Diego on sopeutunut uuteen kotiin tosi hyvin. Hieman jännitin miten meidän lellivauva ottaa uuden kaverin vastaan kun nietos on aika sellainen... omistautuva. Mutta kertaakaan ei ole noussut karvat pystyyn eikä hännät pörhistyneet vaan kisut ovat hiljalleen ja raiuhaksilteen totutelleet toisiinsa. Nyt nuo jo nukkuvat yhdessä ja painivat, eli taitaa olla jo arkirutiinia.
Nietoksellehan kaveri on hankittu, ei me ihmiset varsinaista vauvakuumetta podettu. Kissan paras kaveri on toinen kissa ja siitä syystä teimme jo pitkän aikaa sitten päätöksen että kun kissa tulee niin kaverikin sitten jossain vaiheessa. Nietos ei viihdy yleensä sylissä yhtäään ja kun hiihtolomalla lapset olivat mökillä, mies työmatkalla ja allekirjoittanut itse teki 10 tuntisia päiviä töissä, alkoi sylikin kelvata nietokselle ihan uudella tavalla. Se vain voimisti tunnetta että kaveri tarvitaan.
Alunperin olimme hankkimassa toista rotua mutta valitettavasti jatkuvasti tuli pieniä epäonnisia sattumuksia vastaan emmekä saaneet pentua. Lopulta kuulin että rodun pentujen hinnatkin olivat karanneet yli sen mitä itse olimme valmiita maksamaan ja päätimme lopullisesti kääntää katseet toiseen rotuun. Tämäkin rotu on ollut harkinnassa jo ennen nietoksen hankintaa eli emme varsinaisesti joutuneet "tyytymään" vaan ihan yhtä mieluisa rotu tämäkin -minkäs teet kun maailmassa on niin monta kivaa kissarotua ja kaikki tekisi mieli kokea.
Kävi tosiaan niin onnekas sattuma että kun tutkin eräs ilta pentulistoja ja muutaman kyselynkin olin laittanut, niin törmäsin Porvoolaisen kissalan omilla sivuilla olevaan pentu-ilmoitukseen ja toden totta, yhden pennun vielä arveltiin olevan sen värinen kun olimme toivoneet. Varasin pennun heti ja jäimme jännityksellä odottamaan minkä väriseksi pentu osoittautuu. Olisimme pennun ottaneet vaikka väri olisikin osoittauttunut toiseksi mutta näin ei käynyt ja tällä hetkellä päiviämme ihastuttaa diego eli JewelDoll's Prince of Snow, sinitabbbynaamio colourpoint Ragdoll.
Väriltään diego on siis tavallaan sama kuin nietos mutta se ei tarkoita että kissat olisivat samanvärisiä tai näköisiä. No ehkä pikaisella silmäyksellä ovatkin mutta nietoksen silmät ovat pyöreät ja hieman huolestuneet kun taas diegolla on selkeästi enemmän mantelinmuotoiset ja uteliaat silmät. diegon nenä on lähes kokonaan musta ja nietoksen vaaleanpunainen. Diegolla on savunharmaat tassut ja nietoksella ne on tietysti valkoisilla lapasilla niinkuin kaikilla Birmoilla. Molempia yhdistää hieman raidoittuva siniharmaa tabbynaamioväri sekä valkoiset viirut silmien alla. Diegon jalat ovat superpitkät verrattuna Nietoksen jalkoihin mutta karvapeitekin on vielä ihan olematon verrattuna Nietoksen aikuisen kissan turkkiin. Nietoksen turkki on selänpäältä hieman kermanvärinen ja diegon, ainakin pentukarva, on valkoinen. Isoin ero kissoilla on luonne; diego rakastaa olla sylissä.
Olimme todella onnekkaita että löysimme kasvattajan meidän läheltä, juuri silloin kuin etsimme ja että vielä pentukin oli sen toivevärin mukainen. Olin myös vilpittömästi ilahtunut että tulemme kasvattajan kanssa hyvin toimeen ja löysimme heti yhteisen sävelen. Kävimme katsomassa pentuja noin kuusi viikkoisina ja olo oli heti mutkatonta. Diegolla on myös sama eläinlääkäri ollut pennusta asti kuin millä nietoskin käy, seuraavalla kerralla pojat taitavatkin mennä yhdessä. Nyt taitaa meidän nappulaluku olla täynnä ...vaikkakin sanotaan että kun otat yhden räggärin niin se ei ikinä jää siihen yhteen.
Olin muuten ottamassa edellisen postauksen kuvia mutta eksyin taas yllätys yllätys aivan aiheesta kun nämä tulivat jalkoihin pyörimään. Kuvista näkee myöshyvin mitä tapahtuu kaikille mustille huonekaluille ja matoille vaaleiden kissojen perheessä, arvatkaapa miltä näyttää vierashuoneessa tuo samainen matto jossa raidat ovat valkoiset ja perusväri musta!
LEPPOSAA SUNNUNTAITA!
Aivan liian ihania ja söpöjä :-)
VastaaPoistaItsellä 19-vuotias vanha kissarouva, joka viettää leppoisia eläkepäiviä sohvan nurkassa nukkuen...ei kyllä yhtään helpota kissukuumetta nämä kuvat :-) Olen nimittäin vannonut, että meille ei enää uutta lemmikkiä oteta, mutta... :-)
Kiitos, on ne kyllä niin lutusia :)
PoistaMeillekään ei enää ikinä pitänyt tulla mutta...
Ooi ihanan blogin löysin! Kyllä tykkään.. ♥ Tulen taas seuraamaan! Jos vain haluat niin käy vierailulla blogissani osoitteessa www.amandanunelmia.blogspot.fi
VastaaPoistaKommentit on tervetulleita ja lukijaksi saa alkaa :) Ihanaa viikkoa sinulle!
Kiitos ja tervetuloa!
VastaaPoistaTulen tutustumaan, kiitos kutsusta :)