Helteitä odotellessa… ainakin me. Tiedän ettei kaikki pidä lämpimästä ja joillekin se on jopa vaarallista mutta meidän perheestä ¾ osaa odottaa joka kesä niitä lämpimmpiä ilmoja. Minusta neljä vuoden aikaa on upea juttu mutta sellainen nykyään tavanomainen välikausivuodenaika on kyllä ihan syvältä. Haluan kesät lämpiminä, talvet lumisina, keväät solisevina ja syksyt kirpeinä. Tämä kesä on ollut kuitenkin tähän asti poikkeus, sillä olen nyt ensimmäistä kertaa ikinä odottanut sateita, toivonut sateita ja nauttinut sateista. En niinkään itseni takia vaan pihan. Olemme tehneet niin valtavasti istutushommia että kaikki taivaalta tuleva vesi on vähintäänkin tervetullutta jota kasvit juurtuvat kunnolla ja lähtevät kasvamaan. Loma alkaa viikon päästä, istutukset on tehty ja hyvällä mallilla eli kohta saisi kyllä vain paistaa minunkin puolestani.
Onhan tässä aurinkoisia päiviä jo ollut ja heti
kun lämpötila kohosi pariinkymppiin, alkoi pihalla vesileikit. Yksi
oman pihan ehdoton plussa onkin, että vesisotaa voi nopeasti ex-tempore! Lapset eivät edes tajunneet kaivaa
vesipyssyjä esiin vaan nappasivat Plastexilta saadun spraypullon ja
sumutepullon ja se oli menoa se. Aiemmin kerroin että sain SASAn Plastexilta ja samassa paketissa oli muutakin kasteluun ja marjastamiseen liittyvää.
Molemmat lapset ovat eniten tykästyneet valko-vihreään sumutepulloon joka on Plastexin uutuustuote. Pullosta tulee aivan hentoa vesisumua ja paineella! Eli tarvitsee vain pari kertaa pumpata kahvasta ja sumua tulee samaan tapaan kuin paineilmapullosta. Aikuiset voivat käyttää pulloa siivouksessa, kodin-ja kukkien hoidossa tai kauneudenhoidossa ja se on kyllä fantastinen koska sillä voi silittäessäkin lisäkastella niin ettei oikea käsi ole hellänä pumppaamisesta tai joka paikka litimärkänä. Myös terassilla oleva Huonemalva kukkii nyt paljon enemmän kun sitä sumutellaan pullolla.
Annoin alunperin pullon bellalle jotta hän voi sillä elegantisti viilentää itseään helteillä mutta käyttö oli laajentunut työpäiväni aikana nopeasti sotatantereelle. Perinteisessä spraypullossa on vesisotaan kyllä etulyöntiasema koska sumun sijaan pullosta saa pitkänkin vesisuhkuin. Itse arvostan Eero Aarnion suunnitteleman pullon muotoilua koska se on paljon katsetta kestävämpi kuin perinteiset pyöreät spraypullot joita meilläkin on ollut - ihanaa kun käyttöesineet ovat kauniita, aikaa kestäviä ja kotimaisia!
Molemmat lapset ovat eniten tykästyneet valko-vihreään sumutepulloon joka on Plastexin uutuustuote. Pullosta tulee aivan hentoa vesisumua ja paineella! Eli tarvitsee vain pari kertaa pumpata kahvasta ja sumua tulee samaan tapaan kuin paineilmapullosta. Aikuiset voivat käyttää pulloa siivouksessa, kodin-ja kukkien hoidossa tai kauneudenhoidossa ja se on kyllä fantastinen koska sillä voi silittäessäkin lisäkastella niin ettei oikea käsi ole hellänä pumppaamisesta tai joka paikka litimärkänä. Myös terassilla oleva Huonemalva kukkii nyt paljon enemmän kun sitä sumutellaan pullolla.
Annoin alunperin pullon bellalle jotta hän voi sillä elegantisti viilentää itseään helteillä mutta käyttö oli laajentunut työpäiväni aikana nopeasti sotatantereelle. Perinteisessä spraypullossa on vesisotaan kyllä etulyöntiasema koska sumun sijaan pullosta saa pitkänkin vesisuhkuin. Itse arvostan Eero Aarnion suunnitteleman pullon muotoilua koska se on paljon katsetta kestävämpi kuin perinteiset pyöreät spraypullot joita meilläkin on ollut - ihanaa kun käyttöesineet ovat kauniita, aikaa kestäviä ja kotimaisia!
Koska sain uutuus Sumutepulloja Plastexilta useamman, niin arvonpa niitä myös teille!
Osallistuminen ei vaadi mitään pirkkaniksejä,
riittää että hihkaiset kommenttikenttään että olet mukana arvonnassa!
riittää että hihkaiset kommenttikenttään että olet mukana arvonnassa!
Pullot pitää lähettää pakettina joten postitan voitot vain Suomeen.
Muistathan käyttää erottuvaa nimimerkkiä jos et ole rekisteröitynyt.
Arvonnan voittajien julkistamisen jälkeen, on 4 vrk aikaa ilmoittautua s-postiini, muuten arvon uudet voittajat.
Arvontaan voi osallistua 12.7.2015 asti
Spraypullo ja Sumutepullo saatu Plastexilta –kiitos!
Pullot on tehty elintarvikemuovista eli ovat turvallisia käyttää vesisotaankin !
Onnea Arvontaan!
Mukana arvonnassa! pussikarhu(at)luukku.com
VastaaPoistaMulle helteet on liikaa ja sumutepullolle vois ollakkin käyttöä. Tämmöinen kiva 20 astetta + poutasää on kuitenkin ihan kiva. Mukaan arvontaan!
VastaaPoistaMukana:)
VastaaPoistaMukana arvonnassa! :)
VastaaPoistaameliarose211@gmail.com
Mukana arvonnassa! :)
VastaaPoistaameliarose211@gmail.com
Mukana arvonnassa! :)
VastaaPoistaameliarose211@gmail.com
Mukana arvonnassa :)
VastaaPoistaVesisota on meidän lasten suosikki kesäleikki. Mukana arvonnassa!
VastaaPoistaNinnA
Mukana! :)
VastaaPoistajaksaviela@gmail.com
Arvonnassa mukana. :)
VastaaPoistaMukana ollaan! Meilläkin kuumat päivät alkavat ja päättyvät lapsilla vesisotaan, joten kovaan käyttöön joutuu pullo, jos tänne osuu voitto! lisatietoja1 at geemail piste com
VastaaPoistaMukana! :)
VastaaPoistaJes, vesisotaa! Mukana! :)
VastaaPoistaMukana, silläkin uhalla että joudun keskelle vesisotaa...
VastaaPoistaahlfors(at)suomi24(piste)fi
Arvalla mukana . T. jaanoi@luukku.com
VastaaPoistaMukana ollaan. :)
VastaaPoistasopeutuja(at)hotmail.com
Mukaan arvontaan! Mielenkiintoisia puutarhajuttuja :) karoliina.grootila(at)gmail.com
VastaaPoistaMukana!
VastaaPoistahamalainentm@gmail.com
Mukana!
VastaaPoistahamalainentm@gmail.com
Täällä saisi pikkuisen lämpimämpää olla. Ihan helteitä en kaipaa, +20 olisi sopivaa. Mukana arvonnassa
VastaaPoistaMukaan :)
VastaaPoistaunelmiaonnesta(at)gmail.com
Mukana :)
VastaaPoistanelliina(at)yahoo.com
Jees,äidille omat "aseet" vesisotaan!Mukana!
VastaaPoistaMukana arvonnassa. :)
VastaaPoistaMukana! <3
VastaaPoistaleevilotta(at)luukku.com
Mukana! :)
VastaaPoistaMukana! :)
VastaaPoistaMukana! :)
VastaaPoistaMukana!
VastaaPoistaMinä myös mukana... Lapset leikki eilen vesisotaa lääkeruiskuilla, oishan nuo vaihtelua... :-)
VastaaPoistaAmy
Just tänään olisin tarvinnut sumutusta :)
VastaaPoistaNiin kuuma matka oli autossa; koiratkin olisi voinut sumuttaa ;)
Joo, mutta siivotakin pitäisi, näyttää toimivilta pulloilta. Mukana siis atvonnassa.
Mukana!
VastaaPoistaMukana!
VastaaPoistaMukana!
VastaaPoistamukana!
VastaaPoistaelina_jokitalo(at)luukku.com
Mukana!
VastaaPoistavaatehuttuja(@)gmail.com
Mukana minäkin :)
VastaaPoistaMukana :)
VastaaPoistaMukana arvonnassa!
VastaaPoistaIhan mahtava tuote!
VastaaPoistaMukana arvonnassa :)
Mukaan arvontaan :-)
VastaaPoistaarvonnassa mukana :)
VastaaPoistaArvonnassa mukana! Tosi kivan näköinen ulkomuoto pullolla :)
VastaaPoistaMukana arvonnassa :)
VastaaPoistanetteri@gmail.com
mielellään mukana arvonnassa
VastaaPoistaMukaan arvontaan!
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
mukana arvonnassa. kaimaen1 at luukku.com
VastaaPoistaMukana arvonnassa
VastaaPoistaenkeli71 (at) gmail.com
Mukana arvonnassa paivi.horkko@paimiolainen.com
VastaaPoistaMukana :) Meillä on vanhat lääkeruiskut olleet vesisotakäytössä, joten sumutepullo pääsisi varmaan ihan kasvien sumutushommiin.
VastaaPoistaMukaan <3
VastaaPoistaOis ihanaa raikastaa kasvoja aina silloin tällöin.
Muutakin käyttöä viherpeukaloisella kyllä on
garanbola(at)gmail.com
Mukana arvonnassa.
VastaaPoistas.kansakoski(at)luukku.com
Munana ollaan! :D
VastaaPoistaei.ihan.viela@gmail.com
Eiku MUKANA :D Apua! :´D
PoistaEila .H
VastaaPoistaMukana ollaan suihketta joka puolella ;)
Mukana!
VastaaPoistaMukana :)
VastaaPoistaEhdottomasti mukana arvonnassa! Lapsillehan niistä riemua riittää, vaikka hyödyllisiä ovat muutenkin.
VastaaPoistaMukana, lämpimiä ilmoja odotellessa! :)
VastaaPoistaMukana arvonnassa :) T:Annika (annika@esajokinen.net=
VastaaPoistaHieno muotoilu! Arvontaan mukaan!
VastaaPoista-sinellen-
Mukana arvonnassa. Toivottavasti ne helteet tavoittavat myös Oulun tänä kesänä :)
VastaaPoista- Sanni
sannanie@hotmail.com
Mukana ollaan
VastaaPoistamirkkulainen@luukku.com
Mukana :)
VastaaPoistarockonmama@hotmail.com
mukana
VastaaPoistatittin_elamaa at luukku.com
Mukana arvonnassa! Lapset ja äiti olisivat ikionnellisia.
VastaaPoistaMukana arvonnassa !
VastaaPoista- peukaloinen -
Arvonnassa mukana ja sait samalla uuden lukijan :) / jani.koskinen83@gmail.com
VastaaPoistaMukana arvonnassa! :-)
VastaaPoistanoraemilia.seppala (at) hotmail.com
Mukana!
VastaaPoistamiianblogi(at)suomi24.fi
Mukana!
VastaaPoistaKaunista muotoilua! Mukana arvonnassa.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMukana arvonnassa :) (kialanen@gmail.com)
VastaaPoistaMukana arvonnassa :)
VastaaPoistaEhdottomasti mukana! :)
VastaaPoistaMukana myös, sumutepullolla olisi varmaan kätevää `pestä` ulos siirrettyjä huonekasveja..
VastaaPoistaflight(at)luukku(piste)com
Olin juuri ostamassa pulloa, mutta ulkonäkösyistä jäi kauppaan. Näillä kelpais suihkia!
VastaaPoistaCalGirl
Mukana!
VastaaPoistaharmaapipo (at) gmail.com
Mukana arvonnassa!
VastaaPoistakylatientermiitit@gmail.com
Mukana arvonnassa !
VastaaPoistateijahe@hotmail.com
Mukana, vaikken lupaakaan ryhtyä vesisotasille....
VastaaPoistateija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi
Mukana arvonnassa! Toivotaan, että tälle kesälle saataisiin vielä aurinkoa niin paljon, että tarvittaisiin kasteluakin :)
VastaaPoistaMukana ollaan :)
VastaaPoistakristapasm(AT)gmail.com
Vieläkö ehtii mukaan :)
VastaaPoistajanttarainen@luukku.com