4.7.2016

Laukataan sisällä ja ulkona.


Minun täydellinen koti on tila, missä ulko-ja sisätilat yhdistyvät luontevasti. Kaiholla katson aussien sisustusohjelmia maasta, missä ilmasto mahdollistaa isojen lasipintojen käytön ja etenkin kokonaisten liukuovilasiseinien ympärivuotisen käytön. Ajatus talosta, josta katoaa seinät hyvällä säällä on huikea. Ulko- ja sisätilojen välisen rajan häivyttämisen lisäksi, niin ikään sisustaminen funktionaalisesti mutta mukavasti ulkona sekä sisällä, on tietenkin maassamme paljon hankalampaa. Meidänkin koti, niin sisältä kuin ulkootakin on täynnä kompromisseja mutta harkittuja sellaisia.

Kesäkaudella meidän talon etuoven käyttö vähenee huomattavasti ja niin ihmiset kuin eläimetkin laukkaavat sisään ja ulos muista ovista. Kisuilla on oma parveke jonne sisäänkäynti on meidän makuuhuoneesta. Parveke on edelleen kalustamatta mutta olen nyt harkinnut, että sinne hankitaan muutama aurinkovuode. Se, tuleeko siellä ikinä niitä kukaan käyttämään, on sitten eri juttu. Nyt partsi on kuitenkin Nietoksella ja Diegolla kovassa käytössä ja on sangen mukavaa, että he voivat turvallisesti ulkoilla päivittäin. Pojat saavat olla myös terassilla, mutta vapaana ainoastaan sateella, jolloin tiedän etteivät poistu lipan ulkopuolelle.




Me talon loput asukkaat käytämme kesällä eniten takapihan puolella olevaa terassin ovea, johon jo viime kesänä hankittiin Lidl:stä verkko-ovet. Nyt viimein saimme ovet asennettua ja voimme pitää olohuoneen pariovia auki ilman pelkoa, että kissat sinkoavat ulos tai muut eläimet sisään. Ovet ovat todella siistin näköiset ja vaikka etukäteen ajattelin, että ne otetaan aina talvella pois niin tuskin sentäs, siinähän ovat. Mies osti oviin Clasulta lisämagneetit, jotka varmistavat ettei käpälöintikään saa ovia repsottamaan auki. Sisälle sekä ulos tulee aivan uskomattoman erilainen tunnelma, kun ovet ovat auki ja sohvalle kuuluu äänet ulkoota tai toisinpäin. Viime lauantaina katselimme ystäviemme kanssa  metsän takana etenevää ukkosta aluksi terassilta katoksen alta ja loppuyöstä kuuntelimme sateenropinaa sisälle, luonnosta jos mistä, tulee kyllä tunnelmaa.

Toinen, meidän ihmisten eniten käyttämä ovi, on meidän vilpolan ovi. Vilpolassa on saunan sohvatila mutta myös lasten pihaleikit, puutarhakalusteiden pehmusteet sekä sisällä säilytettävät puutarhatarvikkeet. Vilpolan ovi onkin auki lähes aina kun olemme kotona ja kissat pysyvät sisällä kun vilpolan johtavan saunan ja kodinhoitohuoneen ovet pidetään kiinni. Vilpolan lattiasta puolet peittää villamatto mutta toisella puolella on helposti pestävä puuvillamatto, jotta leluja ja tarvikkeita voidaan laukata hakemassa kengät jalassa. Harkitsen myös vakavasti vielä yhden verkko-oven hakemista Lidlstä jolloin voisimme pitää myös saunan ja kodarin ovia auki vilpolaan ja istua iltaa saunan jälkeen ilman verenimijöitä.

Tämä useamman oven käyttäminen tuo tietenkin etelän fiiliksen lisäksi hienoisen kenkähaasteen. Eli, emme ikinä tiedä missä mitkäkin kengät ovat ja niitä on kauheat kasat joka ovella. Terassilla on kaksi koria, jossa toisessa lipilapeja ja toisessa crocseja jotka on tarkoitettu pihakäyttöön ja parhaani mukaan yritän kantaa muilta ovilta tavallisia kenkiä eteiseen. Mutta tämäkin kuuluu kesään, ollaan välillä vähän kuin ellun kanat.


Laukkaamisesta vielä sen verran, että laukkasin viime syksynä meidän pihan täyteen erilaisia laukkojen sipuleita. En ole ikinä aiemmin istuttanut kukkasipuleita joten aika amatöörimäisesti mentiin mutta olipa mukava yllätys loppukeväästä ja alkukesästä kun ihan uusia kukkia oli pihalla siellä täällä. Krookukset ja lumikellot eivät nousset läheskään yhtä hyvin kun laukat mutta ehkä ensi keväänä. Vaikka osa laukoista on edelleen kukkimatta, saimme nauttia pari kuukautta länsireunan pensaspenkissä liloista palloista. Toivottavasti laukot nousevat ensi keväänä vähintään yhtä hyvin ja täytyy nyt tosiaan miettiä tuota pensaiden keväistä leikkausta etteivät peitä lyhimpiä laukkoja.
 
 

9 kommenttia:

  1. Hei,
    Olisi kiva nähdä kuvia noista Lidlin verkko-ovista? Meillä sellainen on odottanut pari vuotta kasaamattomana varastossa. Tänä vuonna tuntuu olevan hyttysten lisäksi erityisen paljon pieniä ampiaisia, joten ovi tulisi kyllä tarpeeseen..
    -Mia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Mia!
      Mun piti tehdä niistä ihan sellainen kasauspostaus, mutta ne valmistu tietty keskellä yötä niin jäi tekemättä. Instagrammissa mulla on yksi kuva ovista, käy sieltä kurkkaamassa. Yritän bloginkin puolelle vielä jossain vaiheessa saada.

      Poista
  2. Ou jee! heti kaksi postausta, kiva kuulla pitkästä aikaa teidän kuulumisia. Mukavaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta mä taas hyydyn =D Ihanaa kesän jatkoa myös teille!

      Poista
  3. Täällä nousi vain pari laukkaa, mutta krookuksia ja lumikelloja senkin edestä :D
    Noita laukkoja olen päättänyt kaivaa maahan tänä syksynä lisää, samoin kuin tulppaaneja!

    Pitäisin muuten noita ovia enemmän auki, mutta aviomies valittaa ilmastoinnin sekoittamisesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahas, meillä on mennyt ristiin onnistumiset :) Laitoin noihin laukkoihin luujauhoa alle, ehkä siksi olivat niin terhakkaina ;) Ilmastoinnnin kanssa ei tosiaan voi tuuletella, eli jos haluaa sitä ulkoilmaa, pitää painua pihalla, ei toki huono vaihtoehto sekään ;)

      Poista
  4. Heiiiii, ihania kukkia! Laukat on mulle uusi tuttavuus ja rakkautta kyllä ensisilmäyksellä! Millaisessa penkissä sulla nuo kasvaa? Aurinkoinen paikka? Mitä multaa alla? Ja ennen kaikkea mistä noita saa ostettua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla lähti aivan lapasesta tämä viime syksynä sillä tuntemukseni olivat aivan samat!

      Laukkojen sipulit tulevat tamiliikkeisiin/marketteihin/rautakauppoihin/romukauppoihin (Tokmannni jne) syksyllä. Valikoimat vaihtelevat kauppakohtaisesti ja laukkoja on paljon erilaisia ja eri hintaisia. Mulla on aika laidasta laittaan, nämä lilat pallot on jotain perusalliumia mutta löytyy myös kaksi jättilaukkaa (noin metrin korkeita), valkoisia laukkoja joista osa ei noussu mokomat sekä ihan matalia laukkoja.

      Nämä laukat jotka vaikuttavat tyytyväisimmiltä, ovat pensaspankissä jossa kasvaa koivuangervoa ja keijuangervoa. Maana on perus puutarhamulta mutta rinnetontin takia, kyseessä on tavallaan kohopenkki eli ei ole mikään mahottoman märkä alusta. Penkkiin paistaa aamuaurinko ja sen jälkeen on sellainen puolivarjoisa ja illalla ei enää paista, eli olisko puoliaurinkoinen?

      Sipulit on istutettu syksyllä pensaiden väliin. Ostin ennen istutusta myös luujauhoa, jonka sanotaan olevan todella hyvä ravintolisa sipuleille vaikkakin haisee niin kalmalle että huh huh. Eli katsoin sipulipussista istutussyvyyden, tein rikkkaruihokaivimella kuopan, kaaadoin vähän luujauhoa ja nakkasin sipulin perään oikein äin ja mullat takasin päälle. Suosittelen kokeilemaan, on kyllä palkitsevaa keväällä :)

      Poista
    2. Kiitti, kiitti kaikista neuvoista! Kyllä mä nyt uskaltaudun istutuspuuhiin meidän pikkupihaan. En oo aiemmin voinut yhden kesän kukkia kummempia hommata, kun en ole löytänyt mitään niin mieleistä, että vuosia jaksaisin katsella. :D Nuo laukat on vaan hurmaavia, pakko saada!

      Poista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥