Potat & panssarit eli pohdintaa lumilautailun suojavarusteista

Viime aikaiset uutisoinnit ovat muistuttaneet rinnevarusteiden ja etenkin suojavarusteiden tärkeydestä.  Oli kyse sitten työstä tai harrastuksesta niin välineet pitää olla oikeat sillä se vaikuttaa tekemisen mielekkyyden lisäksi myös lopputulokseen ja pahimmassa tapauksessa saattaa pelastaa hengen. Se ei tarkoita että esimerkiksi harrastuksissa kaikki pitäisi olla kalleinta, hientointa tai uutta, vaan se tarkoittaa sitä että hankitaan asianmukaiset ja oikein istuvat tai oikeankokoiset varusteet. Vaikka päällä olisi kaikki oikeat varusteet niin ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu, mutta varmasti omien lasten kohdalla sitä ainakin haluaa maksimoida turvallisuuden, tai ainakin tunteen siitä.

Kun itse aloitin laskettelun pari vuotiaana oli minulla kypärä jota käytin ne laskettelun alkuvuodet mutta ainakaan enää kouluikäisenä ei kypärä ollut käytössä. Samaan aikaan kuitenkin viiletin entistä kovemmalla vauhdilla pitkin Rukan metsäreittejä ja näin jälkeenpäin ajateltuna on ollut suorastaan ihme että minulta ei ole ikinä murtunut yksikään luu eikä mitään muutakaan vakavaa ole sattunut niissä jättimäisissä ilmalennoissa hyppyreistäkään. Kun vaihdoin sukset lumilautaan 14-vuotiaana hankin kypärän, sillä lumilautailun puolella se tuntui olevan lähes itsestäänselvyys. Ja kypärää on tarvittu. Olen vähintään kerran talvessa vetänyt sellaiset pannut että pää on kolissut rinteeseen ja huolella.

Lapsilla on myös kypärät (myös teinillä) ja jotenkin lasten kohdalla se tuntuu ilmeiseltä, oli kyseessä sitten sukset tai lumilautalauta. Se millainen kypärä on, vaikuttaa varmasti lapsen halukkuuteen pitää kypärää joten meillä otetaan toiveet huomioon ja ihan niin kuin aikuisillakin niin myös lapsilla eri kypärät tuntuvat erilaiselta päässä. Kypäriä on ollut meidän perheessä käytössä, Carreralta, Rossingolilta, K2:lta, Girolta, Red:ltä ja Anonilta. Osa on ollut koko kuorella (kova kuori tulee korville asti) ja osa on ollut pehmeillä korvaläpillä –joka monesti tekee kypärästä vähän kevyemmän.

Tällä hetkellä molemmat lapset laskevat Anonin kypärät päässä: Jiillä on Raider ja bellalla Rime. Värit ovat lapset itse valinneet ja lisänä bellan kypärässä on korvat, ne samat jotka oli jo edellisessä kypärässä. Jiin kypärä mahtuu minunkin päähän ja täytyy sanoa että on mukavan tuntuinen kypärä, tosin ei ole huono oma Redinkään potta. Anonin lastenkypärissä (ainakin Ridessä) on todella hyvä leukaremmin lukitusmekanismi joka on helppo avata ja sulkea ilman että on ne leukanahat siellä välissä. Kypärän alla meillä on yleensä ohut Buff -huivi. Olen muuten ollut huomaavinani että lumilautailussa sekä heillä jotka laskevat suksilla parkissa, on lähes poikkuksetta kypärät päässä mutta ilmeisesti monet ”peruslaskettelijat” edelleen laskevat ilman.

Kypärän lisäksi meillä on junnuilla käytössä kypärää varmasti vielä harvinaisempi varuste eli selkäpanssari. Viime vuonna Jii kävi iltaisin lautailemassa Kokonniemessä ja samalla laskuun alkoi tulla mukaan hyppyreitä sekä reilejä ja päätin että parempi hankkia selkäpanssari kuin katua myöhemmin. Nykyään panssareita löytyy aika hyvin snow-puoleltakin vaikkakin aiemmin meillekin on hankittu yleisemmin käytössä oleva  motocross selkäpanssari (ja siis se hankittiin juurikin siihen motocrossiin). Pienemmillekin lapsille alkaa olla vuosi vuodelta paremmin valikoimaa ja viime kauden lopussa kun bella meni reilejä Tahkolla, oli selkeää että myös hänelle hankitaan selkäpanssari.

Malleja on erilaisia mutta juttelimme viime vuonna pitkät pätkät muutaman eri myyjän kanssa ja tulimme tulokseen että lapsille ostetaan taipuvaa materiaalia oleva panssari,  joka sitten kovettuu iskusta. Näin panssarin ei pitäisi ”haitata” peruslaskua koska mukautuu hyvin kehon liikkeisiin mutta laskijan kaatuessa suojaa kuitenkin sitä pään jälkeen toiseksi tärkeintä eli selkää. Tärkeää on myös että liivi ei tunnu päällä huonolta tai hankaa mistään, koska silloin se jää käyttämättä ja on täysin turha hankinta.

Jiin panssari valikoitui viime vuonna useamman kokeillun panssarin jälkeen Everestin panssariin. Tässä panssarissa on olkahihnat sekä leveä vyö vyötärön ympäri sekä kiinnitys rinnan päältä. Kaikki hihnat ovat säädettäviä eli panssarin saa istuvaksi päälle, oli alla sitten paksumpaa tai ohuempaa vaatetta. Jii on noin 165cm ja panssari on kokoM/L /164-178cm.

bella laskee tästä eteenpäin Scottin selkäpanssarilla. Koska tyttö on vähän pienempi etsin ensisijaisesti sellaista mallia joka olisi ikäänkuin paita jolloin se on helpompi lapsen pukea ja pysyy paikallaan hyvin. Kuvissä ei näy liivissä oleva leveä vyö joka tulee vyötärön ympäri tarralla. Kokeilimme liikkeessä XS sekä S kokoja ja vaikka pituuden puolesta koko S olisi ollut oikea, oli se niin nafti ja tiukka vartalon ympäriltä että päädyimme isompaan kokoon joka senttimetreissä on 140-155cm/ 9-11 vuotta. Tytön mukaan panssari tuntuu hyvältä päällä ja kun löysin panssarin netistä vielä tyttövärissä niin mikäpä voisi olla mukavampaa pikkulaskijalle.

Kypärien ja selkäpanssarien lisäksi kaupasta löytyy suojaa joka lähtöön mutta toistaiseksi rannesuojat, säärisuojat ja kyynärsuojat on jätetty hankkimatta, jota voi sitten viisastella jälkeen päin jos se ranne vaikka sattuukin murtumaa. Sellaista kompromissien tekemistähän tämä on, etsitään se polku joka tuntuu miinusten ja plussien suhteen tasapinoisimmalta. Ja muuten ihan samaan tahtiin vaihtuu suosituksetkin. Olen ihan varma että, kypärien määrä rinteessä on lisääntynyt valtavasti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana joten mistä sen tietää jos vaikka 10 vuoden päästä jokaisella on selkäpanssari ja osa laskee jo hammassuojat suussa.

Se että hankkii tarpeelliset suojavarusteet on vain puolet suojauksesta. Vähintään yhtä tärkeää on muistaa rinnesäännöt ja se miten toimitaan jos vaikka vauhtia tulee liikaa. Liian monet itse opettelevat laskijat unohtavat sen, mistä hiihtokoulussa monesti aloitetaan eli oikein kaatumisen -opettelun. Katson joka vuosi kauhulla pieniä lapsia ja aikuisiakin joiden vauhti on karannut liian kovaksi ja he eivät saa enää pysähdyttyä tai hiljennettyä vauhtia. Muutama vuosi sitten arviolta 3-5 vuotias lapsi syöksyi vieressämme Tahkolla hissijonoon jonka seurauksena ainakin kaksi lähti ensiapumiesten mukaan. Tästä syystä meidän lapset joutuvat kuuntelemaan varmasti aivan kyllästymiseen sitä jankkausta miten rinteessä ollaan ja jos vauhti käy liian suuureksi, heittäytykää!