17.1.2010

Sunnuntai

Ei ole varsinaista asiaa.

On ollut tosi kiva lukea
edellisen bloggauksen kommentteja,
vaihtaa kokemuksia ja vinkkejä.

Koko viikonloppu on ollut ihan outo,
hiljainen
ja sellainen erilainen.

Perjantaina tein sen
etelästadipikkukauppakierroksen.
Juttelin myyjien kanssa, katselin vain
ja sain kävellä ihan yksin
Fredalta Keskustaan.
Se on jännä miten ajatuksetkin kuulee,
kun on yksin -ilman lapsia.

En ostanut mitään, ei edes kiinnostanut.
Kaikki on niin nähty, ei me mitään tarvita.
Uutuuksia oli kiva katsoa
-värejä, tuoreutta ja kevättä.

Aapiskukosta soitin ystävälleni,
"Täällä olis täydelliset housut vilille, ostanko?".
Ollaan tehty diili että jos bongaan,
saan ilman lupaakin ostaa mutta yleensä soitan.
Kaikki eivät asu kauppojen äärellä,
ja on mukava auttaa ystäviä.

Samaiselle ystävälle menee
ehkä suurin osa Padmén vaatteista.
On tosi helpottavaa kun on valmis reitti,
säästää aika paljon vaivaa ja aikaa.
Valitettavasti välimatka on pitkä,
eli kotimme toimii logistiikkakeskuksena
ihan ympäri vuoden.

Me melkein päästiin pois Stadista,
ilman että ostin mitään... melkein.
Sitten muistin että Benettonilta piti
käydä katsomassa Mikki- tai Minnipaitaa.
Padmén lemppari on Mikki Hiiren kerhotalo.

No eihän siellä mitään paitoja enää ollut,
paitsi minun koossani. Hetken jo mietinkin...
...jospa tekisin tästä mekon.

Mutta, siellä oli jotain muuta,
Siellä oli meidän kesätakki,
se mitä ei pitänyt hankkia,
se mitä ei kuitenkaan löydy,
se takki joka kulkee rattaiden tavarakorissa
joka päivä.

Se oli vaaleanpunainen ja pilkullinen.
Se oli ihan meidän takki
ja
olisi ollut rikollista jättää se sinne.

Pähkäilin kokojen kanssa,
lopulta päädyin xxs:ään
ja sovin että vaihdan jos
ei mahdukkaan.
Ja ei mahtunut.

Se vaihdettiin,
tämä on xs, 110cm, isoin.

Se voisi olla leveämpikin,
mutta jos tuo hoikistuu?
(Tai jos ei, niin ei se haittaa)

Vähän ehkä jo melkein odotan kevättä,
mutta antaa talven vielä olla.
Nyt kun on luntakin!

Poika sairastui lauantaina ja
ensimmäistä kertaa hän jäi kotiin
hieman pidemmäksi aikaa.

Minä menin lankakauppaan.
Ostin samaiselle ystävälleni
tarjouksesta Lima-lankaa,
eipä minulle sitten jäänytkään.

Lankakaupasta Akseli kirrpputorille.
Olin hämmentynyt
miten vähän mitään oli,
miten korkeat hinnat,
miten vähän asiakkaita,
onko se tämä aika?


Pomppu kuulemma haluaa tuon pipon,
jakakoot keskenään.
Palapeli on tytölle,
löytyi sentäs yksi alle 6:n euron.


Sunnuntaina siivottiin ja lojuttiin. Leikittiin ja luettiin. En edes harkinnut lähteväni ulos, kunhan möllytettiin sisällä. Suunnittelin ensi viikoksi kuvasarjoja, katsotan miten käy.

















Hauskaa
viikkoa
lukijoille,
ystäville,
sukulaisille
ja
heille
jotka
ovat
blogini
ulottumattomissa!

23 kommenttia:

  1. Kävitkö reissullasi Zazassa? Mä en ehtinyt, yritän tulevalla vkolla uudestaan.

    Just juteltiin parin kaverin kanssa, että otettais kimppapöytä Akseliin. Ihan "kunhan eroon päästään" -meiningillä. Kukaan ei asu ihan lähellä, mutta mutsi päivystää siinä naapurikaupungissa, voisi joutessaan käydä viikkaamassa pinoja;)

    Onko sulla jotain vinkkejä, me ollaan noviiseja kaikki?

    VastaaPoista
  2. Voi juku, millainen takki, kävis meidänkin tytölle! Jokohan tässä voisi alkaa haaveilemaan kesätakeista?

    VastaaPoista
  3. Katselin tänään noita takkeja, olivat aivan yli-ihania! Lisäksi ne yksiväriset isoilla napeilla oli aivan kuolettavan ihania! Miksi onkaan kaksi poikaa....

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos! Hauskaa alkavaa viikkoa sinullekin! :)

    ps. Aivan mahtavat housut ja aivan mahtava takki.

    VastaaPoista
  5. Ihana pilkkutakki. Katsoin Stockalla samaa, koot vain ei enää riitä meille.

    Nina: bloggasin Akselista viime syyskuussa: http://violette-chezviolette.blogspot.com/2009/09/kirppis-mankkaan-akseli.html
    Kommenteissa on lisää vinkkejä. Kävin siellä tällä viikolla, ja tarjolla oli kauheaa kamaa, joten ajattelin viedä omani, jotka varmaan viedään käsistä;)

    VastaaPoista
  6. Nina, en sinne asti kerennyt, yksin oelvan aika on kovin rajallinen. Et jos millään viittisit ;)

    Hmm, en tiiä onko vinkkejä Akseliin. Tiedän että siellä tekee 2 viikossa helposti 400 euron tilin mutta edellyttää joka iltaista järjestelyä ja hintojen tarkistamista. Itsekin olin pöytää suunnitellut mutta tuo lauantai oli niin järkytys että tukin ihan vielä. Mitäs se Violette on viemässä myyntiin ^^

    Outi, johan ne on kohta koot loppu kaupoista =D

    Myrmeli, kyllä tiesit, olisin halunnut molemmat. Tuo oli lyhyempi joten ajattelin että on kätsympi :)

    Hipsu, no housut olisin halunnut meillekin mutta isoin oli 92 cm :D Onneksi jollekin sai ne ostaa ;)

    Violette, voitas ehkä joskus mennä sinne Akseliin yhdessä?

    VastaaPoista
  7. Ihan tyttäresi näköinen takki, tosi kiva!

    Mä kävin kans yksi päivä nuo pikkuputiikit läpi, lapsi sai vain alusvaatteita :)

    VastaaPoista
  8. Kiitti V ja A. Nyt olen taas viisaampi. Kuinkahan viisas musta vielä tuleekaan;)

    Nina

    VastaaPoista
  9. Tosi ihania vaatteita jälleen =)
    Täältä saa niin kovan vaate shoppaus manian =))))
    Itse olin eilennä kirpparilla ja sain merkkivaatteita meidän kohta 11-vuotiaalepojalle ja voisin sanoa ilmaiseksi. 4 kauluspaitaa,4 teepparia, pari pitkä hihaista ja timperlandin toppatakin 20e yhteensä. Olin niin ONNELLINEN löydöistäni =)

    VastaaPoista
  10. Voi kääk, kun toi Benettonin takki on ihana!! Jos olisi 140 cm koossa niin ostaisin heti koululaiselle!!

    VastaaPoista
  11. Ihana pilkkutakki!
    Onneksi mulla on ihanaa vaaleanpunaista pilkullista samettia ja uudessa Ottobreessä hyvä kaava...
    nimimerkillä "kaukana Hesasta"

    VastaaPoista
  12. Laura, et ole ensimmäinen joka sanoo :D Olisin vielä kauvannut huppua mutta jostain on tingittävä ;)
    Alusvaatteet ovatkin todella tärkeitä!

    Nina, jatkat meidän kanssa hengailemista niin vain taivas on rajana =)

    Sari, no ei voi saada kun minullakin se on kadoksissa. Mutta ihan tyypillistä että sillon kun ei huvita ja on juuri todennut ettei osta mitään, tekee löydän...

    Mar3engi, jospa siellä olisi joku vastaava ;)

    Niinu, kerroppas heti mistä olet saanut vaalenpunaista pilkkusamettia!
    Nimimerkillä, tarvitsisin yhteen toiseen takkiin :D

    Terkkuja kävijöille <3

    VastaaPoista
  13. Nätti tuo takki.
    Mietin tilaavani pojalle Ticket to Heavenin sinisen tähtikuvioisen takin kevääksi..Sinulla kun taitaa olla pojalla sen merkkisiä takkeja, niin mitä mieltä olet koosta..onko 140cm hyvä pojalle joka on 11v ja 137cm pitkä?? Vai onko ne pieniä tai suuria kokoon nähden?

    VastaaPoista
  14. Hmm, pomppu on nyt noin 136-140 cm pitkä ja juuri sovitin Tiksun anorakkia hänelle ja vaikutti koko juurikin sopivalle. Nuo oli meillä jo viime talvena ja kesänä mutta aika reiluja olivat, nyt taitaa olle enmmän oikean kokoiset tulevana keväänä ja kesällä. Nuo ovat kokoa 140 cm.

    Jossain vaiheessa huhuttiin Tiksun pienentäneen ainakin haalareiden mitoitusta mutta en tiedä noista takeista. Tosin, en usko että mikään tanskalainen merkki olisi niin pieni ettei tuo 140cm olisi oikea koko 137 senttiselle lapselle.

    VastaaPoista
  15. Katselin samoja takkeja tänään Stockalla - ihana! Mutta koot siis loppuvat xs:ään, niinkö:(?

    VastaaPoista
  16. Tanja, kyllä. Se XS on isoin ja menee nippanappa Padmelle. Eihän sitä tiiä mitä vielä tulee kun mallistot vasta alkavat ilmestyä kauppoihin ;)

    VastaaPoista
  17. Kauniita kuvia!
    Ja ihana tuo takki.Meillä on samanlainen ja kokona ässä eli Tampereelta sai ainakin sitä koko.Myyjä kaivoi sen rekistä.Ehkä kokoa tulee lisää.Kuka tietää. Samaa takkeja oli limenäkin.
    :)

    VastaaPoista
  18. Kiitos. Tuntuu, että nuo merkkien koot vaihtelee aika hurjasti, mutta luulisi nyt että 140cm on ok...

    VastaaPoista
  19. Mirva, oho. Benettonilal nuo olivat "pienten puolella" joka siis loppuu siihen 110cm. Samaa takkia oli ainakin turkoosina. Mutta ehkä isompia haluavilla on siis toivoa ;)

    Vintage, no toivottavasti, tosiaan tuo poika on korsi mutta missään nimessä tuossa koossaeivät esimerkiksi hihat olleet lyhyet ja anorakki tulee aika paljon pepun päälle, eli ei ole lyhyt.

    VastaaPoista
  20. Oi tuota takkia! Olis varmaan lähtenyt meidänkin matkaan jos otais törmätty :) Tosin noita pilkkuja pursuaa meillä jo kaapit väärällään, koskahan niihin sitten kyllästyy...

    VastaaPoista
  21. anana, kiitos ehdotuksesta, mennään vaan. Seuraavalla kerralla mun ei kannata varata kimppapöytää, sillä kamaa on ihan älyttömästi. Ehdin jo ennen muuttoa pakata paljon, mutta en viedä niitä minnekään. Ja lisää on kertynyt. Mietin just, että ottaisinko kaksi paikkaa tai sitten monta viikkoa putkeen ja täydennän lähes päivittäin. Loput menee jonnekin hyväntekeväisyyteen. Mutta ainakin lastenvaatteita tulee koko ajan lisää myyntiin, ja ainakaan kesäkamoja ei kai kannata nyt myydä (ei kukaan osta). Ihan tavallista romua myyn, mutta itsekekseisesti pitää vain ajatella, että mun romut on mukamas paljon parempia kuin muiden;)

    VastaaPoista
  22. stockalla oli noita pallollisia takkeja tänään kokoa s, m ja muistaakseni vielä l-eli ei siis ihan vauvoille!

    VastaaPoista
  23. Tosiaan, itsekin huomasin Stockalla että on myös isojen tyttöjen mallistossa :) Kampin Benskun isompien puoli oli tosi synkkä. Harmillista että monessa merkissä sävyt vaihtuvat niin että vain pienillesaa vaaleaa ja kaunista.

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥