Rakkaudesta jälkipolven harrastamiseen

Kirjoitin taas pöytälaatikkoon sellaisen kantaa ottavamman harrastuspostauksen. Se keskittyi ehkä enemmän ihmettelemään meidän aikuisten käytöstä kuin hekumoimaan lasten ja nuorison harrastamista. Jätetään se sinne pöytälaatikkoon ja mietitään mielummin, mitä kilpaharrastus on tuonut meidän perheeseen viimeisen kolmen vuoden aikana.

Nuoriso edelleen luistelee, J lätkää ja bella muodostelmaa. Ja minusta se on ihanaa. Harrastamisen hyviä puolia on lukuisia ja vastakohtana on sitten niitä ei niin ihania puolia. Niistä mainittakoon satunnaiset loukkaantumiset tai rasitusvammat … ja vanhempien kutistuva oma aika ja aamuheräämiset. Onneksi loukkaantumisia on ollut vähän, rasitusvammoja siedettävissä määrin, omaa aikaa ei nimeksikään ja herään nykyisin ilman kelloakin kuuden aikaan, eli ei paljoa haittaa aamutreenitkään.

Olemme myös saaneet seurata vieressä, kuina teini-ikäisten mielenkiinto harrastamiseen ehtyy. Ei niinkään Jiin suhteen vaan niin, että joukkueen pitäminen kasassa tuossa ikäluokassa tuottaa selkeästi seuralle vaikeuksia. Onneksi joukkue kuitenkin löytyy ja sieltä löytyy toistaiskesi myös riittävästi motivoituneita pelaajia. Olen myös suunnattoman iloinen siitä, että J käy treeneissä ja elämäntavat ovat ainakin meidän vanhempien silmään vähintäänkin kunnolliset. Tänä vuonna kundille tulee 17 vuotta täyteen, eli ihan pienestä miehestä ei tässä kohtaa enää ole kyse. Kun minä aloitin bloggaamiseen, oli tilanne vallan eri.

bellan luistelu-harrastushan lähti viattomasti luistelukoulusta. Mietin joskus, että olisinko vienyt hänet kuusivuotiaana luistelukouluun, jos olisin tiennyt, että muutama vuosi myöhemmin olemme tässä. Leikkimielisesti sanoisin, että no en hitossa mutta oikeasti, olisin. Hän ei ole ainoastaan oppinut luistelemaan mutta saanut myös uusia ystäviä. Jo valmiiksi erittäin oma-aloitteinen ja itsenäinen pikkutyttö, on muuttunut vaativaksi ja oman arvonsa tuntemaksi nuoruusikää aloittavaksi päättäväiseksi neidiksi. Luistelun kurinalaisuus sekä onnistumiset ja pettymykset ovat varmasti antaneet osansa luonteeseen ja kenties siksi, tyttö huolehtii erinomaisesti mm. koulustaan eikä korviini ole kantautunut juurikaan esimerkiksi erimielisyyksiä kavereiden kanssa. Toistaiseksi tyytyväisyyttä tuntien ja teini-ikää kauhulla odottaen.

Allekirjoittanut on itse ollut nyt tämän kauden bellan joukkueen jojona. Uusi aluevaltaus sekin ja aika on mennyt nopeasti. Meitä on jojo-tiimissä useampi henkilö jonka ansiosta työkuorma ei ole ollut kohtuuton vaan jokainen on kantanut kortensa kekoon. Valitettavasti kun olet toisen harrastuksessa enemmän mukana, tarkoittaa se sitä, että toisen harrastus jää väkisinkin vähemmälle huomiolle. Katsonkin ensi kauden alussa mitkä tehtävät istuvat omaan aikatauluihin, sillä nyt jo kolme vuotta on menty bellan luistelun toimihenkilötehtävien ehdoilla. Tällä kaudella jää taakse myös minorisarja ja bellan joukkue jatkaa lähes nykyisessä koonpanossa noviiseihin kaudelle 2018-2019.

Vaihtaisinko päivääkään pois? En vaihtaisi. Toivon, että niin bella kun Jiikin muistavat miksi aloittivat harrastamisen ja jatkavat luistelua mahdollisimman pitkään. Ei välttämättä kilpaillen mutta edes vapaa-ajalla arkea tasapainottamassa. Ja luulen, että nyt olisi jo aika kalenteroida äidillekin aikaa omaan harrastukseen, taidankin laittaa keväällä kyselyä paikalliseen tennisseuraan.

Sukkaisa helmikuu

Helmikuussa siis neulottiin sukkia, muutamat, tarkalleen ottaen kymmenet. Kaikennnäköisiä ja vähän eri kokosia. Joistain minulla oli heti mielessä, kenelle ne sopisivat värien kannalta, mutta suurin osa on vain... no sukkia. Nyt ei muuten ole enää yhtään Janne-lankaa, vain muutama kerä Langin Touring-sukkalankaa ja sitten toki Väiskin sporttia. Projekti siis etenee.

Nilkkavillasukat eli nilkkavilkasut.

Kerroinkohan jo, että minulla on missio. Missio neuloa mahdollisimman paljon ja saada lankakaappiin lisää tilaa. Lisää tilaa kenties langoille tai sitten kaikelle muullekin käsityötavaralle. Liittynee tähän jo monta vuotta kestäneeseen tasaiseen tavaran karsimiseen. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että tammikuussa neuloin ne 10 tupsupipoa ja helmikuussa neuloin kymmenet sukat. Langat siis edelleen ovat kaapissa, nyt vain eri muodossa. Maaliskuussa neuloin muuten huivin ja siitäkin on tulossa ohje. Ja ohje on tulossa sukistakin.

Kun viimeisinä lankoja vietiin, joudun jo pian aloituksen jälkeen miettimään, miten teen viimeisestä parista hyvät nilkkasukat, sillä lanka ei riittänyt millään pitkiin varsiin. Käytän muutenkin vain matalia nilkkasukkia mutta silloin sukissa pitää olla napakka varsi, sillä en yhtään kestä sellaisia lerppuja makkaroituvia sukkia. No nilkkasukat niistä tuli ja niin hyvät, että piti tehdä ohje talteen.

Nilkkavilkasut, koko noin 39

Ohjeen pohjana on tämä ohje, eli jos ensimmäistä kertaa aloitat sukkia varpaista, kannattaa katsoa tarkempi ohje ensin läpi.

Tarvitset:

Gjestal Janne -lankaa tai vastaavaa

3,75 pyöröpuikko

Luo Magic Cast On-tekniikalla 8 silmukkaa per puikko eli 16 silmukkaa per sukka.

Lisää 4 s per kerros, kunnes molemmissa sukissa on 16s.

Jatka nyt lisäyksiä joka toisella kerroksella, kunnes silmukoita on 48 per sukka.

Jatka nyt neulomista, kunnes sukka yltää jalkapöydän yli nilkkaan ja aloita sitten kantalappu.

Neulo kantalappua 24 krs (tai tarpeen mukaan) jonka jälkeen tee kannan käännöt.

Poimi sivuista 12+1s (tai tarpeen mukaan) ja neulo kerros loppuun.

Aloita nyt nilkan kavennukset kaventamalla joka kerroksella sukan molemmin puolin neulomalla 2s yhteen, jatka kavennuksia, kunnes sinulla on taas 48s per sukka.

Kun olet neulonut kavennuksien aloittamisesta (eli siitä kantalapun reunasta on helppo laskea) 11 krs, kavenna molemmin puolin jälleen 2 silmukkaa per sukka. Ja toista sama seuraavalla kerroksella, nyt sukissa pitäisi olla 44 silmukkaa.

Kun olet neulonut nilkan kavennuksien aloittamisen jälkeen noin 18 kerrosta, vaihda tehosteväri.

Neulo tehostevärillä 7 krs ja ompele reuna kiinni nurjalle puolelle.

En ole neulonut toista sukkaparia vielä, jotyen jos huomaat ohjessa jonkun epäloogisuuden, niin kysy ja vinkkaa ja korjataan ohjetta, kiitos!

Hetki vielä.

Yritin keksitä tähän jotain tähdellistä sanottavaa. Öh. Ei irtoa mitään. Me tehdään töitä ja eletään kotia johon kuuluu kaksi kilpaharrastajaa. Se tuntuu nyt rytmittävän elämää. Ja elämä on tässä ja nyt, ihana k a m a l a klisee mutta nyt niin ajankohtainen. En tunne itseäni neljäkymppiseksi mutta kohta olen jo 40+1. Esikoinen täyttäisi tänä vuonna 18 vuotta, J täyttää 17. On tässä toki elettykin, ei se aika ole minnekään kadonnut. Joskus mietin, millon minusta tuntuu siltä, miten koin oman äitini ollessani bellan ikäinen, kasvankohan ikinä niin aikuiseksi. Soitan edelleen äidille ja pyydän neuvoja, äiti tietää kaiken. Kuten jo todettu, talvi on ollut karsea ja nyt kun on kaunista  ja valoisaa, on ulkona kylmä kuin Siperiassa. En todellakaan valita vaan voimaannun auringosta sohvalla neuloen ja taimien alkuja  kastellen. Odottaen, että kevät herättää kaiken eloon ja meidän arki muuttuu vuorovaikutteisemmaksi luonnon kanssa, ystävien ja sukulaisten kanssa. Nyt vielä muutama kuukausi talviunta ja sitten alkaa taas uusi kasvukausi.

Ihanaa viikonloppua tai alkuviikkoa!

Siemenestä se lähtee - esikasvatuskinkereet ovat alkaneet.

Siemenet saatu Mustilasta.

Tämä talvi on ollut epäilemättä eniten pitkä ja pimeä. Vettä on satanut lähes tauotta ja onkohan jonkunlainen ennätys, että vasta helmikuussa tuli pysyvät lumet pihalle. Harrastesormet ovat jo syyhynneet pitkään, sillä minkäänlaista talviulkoilua tai muuta aktiviteettia ei tämä kausi ole mahdollistanut. Viime vuosista viisastuneena, olinkin jo tammikuussa kärppänä puutarhahommien suhteen. Aion yrittää esikasvattaa tänä vuonna tuttuja lajeja sekä muutamia uusiakin. Harmittavasti minulta edelleen puuttuu mm. ketoneilikan siemenet, joita ei tunnu löytyvän mistään. Sain Mustilasta kuitenkin paljon muita erilaisia siemeniä, osa hyötykasveja mutta mahtuipa mukaan kauneuttakin, mm. keijunmekko.

Jaoin siemenet kolmeen ryhmään: helmikuu, maalis-huhtikuu sekä suorakylvöt. Helmikuun ekana viikonloppuna kylvin orvokit, malabarinpinaatin, chilit, salaattibasilikan, minut sekä pensas- ja amppelitomaatit. Minulla on kolme kasvaria Ikeasta ja olen todennut ne erinomaisiksi jo muutaman vuoden ajan. Kasvihuoneilmasto liene kasveille muutenkin hyvä ja meillä kyllä kisut syö taimet ilman barrikadeja, kuten kävi keittiön pöydällä kasvatuksessa olelleelle krassille -huomatkaa mennyt aikamuoto. Olen alusta asti kuitenkin pähkäillyt Ikean kasvareiden kanssa alusta-ongelmaa. Kasvareissa ole mitään muovikaukaloa, joka suojaisia metalliosia taimiruukuista läpi holahtavalle vedelle. Olenkin muutaman vuoden ajan kokeillut vaikka mitä viritelmää jotta kasvarit pysyisivät nättinä ja käyttökelpoisena.

Nyt ratkaisin ongelman ostamalla Honkkarista 18 cm läpimitalla olevia Orthexin alusalautasia kaksi per kasvari. Aluslautasille olen laittanut turvebriketit ja jokaiseen brikettiin kasvista riippuen 1-2 siementä. Turvebriketit ovat Nelsonin ja edullisimmat löysin yllätäen Bauhausista. Tämä on kyllä siistein ja vaivattomin tapa aloittaa taimikasvatus. Ei tarvitse sotkea vielä tässä vaiheessa sisällä mullalla ja koko homman aloittaminen on todella helppoa ja nopeaa. Vaihdoin lopulta myös nimilaput puisiin pyykkipoikiin, sillä kastuessaan puutikku menee lukukelpottomaksi. Eri kasvien briketit on eroteltu muovitastakusta leikatulla suikaleella.

Vein aluksi kasvit meidän saunaosastolle, jossa on lattialämmitys aika kovalla ja osa taimista iti jo kolmessa päivässä. Sitä mukaan olen nostanut taimet keittiöön kun ovat itäneet. Koska taimet lähtivät kasvamaan paljon nopeammin kuin olin odottanut, ostin Puuilosta vielä kasvilampun. Päivät ovat vielä niin lyhyitä että taimista tulee muuten varmasti aika hujoppeja mutta kitukasvuisia, jos lisävaloa ei ole saatavilla.

Tällä hetkellä tomaatintaimet ovat kamalan pitkiä ja olen tukenut niitä hammastikuilla. heti kun niihin tulee toinen lehtipari, istutan ne syvemmälle taimiruukkuihin multaan. Luulen, että tässä kohtaa niitä pitää alkaa myös kevyesti lannoittamaan mutta pitää vielä tutkia asiaa, tämä on tällaista opettelemista vielä.

Poikkeuksellisia esineitä menneisyydestä

Tuijotan tätä valkoista ruutua ja ...niin mitä. Tuntuu olevan nyt sanat vähissä ja päässä yhtä avaraa kun meillä kotona. Minun piti kirjoittaa yksityiskohdista, koriste-esineistä ja kaikesta muusta siitä romppeesta, josta saa niin kauniita sisustuskuvia blogiin, instaan ja vaikka sinne faceen. Mutta jotenkin kaikki tuntuu itsensä selittelyltä Meillä ei ole ikinä kotona ollut kirjahyllyä ja siellä yleensä viihtyviä koriste-esineitä. Oli minullakin tietenkin teinänä se posliinikissakausi, kun laitoin oman huoneen hyllylle Studiolasista ostettuja lasijoutsenia ja ne posliinikissat. Mutta kaikessa rehellisyydessä, ei sitäkään kestänyt kovin kauaa. Ehkä minut on syntymästä asti ehdollistettu hieman askeettiseen kotiin.

Ehkä meillä siksi ei ole tarvetta kirjahyllylle nytkään. Kirjat luetaan pokkareina ja sen jälkeen ne kierrätetään. Koriste-esineitä meillä ei juurikaan ole. Oikeastaan kaikki esillä oleva on jollain tavalla tarkoituksenmukaista käyttötavaraa tai poikkeuksellisia esineitä menneisyydestä ja elämän varrelta.

Minulla on myös sellainen piirre, ettei minun tarvitse omistaa kaikkea kaunista. Maailmassa on lukuisia kauniita tavaroita, jotka sopisivat meidän kotiin mutta jotenkin minun ei tarvitse niitä silti omistaa. Omistaminen ei jollain tavalla antaisi minulle yhtään sen enempää nautintoa, kuin se, että näen niitä jossain muualla. Minulle ehkä arvostus sekä esineistä fiilistely, on jotenkin enemmän sidoksissa siihen, että niitä kauniita ja tärkeitä esineitä on vähemmän mutta ne ovat merkityksellisempiä tarinansa kautta. Kun kaikki tämä on sanottu, niin pakko silti myöntää, että ei nämä meidän elämän tavarat tässä ole. Haaveita on, mutta myös aikaa niiden toteutumiseen.

Kasvit ovat tainneet salakavalasti vallata kotimme ja ehkäpä ne ovat niitä koriste-esineitä tällä hetkellä. Kuvista ei yleensä näe, miten vihreät tai tällä hetkellä keltaiset, ikkunamme ovat ja pidän siitä, että ulkona näkyvä kasvillisuus jatkuu myös sisälle. Toinen vakio on kissankarvat, jotka veikeästi myodostavat erilaisia lauttoja huonekaluillamme ja villakoiria nurkissa. Että onhan tässä paljon.

Onko meillä sitten tylsää ja kolkkoa?

Minusta ei, vaan tämä on ihan sopivasti.

Älä kasva aikuiseksi.

Mutta kyllä ne kasvaa ja onhan se ihanaa! Bella täytti keväällä kymmenen ja monessa asiassa on vielä ihanaakin ihanampi lapsi mutta vähintään yhtä monesta asiasta huomaa, että henkinen kasvu on ollut vauhdikasta. Harrastuksen ja koulun mimmi on aina hoitanut varsin kypsällä ja oma-aloitteisella otteella mutta nyt jotenkin jutuissakin ollaan monesti jo ihan samojen asioiden äärellä, sellaisten vähän vanhempien tyttöjen aiheissa. Bellan bestis on muutaman vuoden vanhempi, joka varmasti tuo oman lisänsä ja onhan se fakta, että nykyisin lapset kasvavat nopeammin kuin ennen. Hauskaa on, että osa asioista on bellan mielestä vielä ehdottoman nounou tässä vaiheessa ja ihmetteleekin miksi nyt jo sellaisia juttuja sivutaan, vaikka hänen mielestään niiden kuuluisi tulla eteen vasta muutaman vuoden päästä. Niin kypsä, että ymmärtää olevansa vielä lapsi, aivan upea minimimmi.

H Alku

U 2013

O 2014

N 2015

E 2017

Bellan huone on pikkuhiljaa neljän vuoden aikana muuttunut mutta moni asia on pysynyt ennallaan. Sateenkaarijalkalistat ovat olleet yksi huoneen tunnusmaisimmista piirteistä, kuten myös sateenkaarenväriset naruverhot. Muutoin huoneen sisustus on todella perus; on työpöytä sekä sänky ja muutama erilainen löhötuoli nähty vuosien varrella. Nyt bella on jo pidempään penännyt isompaa muutosta huoneeseen. Sänky uusittiin joku aika sitten mutta nyt tehtiin vielä sellainen kokonaisvaltainen päivitys.

Sängyssä bellalla on alla runkopatja jonka päällä on kaksi saman levyistä vaahtomuovipatjaa. Tämä on tytön oma tahtotila ja täytyy myöntää, että vallan toimiva kavereiden kyläillessä, jota tapahtuu lähes joka viikonloppu. Jalkoja sänkyyn bella ei halua. Työpöytä on edelleen sama vanha minun vanha Muurame ja ajaa asiansa oikein hyvin. Verhot ovat vaihtuneet valkoisiin nauruverhoihin ja hyttysverhonakin näitä taidetaan myydä. Isoimmat muutokset on kaksi uutta Muurame lipastoa sekä uusi sohva. Lipastot ovat olleet vilpolassa mutta nyt ne otettiin bellan honeeseen ja yarkoituksena on vielä maalata laatikoiden etulevyt tummaksi. Maalitkin on jo hankittu mutta nyt on niin kosteata, että odottelemme kuivempia kelejä. Laatikkoihin mahtuu paljon tavaraa ja niiden päällä on Kinuscin hyvä asua. Sohva on alakerrasta, sillä tilasin Adean Band sohvaamme uuden isomman kulmaosan. Sohva tekee heti bellan huoneesta vähän isomman tytön huoneen ja onhan tuo mimmi aika haltioissaan uudesta löhöpaikasta. Vaikka etukäteen ajattelin, että huone tulee liian täyteen, niin pelko oli turha sillä huone näyttää nyt jopa avarammalta kuin ennen. Loppusilauksena, teippasin vielä sateenkaarilakalistat piiloon mustalla teipillä. Teippi pysynee siihen asti, kunnes saamme ensi kesänä uusittua listat kokonaan. Bella on halunnut huoneeseen myös turvallisia kynttiläelementtejä, kasveja sekä erilaisia tunnelmavaloja, joten huone on varsin viihtyisä valkoisuudesta huolimatta.

Valoa ja varjoa vai valkoistakin valkoisempaa.

Joitain vuosia sitten, tuli muotiin ns. ylivalotetut kuvat, jossa valkoinen lähes palaa puhki. Lapsikuvauksessa se tarkoitti läpikuultavuutta ja sisutuskuvauksessa monotonista valkoisuutta halki kodin. Aluksi kuvat tuntuivat ihan älyttömän siisteiltä ja tulipa niitä itsekin otettua eri tilanteissa, ylivalo oli se juttu ja tehoste joka oli helppo tehdä ilman kuvanmuokkausta. Sen jälkeen valkoisuus sisustuksissa on vain lisääntynyt ja jossain kohtaa tuntui, että kaikki kodit ovat kirkkaan valkoisia. Joskus väkisinkin juolahti mieleen, että miten kaikilla muilla se listavalkoinenkin on niin puhtaanvalkoinen ettei paperista erota. Intohimoisilla sisustajilla listat varmasti onkin maalattu jollain muulla kuin listavalkoisella mutta luulen, että monta kertaa kyse on ollut valotuksesta tai kuvankäsittelysstä. Joka tapauksessa, puuduttaahan se samankaltaisuus aikaa myöten ja muistan kun aloin lukea sisustuslehtiä intensiteetillä ja halulla löytää mielenkiintoisia kuvia. Sellaisia kuvia missä kaikki ei katoa taustaan, vaan niissä on värin tai valon vaihtelua ja syvyyttää tai kerroksellisuutta. Jostain syystä etenkin valo ja varjo on se minun juttu vaikka tuntuu, että sisustuskuvissa sitä käytetään todella vähän. Toisaalta, sisustuskuvissa monesti yritetään tuoda enemmän esiin tuotteita kuin tunnelmaa, joka lienee vaikeaa jos puolet kuvasta on varjoa.

Yritin joku viikko sitten ampua ne muutamat kuvat kiireisen kotipäivän lomassa ja tämä aihe tuli vähän niin kuin vasten kasvoja. Välillä aurinko paistoi täydeltä terältä ja välillä oli pimeää ja pilvistä. Auringon liikkuminen takapihan poikki vaikuttaa meille todella paljon valaistukseen sillä kulmasta riippuen valo taittuu aivan erilailla asunnossa. Niinpä niistä kuvistakin tuli varsinaista sillisalaattiaja asetukset oli välillä ihan poskellaan. Ajattelin kuitenkin vaihteeksi laittaa varjosampia kuvia, missä kaikki ei ole niin ihanan valoisaa ja avaraa mutta toisaalta kuvista löytyy ainakin minun silmääni enemmän katsottavaa ja syvyyttä.

Osan kuvista voi löytää hieman aiemmista tai uudemmista postauksista lähes samanlaisena, mutta tosiaan erilaisella valotuksella.

Kumpaa mielummin sinä katsot, valoa ja varjoa vain valkoistakin valkoisempaa

...vai sopivasti molempia?

Olohuonepäivitys syksyllä 2017

On kyllä vähän hölmö olo taas "samanlaisia" kuvia laittaa mutta jos nyt jotain eroa edellisiin, niin taitavat olla ainakin huonompi laatuisia kuin viimeksi, sillä en jaksanut ottaa jalustaa kameralle. Aika vähän meillä mikään muuttuu, kun maku on ollut sama jo 40 vuotta ja niin on osa huonekaluistakin. Kestävää kehitystä vai menneisyyteen jämähtämistä, tiedä sitä.

Sohvapöytää olkkarissa ei ole ollut enää pitkään aikaan, sillä perheeni tykkää makoilla matoilla ja se sohvapöytä, jonka "todella haluan", ei ole tullut vielä vastaan. Hyviä vaihtoehtoja on muutamiakin mutta jokaisessa määtää joku asia. Sitä pöytää tuntuu kaipaavan eniten äitini mutta kyllähän se jotenkin olohuonseen rakennetta toisi minunkin mielestäni (tätä en tietenkään sano äidilleni, joka joka kerta pyytää laittamaan vanhan [yök] sohvapöytämme takaisin).

Pientä muutosta tulevaisuus kuitenkin tuo, sillä olen tilannut Vepsäläiseltä uuden osan sohvaan. Kun tilasin nykyisen sohvamme, oli koko olkkari aivan eri järjestyksessä. Sohva tilattiinkin ajatellen, että se tulee ikkunan eteen mutta palojen koossa otettiin huomioon, että muutoksiakin voi tulla. Aiemmin olkkarimme on näyttäkin mm. tältä, tältä ja tältä. Nyt kun järjestys on muuttunut ja olemme tottuneet kulmasohvaan, tunsin tarvetta tilata hieman isomman palan nykyisen kulmapalan tilalle. Sohvan pitäisi tulla päivänä minä hyvänsä, joten innolla odottelen.

Jos sisutukseen lasketaan myös kasvit, niin niiltäkin osin pientä runsaantumista on tapahtunut. En tykkää muuten keräillä tai pitää esillä koriste-esineitä, paitsi niitä rakkaimpia saatuja, mutta kesät ulkosalla viihtyvät kasvit tuntuvat täyttävän joka paikan näin syksyn tullen. Hämmästyttävästi olen myös onistunut pitämään nämä ilmanputsarit hengissä ja ehkä sekin saa minut enemmän ja enemmän tekemään heräteostoksia kukkaosastoilla.

Jos tulevaisuutta ajatellaan, niin mietinnässä on tietysti se sohvapöytä. Toinen asia, jota on pakko pikkuhiljaa miettiä on matto tai matot. Ikean Ådumit alkavat näin neljän vuoden jälkeen olla aika ...käytetyt, eikä tämän hintaisia mattoja edes kannata viedä pesulaan. Pesukaan tuskin saa tamppautunutta nukkaa entiselleen ja kahden kaksi metriä kertaa kolme metriä pitkän maton raahaaminen pesulaan on jo homma sinänsä. Olen varovast ehdottanut, josko tähän hankkisi ohuemman villamaton mutta toistaiseksi saan olla aika yksin ajatukseni kanssa.