Alppiruusujen elvytys

Se meidän magnolia olisi vielä parempi esimerkki siitä, mitä pieni TLC voi saada aikaan. Valitettavasti mulla ei ole kuvia siitä pystyyn kuollesta risusta, jonka olin heittämässä biojätteeseen, joten saatte tyytyä nyt puistoalppiruusujen selviytymistarinaan.

Muutimme tänne 2013 ja pihan piti olla suunniteltu, valmis, hoidettu ja upea. Valitettavasti, joko kaikki kuoli siinä yhdessä kesässä kun en osannut/tajunnut/huomannut hoitaa kasveja, tai sitten ehkä jo lähtökohdissa oli jotain perustavan laatusta vikaa, mene ja tiedä. Kun 2014 alkoi vähän kiinnostamaan pihan kasvustot, niin ei me kovin montaa kukoistavaa kasvia löydetty. Koska rakkauteni alppiruusuihin oli alkanut jo Tapiolassa asuessa säännöllisissä vierailuissa Haagan rodopuistossa, päätin aloittaa elvytyksen yläpihan alppiruusuista.

Pensaita pihalla oli yhteensä neljä. Kaksi valkoista Cunningham’s Whiteä ruokatilan edessä ja kaksi puistolappiruusua laituriksi kutsutun terassin edessä. Pensaat olivat jo lähtökohtaisesti väärässä paikassa, sillä ne oli istutettu kallion päälle, jossa ei juurikaan maavaraa ollut ja etenkin puistoalppiruusut olivat paahteisella ja tuulisella paikalla, joka isojen lehtien kautta haihduttaville kasveille on hieman haasteellinen kasvuympäristö. Se myös näkyi pensaista, sillä olivat lähinnä keppikasoja joista roikkui muutama lehti. Lähtökohta oli "ei mitään menetettävää" joten ryhdyimme reippaasti töihin.

Ensin selailin vähän nettiä ja sitten hankin ison kasan rodomultaa. Kaivoin pensaat ylös ja laitoin juuripaakun vesiämpäriin, kunnes sain uudet mullat maahan. Laitoin niin paljon multaa kuin kallion koloihin sain mahtumaan, jonka jälkeen istutin pensaat takaisin suunnilleen samaan syvyyteen ja heitin reippaasti katetta koko istutusalan päälle. Kastelin pensaita säännöllisesti koko ensimmäisen kesän ja annoin veteen sekoitettavaa rodolannoitetta kuukausittain.

Alppiruusuthan tekevät seuraavan kevään nuput jo kuluvana kesänä, joten jos pensaat kärsivät, on turha odottaa kukintaa seuraavan keväänä. Yllätykseni olikin melkoinen kun kasvit lähtivät vinhaan kasvun ja jo seuraavana keväänä kaikki pensaat kukkivat. Olen pyrkinyt suojaamaan pensaat keväisin auringolta ja lannoittaa niitä noin kerran kuukaudessa kesäkaudella. Kukinnan jälkeen kerään kukinnot pois, jolloin kasvit pääsevät kunnolla keskittymään uuteen kasvuun ja uusiin nuppuihin. Nuput kannattaa myös uudelleen istutuksen yhteydessä kerätä pois, jolloin kasvi juurtuu kunnolla eikä ”keskity kukkimiseen". Toissa talvena osa oksistoista paleltui mutta ottaen huomioon, kuinka paljon talvi tuhosi kasveja koko maan laajuudelta, olivat vauriot vähäisiä.

Alppiruusut ovat täydellisiä kasveja, jos halut upeita kukkia pienellä vaivalla. Tavallaan riittää, että istutuspaikka on hyvä ja varmasti kohtuulisesta lannoituksesta ei haittaa ole. Keväisin olen kerännyt töistä käytettyjä kahvipuruja pensaiden juuristolle. Nyt muutaman vuoden jälkeen, meinasin heittää myös hieman lisää multaa ja katetta mutta tulee kuitenkin muistaa, että pintajuurisena kasvina, ei alppiruusua voi "haudata uuteen multaan”. Alppiruusut kukoistavat aurinkoisessakin paikassa, kuten tästä meidän eteläpihalta huomaa, sillä varjoahan tässä ei ole, vaan aurinko paistaa lähes aamusta iltaan. Joskus pitkinä kuumina ja kuivina kausina (joita ei juuri Suomen kesässä yleensä näy) olen lisäkastellut pensaita, mutta tämä on tosiaan aika harvinaista. Silloin kun alppiruusu alkaa roikottaa lehtiään, tietää, että se kaipaa vettä jolloin sitä myös kannattaa antaa. Tulee myös pitää huoli, että juuriston päällä on peittokasveja tai katetta.

Tässä alla kuvat puistoalppiruususta 2015 ja 2017. Valitettavasti Cunningham's Whitesta ei ole vastaavaa kuvaparia mutta muutos on vastaava. 2015 kuvasta erottuu tummimpi kasvusto vanhana ja kirkkaamman vihreät lehdet ovat saman kesän kasvua. Molemmat pensasparit notkuvat nykyisin kukkia kukinta-aikaan eikä vihreitä lehtiä juuri edes kukilta näy. Kukat kuhisevat aina pikkupölyttäjiä ja koko piha tuntuu heränneen eloon vain muutamassa vuodessa.