12.1.2010

Perusmaanatai -ei kun olikin tiistai.




Taidan marista vähän. Oli pakko palata tänään Uunisaaren koska päivä on ollut vähintäänkin haastava. Ihan kuin olisi maanatai, vaan ei ole. Aamulla myöhästyimme komeasti jumpasta jota ajattelin kompensoida ulkoilulla ja kirjastolla. Oli kasa asioita hoidettavana joten nehän nivoutuvat kätevästi yhteen -tai niin sitä luulisi.  Kellarista soitin miehelle ja tiedustelin missä mahtavat rattaat olla. Koska pompun koulu päättyisi piakkoin ei auttanutkun lähtee kävelemään tytön kanssa ja mies lähti samaan aikaan tuomaan rattaita jotka siis löytyivät takakontista. Sillä aikaa kun mies ajoi noin 20 kilometriä me pääsimme tytön kanssa etenemään huimat 150 metriä.


Tällä matkalla söimme lunta, kiusasimme äitiä, kiukkusimme ja temppuilimme, siihen pisteeseen että epäilen erään miehen harkitsevan soittoa lastensuojeluun. Tämä siis siinä vaiheessa kun talutin tyttöä vierelläni takista pitäen että pääsisimme eteenpäin, turha lienee edes mainita mitä keinoja tähän mennessä oli jo käytettyä. Minkäs teet, ihan kuin greipille puhuisi, tyttö kuuntelee tasan yhtä paljon.


Rattaat saatuamme pääsimme etenemään hyvin, molemmilla oli paljon kivempaa. Soitin pompulle että tulee suoraan kirjastoon, en tosin ajatellut että hän tulisi sinne sukset kainalossa ja monot jalassa. Miellyttävän huutokonsertin säestämänä lähdimme pois kulttuurikeskuksesta ja poika takaisin koululle. Täällä on sinänsä mukavia ihmisiä että tulevat juttelemaan raivoavalle vaaleanpunaiselle greippipullalle, eipähän tarvitse olla yksin tilanteessa. Ilahdutin varmasti monia äitejä joiden lapsi juuri sillon istui nätisti rattaissa. Mainittakoon että Padmé Greippipulla luki tunnin kirjoja kirjastossa -joka on minusta huikea saavutus tuon ikäiselle.


Tässä vaiheessa luovutin; hain henkasta hiusnauhat, sokkarilta pikavälipalaa ja tulimme kotiin. Kotona tasasin itseäni siivoamalla tytön kaapin ja kävin läpi tulevia isoja vaatteita. Ihan perushan tämä on mutta välillä on vaan päiviä kun se tuntuu tavanomaista vaikeammalta.


















18 kommenttia:

  1. Hehee. Greippi. Meillä alkoi helpottamaan vasta viime syksynä, tuo temppuilu. Mutta muistan hyvin, edelleen.

    VastaaPoista
  2. Välillä se vaan on niin kovin vaikeaa vaikka kuinka olis perusjutut kyseessä. Ei sitä aina jaksais kuunnella lapsen kiukkuja ja maanitella eteenpäin keksien vaikka mitä konsteja saada tossua tossun eteen - aina ne maanittelut, uhkailut ja kiristämiset ei edes tehoa. Vaatteista raahaaminen ei kuitenkaan ole pahoinpitelemistä, minä toivon joskus (kun kolmevuotiaita uhmaisia on samaan aikaan kaksin kappalein) että haalareissa ja takeissa olisi selässä kantokahvat, jotta pääsisimme edes jollain tavalla etenemään.

    Meillä siis on ihan koko ajan jompi kumpi kaksosista kiukuttelemassa tai uhmaamassa jostakin. Kun toisen saa hiljaiseksi toinen aloittaa ja sitten taas tauon pitänyt jaksaa jatkaa siitä :D,
    välillä kiukkuavat ja uhmaavat yhtä aikaa, toinen tuntuu lietsovan sitä kiukkua.

    Vaikka päivät ovatkin peruskiukkua ja perusuhmaa, niin joskus se vain on kovin vaikeaa. Pitkää pinnaa ja rauhoittumisen taitoa on tullut itselle tässä kolmen vuoden aikana rutkasti lisää :D.
    Olet niin ihana kun jaksat touhuta lasten vaatekaappien kimpussa! :)

    VastaaPoista
  3. Huuh, tuttua tuollainen uhmailu. Onneksi se on ohimenevää. Ja tosiaan mukava kuulla, että kiukkupeppuja on myös muissa perheissä. :)

    Ja nuo kuvat taas.. Siinä on yksi erityisen ihana. Kolmas kuva (ainakin) on otettu samasta maisemasta kun omat hääkuvamme viime elokuussa. <3

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! Varmasti ilahdutit niitä, joiden lapset (sillä hetkellä) olivat kiltisti. Tällaisia juttuja on välillä ihan huojentavaa lukea, vaikka toisaalta tunnen myötuntoa siinä hetkessä, kun pinna alkaa uhkaavasti kiristyä :)

    VastaaPoista
  5. Odotan jo kauhulla tuota aikaa, merkit on varmast että tulossa on :)

    VastaaPoista
  6. Onkohan toi meidän poika sitten vesirokko ruvissaan verigreippi?;) 2,5 veetä kehoitin juuri seisomaan ja kielsin menemästä potalle, no tiedätte varmaan miten siinä kävi. Ja kaikki on MINÄ ITE;), tänään järjesti itselleen ja isoveljelleen välipalan...

    VastaaPoista
  7. Ai niin, monta hieno kuvaa TAAS=)

    VastaaPoista
  8. Upeat kuvat. Onneksi huomenna on uusi päivä!

    VastaaPoista
  9. Juu tutulta ja kotoisalta kuulostaa tuo lapsiperheen elämä, juurihan niin se menee että on ne rattaat autossa ja isäntä töissä. Tai koululaisten luistimia etsiskellen koko aamu ja nekin auton takalootassa jne...Ja kiiru on kova jonnekin =)
    Niin mahtavia kuvia on tosiaan että saa talvenkin näyttämään ihanalta =) Kevättä odotellessa =)

    VastaaPoista
  10. Ihana postaus ;) Hymyssä suin luin päivästäsi!

    Teillä onkin kaunista siellä etelässä...me lähdetäänkin ensi viikolla hieman katselemaan teidän talvea.

    VastaaPoista
  11. Totta, perussetti, mutta itse sitä on toisinaan vastaanottavaisempi kuin toisinaan... Voimia - taas tulee parempia päiviä!!!

    Vastavalo toimii:)! Exellent!

    VastaaPoista
  12. Niin, mun enkun opettaja ei koskaan ollut muhun erityisen tyytyväinen...

    EXCELLENT!

    VastaaPoista
  13. Niin tutulta kuulostaa...tuon on yksi syy miksi hautasimme perheen yhteisen Usa reissun tältä kesältä. Ei olisi mitään järkeä maksaa itseään kipeäksi ja raahata huutavaa ja kiukuttelevaa lasta mukana.
    Ruotsinreissukin oli Panttonin kanssa aika tuskainen...ajatuskin 31h matkustamisesta hänen kanssaan puistattaa...nyt vaan on näin ja rauhassa kotona olo on parasta. Tämä menee ohi, onneksi!

    VastaaPoista
  14. Nauratti minuakin:) Ei sille voi mitään, mutta se tekee sielulle nannaa lukea, että jollain muullakin on ihan samanlaista. Vertaistuki on poikaa:)
    Kummasti tuollaisen päivän jälkeen sitä osaa nauttia seesteisistä hetkistä. Niitä sinulle toivon.

    Ihania on kuvat. Kaivarin rantaa on aikanaan siellä asuessa kävelty säässä kuin säässä. Ihana paikka. Vieläkin täytyy kevään tullen päästä sinne joka vuosi syömään kevään ensimmäiset jäätelöt.

    Terv. Sirkku

    VastaaPoista
  15. Voi voi, kauhulla odotan koska meidän Eevi löytää sisäisen Greippinsä :) Mitä koko muutes tuo Padmen molon haalari on?Vastaako nuo molon haalarit mielestäsi kokoaan?

    VastaaPoista
  16. Aah, millä antaumuksella on pieni Greippi harannut vastaan... Uusi päivä, uudet kujeet onneksi!

    VastaaPoista
  17. Kuten sanoit, joskus se vaan tuntuu tavallista rankemmalta. Hyvä, kun selvisitte päivästä kuitenkin.
    Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  18. Vertaistuki tosiaan on tärkeää, ihan varmasti joka perheessä on kiukkupäiviä vaikak niistä ei puhuisikaan. Kuuluuhan se lapsen normaaliin kehitykseen kokeilla rajoja ja käsitellä myös niitä negatiivisia tunteita.

    Pojalla ei tälläistä vielä täsä isässä ollut, mutta joku esiteini-ikä alkoi pari vuotta sitten ja jatkuu edelleen. Olisin mielunmmin ottanut sen 3-vuotiaan uhman, 8-vuotiaan uhma on 10 x hankalampaakäsitellä.

    No vaiheitahan nämä ovat, niin kuin kaikki lapsuudessa -ohimenevia kuulemma ;)

    Kiitos kommenteistanne ja jaksamista myös teidän arkeen!

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥