Minä, en saanut edes pölysaniaista pysymään hengissä, sillon kun ei teininä siivouskaan kiinnostunut. Olen varsin tunnettu siitä, että saan kaikki kasvit kuolemaan ennätysnopeasti ja siksi äidilläni onkin valtavasti viherkasveja. Olen nimittäin vuosien ajan saanut ja ostanut erilaisia kasveja vain viedäkseni ne sittemmin äidilleni elvytettäväksi. Jossain vaiheessa lopetin kasvien ostamisen kokonaan, sillä ei ollut mitään järkeä hakata päätä seinään. Kun huomasin, että pihalla tuntuu kasvit pysyvän hengissä päätin kokeilla menneenä kesänä tomaattien kasvatusta. Tai itse asiassa, rakas tytäreni halusi kasvattaa tomaatteja ja tietenkin, minä suostuin.
Ehdin talven aikana uppoutua varsin syvälle tomaattien kasvatukseen ja lopulta päätin, että pensastomaatit on se meidän juttu. Meillä ei ole tilaa tavallisille tomateille ja kaikki se niiden kanssa häärääminen kuulosti vaivalloiselta, enhän edes tiennyt miten latvotaan tai poistetaan varkaita. Kevääseen mennessä olin valikoinut kaksi pensastomaattilajiketta ja jo ennen Floridaan lähtöä, taimikasvatus oli täydessä vauhdissa ruokatilassamme.
Kun tulimme Floridasta, oli taimet ottaneet valtavan kasvuspurtin. Onneksi olin ostanut altakastelumaton taimille, sillä ne imivät vettä kuin sienet ja kotivahtimme oli joutunut nikkaroimaan vaikka minkalaisia tukia näille jo noin 30 settisille monsteritaimille. Ja koska tomaatteja ei saanut vietyä ulos vielä yli kuukauteen, nikkaroitiin keppejä vielä lisää. Näin jälkeenpäin ajateltuna, olisi kannattanu istuttaa tomaatit maitotölkkeihin, tehdä pohjaan reikiä ja täyttää lisää multaa sitä mukaan kun taimi kasvaa. Toinen asia, jota olisi kannattanut miettiä jo kylvövaiheessa, oli määrä. Miksi kukaan ei kertonut, ettei niitä kaikkia siemeniä kannata kylvää. No minähän kylvin sen viimeisenkin, jonka seurauksena taimia oli pitkälle päälle 50 -voi morjens.
Ilmojen lämmettyä, ostin Hong Kong tavaratalosta kolme isoa ruukkua ruokatilan eteen. Seinä on etelään, joka tarkoittaa sitä, että aurinko porottaa enemmän tai vähemmän koko päivän. Ruukut olivat isoja koska tomaatit juovat paljon, eikä minulla ollut mitään aikomusta kastella tomaatteja montaa kertaa päivässä. Tämän kokoisissa ruukuissa kasteluksi riittikin noin 2-3 kannua kerran päivässä- muistaakseni.
Salaojitin ruukut lecasoralla joka on monta kertaa halvempaa kuin kukkasora ja soran päälle laitoin harsokankaan. Kasvualustana oli jokin puutarhaturve sekä edellisvuoden GreenCaren multaa. Sekoitin ennen taimien istuttamista mullan sekaan hevosenlantaa, ehkä noin kourallisen per taimi. Näin minun ei tarvinnut lannoittaa tomaatteja koko kesänä.
Vasemman puolimmaisessa laatikossa oli kolme "maja" -lajikkeen tainta. Yhteen tuli jotain outoa kasvustoa ja viskasin sen pois, joten lopulta satoa tuotti kaksi pensasta. "Maja" kasvaa aika leveäksi ja tomaatit ovat hyvin pyöreitä ja makeita. Tomaatteja tuli aivan järjettömästi ja loppukesästä kävi ilmi, ettei tukikepit riittääneet alkuunkaan kannattelemaan pensaita -vaikka mitään tukia ei pitänyt alunperin tarvitakaan, kun oli pensastomaatista kyse. Pensas myös kasvoi korkeammaksi kuin piti, eli jos istutat "majaa", latvo se ajoissa siihen korkeutteen kun haluat. Näitä on sittemmin jo latvottu ja silti olivat lähes minun korkuisia.. ja tähän pyörivät silmät.
Tomaattien kasvatus oli p a l j o n helpompaa kun olin ajatellut. Kun muistaa vain pitää ne märkänä niin loppu tapahtuu oikeastaan itsestään. Nämä tosiaan viskattiin ulos kesäkuun alun jälkeen, eikä niitä sen jälkeen enää rampattu sisään ja ulos. Ensi vuonna istutan vähemmän, laitan ehdottomasti alusta asti altakastelumatot, latvon ajoissa, muistan taas varastolannoituksen ja tiedän, että niitä lehtiä piti alkaa riipimään jo heinäkuussa. Ennen kun istutan tomaatit ulos, pitää myös rakentaa joku esteettisesti viehättävä mutta funktionaalinen tuki ruukkuihin. Mutta, ehdottomasti jatkoon!
'maja' |
Ja mitä tapahtui niille lopulle yli 50 taimelle?
No, minut tunnetaan itseasiassa nykyisin tomaattien suurlähettiläänä, eli lahjoitin taimia työpaikalla sekä naapurustossa. Toivottavasti eivät odota samaa ensi vuonna ;)
wiqq4p2i
VastaaPoistahttps://shop.blognokta.com/urunler/ereksiyon-haplari/kamagra-100-mg-oral-jel-7-sase-etkili-sertlestirme-ilaci/
cialis 20 mg satın al
cialis eczane
sightcare
cialis 5 mg satın al
viagra
glucotrust official website