14.1.2016

Hupparisukat mallissa Flägät miehille [ohje]


Kuten aiemmin todettu, piti neuloa lapselle ja teinille sukat jouluksi. Teinin jalka kasvoi vuodessa neljä numeroa eli iloisin mielin lähdin tekemän koon 44 sukkaa miehen alulle. Osittain tästäkin syystä, kävi niin ohraisesti, että valkoinen Lang Touring loppui kesken ennen varren tähtiä. Panikoin pari päivää, koska en tiennyt mistä saisin lisää lankaa nopeasti ilman postareita. Viimein sovelsin ja nappasin lankajemmasta valkoista Novitan Isoveli -lankaa ja tein tähdet sillä, varresta tuli tietty hieman paksumpi mutta ei haittaa. Sttemmin sain tietää, että keskustan Stockmann myy nykyisin Langin lankoja ja siellä kyllä monia värejä on, en tosin muistanut viimeksi katsoa onko valkoista.


Flägät
koko noin 44

Sukat neulotaan looppaamalla (kaksi kerralla) varpaista varteen.
Muistathan, että olet tekemässä kahta samanlaista sukkaa, eli yksi kerros on aina yhden sukan kokonainen kerros.
Jos haluat vilkasta hupparisukkien alkuperäistä ohjetta niin kurkkaa tänne.
Siellä on tarkemmin selitetty mm. i-cordista ja ommellen päättelystä.

k2tog = Knit two together = neulo kaksi silmukkaa oikein yhteen
2yo = Two yarn over = tee kaksi kertaa langankierto
ssk = slip slip knit = neulo kaksi silmukkaa yhteen takareunasta


Langat: Gjestal Janne tai Lang Touring
Puikot: Pyöröt 3,75 tai 4, käsialan mukaan

Kuvien sukissa on muistaakseni:
Gjestal Janne: punainen 409, Lang Touring: sininen 0025 ja valkoinen 0094 ja Novita Isoveli/ luonnonvalkoinen (tähdet).

Ja lähtee:

Luo valkoisella 8+8 silmukkaa per sukka
Aloita kärjen lisäykset joka kerroksella, kunnes silmukoita on 18+18 per sukka
Jatka lisäyksiä nyt joka toisella kerroksella, kunnes silmukoita on 26+26 per sukka
Neulo vielä neljä kerrosta valkoisella ilman lisäyksiä.

Vaihda nyt punainen lanka ja tee neljän kerroksen raitoja, vuorotellen punaista ja valkoista.

Kun olet neulonut 5 valkoista raitaa ja 6 punaista raitaa, neulo vielä 2 kerrosta valkoisella ja aloita kantalappu.

Kantalappu on yhteensä 26 kerrosta. (tai koon mukaan)
Käännä kantapää jaolla 9-8-9
Nosta kantapään silmukat sivuista (14+1)

Ja neulo vielä kerros valkoisella, jolloin jalan päällä pitäisi olla neljän kerroksen raita valkoisella.

Jatka nyt vielä raitoja ja aloita kiilakavennukset joka toisella kerroksella.
Jatka kavennuksia kunnes jäljellä on 56 silmukkaa per sukka (30+26)

Tee vielä yksi punainen raita.

Voit nyt katkaista punaisen langan sillä et tarvitse sitä enää.

Neulo sinisellä kaksi kerrosta.

3. kerros: neulo 1s sinisellä, *1s valkoisella, 3 s sinisellä*
* = toista kerros loppuun
Neulo sinisellä kaksi kerrosta.
6. kerros: *neulo 3s sinisellä, neulo 1s valkoisella*
* = toista kerros loppuun

Vuorottele yllä olevia tähtikerroksia kunnes olet tehnyt seitsemän kerrosta tähtiä.

Neulo neljä kerrosta sinisellä.

Tee nyt reijät sukkien etupuolelle:
sukkien etupuoleisella puikolla: neulo 9s, k2tog, 2yo, ssk, k1, k2tog, 2yo, ssk, neulo kerros loppuun normaalisti.

Neulo vielä yhdeksän kerrosta ja päättele sukat ommellen nurjalle puolelle niin että reijät jäävät sopivasti yläreunasta.

Neulo valkoisella kaksi i-cordia ja pujota ne reijistä sukkiin. Pujotan itse narut niin, että menevät ristiin edestä kujassa.

Tein näihin sukkiin narut jostain ohuesta puuvillalangasta, sillä halusin niihin hieman lippujen narujen fiilistä, mutta villalankakin käy mainiosti.




2 kommenttia:

  1. Pirtsakat jenkkisukat, ja todella siisti, tasainen käsiala! En kudo sukkia usein, ehkä muutaman parin kymmenessä vuodessa, mutta sen verran on kokemusta, että varsinkin kohta, jossa kavennetaan kantapäät varten lisätyt silmukat, on vaikea saada tehtyä siististi. Sinulta onnistuu sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ♥ En neulonut sukkia 30:een vuoteen ollenkaan mutta kun opetelin kahden sukan tekniikan, en tunnu muuta neulovankaan ja tekemällähän oppii -niin ne asiat muuttuvat :)

      Poista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥