Pitkän kauden iltapäivä

Espoossa oli maaliskuussa muodostelmaluistelukauden päätöskilpailut. Kaksipäiväisiin kilpailuihin osallistui yli 100 joukkuetta ympäri maata ja pelkästään tulokkaiden sarjassa oli joukkueita 36, jaettuna kahteen sarjaan. Meidän tulokkaat, eli Porvoon Taitoluistelijoiden Ad Aurum, oli niin ikään innokkaana kisaamassa ja vielä riitti tytöissä iloa ja virtaa, vaikka pitkä kausi onkin jo takana. Olin itse nyt ensimmäistä kertaa mukana huoltajana ja olikin mielenkiinnoista nähdä myös tämä puoli joukkueurheilusta. Jokaisella kisamatkalla on valmentajien lisäksi mukana joukkueenjohtaja eli jojo sekä huoltajia. Huoltajat huolehtivat tytöistä eli siitä, että jokainen on oikeaan aikaan oikeassa paikassa oikeassa asussa sekä auttelevat tarvittaessa tyttöjä ja huolehtivat ruokailusta. Valmentajat pitävät ennen kisoja vielä alkuverkat ja käyvät tyttöjen kanssa läpi ohjelmaa.

Nuoresta iästä huolimatta tytöt osaavat uskomattoman hyvin hoitaa hommansa, käyttäytyä moitteettomasti ja tietävät mitä tehdä. Yli 20 tytön pukkarissa luulisi olevan täysi kaaos mutta jokainen tyttö tietää, että aikaa on rajallisesti ja tärkeintä on saada nopeasti kisa-asu päälle ja luistimet jalkaan.  Huoltajien tehtävä on auttaa tarvittaessa sekä viimeistellä meikit, kampaus ja teipata luistimien nauhat kiinni luistimiin. Kampaukset sekä meikkien pohja tehdään kotona ennen kisapaikalle lähtöä. Viimeisenä vielä valmentajien tsemppi ja tytöt ovat valmiina jäälle. Luistimilla toikkaroidaan vähän hallista riippuen portaita ja käytäviä pitkin, viime metrillä huoltajat keräävät suojat ja kun minuutin tarkkuudella ovet jäähallin puolelle avautuvat, on aikaa vielä vikaan tsemppiin ja tytöt katoavat jäälle. Moni katsoja näkee ohjelman ensimmäistä kertaa mutta huoltajat ja valmentajat osaavat jo seurata missä menee hyvin ja missä kohtaa on mennyt joskus ehkä paremmin. Tällä kertaa ohjelman jälkeen yksi asia oli selkeä: kukaan ei kaatunut! Lähes jokainen tyttö toisti tämän kun suojia vedettiin taas luistimiin ja matka kävi takaisin pukkariin. K U K A A N  E I  K A A T U N U T ! Muodostelmaluistelussa kaatumaton esitys ei ole mikään itsestäänselvyys sillä tässä lajissa kaatuu maailman parhaatkin.

Esityksen jälkeen saattaa olla pitkäkin aika, kun seurataan ja tsempataan muiden joukkueiden luistelua. Etenkin saman seuran joukkueiden tsemppaaminen katsomossa on olennainen osa lajia mutta myös muita joukkueita kannustetaan yhtä lailla. Tässä välissä myös yleensä syödään ja tytöillä on hieman vapaampaa ohjelmaa. Ennen palkintojen jakoa pitää kuitenkin olla kisa-asut päällä ja luistimet jalassa sillä palkinnot jaetaan jäällä. Jokainen joukkue saa nimikyltin minkä taakse jono muodostetaan ja riippuen kisapaikasta, kuulutetaan voittajien nimet tai aluksi vain kisamusiikin alku. Kun Espoon loppukilpailussa palkintojen jaossa kuului … ”pronssia saa samoin pistein 60,40… Ad Aurum” loksahti meiltä huoltajilla leuat auki ja niin kyllä tytöiltäkin. Menihän se esitys hyvin mutta, että noin hyvin! Meillä huoltajilla meni pasmat niin sekaisin, että missattiin koko mitalien jako täysin ja myöhemmin olemme jokainen katsoneet ja eläneet videolta tilanteen uudestaan moneen kertaan. Ohjelmaa ja huoltamista on harjoiteltu koko kausi mutta nyt päästiin ensimmäistä kertaa harjoittelemaan palkintojenjakoa. Ei se meiltä huoltajilta tosiaan ihan putkeen mennyt mutta kuten tyttöjen ihana valkku mitalikahveilla totesi, ehkä seuraavalla kerralla osaamme jo hurrata. Mikä paras palkinto tytöille, joiden seurajoukkueet ovat vieneet kultaa oikealta ja vasemmalta pitkin kautta ja nämä pienet sisupussit itsepintaisesti lannistumatta jaksaneet harjoitella, yrittää parhaansa ja tsempata muita! Jos häviäminen kasvattaa ja tiivistää joukkuetta, niin mikä sen makeampaa kuin palkintona mitali urheasta kaudesta ja ahkerasta työstä. Tytöt saivat kisoissa myös kunniamaininnan hienosta musiikin ilmentämisestä.

Vaikka kisakausi on nyt päättynyt ja palkintokahvit mokkapaloineen juotu, ei kausi vielä lopu. Nyt treenataan kevätesitystä ja sen jälkeen jatkuu kausi vielä kuukauden ajan hieman uusissa joukkuejaoissa. Vaikka en olisi uskonut, on minustakin vuodessa kasvanut lähes täysiverinen muokkamutsi. Lauantai-aamuna seiskalta voisi toki viettää aikaansa muullakin tavalla, kuin vääntää kiharoita kissankorviksi tai etsiä kadonneita korvaläppiä mutta kyllä se, mitä tästä harrastuksesta saa äitinäkin irti, on sen arvoista. Kyyneleet silmissä olen seurannut koko joukkueen onnistumista ja edelleen säikähdän kun joku kaatuu, oli kyse omista tai muiden joukkueiden luistelijoista. Kirsikkana kakussa on aivan mahtavat muut äidit ja vanhemmat, joiden kanssa ensin joutuu ja sitten saa tehdä yhdessä tapahtumia ja asioita lasten hyväksi. Äitinä liikuttavinta on ollut huomata miten hienosti 8-vuotias ottaa vastaan pettymykset ja nousee uudestaan tekemään parhaansa ja miten onnelliseen hymyyn huulet taipuvat kun mitali*, jonka hän muistaakseni ensimmäistä kertaa 5-vuotiaana halusi joskus saada, on nyt saavutettu. Ensimmäinen kausi takana ja toivottavasti vielä monta edessä!

* Juu nou, se ikä, kun lähes jokainen lapsi keksii, että haluaisi saada mitalin, ihan mistä vain :D
PS. Pronssiluistimet koossa 36 myytävänä (Edea Brio)!