27.1.2014

Hakusana: Reima, laskettelu, lapset

Pari vuotta sitten olisin mitä todennäköisimmin kieltäytynyt yhteistyöstä yrityksen kanssa koska mallit olivat silmääni epäesteettisiä, värit sopimattomia ja viimeinen muisto laadusta vuodelta 2002… sen jälkeen pystyin puhumaan vain Reiman "laadusta". Vuosi sitten Reimalta kysyttiin kiinnostaisiko testata tuotteita sillä siellä on luettu blogia ja huomattu penseä asenteeni merkkiä kohtaan. He kertoivat että muutoksia on luvassa ja mielellään haluaisivat testaajaksi sellaisen, joka tiedetään merkkiin kriittisesti suhtautuvaksi. Minä harkitsin ja mietin ja pohdin, lopulta suostuin. Silloin meillä oli jo toppaa kaapissa eli tiesin etten joutuisi pulaan jos odottamani asia kävisi ja kamat leviäisivät kesken kauden. Sanoin etten sitten siloittele blogissa, sanon just niin kuin asiat ovat sillä muuten yhteistyö ei hyödyttäisi ketään.

Talven 2012 mallistossa oli jo muutama juttu mitkä miellytti omaa silmää, lasten silmää ja kun näin viime kevään malliston ennakolta en voinut kun todeta että Reima piti sanansa ja muutoksia todellakin oli tulossa. Visusti pidin suuni kiinni ja kevään kynnyksellä muutkin henkäisivät kerran tai kaksi Reiman muuttuneesta ilmeestä. Tiesin ettei homma jää siihen, tiesin että täksi talveksi on lisää luvassa ja vaikka en tiennyt olenko itse vielä Reiman kanssa yhteistyössä, pidin mahdollisena että Reima-hankintoja tehdään omakustanteisesti.

Eniten olen ollut vaikuttunut siitä millaisia ihmisiä merkin takana on ja että siellä tosiaan mietitään näitä vaatetusjuttuja loppukäyttäjän kantilta. Markkinointi on aina markkinointia ja itse sitä koulussa lukeneena osaan suhtautua kriittisesti aika moneen lähteeseen. On kuitenkin mieletöntä kun etukäteen kuulee suunnitelmista ja ajatuksista ja näkee ne sitten myöhemmin käytännössä, toteutettuna. Itse annoin viime talven Test Patrol –raportissa pyyhkeitä Latitude-haalarin yläosan istuvuudesta sekä Ote-hanskojen kulutuksen kestosta. Toivoin että vaatteisiin tulisi kunnon ripustuslenkkejä ja "off the record" olen puhunut toiveväreistä, malleista, tuotemerkeistä ja vaikka mistä. Välikausivaatteista kerron tarkempaa raporttia jonkun ajan päästä, kun kevätvaatehankintojen aika alkaa olla vähän lähempänä.

Tänä syksynä sain kuulla että pääsemme testaamaan taas Reiman Talvimallistoa 2013. Ilahduin todella koska nyt oli ensiluokkainen tilaisuus vertailla sitä vanhaa Reimaa ja uudistunutta Reimaa. Enkä tarkoita värejä tai malleja vaan nimenomaan kestoa, ollaanhan me jo nähty että Reima on ulkonöllisesti kiivennyttakaisin kärkisijoille. Reimalla on kolme eri tasoa vaatteissa ja uutena on aktiivimallisto joka on suunniteltu rinteeseen ja vastaavaan spottitalviurheiluun. Meidän esikoinen alkaa olla siinä iässä että DC ja Burton ajaa lastenmerkeistä ohi, joten asetimme todellisen haasteen mallistolle, löytääkö 12-vuotias snoukkaaja Reiman mallistosta takkia itselleen. Ja löytyihän sen. Housuja en viitsinyt ottaa testiin koska kahdet sellaiset löytyy jo kaapista mutta mallistossa olisi ollut sopivia housujakin. Aluskerrasto, välitakki ja pipo otettiin myös testiin ja vertaillaan niitä käytössä edellisen talven mallistoon.

Tytön kanssa olikin hieman vaikeampi tehdä valintaa. bella toivoi eskariin haalaria ja olinkin ajatellut Reiman aktiivimalliston haalaria. Siinä kuitenkin loppuu koot jo 128:iin ja malli on kapeahko eli haalarimallin uudelleen valinta oli edessä. Mutkien jälkeen tytölle tuli päiväkotihaalariksi Sammy tummansinisenä. Haalari on suoralahkeinen ja ollut todella mieleinen tytölle. Rukkaset, hanskat ja pipo tuli pinkkeinä ja toistaiseksi pelittäneet päiväkodissa hyvin.

Koska Reiman rinnemallisto oli vielä ihan kysymysmerkki, tuli tytölle testiin myös takki ja housut aktiivimalistosta. Rinnesettiä täydennettiin aluskerrastolla sekä välitakilla niin kuin veljelläkin mutta hieman tytömmässä värissä. Yksi asia mistä tykkään Reimalla, on että monet jutut saa samana mutta eri väreissä, eikä aina se sininen ja punainen -vaan vaikka vihreä ja pinkki! Viimevuotiase kerrastot sekä välikerrokset ovat edelleen huippukunnossa kovasta käytöstä huolimatta, jännityksellä odotamme miten käy näiden uusien.

Valitettavasti täällä etelässä talvi alkoi kunnolla vasta pari viikkoa sitten, eli millään ei päästä vaatteiden osalta samanlaiseen käyttötestiin kuin viime vuonna. Parin viikon käytön jälkeen mitään huomautettavaa ei ole ollut ja lapset vetivät mielellään päälle uudet kerrastot ja poika tykkää kovasti lautailutakista vaikka siinä DC:n sijasta Reiman uudistunut logo komeileekin. Päiväkodissa tytöllä haalarin alla palvelee edelleen keväällä saatu Reiman fleecetakki ja vaaleasta väristään huolimatta edelleen erittäin siistin näköisenä. Pitäääkin nyt muistaa vaihtaa uusi takki lämmittämään.

Reiman mallisto on niin laaja että sitä oikeasti pitää kahlata useamman kerran läpi ennen kun mitään karsintaa pystyy tekemään. Vaikka mielestäni minäkin olin sitä läpikäynyt huolellisesti, löytyi yllätyksiä niin verkkokaupan puolelta kuin Reiman Tammiston Outlet-liikkeenkin mallistoissa kauden alussa. Vaatteet myös näyttävät monesti aivan erilaiselta livenä kuin kuvissa. Huolimatta siitä että Reiman nettisivut ovat todella hyvät niin toivoisin sinne vielä lisäyksiä hakuvalikoihin sekä lisää kuvia vaatteista lasten päällä. Olin myös todella yllättynyt että Reiman klassiset fleecepipot ovat hävinneet mallistosta. Meillä on vuosia ollut hiippamallisia pipoja Reimalta vaikka muuhun mallistoon en ole koskenut ja nyt niitä ei enää ole. Takasin heti ne pipot, pliis!

Seuraavassa kerron hieman huomioita aktiivimalliston vaatteista jotka viimein pääsivät käyttöön viime viikonloppuna Talmassa ja tuossa edellisessä vähän juttua itse Talman hiihtokeskuksesta.

7 kommenttia:

  1. Reima on tosiaan muuttanut mallistoaan huomattavasti parempaan suuntaan! Erityisesti tykkään kun malli on kavennettu, myös pienille. Meidän kirpullekkin löytyisi istuva haalari. Samoin tykkään kun isompien mallista löytyy muutakin kuin sillä vanhalla tyylillä olevaa, missä kiristys oli ympäri lapsen keskellä. En tykkää sen mallin ulkonäöstä. Meidän tän talven haalari hajosi joten kävin hakemassa Reimalta uuden pojalle (kokoa 116) ja yllätyin miten paljon parempi se oli kaikin puolin. Hihoissa on tarpeeksi pituutta (tämä miinuksena monessa muussa merkissä! Tykkään että hihassa saa olla mielummim vähän liikaa kuin että ranteet vilkkuu heti kun kättä nostaa) ja kiristykset hihan- ja lahkeensuissa on hyvät. Lahkeen saa muhkeankin kengän ja luistinten, monojen ym. päälle mutta napilla oleva kiristys mahdollistaa myös kevyemmän kengät ilman että lahje on jalan alla. Istuvuus on täydellinen meidän pojalle!
    Mäkään en ole vuosiin juuri Reimaan päin katsellut mutta nyt se on hyvinkin kärkipäässä ulkovaatteita katsellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta tuo hihojen pituus Reimalla. Itse kans kauhulla katson vilkkuvia ranteita joten hihan pituus on tosi oleellinen juttu. Mielestäni istuvuus on takeissa todella hyvä. Jii on aika hoikka ja silti takki ei näytä "laatikota" päällä. bella taas on skrodempi ja takki istuu hyvin, eli kaavoitus on todella onnistunut mielestäni. Monet vaatteet näyttävät Reiman kuvissa, ei niin kivoille, mutta kun sinne pujahtaa lapsi sisään saattaa lopputulos olla aivan erilainen. Siksi pitäisikin ennakkoluulottomasti käydä sovittamassa vaatteita ennen tuomiota :)
      Minkä haalarin muuten haitte?

      Poista
    2. Me haettiin Tilde. Ajatus oli saada joku edullinen kun käyttöajasta ei enää tässä kohdin ollut tietoa. Ensi vuonna joutuu jo kumminkin hankkimaan uuden. Tai ei ainakaan alkutalvea pidemmälle riitä. Tuo oli -50% ja ulkonäkö miellyttää! Vaikkakaan sitä mieleisintä väriä ei ollu enää oikeaa kokoa.

      Poista
  2. Minäkin olen huomannut muutoksen ja aiemman vastenmielisyyden sijaan meillekin kotiutui Reimaa täksi talveksi. Joka superhoikalle tytölle löytyi sopiva takki ja vieläpä tosi kivan näköinen. Todellakin näyttävät livenä ihan eräiltä kuin myyntiluvuissa, tässä esim meidän takki: http://meidnpieniryyni.blogspot.fi/2014/01/talvivaatteet.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä muutosta on tosiaan ollut ilmassa keväällä ja nyt talvella, tosi kiva juttu koska Reima on kuitenkin kotimainen vaikka itse vaatteet valmistetaan muualla. Kävin kiireesti blogissa mutta pitääpä vielä ajan kanssa käytdä katsomassa :)

      Poista
  3. Hei, eikös Reiman snoukkahaalareita ollut tänä vuonna isompia kokoja? Johonkin 160cm:n asti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytöllä olevaa Sammy haalaria on kokoon 164cm asti. Tuo haalari on hyvin samanlainen kun tytön viime talven valkoinen haalari joka ei ollut tuotannossa sen värisenä vaan oli valmistettu vain "esittelykäyttöön".
      Se varsinainen aktiivihaalari eli Raymon, johon yllä viittasin, on tuotannossa vain kokoon 128 cm asti, väreinä pinkki, lime ja sininen.

      Poista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥