4.9.2016

Eteisen muutos ja kokemuksia teippitapetista

Sisältää yhteistyön.

Täällä on kuvia meidän eteisestä vielä muutamia viikkoja sitten. Siitäkin huolimatta, että kuulostan pinnalliselta, on minun pakko myöntää, että eteinen on suorastaan hävettänyt minua. Ehkä juuri siksi, etten ole itse pystynyt vaikuttamaan sen ulkonäköön ja kaikki ratkaisut ovat olleet aivan erilaisia kuin olisin itse valinnut. Ja sanotaanhan sitä, että eteinen on kodin käyntikortti. No meidän eteinen ei kyllä ole ollut ja kesäisin olenkin mielummin toivottanut vieraat tervetulleeksi terassin ovesta.

Kun lattian väri muuttui, innostuin välittömästi sisustamaan tilaa muutenkin. Olen niin käytännön läheinen, että pyrin pitämään aina mielessä kuitenkin sen, mitä varten tila on. Meidän tuulikaappi on likaisia kenkiä ja takkeja varten ja siksi siellä on avonaulakot sekä kenkähylly mihin on nopea jättää ulkokamat. Eteishalli on taas enemmänkin läpikulkua varten ja etenkin talvella, siinä puetaan toppavaatteita tai snoukkakamoja. En missään nimessä halunnut halliin juurikaan kalusteita koska ne olisivat tiellä ja muutenkin halusin pitää tilan avarana ja valoisana, tai ainakin niin valoisana kun ikkunaton tila voi olla.


Alusta asti oli selvää, että kissojen kiipeilyteline tulee edelleen olemaan hallissa. Koska telineen alkuperäinen beige karvaverhoilu ei miellytti omaa silmää yhtä paljon kuin eteisen vanha lattia, päätin päällystää kiipeilytelineen uudestaan. Varastosta löytyi tukevaa harmaata puuvillakangasta ja jotta sain telineeseen vähän ilmettä, päätin tehdä pusseihin reippaat nappikaistaleet ja laittaa erilaisia nappeja eri kerroksiin. Hämmentävää on, että nyt myös kissat pitävät telineestä paljon enemmän kuin ennen -ehkä se on tuo tumma väri mikä vetää vaaleita kissoja puoleensa.





Lattialle laitoin jo vuosia meillä olleen Assin eli taljan. Ensin etsin tilaan pyöreää mattoa mutta tajusin, että jos matto olisi pikkasenkaan paksu, eivät kaikki ovet aukea kunnolla, joten onneksi muistin että meillähän on talja jo valmiina. Assi sopii paikalleen muotonsa ja värinsä ansiosta täydellisesti. Kiipeilytelineen ja taljan seuraksi hain Ikeasta kellon joka olisi pitänyt olla eteisessä jo monta vuotta, mutta eihän sitä kaikkea aina muista tai tajua hankkia.


Hallin toisella puolella on Ikean Bestå kaapisto ja todella hankala syvennys. Olen kolme vuotta pyöritellyt mielessäni tilaan sopivaa säilytyskalustetta tai muuta funktiota, turhaan. Tuskin on mikään uusi juttu, että portaiden alla on se hankala tila mille ei ole mitään käyttöä. Nyt kuitenkin keksin, että laitan paikkaan meidän Kentiapalmun. Kasvin pitäisi selvitä hyvin ilman aurinkoa ja kooltaan se on juuri passeli syvennykseen. Ostin palmulle korin jossa toistuu sama väri ja fiilis kuin isovanhempieni vanhassa puutuolissa ja perunakapassa. Palmun muoviruukun sekä korin suojamuovin reunat teippasin naamiointiteipillä, etteivät paista rumasti silmään, vink vink. Palmun takana on kaksi siellä täällä pyörinyttä kenkäkaappia, jossa säilytämme "sen toisen vuodenajan" kenkiä.



Bestån yläpuolelle olen tilannut uuden valaisimen, jota olen jo muutaman vuoden pyöritellyt mielessä mutta sille ei ole ollut paikkaa, kunnes nyt. Myös taulu puuttuu vaikka kehykset jo on. 

Olen niin ikään miettinyt jo pidempään, että pienelle seinälle portaiden vieressä pitää keksiä jotain. Koska olemme teippailleet ennenkin mm. kuusen yläkerran seinään, kävin katsomassa Teippitarhan sivulta, olisiko siellä oikeanlaista teippiä ajatukseni tueksi. Ei juurikaan yllättänyt, että valtavasta valikoimasta löytyi juuri sitä mietä hain ja kun kyselin toimareita teipeille, heitettiinkin minulle vastakyssäri yhteistyöstä. No ehdottomasti olin messissä ja Teippitarhasta lähettivät minulle kolme rullaa mattamustaa teippitapettia.


Tänään teippasimme miehen kanssa seinään raidat, jotka noudattavat ikään kuin samaa raidoitusta kuin portaat ja tykkään! Mies ei ehkä ole ihan yhtä innoissaan, sillä hänen mielestä tila pieneni, mutta kyllä tämän kokoisessa hallissa siihen varaa on. Olen vuosia halunnut raitaseinää mutta koska maalaaminen on niin pysyvää ja tapetointi vaivalloista, on ajatus aina jäänyt toteuttamatta, tähän asti. Teippitapetilla raitojen teko on niin helppoa ja nopeaa, että nyt tekee mieli teipata pari muutakin huonetta. Teippi tarttuu tosi hyvin ja tasaisesti mutta vaikka menisi ekalla kerralla vähän vinoon, on se helppo irroittaa ja teippi kiinnittyy vielä yhtä hyvin uudestaankin. Jos kyllästyn seinään, ei tarvitse kuin repiä teipit pois ja taas on yksivärinen seinä. Ihan super!



Teippitarhalla on muuten oma osasto Habitaressa, jos innostuit puoliksikaan niin paljon kuin minä.


Laitan varmasti jokusen uuden kuvan, kun uusi lamppu saapuu ja löydän oikeanlaisen julisteen kehyksiin.
MUKAVAA VIIKKOA KAIKILLE !

16 kommenttia:

  1. Näyttää tosi hyvältä, tyylikästä ja kodikasta ja niin selkeää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Olen itsekin tosi tyytyväinen ja tuntuu niin oudoltakin ,kun kolme vuotta "inhottu" tila on nyt tosi kiva!

      Poista
  2. Näyttääpä tosi kivalta :) Minkä verran teillä on kokonaisuudessaan tilaa talossa?
    Rita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita :) Meillä on neliöitä noin 200m2 Varsinaisia käytäviä tai muuta hukkatilaa ei ole, joten kaikki neliöt on kyllä käytetty hyvin.

      Poista
  3. Tosi kivan näköistä! Minne kaikki aulatilan ovet johtavat? Yksi khh:seen, entä muut? Tykkään talonne näkymistä. Onko tontti ollut hankala, mietin vain miten nämä monitasoiset ratkaisut ovat syntyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aulan ovet johtavat tuulikaappiin, vessaan, vierashuoneeseen, vaatehuoneeseen, saunaosastolle ja kodinhoitohuoneeseen, eli aika paljon ovia! Lisäksi alakerrassa on vilpola jonne pääsee saunaosastolta sekä kodinhoitohuoneesta.

      Mehän emme ole itse rakentaneet taloa mutta täytyy sanoa, että se on todella hyvin suunniteltu tontille. Vaikka osan ratkaisuista olisimme itse tehnet ehkä hivenen erilailla itse, olen kuitenkin tosi tyytyväinen talomme pohjaratkaisuun. Pidän myös siitä, ettei meillä ole käytäviä tai sokkeloisia labyrinttejä.
      Talo on tavallaan kolmessa tasossa mutta kahdessa kerroksessa + vintit. Eli ala ja yläkerta ovat päällekkäin mutta niiden välissä ja "vieressä" on olohuone/keittiö.
      Pidän siitä, että toiminnot ovat selkeästi eri tasoissa, mutta kun seisoo keskellä olohuonetta, on minulla kuuloyhteys ja lähes tulkoon näköyhteyskin joka paikkaan (paitsi vilpolaan tai suljettujen ovien taakse)
      Pidän talon pohjaratkaisua ehkä hieman epätyypillisenä Suomeen, mutta se voi johtua siitä, ettei talo ei ole talopaketti ja sen ovat rakennuttaneet ihmiset, jotka ovat asuneet paljon ulkomailla :)

      Poista
    2. Näyttää kyllä todella hyvältä. Asumme tällä hetkellä ulkomailla, ja täältä ottaisin mukaani Suomen kotiimme mielellään jokaisen makuuhuoneen yhteydessä olevat kylpyhuoneet ja valtavan walk in vaatehuoneen. Toisaalta eteistiloja kaappirivistöineen täällä ei tarvita lainkaan (ulkovaatteita ei tarvita kun aina niin kuuma), joten neliöitä säästyy niistä helposti. Suomessa korostuu juuri nuo ulkovaatesäilytystilat varsinkin urheilevassa lapsiperheessä. Ja toki esim. kylpytilojen rakennuskustannukset ovat ihan toiset kuin täällä.

      Poista
    3. Arvostan itsekin todella paljon sitä, että makuuhuoneemme yhteydessä on iso kylpyhuone jossa on myös wc ja kylpyamme. Myös lapsilla on oma kylpyhyone jossa on suihku ja wc. Vaatehuone meiltä puuttuu joka on ehkä vähän outoa, sillä talossa ei ollut oikeastaan kaappelakaan, ainakaan kunnollisia kun muutimme. Jouduimme siis ostamaan kaikki kaapistot makuuhuoneisiin :D

      Olisihan se mukavaa, ettei olisi tarvetta eteiselle tai tuulikaapille mutta Suomessa kun asutaan niin ovat kyllä must juttuja. Itse arvostan tuulikaappia juuri siksi, että sinne saa takit ja kengät pois silmistä. Meillä ei ainakaan lapset, eikä aina aikuisetkaan jaksa laittaa takkeja kaappiin tai kenkiä siististi hyllylle. Tosin,jos asuisimme etelämpänä, minula olisi kyllä aika paljon muitakin "juttuja" mitkä talossa ja pihalla eroaisivat :D

      Poista
  4. On sulla hyvä maku! Tilasta tuli todella hyvä. Uskomatonta miten pienellä vaivalla tila muuttui todella edukseen. Kyllä nyt kelpaa ovi aukaista reilusti auki;)
    Ainoa mikä omaan silmääni tökkäisee, on teipit. Nämä ovat tietysti makuasioita, mutta yhdyn miehesi mielipiteeseen. En osaa selittää mikä, mutta ne tekevät tilasta levottoman. Jotenkin teipit on minun silmääni eri tyyliä, kuin muu tyyli kauniissa kodissanne.
    Näitä sun sisustusratkaisuja on todella kiva lukea. Kiitos, että viitsit niistä postailla;)
    -Mia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Mia ♥ Olen samaa mieltä sinun ja miehen kanssa, raitaseinä on erottuva. Siksi onkin kiva, että se on tehty teipistä sillä se on edullinen ja helppo tehdä ja vastaavasti ottaa pois, kun ei enää miellytäkään. Miehen kanssa juuri puhuttiin siitä, että olen aina halunnut raitaseinää ja näin se oli helppo toteuttaa ja pääaia, että nyt on tehty jotain mitä on aina halunnut kokeilla. Veikkaan, että myös äitini dumaa seinän täysin, mutta saa nähdä mitä sanoo kun tulee käymään :D
      Toistaiseksi ollaan raidoilla ja arvostan muuten todella sitä, että uskaltaa olla eri mieltä.
      Meillä on tosi pysyviä sisutusratkaisuja joten sisustusblogia en ikinä pystyisi pitämäänkään, mutta tykkään kyllä postailla näistä olemassa olevista joten on kiva kuulla, että niistä on myös kiva lukea :)

      Poista
  5. Oletteko uusineet ulko-ovenne? Mistä ovi (musta) on? Se on hieno. Haluaisin meille samanlaisen, ulko-oven vaihto on edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja ei :) Maalasimme ulko-oven reilu vuosi sitten. Siitä on postaus blogissakin, löytyneet tunnisteen "talo" takaa tai haulla, en saa nyt kännykällä etsittyä suoraa linkkiä, sorry. Ovi on maalattu sävyllä "takorauta".

      Poista
  6. Aivan ihanasti sopii tuo teippitapetti eteiseen, hyvän näköistä ��

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanasti sopii tuo teippitapetti eteiseen, hyvän näköistä ��

    VastaaPoista
  8. Ihanan valoisaa ja teippiraidat on fiksu juttu, pienelle vaivalla aivan uutta ilmettä :) Saiskohan teipeillä jotain graffitti-juttuja lastenhuoneen seinille.. hmm.. Onko tulossa lasten syysvaate/kenkä-postausta? Vieläköhän kolmasluokkalaiset suostuu kuorihousuja käyttämään kun ilmat viilenee? Ihan pihalla tämän asia suhteen.. Miten teillä? Aurinkoista syksynjatkoa taustalta! :) -nimim. Valo-

    VastaaPoista
  9. Kiitos! Mä mietin, että laittaisin bellan huoneeseen jotain teippijuttua jossain vaiheessa, saahan noista vaikka mitä kun jaksaa vaan väkertää :)
    Mä vähän juttelin bellan luokan äitien kanssa ja oltiin siinä ajatuksessa, että kuorihousuja käytetään kun sää niitä vaatii. Farkuillahan noi taitaa aika pitkälle mennä mutta kyllä mä näen, että sadesyyskeleillä kuorihousut laitetaan mukaan kouluun ja toivottavasti ne menee jalkaankin asti :)
    Postausta en uskalla luvata kun ei meillä oikein ole sellasia uusia syysreleitä, Abercrombien ja Reiman takit ja Reiman mustat kuoriohousut ja kengät... :D Mahtavaa kun varustemäärä vain vähenee kun lapset kasvaa ;)
    Aurinkoista syystä myös sinulle!

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥