14.3.2016

Täysin mihinkään ja toisiinsa liittymätöntä höpinää, tavallaan.

 



Meidän ruokahuone on siitä joustava, että tämä on myös luokkahuone kun lapset leikkivät koulua, askarteluhuone, piirrustushuone, muovailuhuone ja kissojen leikkihuone. Jos voittaisin lotossa, teettäisin yhdelle seinälle liukuovet ja eteen terassin. Sitä odotellessa, me syödään talvella enemmän täällä ja kesällä enemmän terassin ruokaryhmällä. Ruokatilassa oli aiemmin etenkin kesällä melkein mahdoton olla, koska lämpötila nousu varmaan 40 asteeseen mutta vuosi sitten tilatut mittatilausverhot sallivat nykyisin tilan käytön myös kesällä. Hiljattain käänsin myös ruokapöydän toisin päin, sillä vaikka se ikään kuin istuisi tilaan luonnollisemmin toisinpäin, on se näin päin käytännöllisempi. Kultapalmu asuu nyt täällä, mutta kohta sen pitää muuttaa paikkaan jossa se ei ole suorassa auringonpaisteessa ja toivon mukaan tule niin lämmin kesä että palmu kavereineen voi asua terassilla.

Odotan jo kesää sillä minulla on visio. Vaikkakin olen jo huomannut konstikkaan talven tekemiä tuhoja kasveissa, uskallan toivoa että meidän piha näyttää ensi kesänä todella hyvältä. Haluaisin muutenkin, että kotimme ei olisi vain koti vaan myös lomapaikka. Että tila sekä fiilis toisi meille ja ystävillemme rennon laid back - tunnelman ja kesällä töistä tullessa olisi fiilis että tulee mökille. Talvella, kun oleminen painottuu sisätiloihin ja harrastuksissa juoksemiseen, ei lomafiiliksestä voi kuin haaveilla mutta kesällä kun ulko-ja sisätilojen ero hämärtyyy, uskon että oikeilla sisustusvalinnoilla ja pihan mielekkyydellä voidaan päästää etelän loma resort tunnelmaan täällä pohjolassakin.




D I E G O

Diego on vuoden ikäinen sinitabbynaamio colourpoint Ragdoll. Diego on maailman läheisriippuvaisin, hölmöin, suloisin ja pieniäänisin kissa ever. Diego tykkää vaatii olla sylissä ja kun hän magaa muualla, rellottaa hän yleensä selällään ketarat levällään. Diegon perusilme on ehkä hieman häppänä, miehen mielestä se tuuttaa varattua koko ajan. Diego on kuitenkin piiloälykäs, sillä juuri kun hän on vakuuttaut kaikki hölmöydellään, huomaamme että kissamokoma osaa avata vaatekaappion ovia molemmin puolin. Vaikka Diego osoittaa täydellistä luottamusta makoillessaan selällään lattialla, on hän hieman arka uusille asioille ja koville äänille. Diego on juuri niin pehmeä miltä hän näyttää.

N I E T O S

Nietos on kohta kaksi vuotias sinitabbynaamio Pyhä Birma. Nietos on meidän kissojen pomo. Nietos käyttäytyy pääsääntöisesti niin kuin oikeat kissat käyttäytyy, eli arvokkaasti ja paheksuen. Nietos on yleensä kissamaisissa asennoissa ja tarkkailee ajattelevan näköisenä ympäristöä. Nietos rakastaa ihmisiä ja olla ihmisten lähellä, mutta ei juurikaan pidä sylissä olemisesta. Nietos ei osaa maukua vaan hän kuulostaa enemmän lampaalta, se mää saattaa johtua tamperelaisesta syntyperästä. Nietos Diegoon verratttuna peloton ja tykkää ulkoilla, paitsi nyt pakkasilla. Nietoksen supervoima on yllätettynä hypätä suoraan ylöspäin noin 130 sentin korkeuteen.


Ja mistä nämä erottaa toisistaan?
No minun mielestä ne on aivan eri näköisiä mutta Nietoksella on valkoiset tassut ja Diegolla tummat, ei voi erehtyä.

13 kommenttia:

  1. On ne vaan suloiset hahtuvapallerot :)

    VastaaPoista
  2. Ja minä kun luulin että molemmat on ragdolleja 😃 ihania

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran saman näköisiä ovat että varmasti helposti sekoittaa. Itse tunnistan hännistäkin helposti mutta jos näkyvissä on vain selkä ja korvat niin menee kyllä helposti sekasin :)

      Poista
  3. Onpa kauniit kissat! Meidän Tiikerillä on hyvin samanlainen väritys (lyhyempi karva tosin) ja käytöstä voisi kuvata aika samalla lailla kuin Diegon... ihania mussukoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on ne kyllä ihania palleroita :D Mnä rakastan Diegon luonnetta mutta mieheni pitää enemmän Nietoksesta koska kulemma Nietos käyttäytyy niin kuin kissan kuuluu =D

      Poista
  4. Ihanan näköisiä kissoja! Oliko teillä jäähalliviikonloppu? Olisi kiva lukea taas joku luistelupostaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli varmasti, vikat kisat oli jo mutta nyt treenataan 4 kertaa viikossa kevätnäytökseen joka on huhtikuun lopussa =D Voisin perustaa uuden blogin "Jäähallielämäni".
      Mulla on itseasiassa yks luistelupostaus kirjoitettuna mutta haluaisin siihen jonkun kuvan vielä... kiva kun niitäkin odotellaan ♥

      Poista
  5. Itselläni on 4kk ikäinen birma pentu ja sen verran puhelias tapaus, että lempinimi on rääkynaattori. Kauan emmin birman ja räsyn väliltä, mutta voi olla että myös oma seuraava kissa on sitten räsy. Tosin oma birma on ainakin vielä näin pentuna kunnon sylivauva, joten mahtaakohan loppua tila kesken jos vielä toisen sylivauvan hankkiin :D

    Kiitos muuten tuosta tyynypostauksesta. Itselläni olikin jo valmiina Artekin sohvatyynyt, mutta hyvä tietää ettei kannata edes miettiä tai kokeilla muita. Ovat kyllä jo ennen kissaa osoittauneet todella hyviksi hankinnoiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awwww, kissakuume nousee! Nietos ei pienenäkään viihtynyt sylissä vaan tuli ihan viereen, kiinni jalkaan tms. Eli voi hyvinkin olla, että teidän Birma pysyy sylikissana. Suosittelen ehdottomasti myös räsyä, sillä ihan huippu luonne ja minusta on mukavaa kun on kaksi eri rotua. Salaahan toivon vielä bengalia :D Eikä lopu tila, kyllä ne silti ahtaytuvat juuri siihen mihin haluavat ;)
      Artek voisi tehdä vähän lisää kuoseja, niin saisi enemmän vaihtelua...

      Poista
  6. Jokos siellä alkaa matkakuume nostaa päätään?
    Meidän reissu oli ja meni.
    Kaksi viikkoa meni ihan liian äkkiä. Säät suosi koko loman. Ei pisaraakaan vettä ja 25-29 lämmintä. Vain yksi pilvinen päivä. Just sopiva tuo lämpötila, ei liian kuuma.
    Floridan Legoland tuli nähtyä ja koettua sekä Keski-Floridan villi luonto...
    Kauhea ikävä vaivaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No alkaa! Duunipaikan ikkunasta näkyy lentokenttä ja siinä ja siinä, etten juokse jo lähtöaulaan odottamaan :D Piti mennä oikein katsomaan noita lämpötiloja ja onpas korkeet! Odotin että olisivat maltilliset noin 25 kun mennään, tosin näyttävät nyt laskevan juuri sinne. Miehenihän ei juuri pidä lämpimästä ;) 30 asteessa kyllä kelpaa ne pikaiset sadekuurotkin, asfaltti viilenee edes hetkeksi.
      Meillä on kierros Ft. Lauderdale - Orlando - Daytona - Tampa - Sarasota - Napleas... olisiko jotain täppejä tai suosituksia?
      Se Legoland taitaa olla vähän pienemmille? Mietittiin meidän reissulle mm. Miami Zoo/ Universal Studios/ Tapa Zoo/ Florida Aquarium / Naples Zoo... noin ainakain. Ja bella halua synttäreiksi alligaattoreita halailemaan Evergladesille, outo laps :D

      Poista
    2. Miami Seaquarium on kiva paikka. Siellä pääsee elokuvatähti Flipperiä katsomaan.
      Everglades ehdottomasti jos haluaa nähdä alligaattoreita. Suokopteriajeluilla niitä näkee taatusti ja useimmissa kohteissa on myös joku alligaattoreihin liittyvä esitys.
      Universal Studios on tosi kiva paikka kans.
      Meidän muksut on 11, 9 ja 4 ja menivät Legolandissa pois tiehensä. On kuitenkin huvipuisto jossa aika hurjiakin laitteita. Ja ne legorakennelmat jaksaa ihastuttaa!

      Ihanaa kun teillä kohta matka.

      Poista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥