Yritin käydä aleshoppailemassa mutta heikoin tuloksin. Ensinnäkään emme tarvitse juurikaan mitään ja ne tarvittavatkin on enemmän sellaisia pistohankintoja sieltä täältä ja toiseksi, ainakin Jumbossa oli aika heikko esitys. Parasta antia olikin hyvän ystäväni seura josta saan nauttia aivan liian harvoin nykyisin sekä tyttöjen keskeinen aika bellan kanssa. En missään nimessä voi kutsua itseäni minimalistiksi mutta fakta on, että lapset kasvavat hitaammin ja lähtökohtaisestikin olen halunnut vähentää kuluttamista jo useamman vuoden ajan. Hankitaan se mitä tarvitaan ja joskus jotain mitä ei välttämättä tarvittaisikaan, mutta ei kiitos kertakäyttöostoksille.
Näistä aleista on toisetaiseksi hankittu yksi yhteinen huivi minulle ja Bellalle sekä hieman isompi ostos eilen Nivalan Laatulaskusteesta, joka on muuten yksi ehdottomista mielenkiinnonkohteistani nykyisin. Aika kiva kattaus sisustustavaraa ja mukavia kampanjoita, kantsii tsekata.
Vähän samaan tapaan kuin Nivalan Laatukalusteella on juhannuksen läpi kestävvä tarjouskampanja, näyttää samaa tapahtuvan täällä, tässähän on postausta jokaiselle päivälle. Aika pihapainotteista tuntuu olevan, sillä kevät meni kiireessä, sitten räjäytettiin koti keittiöremontin takia ja åihalla nyt muutenkin on helppoja ja nopeita kuvauskohteita. Sen suuremmin en pihaan ole ehtinyt panostaa kuin, että kävin tekemässä etukäteen suunnitellut hankinnat Mustilasta. Huokaus, se on aina yhtä miellyttävä reissu eikä taaskaan ollut tarpeeksi aikaa! Samalla tapasin Jukaraisen Katin, jonka 100% Outdoor-blogi oli ensimmäinen puutarhablogi jolle lämpenin. Sen rento ja visuaalinen ote puutarhaan jotenkin avasi silmäni ja sai kiinostuksen heräämään. Kaikessa hämmennyksessä tämäkin taisi jäädä Katille kertomatta taannoin lauantaina, mutta tulihan nyt tässä, eli kiitos Kati ja pihakin kiittää!
Ja sitten loput kuvat pihalta
Mukavaa keskikesän jatkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥