Multa kysyttiin taannoin, miksi nyt jo olen niin matkaorientoitunut. Niin, onhan tässä puolen vuoden aikana tullut pikkuhiljaa tehtyä asioita. Puolisen vuotta sitten ostettiin lentoliput, sitten aloin miettiä mihin kaupunkeihin mennään ja mitä tehdään, pikkuhiljaa sen jälkeen etsittiin hotelleja jotka ovat jo vaihtuneetkin kertaalleen ja enemmän tai vähemmän koko ajan googleteltu tekemistä ja näkemistä. Jiille piti hankkia uusi passi, Estat hankittiin vajaa viikko sitten ja kansainvälinen ajokortti odottaa noutoa. Aika hyvin. Enää pitäisi siivota kämppä, kouluttaa talovahti, tsekata että kissoilla on kaikki tarvittava kolmeksi viikoksi ja sovittaa sekä pestä ne vaatteet mitkä tulee mukaan.
No miksi näitä asioita tehdään kuusi kuukautta? No siksi koska ei ole aikaa. Tajusin reilu viikko sitten ettei meillä ole yhtään vapaapäivää ennen lähtöä ja eiköhän tässä mennä tutulla kaavalla: mies matkoilla ja minä töissä tai kuskauksisssa. Onneksi kaikkea on tehty pilkku hiljaa ja vähän kerrallaan, muuten olisimme liemessä. Keväällä vielä väsyttää jostain syystä aivan mielettömästi, että sekin jaksaminen joka yleensä on varastossa, loistaa poissaolollaan. Matkalla kuitenkin haluaisin relata enkä selvitellä loppuja hotelleja tai googletella mitä tekemistä on missäkin kaupungissa. Mitään minuuttiaikatauluja ei tehdä nytkään mutta on sangen helpottavaa kun tietää etukäteen, että vaikka Orlandosta Tampaan ajettaessa, voidaan pistäytyä matkan varrella olevassa Tampa Lowry Park Zoossa. Toki myös lapset ovat myös esittäneet toiveitaan, esimerkiksi bella ei halua Disney Worldiin mutta on tehny tarkan suunnitelman synttäripäivälleen. Kaikki nämäkin vaikuttavat siihen, miten kauan ollaan missäkin kylässä.
bella täyttää reissussa 9-vuotta ja huh huh. Jos on tytöillä ja pojilla eroja kasvussa niin kyllä varmasti harrastukset tuovat sitä henkistä kasvua reippaasti lisää. bella on varsin omatoiminen ollut jo pitkään, tekee aamulla itse eväät harrastuksiin ja huolehtii, että kaikki on mukana kun menee suoraan koulusta bussilla Porvooseen. Hallilla hän tekee läksyt, syö ja laittaa itse treenivatteet niskaan ja myös huolehtii ne treenien jälkeen omille paikoilleen tai mukaan reppuun. Luistelun kehityskeskustelussa kävi myös ilmi, että harjoittelu on varsin kypsällä asteella ja bella on tunnollinen sekä tarkka.
Onneksi tyttö silti vielä leikkii leluilla, sotkee huonetta, kiukuttelee ja tarvitsee halauksia, niin kuin kaikki pienet lapset. Vaikka välillä iloitsemme isoista lapsista ja sellaisen tietynlaisen pikkulapsiaikakauden päättymisestä kun emme enää puhu muodossa ”meillä nyt sitä tai meillä nyt tätä”, ei me vanhemmat varmasti olla valmiita vielä pitkään aikaan päästämään irti lapsuudesta. Kuitenkin elämä tällaisenaan tuntuu juuri täydelliseltä, IsotPienet on reippaita mutta kuitenkin tarvitsevat meitä vanhempia niin kasvamiseen kuin huoltamiseenkin ja välillä vain viereen kuuntelemaan ja halaamaan.
Kuvat on otettu Kokonniemessä jossa bella oli kaverin kanssa lautailemssa kahdestaan lähes kolme tuntia. Tämä olikin ainoa kerta Rukan reissun lisäksi, kun tänä vuonna kukaan meistä oli rinteessä. Kiitos säiden ja tiukkojen aikataulujen. Nyt kun tiedämme, että lapset pärjäävät myös keskenään rinteessä, tulee varmasti tulevaisuudessa mahdollisuuksiakin enemmän.
Kerrankin saan aikaiseksi kommentoida. Kirjoitat ja kiteytät hyvin juuri minulle ajankohtaisista asioista. Arjen keskellä ei tule kuin hajanaisia ajatuksia ja sinun postauksista sitten voin selkeyttää omia mietteitäni, kun olet ne kirkastanut tekstiin :)
VastaaPoistaTeillä on hienot lapset ja ihailtava ote arkeen.
-Leena