Olen tehnyt tähän asti kaikki, paitsi joulusukat, kaksi sukkaa kerralla varpaista varteen tekniikalla. Koska varpaista varteen sukissa on hankala saada yläresoria kivaksi, päätin viimein aktivoitua saman tekniikan opettelussa, mutta toisin päin. Silmiini kävi Lankamaailman Instagrammissa tosi kivannäköinen Ville-lanka ja ostin lähes saman tien pari kerää eri väreissä lankaa ja tietysti sukat piti saada heti puikoille. Ville-lanka on ehdottomasti suosittelemisen arvoista; pehmeää ja muhkeaa mutta sen puikkosuositus on ainakin minun käsialaani aivan metsässä. Onneksi aloitin varresta, niin pystyin muuttamaan mallin lennosta ruttuvarsisukiksi ja vähentämään silmukoita jalkaterään. Tein myös kantapään uudella tekniikalla eli ranskalaisen kantapään. Tosi helppo kun on kerran tehnyt ohjeen kanssa ja miltei kivampi tehdä kun se perus kantapää. Niin ikään kärkeen kokeilin jotain uutta kavennusta, olikohan sädekavennus, en kyllä yhtään muista, tuollainen tasaisesti ympäri kapeneva kuitenkin. Onneksi minulla on myös harmaa Akvarelli-Ville kaapissa odottelemassa, sillä nämä on kyllä supermukavat kotisukat.
Päätin tehdä myös ensimmäisen sukkaohjeen Instagrammiin,
löydät sen hastagilla #igekajatoka.
Pystyt selaamaan ohjetta kuvineen vaihe
vaiheelta instassa.
Laitan nyt tähänkin ohjeesta kopion, tosin kuvissa näet vain "kaksi sukkaa kerralla varresta" aloituksen.
IG:n Eka ja Toka -sukat [ohje]
Tarvitset:
80 cm tai pidemmän pyöröpuikon koossa 4mm (jos on tiukka
käsiala niin 4,5)
Ville – lankakerän
Ja sit lähtee:
Keri lanka kahdelle saman painoiselle kerälle tai neulo
kerän molemmista päistä.
Luo puikolle eri langoilla peräkkäin 48 silmukkaa.
Neulo ekan sukan 24 silmukkaa 2o2n. Vedä kaapeli silmukoiden
väliin luupiksi. Neulo loput 24 s 2o2n.
Neulo tokasta sukasta 24s 2o2n. Käännä työ ja vedä kaapeli
taas läpi luupiksi. Neulo tokan sukan loput 24s 2o2n.
Yhdistä ensimmäinen sukka pyöröneuleeksi ja jatka 2o2n. 24
silmukan jälkeen käännä työ ja jatka kuten edellä… Tokan sukan kohdalla yhdistä
taas neule pyöröksi ja jatka näin neuloen resoria molempiin sukkiin noin 3-4cm.
Aloita sileä neule ja tee sitä kunnes varsi on mielestäsi
mukavan pituinen, kuvan sukissa noin 17cm.
Neulo molemmista sukista aina 11 ja 12 silmukka yhteen.
Sukkiin jää nyt 44 silmukkaa. Neulo vielä 4 kerrosta oikein.
Aloita nyt kantalappu: neulo kantapään puoleista puikollista
edes takaisin, oikealla oikein ja nurjalla nurin, nosta aina ensimmäinen
silmukka neulomatta.
Neulo kantalappua 20 kerrosta.
Tee nyt ensimmäisen sukan kantapään kääntö seuraavasti:
Nosta ensimmäinen silmukka, 11o, 2o yhteen, 1o, käännä.
Nosta ensimmäinen silmukka, 3n, 2n yhteen, 1n, käännä.
Neulo 5o, 2o yhteen, 1o, käännä.
Nosta 1n, 5n, 2n yhteen, 1n, käännä…
Jatka kuten edellä kunnes olet neulonut viimeisellä nurjalla
kerroksella kaksi viimeistä silmukkaa yhteen.
Käännä työ oikealle, nosta ensimmäinen silmukka ja neulo
loput oikein.
Nosta kantalapun reunasta 1s jokaisesta nostetusta silmukasta +1.
Huomaathan neuloa silmukat tarvittaessa kiertäen.
Käännä tokan sukan kantalappu kuten edellä.
Neulo nyt jalan päällä olevat silmukat oikein.
Kantapään puolella nosta taas kantalapun reunan silmukat
kuten edellä ja neulo tarvittaessa kiertäen. Toista sama molempien sukkien
kohdalla.
Neulo jalan päällä olevat silmukat oikein.
Aloitetaan kiilakavennukset kantapään puolella:
*Neulo 1o, nosta 1o, neulo 1o ja nosta nostettu silmukka
neulotun yli. Neulo kunnes jäljellä on 3 silmukkaa, neulo 2o yhteen, neulo
viimeinen silmukka oikein.*
*= toista joka toisella kerroksella molemmissa sukissa,
kunnes silmukoita on kantapään puikolla 22.
Nyt posotat aina oikein kunnes sukat yltää pikkuvarpaan
päähän kun seisot sukka jalassa.
Kärjen kavennukset:
Neulo 10. ja 11. silmukka yhteen koko kerroksen ajan.
Neulo kaikki oikein.
Neulo joka 4. ja 5. silmukka yhteen.
Neulo 3 kerrosta oikein.
Neulo joka 3. ja 4. silmukka yhteen.
Neulo 2 kerrosta oikein.
Neulo joka 2. ja 3. silmukka yhteen.
Neulo 1 kerros kaikki oikein.
Neulo koko kerros 2 yhteen, vedä lanka silmukoinen läpi ja
päättele.
Hei, onko tossa ohjeen alussa virhe, ku jos sukassa on 48 silmukkaa, ni "Neulo ekan sukan 12 silmukkaa 2o2n. Vedä kaapeli silmukoiden väliin luupiksi. Neulo loput 12 s 2o2n." ekat 12 ja loput 12 on 24 eikä 48? Tai sit mä ymmärrän jotain väärin? Terveisin ekat sukat pyöröpuikoilla ikinä :)
VastaaPoistaNoniin, ohjekin korjattu. Ja kiva kuulla, että ihan uusi tekniikka pääsi puikoille <3
PoistaKääk! On. Kiitos, että huomasit -eli 24 tietenkin :)
VastaaPoistaNo nyt sä pukkaat ohjetta näin päin, just kun sain ne ekat lähtemään varpaista pyöröillä ;) (näitkin kuvan instassa @_l_a_u_r_a_l). Tässähän joutuu neulomaan ihan urakalla, kun kohta on ne ekat kantapäissä. Ja sitten täytynee nämäkin kokeilla. :)
VastaaPoistaTosi kivat sukat nämäkin!
Huikean taitavasti tehty.
VastaaPoistaJoskus ei vaan 'lanttu leikkaa'kun ohjeessa lukee että käännä työ? pyörittelin aikani ja sitten taisin käsittää :) mutta miksi miula jää lanka pitkäksi,kun kerros vaihtuu? Onkohan tää kuitenkaan miun juttu,vaikka paljon olen neulonutkin. No kokeilen ja näkee sitten :)
VastaaPoista