahoittajan takaisin rinteeseen ja huomasimme että koska Messilän sompahissin varsi on aika suora ja sompa pieni, ei se pysy etenkään kokemattomilla lautailijoilla välttämättä kovin hyvin paikallaan ja suora varsi "painaa" lautailijoita poikittaiseen asentoon hissimatkan aikana. Tyttö laski viel muutaman mäen mutta hissimatkat olivat niin rankkoja kun piti koko ajan ponnistella pystyssä ja hississä pysymistä, että hän siirtyi aidatulle lastenosastolle laskemaan. 

Mielensäpahoittaja

Äitikin lautailee

Me kävinne Jiin kanssa laskemassa eturinnettä nimeltään Kelkkamäki ja samalla yritin ottaa laskevasta lapsesta kuvia. En ikinä kanna kameraa mukana rinteessä mutta nyt oli kaunis päivä ja ajattelin että olisi kiva jos lapsista olisi jotain rinnekuviakin. Meillä ei ole pokkaria joten ainoa vaihtoehto on ottaa mukaan Canon 7D nokallaan 18-135mm putki = painava ja iso. Haastetta tulee koska laskun painopiste muuttuu ja en todellakaan halua kaatua kamera kainalossa, lisäksi pitää etsiä rinteestä paikka missä ei ole muiden laskijoiden tiellä mutta saa kuvia ohi sujahtavasta kohteesa... aurinko, varjot, valon suunta, tausta, välistä sujahtavat muut laskijat -ARGH. Tätä pitäisi ehkä harjoitella enemmän tai ostaa lapselle värikkäämmät vaatteet...

Takaisin lastenosastolle. Pikkukylä on toistaiseksi kivoin lastenrinne-alue johon olen täällä Etelä-Suomen rinteillä törmännyt. Paikasta tekee loistavan sen monipuolisuus. Keskellä aluetta on pitkä mattohissi jonka [alhaalta katsottuna] vasemmalla puolella on pulkkamäki ja oikealla puolella harjoittelurinne laskettelijoille (jota jotkut aikuiset laskivat Stigalla, haloo?!) Lastenrinteessä on keskellä tilaa vapaalle laskulle, vasemmassa reunassa pujottelualue ja oikessa reunassa pari hyppyriä. Rinteen ala- sekä yläpäässä on tilaa aikuisille (myös laskuvarusteettomille) vahtia lapsiaan (valitettavasti kaikki eivät sitä koe tarpeelliseksi ja pulkkamäessä oli lapsia jotka terrorisoivat käytöksellään niin laskettelijoita kuin muita pulkkailijoitakin) ja oikeastaan ainoa asia mitä kehtasin kaivata oli pieni rinnekahvio jossa olisi voinut paistatella päivää kahvikupposen kera. Rinteen kaltevuus ja pituus on mielestäni hyvä aloittelijoille mutta pujottelualue ja hyppyrit jaksavat kiinnostaa myös pidempään laskenutta laskijaa. Messilä toimii koko perheelle, mii laikii!

Ja nyt jos joku miettii fiksaatiota sompahisseihin niin tässä tulee selitys. Suurin osa lakettelukeskuksien hisseistä on ankkurihissejä. Ihan loistava keksintö; kaksi tai jopa kolme laskijaa menee kerralla ylös ja sengen rennosti ankkuriin nojaillen. Lautailijat menevät yleensä ankkurihissillä niin että ankkuri on jalkojen välissä (harvemmat lonkan takana) ja näin voi mennä miten päin vain, toki paremmin pysyy pystyssä jos se jalka on edessä mikä laskussakin. Jossain välissä keskukset vaativat että takaside on auki aina ylös mentäessä mutta tästä on ilmeisesti luovuttu monissa paikoin koska siteiden rumppaaminen hidastaa ja osa pysyy paremin hisseissä siteet kiinni. Toki toivoisin että nuoremmat lautailijat silti käyttäisivät päätään eivätkä loikkisi jonossa laudallaan siteet kiinni muitten välineiden päällä.

Syy miksi tämä ei onnistu esimerkiksi bellan kanssa on meidän valtava pituusero. Minä olen 161 ja tyttö 122... ja jos hän laittaa ankkurin haarojen väliin on ankkuri minulla alle polvien ja nousu ei ainoastaan ole hankalaa mutta myös työlästä. Tahkolla menmme ylös niin että tyttö oli suksilla ja sekin oli niin järjettömän raskasta ettei menty kuin yhden kerran. Eli ainoa vaihtoehto on mennä matto/sompahisseillä niin pitkään että tyttö joko a) kasvaa tai b) saa itseluottamusta ja varmuutta mennä yksin tai veljensä kanssa  ankkurihissillä.

Kun postaus on jo venynyt muutenkin avaruudellisiin mittasuhteisiin niin kirjoitanpa vielä varusteista muutaman sanasen. bella (on muuten niin vakiintunut lempinimi niin tulee täälläkin helposti kirjoitettua) sai Burtonin laudan siteineen sekä kengät joku aika sitten, siitä enemmän täällä. Nuo siis menevät tämän ja ainakin seuraavankin vuoden. Kypärä, lasit ja lauta kauemminkin mutta tuleehan noita joskus uusittua vaikka välitöntä tarvetta ei olisikaan. Sen sijaan poika on nyt kaksi kautta lautaillut Burtonin Star Wars Chopper 130 -lumilaudalla ja nyt lauta on jäämässä pienksi ja siitä on kuulema tullut tällä välin keräilylauta. Kenkinä hänellä on ollut minulle raskauaikana pieneksi jääneet "en nyt muista merkkiä"-kengät.

Nyt on paras aika ikinä uusia vehkeitä jos tarvetta on ja eräs päivä päätin käyttää hieman aikaa tähän. Olin aikaisemmin jo vilaukselta nähnyt Burtonin Shaun White Collection -laudan ja välittömästi ihastunut lautaan. [Täällä valmistajan kuva] Nyt kun aloin etsiä lautaa Jiille, huomasin että samaa lautaa on saatavana junnuille Smalls -sarjassa eli lyhyemmillä mitoilla. Lauta oli jo loppunut Burton Storesta Jiin mitassa, ainoastaan 136:sta oli enää jäljellä muutama viikko sitten. Interissä lautaa oli mutta löysin laudan vielä edullisemmin Boardstockista. Tilasin laudan samantien ja jäin jännittämään tykkääkö poika laudasta kun yllätys tulee postitse. (Tilasin laudan tiistaina ja keskiviikkona lauta oli jo kotipostissa noudettavissa, kiitos Boardstockille supernopeasta toimituksesta)

Tiistaina menimme kuitenkin Burton Storeen sillä kengät piti myös uusia ja sovittamatta lautailukenkiä on hyvin vaikea ostaa. Mies haki jo yhdet mutta olivat liian pienet, ystävällinen henkilökunta kuitenkin varuiltaan varasi seuraavan koon odottamaan sovitustuloksia kotona ja palasimme liikkeeseen samana iltana. Pojan sovitettua useammat kengät ja myyjän auttaessa valinnassa, löytyi viimein sellainen kenkä ja koko joka on minun ja myyjän mielestä turhan reilu mutta annoimme periksi koska oletettavaa on että jalka kasvaa ainakin sentin jo ensi kaudeksi. Kannattaa ihan oikeasti mennä paikkaan jossa myyjä harrastaa itsekin ja tietää mistä puhuu. Kengiksi valikoitui Burton Moto, joissa on pojan paljon toivoma pikanauhoitus, eli eläköön! ei nää rusetteja. Samalla reissulla poika tuli näyttämään minulle lautaa jonka haluaisi... ja lauta oli juuri tilaamani TWC lauta!

Pojan Star Wars lautaan ostin aikoinaan aikuisten freestyle siteet sillä pojalla oli tuolloin jo koon 38 kengät ja toivoin voivani siirtää siteet seuraavaan lautaan. Nyt jännityksellä laitoimme siteet kiinni sillä siteet ovat kokoa S joka tarkoittaa siteen sopivuutta noin 38-41 kengälle ja pojan uudet kengät ovat koko 41 1/2. Moto -kengät ovat ulkomitoiltaan pienet ja mahtuivat siteisiin kuten myyjä arveli ja pisteenä iin päälle, siteet sopivat täydellisesti uuteen lautaan. btw poika on noin 155 cm ja uusi lauta 140.

Minun on jo pitkään pitänyt uusia oma kypärä sillä rauskaus ei kasvata vain jalkoja vaan ilmeisesti myös päätä. Burton Storessa on iso valikoima Red -kypäriä -40% ja löysin omani muutaman sovituksen jälkeen. Cadet ei ole merkin kevyin mutta ulkomitoiltaan pienin ja istuu päähän kuin, no hyvä kypärä. Laskulasini (Dr. Zipe) eivät istu uuden kypärän kanssa yhtä hyvin kuin vanhan mutta ehkä uusin ne jossain vaiheessa ja Jii saa nuo vanhat. Kypäräostoksilla kannattaa sovittaa useampia malleja ja vaikka pienemmät lapset eivät välttämättä osaa sitä sanoa, niin kokemuksesta voin kertoa että yleensä mitä kalliimpi kypärä niin sitä paremmalta se tuntuu päässä ja sitä kevyempi se on. Kypärä on myös se tärkein turvavaruste rinteessä oman älyn lisäksi joten ei kannata sniiduilla vaan panostaa. Lasit kannattaa sovittaa kypärän kanssa, että tulevat oikealla kohdalle ja kiinni kasvoihin.

Äidin kypärä

Meillä on nyt aika lailla vakiintunut tarvikehankinta Burtonille ja lasten kypärät ovat toistaiseksi lasien lisäksi ainoa tarvike joka ei kyseisen merkin ole. Olen kuitenkin todella tyytyväinen niin Burtonin laatuun kuin stailiinkin eli miksi suotta vaihtaa. Tällä hetkellä rinnevaatteet koko perheellä ovat Peak Performancen mutta pidän todennäköisenä että myös Burtonin vaatteita tulleen takkini lisäki näkemään enemmän jatkossa. Yksinkertaisesti siksi että merkillä on oma liike Stadissa jossa on laaja valikoima, osaava ja ystävällinen henkilökunta ja kuten todettu, laatu ja ulkonäkö miellyttää, ainakin toistaiseksi. 

AURINKOISTA PÄÄSIÄISTÄ JA LEPPOSIA LASKUJA!

Ps. Lisäsin tunnisteisiin ski ja rinteessä kaikki lasketteluun liittyvät postaukset  mitä löysin