3.7.2015

Sihteeri Magnolia ja miehen bimbo ...

Kun muutimme tänne, kasvoi pihan tuulisimmalla ja avoimimmalla paikalla ranka. Tai ei me edes tiedetty kasvoiko se, olisin itse ollut valmis heittämään koko risun roskiin sillä se muistutti enemmän Adams Familyn Mortician hääkimppua kuin mitään muuta. Äitini oli kuitenkin löytänyt risun juuresta lapun jonka mukaan kyseessä on Magnolia Susan ja siitähän se riemu sitten alkoi –sitä keppikasaa  e i   s a a n u t   t u h o t a. Äitini aloitti välittömän elvyttämisen ja jonkun ajan päästä rankaan ilmaantui satunnaisia lehtinuppuja harvakseltaan. Päätin osallistua pelastustalkoisiin avaamalla selaimen ja pikaisen googlettamisen perusteella uudelleen sijoittaa ressukan alapihalle talon vieressä oleva kohopenkkiin. Äiti leikkasi kaikki kuolleet oksat pois ja itse lähinnä yllätyin että mitään jäi jäljelle. Olin varma että ranka kuolee eikä sitä tarvitse sen enempää pohtia. Sihteerikkömagnolia Susan jäi voimistumaan rodomullalla täytettyyn penkkiin ja kate juuriston päällä jeesasi herkkää juuristoa pahimman yli. Tämä tapahtui muistaakseni kesällä 2014.


Hyvä puutarhuri olisi suojannut kasvin syksyllä mutta onneksi en ole koskaan edes vihjaissut oleva sellainen. Tänä keväänä Susan ei kukkinut mutta kyllä siihen lehdet tulla tupsahtivat ja tajusin että elämänhalua ei tältä typyltä puutu. Kyseessä on kuitenkin puu joten kovin pitkäksi aikaa se ei voinut jäädä paikalle mihin se oli siirretty tarkkailuun ja sitä paitsi sain Mustilasta jotain paikkaan paljon sopivampaa tilalle, joten aloitimme äitini kanssa rintamaneuvottelut kasvin uudelleen sijoituksesta. Tunnustan että olin edelleen aika välinpitämätön typyä kohtaan mutta sitä kompensoi kyllä äitini leijonaemomainen asenne mitä tuli tähän kovan onnen magnoliaan.

Punnitsin erilaisia vaihtoehtoja mielessäni. Fakta oli, ettei pihalla ole tällä hetkellä yhtään optimaalista paikkaan magnolialle. Magnoliat haluavat kasvaa lämpimässä ja suojaisassa paikassa esimerkiksi etelärinteessa missä sadevesi ei jää juuristoon tai vaikkapa talon vieressä. Varjoon puu ei sovellu joten meillä etelä tai länsipuoli pihasta jää ainoaksi mahdolliseksi paikaksi. Emme kuitenkaan saa rinnetta raivattua enää tänä vuonna sopivaksi joten otin oljenkorren: magnolian voi myös istuttaa ruukkuun. En ollut varma miten kasvi talvehtii enkä löytänyt netistä tarpeeksi kattavaa vastausta asiaan joten otin yhteyttä jälleen Jonnaan (se Mustilan Suunnitteluhortonomi joka on pelastajani kaikessa puutarhaan liittyvässä). Kävi ilmi että meillä kotona ei ole sopivaa talvehtimispaikkaa mutta mieheni perheen mökillä on. Paikan pitää olla lämpötilaltaan 0-10 astetta, juuret eivät saa jäätyä. Äitini tuntui edelleen vastustavan ajatusta ruukusta mutta kun ymmärsi että tämä on ruukku tai kuolema -tilanne, antoi hän viimein periksi. Kävin ostamassa Honkkarista 35cm leveän ruukun sekä aluslautasen ja uudelleen sijoittaa typyn siihen ainakin ensi kesään asti. Ruukku on muovia koska keraamisessa ruukussa kokoonpano painaisi niin paljon, että siirto olisi kovin työlästä.

Mieheni porasi ruukun pohjaan kunnon reijät jottei kasteluvesi jää seisomaan ruukkuun. Kaivomme typyn varovasti ylös ja laitoimme juuripaakun vedellä täytettyyn ämpäriin. Sekotin lannoitetusta puutarhamullasta sekä rodomullasta seosta ja lisäsin vähän neulaskateseosta joukkoon ja typy pääsi uinnin jälkeen uuteen ruukkuun. Kastelin vielä mullan kunnolla ja lisäsin päälle katetta. Nyt typy toivon mukaan viihtyy uudessa paikassa talon länsiseinustalla ruukussa. Paikassa ei pitäisi olla kovin tuulista mutta sadevesi kuitenkin kastelee puuta ja lisäbonuksena puu näkyy kauniisti olohuoneen ikkunasta. Syksyllä annamme vielä syyslannoituksen ennen kun viemme Magnolian talvehtimaan mökille (niin, tiedoksi vaan sinne mökille päin... ). Nyt vähän jännittää miten tässä käy koska Magnoliat eivät juurikaan pidä siirtelystä ja tätä ressukkaa on ensin kidutettu ja sen jäälkeen siirrelty toistuvasti. Jos typy selviää niin siitä on varmasti jalostunut Suomen kestävin magnolia ja toivottavasti näin käy sillä kiintymyssuhde on muodostunut enkä millään haluaisi luopua typystä!



Typyä vastapäätä on terassin ruoan-odotus-hengailu-piste. Viime vuonna tällä puolella terassia ei ollut mitään ja suunnittelin paikkaan kulmasohvaa. Sittemmin aloin empimään lasisten kaiteiden peittämistä sohvalla ja samalla iski kitsaus joten ostinkin Ikeasta kaksi Brommö tuolia. Ne itseasiassa sopivat paikkaan kuin nenä päähän koska ovat kepeät ja ikäänkuin läpinäkyvät. Bambut ovat mitä mainioin lisä, Bimbon mies toi Turusta työmatkalta ja Rufan ostin Porvoon Plantagenista. Bambujen keraamiset suojaruukut ostin myös Ikeasta. Sopivaa pöytää ei ole tullut vastaan, enkä ole kyllä ehtinyt etsiäkään, joten laitoin tuolien väliin äitini vanhan lasisen sohvapäydän. Jokohan niitä kesäkalusteita aletetaan kohta... joku sohva pitäisi ylimmällekin (se kissojen) terassille saada.




Luulen että yritän talvettaa myös bambut ruukuissa, jos sinne mökille mahtuisi vielä lisää kasveja. Vuoriruokobambu saattaa talvehtia Suomessa maassakin mutta kun luin kaikista niistä suojauksista päätin päästää pikkuhiljaa irti siitä ajatuksesta. Ehtiihän näitä onneksi vielä syksyyn asti miettiä... mietin muuten että tärähtäneen kissamummon sijasta minusta on ilmeisesti tullut tärähtäneempi kasvimummo koska oikeasti, kuka nimeää pihakesveja lempinimillä?

5 kommenttia:

  1. Noi bambut näyttää valtavan hyviltä!!! Lisää vaan kuvia, odottelen innolla ; )
    Mulla on ihan parkissa pihahommat, liian lämmin....en valita kuitenkaan...

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tiina :) Bambut ovat minustakin hurjan nättejä ja ne kivbasti "havisee" tuulessa.
    Mulla oli myös viiknloppuna stoppi kun meillä oli lauantaina omat grillibileet ja sunnuntaina mentiin toisille synttäreille. Nythan taas viileneekin pitää jatkaa hommia pihamaalla :) Ja joo! tuliskin nyt vaan lämmintä ja se kunnon kesä.

    VastaaPoista
  3. Mulla on tuollainen vuoriruokobambu talvehtinut jo usemman vuoden siirtolapuutarhassa ilman suojauksia, mitä nyt vähän ekana syksynä ripottelin päälle omenapuiden lehtiä. Itsellä kun ei ole paikkaa missä talvettaa kasveja ruukuissa on vaan pakko kokeilla maassa. Magnolian peittelin pakkaspeittoon ja 'Suski' kiitti kukkimalla. :)

    VastaaPoista
  4. Mulla on tuollainen vuoriruokobambu talvehtinut jo usemman vuoden siirtolapuutarhassa ilman suojauksia, mitä nyt vähän ekana syksynä ripottelin päälle omenapuiden lehtiä. Itsellä kun ei ole paikkaa missä talvettaa kasveja ruukuissa on vaan pakko kokeilla maassa. Magnolian peittelin pakkaspeittoon ja 'Suski' kiitti kukkimalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista kuulla Kati! Pitää miettiä josko bambut saisi kasvamaan ensi vuonna vaikka ihan maahan ja kokeilla sitten selviävätkö talvesta. EI tuo meidänkään paikka ihan helpoin ole mutta mennään nyt sillä ettei rahat mene ihan hukkaan :)

      Poista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥