12.7.2015

Pientä muutosta olohuoneessa


Vielä tänään on aikaa osallistua arvontaan jossa palkintoina on Plastexin sumutepulloja. Yritän julkistaa voittajat heti huomenna jotta saadaan palkinnot matkaan nopeasti eikä voittajien tarvitse odotella palkintoja koko lomani ajan. Palasin itseasiassa  juuri Savonlinnasta jonne ajoin eilen viemään äitini lomailemaan. Alunperin myös meidän piti lähteä lomanviettoon savikseen samalla mutta koska tulevaksi viikoksi on luvattu Itä-Suomeeen vielä huonompaa säätä kuin tänne, päätimme jäädä toistaiseksi kotinurkille lomailemaan. Ja todella, huomenna on virallisesti ensimmäinen kesälomapäivä! Niin hektistä on elämä ollut, että tällä kertaa emme ole tehneet suunnitelmia lomalle sen jälkeen kun päätimme perua tuon lähdän Saimaan rannoille. Varmasti käydään jossain huvipuistossa, säiden salliessa Yyterissä ja Savonlinnassa ja Korkeaankin on tarkoitus mennä. Täysin aikatauluitta kuitenkin aloitetaan loma ja se tuntuu mahtavalta. Savonnasta löytyi ilmeisesti kadonnut neulemojoni ja tein viime yönä villasukat nilkkoihin asti ennen kuin maltoin mennä nukkumaan kello neljältä yöllä, niistä lisää sukkien valmistuttua.

Ja sitten varsinaiseen asiaan. Tällä viikolla mies kävi vielä viimeisellä työmatkalla ennen lomaa ja mikähän siinä on, että me naiset monesti saadaan ne parhaat ideat keskellä yötä. Päätin nimittäin muttaa huonekalujen paikkaa olohuoneessa, tietysti juuri silloin kun sitä siirtelijää ei ole paikalla ja kello on kymmenen yöllä. Meidän olohuone on hieman haastellinen koska kaksi seinää on ikkunaa lattiaan asti, yksi "seinä" on lasikaide eteiseen ja se huoneen neljäs seinä tavallaan puuttuu. Tästä syystä alunperin olemme sijoittaneet telkkarin ikkunan eteen vaikka se minulle kovin epäimieluinen vaihtoehto onkin. mm. täällä näkyy kuva siitä. No nyt kokeilin ensin muuttaa sohvan kulmasohvaksi mutta se oli aivan katastrofi ja lopulta päädyin vaihtamaan vain K tuolin ja telkkarin paikkaa keskenään.




Asia ei tietenkään ikinä ole niin yksinkertainen miltä se ensin vaikuttaa sillä telkkarin uudessa sijainnissa ei ole tarvittavia antennipistokkeita. Niinpä miehen tullessa matkoilta kävimme ostamassa kahdeksan metriä johtokujaa, kymmenen metriä antennijohtoa ja kaivoin laatikosta telkkarin alkuperäisen lyhyemmän virtajohdon, sillä tässä sijainnissa virtapistoke löytyy lähempää. Pari yötä sitten mies leikkasi sekä asensi johtokujat ja nyt itseasiassa ikkunaseinä ja ikkunanpoka näyttää paremmalta kuin ennen, sillä kuja oli juuri oikean kokoineen tasottamaan sellaisen "pykän" mikä on muutoin pokan ja lattialistan välissä. Sellainen asia mitä ei ehkä kukaan muu edes huomaa kuin minä, mutta ne on ne pienet asiat, vai mitä. 


Pidän itse todella paljon näkymästä nyt kun ikkunan edessä on k tuoli eikä telkkari. Jotenkin tuo korostaa molempien elementtien parhaita puolia ja kun tuolissa istuu, tuntuu melkein kuin istuisi ulkona. Valitettavasti nyt tv estää valon etenemisen eteideen ja kotiin tullessa näkee ensimmäisenä telkkarin taustan mutta kompromisseja on tehtävä. Tietysti mikäli luopuisimme telkkarista poistuisi ongelma itsestää mutta se ei ole nyt vaihtoehto. Mitä mieltä, parempi vai huonompi kuin ennen?


Huomenna palaan vastaamaan muutamiin kommentteihin sekä julkistamaan arvonnan voittajat, mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille!

4 kommenttia:

  1. No nythän tuo telkkari on järkevässä paikassa katsonnalliselta kannalta. Sohvalta näkee suoraa eteen telkkuun, ja takkaankin vissiin. Jotta hyvä muutos on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna :) Näin alunperin oltiin laittamassakin järjestystä mutta tuon telkan selkämyksen näkyminen eteiseen sitten muutti mielen. Nyt kuitenkin pidän tästä tosi paljon siitä huolimatta :)

      Poista
  2. Kyllä minäkin pidän tästä järjestyksestä enemmän. Tuo upea ikkunaseinä pääsee kunnolla oikeuksiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija ja olen samaa mieltä. Ikkunaseinän "nätistäminen" olikin suurin syy tälle muutokselle :)

      Poista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥