"Haluatko lähteä kirjastoon?"
"Voo! Kijjoja!"
Lähdimme kirjastoon kahden jälkeen. Pääsimme noin 150 metriä kun tyttö nukahti rattaisiin. Hain kahvin ja hoidin asioita pankissa, jep ihan siellä konttorissa sekä pyörin ympäri kauppoja kuluttamassa aikaa. Liki neljältä tyttö heräsi ja suuntasimme kohti kirjastoa. Mutta ei, ei se niin mene. Unien aikana tyttä oli muuttunut mykäksi mutrusuuksi jolle ei käynyt mikään. Ei kirjat, ei muumikirjat, ei ulkoilu, ei kahvila, ei ainakaan kirjasto, ei takkia pois, ei rattaista pois, ei rattaissa -EI! Hän ei puhunut sanaakaan, ei edes niitä mitkä osaa,. Jokaiseen ehdotukseen tuli ainostaan päänpudistus. Lähdimme kävelemään kirjastosta kotiin ja odottelemaan isiä. Koko matkan tyttö mökötti, katsoi tuimana ja loukkaantuneena. Kun pääsimme kotipihalle, nousi hän istumaan "Kijja!". Niin, tietysti nyt se kirjasto olisi kelvannut. Selitin että olimme jo siellä mutta lähdimme pois koska hän ei suostunut tulemaan rattaista pois tai riisumaan. Mökötys. "Ymmärrätkö?" Mutrusuu. "Mennään huomenna kirjastoon uudelleen, jooko?". Isi tuli ja pelasti, pomppukin. Illalla kaupassa tyttö oli kuin auringonpaiste. Näin se homma kulkee.
Naisen elämää, pienenkin.
VastaaPoistaOnpa tutun kuuloista. Esikoisella ei ollut tämmöistä, mutta tämä pienempi...
VastaaPoistaHienot kuvat taas kerran.
Apua :)
VastaaPoistaEEEEEEi on myös meillä alkanut kuulumaan entistä useammin ja sellainen tekoitku jos ei saa jotain mitä haluaa, kuten ottaa jäätelöä pakastimesta tai puurohiutaleita lautaselle keskellä päivää!
Tuttu kuvio :D. Neiti on juuri tuollainen, pikkuherra onneksi hivenen tasaisempi tapaus, mutta tottakai hänkin osaa, ainakin silloin kun pitäisi aamulla lähteä hoitoon.
VastaaPoistaVoi kuinka ihana kirjoitus! Jat uttua on meilläkin tuommoiset tuulen vaihtelut=)
VastaaPoistaKuulostaa kyllä ihan tutulta....
VastaaPoistaMeillä tuon esikoisen kanssa meni ja menee aina noin tunti ennen kuin on toimintakunnossa unien jälkeen. Tyttö on tässäkin toista maata, aamulla kun herätän tytön, tyttö nostaa pään ja huutaa: 'Kiva!'
Kuullostaa tutulta.. :) Ihanat kuvat ja kauniit värit? Oletko käyttänyt näissä jotakin kuvankäsittelyohjelmaa?
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua!
Voinen lohduttaa, että meidän teini-neidillä sama jatkuu aina välillä:) Välillä kun mikään ei ole hyvin ja ei sovi.
VastaaPoistaTosiaan, naisen elämää. Ei lisättävää ;-).
VastaaPoistaTe olitte taas käyneet ♥
VastaaPoistaHyvähän se että luonnetta tytöllä on. Voisi helpottaa jos puhuisi mutta ei kai tuo mykkänä aio ikuisesti pysyä, jotenkin luulen että viimeistään teini-iässä toivon että olisi hiljaa =D Tänään ensimmäistä kertaa meni omaan huoneeseen ja laitto ovet kiinni perässä kun suuttu, luojan kiitos olen ennakoinut, meillä on liukuovet, niitä ei voi paiskoa ;)
Sanna, käytän Gimppiä sen vähän mitä osaa. Noissa kuvissa on värikylläisyyttä säädetty pienemmäksi :) Alukuperäiset ovat erittäin punavalkoisia :D
Hilpeä kirjastoreissu;)
VastaaPoistaJoo, muistan tunteen. Inka oppi puhumaan vasta reilusti yli kolme vuotiaana ja siihen asti oli aika turhauttavaa. Alle 3-vuotiaana sanavarastossa oli kaksi sanaa: äiti ja ei. Ja useammin suusta tuli ei. Tyttö joko murjotti tai huusi suoraa huutoa. Ja isänsä murjotti kun Inka ei kutsunut häntä nimeltä.