17.7.2013

Reima uutisia 2013 - 2014

Yhteistyössä Reiman kanssa

Pitkin kesää on tihkunut tietoa Reiman uudistuneesta ilmeestä. Kevään mallisto näytti esimakua tulevasta ja kun itse olin jo nähnyt sekä tunnustellut tulevan talven 2013 - 2014 uutuudet, teki tiukkaa olla hyshys sillä tiesin että kohta kolisee. Ainoastaan vaatteiden ilme ei ole uudistunut vaan Reima on laittanut remonttiin koko malliston logoineen päivineen. Pyysin hiljattain tarkemmat tiedot Reimalta uudistuksesta joten laitanpa jakoon, jotta saadaan tarkempia tietoja ennen tulevan kauden hankintoja.

Isommat lapset helposti mieltävät klassisen Reima-logon lastenmerkiksi ja nyt uudistuneessa mallistossa Reima on ottanut käyttöön uudistetut R-logot ja mallistossa on ihan oikeasti isommallekin lapselle nuorten katseenkestäviä vaatteita. Mallisto on jaettu selkeästi kolmeen eri tasoon: Reima, Reimatec sekä Reimatec+. Eri tasot erottuvat kaupassa erivärisin tuotelapuin: Reima/ punainen riippulappu, Reimatec/ hopeinen riippulappu ja Reimatec+ :ssa plussan lisäksi liki musta riippulappu. Play Layers –systeemi sitoo ulkovaatteet kiinteäksi osaksi alempia kerroksia ja tekee oikeanlaisesta ulkoilupukeutumisesta funktionaalista sekä helppoa.

Jo vuosia olen pähkäillyt ystävien kanssa, miten pukea lapsi päiväkotiin pakkaspäivinä, kun alimpien vaatteiden pitäisi ulkoillessa toimia urheilukerraston tapaan. Aluskerrasto on päällä kun lähdetään kotoa ulos liikkumaan mutta eihän kukaan päiväkodissa sisällä leiki alusvaatteet päällä. Päiväkodissa ei ole aikaa vaihtaa leggareita ja kollareita funktionaaliseen aluskerrastoon ulos lähdettäessä, vaan päälle lisätään vain välikerros ja topat. Lopputuloksena monesti on liikkuessa hikoileva lapsi, joka kylmettyy koska puuvilla iholla ei toimi yhtä hyvin kuin moni muu, ulkona liikkumiseen suunniteltu, materiaali. Nyt uutuutena markkinoille Reima tuokin Play Jersey- tuotesarjan joka sisältää käytännöllisiä ja toiminnallisia sisävaatteita lapsille. Vaatteet on valmistettu materiaaleista jotka siirtävät kosteutta pois iholta mutta näyttävät ”ihan tavallisilta vaatteilta”. Viimein vaatteita, jotka ainakin teoriassa, toimivat niin sisällä kuin ulkonakin.

Välikerros pysyy myös mallistossa ja ainakin meillä on hyviä kokemuksia nepparein ulkovaatteisiin kiinnitettävistä lämpökerroksista. Päiväkotikin kiittää kun lapsella jää yksi vaate vähemmän puettavaksi, kun se on jo kiinni ulkovaatteessa.

Edelliseen liittyen Reimalta tulee myös Newborn –kokoelma, joka on suunniteltu suomalaisille jotka jo vuosikymmeniä ovat nukuttaneet (loppumaailman kauhistukseksi) vauvat ulkona. Tämä puvusto on mitoitettu kokoihin 50-80 cm ja sisältää niin ikään aluskerroksen, välikerroksen sekä uloimman kerroksen joihin materiaalit on valittu vauvan iholle sopiviksi sekä Suomen säätä eristäväksi.

Isommille lapsille monesti hankitaan muutamat eri topat, esimerkiksi päiväkotiin, harrastukseen sekä kaupungille. Jokaisessa käyttökohteessa tarvitaan hieman eri ominaisuuksia mutta vaatteen perusominaisuuksien ollessa kunnossa, koen sen suuresti arkea helpottavaksi eikä tarvitse stressata lähtiessä sadetta tai tuulta. Meidän tulevalla eskarilaisella on vielä eskari-vuoden käytössä haalari mutta lasketteluun tarvitaan rinteeseen sopivat housut/ takki -yhdistelmä ja kaupungilla tyttö käy poikkeuksetta pidemmällä takilla ja tavallisilla housuilla. Välillä tulee toki tilanteita kun kaupassa ollaankin haalarilla tai päiväkodissa on skimbasetti. Siksi jo vuosia meidän perheessä kaikki ulkoiluvaatteet ovat olleet ”katseenkestäviä” sekä säänkestäviä: kaiken pitää toimia kaikkialla.

Reimalla on tulevalle kaudelle innovatiivisia uudistuksia jotka laajentavat mielestäni käyttökohteita, pidentävät käyttöikää ja yksinkertaisesti helpottavat arkea. Osassa haalareista on piilohenkselit joka tarkoittaa, ettei kaupassa yläosasta riisuttu haalari viistä pitkin lattioita tai ole rutussa vyötäröllä. Suoralahkeissa haalareista löytyy nepparit, joilla lahkeen takaosaa saa nostettua, niin ettei lahje ole kengän alla vaikka haalari on alkutalvesta reilumpi tai kenkinä ei olekaan ne kookkaat talvibootsit joiden päällä lahje normaalisti pysyy. Syksyn mallistoon tulee myös tregginsit sekä sammarit, jotka ovat vedenpitävät. Itse odotan näitä suurella mielenkiinnolla sillä kuulostavat täydellisiltä ”kaupunkihousuiksi”, kun aina joskus tulee tilanne että pitää vähän pyllähtää, kiipeillä tai tehdä jotain muuta mitä lapset tekee!

Seuraavaksi tulee raportti meidän viime talven Reima-testistä. Vaatteet olivat tarkoituksella kovalla käytöllä ja kerron miten selvisivät talven puuhakkaista päivistä. Nyt jään odottamaan uutta testipakettia Reimalta ja laitan sitten lisää kuvia ja juttua kun paketti tulee.
Lähde: Reima


Ps. Muokkaa tekstin tasaan kun löydän koneen jossa on selain jota Blogger tukee, argh ;) Onko muilla ollut vaikeuksia Bloggerin tekstin "Luo"-kentän kanssa?

6 kommenttia:

  1. Tämä olikin tarpeellinen tietopaketti. Lukenut olen että reima uudistuu mutta tarkemmin ei ole kerrottu miten. Meillä ei isot koululaiset (=teinit 11v ja 13v) enää ole halunnut reimaa juuri merkkien takia joten hyvä uutinen että ne vaihtuu. Toivottavasti mallistosta tulee pian lisää kuvia kun mulla ainakin on jo mielessä syksyn ja talven vaatetukset eikä alennusmyynnit enää kiinnosta. Tiedätkö milloin malliston kuvat julkaistaan ja milloin tulevat myyntiin?
    Vedenpitävät treggingsit on ihan huiput. Toivottavasti niitä tulee isoille 170 kokoon asti kun sellaisia meillä olisi tarvittu kouluhousuiksi jo monena talvena!

    VastaaPoista
  2. Moikka Sadie!
    Aina kiva kuulla että tarpeeseen tulee :)
    Täällä on aikalailla ainakin toppakuvia esillä: http://tittin-elamaa.blogspot.fi/2013/07/reiman-talvi-20132014.html

    Katselin juuri itse kuvia ja ihan superjuttuja tulossa! Isoin ongelma tulee olemaan valinnanvaikeus, jonka tosin totesin jo sillon kun olin Reimalla mallistoa katsomassa. Sillon olin ällistynyt siitä kuinka mageita juttuja myös pojille on tulossa. En ole huomannut kysyä vielä millon toppamallistot tulevat kauppoihn, Play Jerseyt (johon mm. vedenpitävät sammarit kuuluvat, tulevat Reiman mukaan kauppoihin "pian".

    Poikien vedenpitävisä sammareita pitäisi olla kokoon 164cm eli oletan että niitä tyttöjen leggins/tregginssejä on samaan kokoon asti. Vaikuttivat livenäkin tosi kivalta ja sellaisille on tosiaan ollut tilausta jo pitkään.

    Yritän muistaa kysyä millon kuvat tulevat Reiman sivulle :)

    VastaaPoista
  3. Blogeissa olevia kuvia olenkin katsonut mutta niissä on vain pieni osa mallistoa joten innolla odotan lisää. :) Nyt jo nähdyissä kuvissa ei ollut vielä ainakaan mitään pakko saada juttua paitsi reiman musta/tähtikuvio toppahaalari poitsulle.
    158 ja 154cm koot ovatkin meillä jo isoilla koululaisilla käytössä joten kiva että niihin tulee lisää valikoimaa.
    Ai kun pääsis itsekin joskus livenä mallistoja näkemään. Nyt olis lomalla siihen hyvin aikaa mutta kun ei niitä näy vielä missään. Elokuussa ei enää ole mahdollista etemmäs lähteä kaupoille joten sokkona on välillä tilattava nettikaupoista.

    VastaaPoista
  4. No tulipas tietoa! Tällä puheella odotan Reiman syksyä enemmän kuin koskaan ennen!

    VastaaPoista
  5. Wow, ensimmäistä kertaa kuulostaa siltä,että pitää Reimakin katsastaa. Viime talven ticket oli pettymys, nyt kaapissa mini rodiinin tähti/salamahaalari odottamassa.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥