16.11.2013

[ Veteen piirrettyjä viiivoja ] Puheesta ja sen puutteesta

Se ettei kaikki näy ulospäin, ei tarkoita ettei niitä asioita olisi. Se ettei kaikki näy ulospäin, ei tarkoita että niitä asioita piilotellaan. Ehkä se vain tarkoittaa ettei anna niiden asioiden määritellä itseään.

24.11.2010 (noin 3.5 vuotiaana)
Puketti on ketsuppi, titi on isi, pooppu on pomppu, oma nimi o ya-ya, piipa on leipä, kikkä on vettä ja kaakoo on maitoa, juuju on housut ja joka päivä ”päiväkoti kivaa”. Me luetaan kiijoja, me piietään, omat tavarat on miun ja me mennään juju (ulos) jos on hyvä ilma ja me etenkin tykätään käydä paupassa. Vaikka on hyymä, ei me haluta takkia mutta pipoista me tykätään. Ya-ya lukee jahjakiijasta (lahjakirja) ja sanoo ”ya-ya kykkää kiikä” kun on kiva lelu. ”Ya-ya piipa maami”, silloin on hänen leipä valmis.


Olen täällä aiemmin (http://a-nanan.blogspot.fi/2010/11/normal-0-21-false-false-false-fi-x-none.html ja http://a-nanan.blogspot.fi/2012/07/kun-puhe-viivastyy.html ) kertonut että tytöllä ei puheenkehityksen suhteen ole mennyt kehitys ihan kuin Strömsössä. Puheenkehitys on ollut myöhässä ja koska esikoisellakin pientä viivettä oli, osasin ottaa härkää kiinni sarvista jo varhain. Tyttö oli ensimmäistä kertaa neuvolan lähetteellä kunnan puheterapeutin vastaanotolla noin 1,5 –vuotiaana ja sittemmin on saanut säännöllisesti tukea puheenkehitykseen. Jo alle kolmevuotiaana kävi ilmi ettei lapsen kehityksessä muuta viivästymää ole, ainoastaan puhepuoli sakkaa. Kyse ei ollut puheen epäselvyydestä, vaan siitä ettei puhetta ollut ja kun sitä sitten myöhemmin oli, ei siitä saanut mitään selvää paitsi yksittäisistä äänteistä, kuten kirjaimista, jotka tyttö hämmästyttävästi osasi jo alle kaksivuotiaana. Tästä johtuen hän myös pääsi puheterapiaan sen ehkä tavallisen ”neuvolan lähete-iän” eli alle kolmivuotiaana. Tyttö oli pienenä rauhallinen, keskittyvä, rutinoitunut sekä hyvin hiljainen. Hän nukkui vauvana todella paljon eikä itkenyt oikeastaan ollenkaan. Hän aloitti jokeltelun vasta yli 1-vuotiaana ja ei pienenä ”pitänyt vieraista ihmisistä yhtään”. Hän oli tarkka ja todella taitava mm. palapeleissä sekä legoissa ja kuten mainitsin, osasi aakkoset jo hyvin varhain. Edelleen hämmästelemme hänen tarkkaa muistiaan.

Samaan aikaan puheterapian aloituksen yhteydessä tytön kuulo tarkistettiin korvaklinikalla ja onneksi laitteet ovat kehittyneet huimasti. Mikäli kuulo olisi testattu vain ensimmäisillä testeille, olisi diagnoosina ollut että tyttö ei kuule. Koska hän ei puhunut ja oli vielä tuolloin haasteellinen vieraiden ihmisten seurassa, saatiin kuulon todellinen tila tarkistettua vasta sellaisilla laitteilla johon ei tarvita tytön osallistumista. Samaan aikaan tyttö aloitti foniatrilla käynnit jossa lopulta diagnosoitiin tytölle on vaikea verbaalinen dyspraksia. Hoitomuodoksi määriteltiin intensiivinen puheterapia sekä seurantakäynnit foniatrian poliklinikalla.

Tyttö on ollut todella innostunut puheterapiasta alusta asti ja vaikka joskus vanhemmat tuntuvat vierastavan tai jopa pelkäävän vastaavia tukimuotoja, ovat ne lapselle monesti hyvin mieleisiä ja tärkeitä. Tytöllä on ollut sama puheterapeutti yli kolme vuotta eli siitä asti kun hän aloitti Päiväkoti Valssissa kolmevuotiaana. Puheterapeutti on käynyt päiväkodissa kerran tai kaksi viikossa ja edistyminen on ollut tasaista. Puheterapian intensiivisyys ekä päiväkodin esimerkillinen yhteistyö puheterapeutin kanssa on varmasti ollut roolissa tulosten saavuttamisessa. Kunnan puolella puheterapia joudutaan yleensä toteuttamaan sykäyksittäin ja iso vastuu harjoitteiden tekemisestä jää kodille. Esimerkiksi esikoisemme saattoi käydä neljä kertaa kuukaudessa terkkarissa puheterapeutilla ja sitten pidettiin neljä kuukautta taukoa. Mikäli puhe on vain epäselvää tai kyse on puuttuvista kirjaimista tai äänteistä (esim. diftongit) tämä todennäköisesti riittää mutta en usko että bella olisi millään edistynyt näin huimasti samalla tukiasteella, joten olen tyytyväinen että päätimme tukeutua yksityiseen puheterapiaan.

Puheterapia on edistynyt vaiheittain ja joka kauden aluksi on tehty selkeät tavoitteet ja kun ne on saavutettu, tehty seuraavat tavoitteet. Pieni pala kerrallaan on puhe selkiytynyt, sanavarasto kasvanut ja lauserakenteet ja taivutukset löytäneet paikkansa. Olemme todella kaukana siitä kun jopa tytön päiväkotikaverit tulkkasivat minulle mitä tyttö tarkoittaa kun elimme vielä vaihetta että puhetta oli lähes mahdotonta ymmärtää mikäli ei tiennyt asianyhteyttä. Tässä kohtaa vasta itsekin ymmärsin että siihen asti minä olin ymmärtänyt tyttöä parhaiten koska olin päivät hänen kanssaan ja osasin yhdistellä asioita. Muilla ei tätä etulyöntiasemaa ollut ollut. Tällä hetkellä tyttö puhuu lähestulkoon samalla tavalla kuin muut lapset, vasta pidempi puheen kuuntelu paljastaa lauserakenteiden olevan vailla sitä hienosäätöä joka mikä puuttuu noin kahden tai kolmenvuoden harjoituksen puutteen myötä. Puheterapia jatkuu edelleen ja tyttö odottaa jokaista kertaa kuin kuuta nousevaa. Puheterapia on kivaa.

Vuosia sitten sosiaalisissa tilanteissa välillä tuli tippa linssiin kun huomasin miten toiset lapset pelkäävät tyttöä. Hän on aina ollut isokokoinen ja kun siihen liitetään puhumattomuus, ei pienet lapset ymmärrä mistä on kyse. Takaraivossa oli pelko miten tyttö tulee pärjäämään päiväkodissa, sosiaalisissa tilanteissa, synttäreillä ja koulussa. Puheterapeutin ennuste oli että lukeminen ja kirjoittaminen tulee myöhästymään. Yhdessä vaiheessa tytölle suositeltiin paikkaa erityispäiväkodista jossa koko toiminta on rakennettu tukemaan erityistukea tarvitsevia. Olisimme saaneetkin hänelle sieltä paikan mutta emme halunneet vaihtaa tytön päiväkotia sillä hän oli erinomaisesti sopeutunut pieneen Espoolaiseen musiikkipäiväkotiin jossa oli aloittanut 3-vuotiaana. Minun mielestä meillä sujui hyvin ja välillä tuntui että ympäröivät tahot yrittävät vain lytätä tilannetta alas kiusallaan, vaikka tietenkään tälläisestä ei ollut kyse vaan omaan ajatusmaailmaan heijastuva epävarmuus tulevasta.

En ole ikinä pitänyt tyttö erityislapsena, paitsi meille tietysti erityisenä ihan niin kuin jokainen omaa lastaan pitää. En ole osannut asettaa lasta eriarvoiseen asemaan paitsi kun hän aloitti harrastukset kolme vuotiaana niin toki ohjeistin ohjaajat ettei hän puhu ja jos tunnilla tulee asia, olen ulkopuolella odottamassa. Tyttöä ei voinut jättää yksin minnekään ja vaikka ei muutenkaan ole tapana ollut hävitellä lapsia niin tästä piti pitää erityisen hyvää huolta. Arki oli helpompaa kun oli aika selkeät rutiinit, tyttö tiesi mitä tapahtuu ja kun oli uusia juttuja niin hyvissä ajoin jo kerroimme mitä tulee tapahtumaan. Meidän arki sujui aivan tavallisesti, kun vaan muisti miten asiat kannattaa ja pitää tehdä, mitä pitää ottaa huomioon. Nyt taaksepäin katsoessa jollain tavalla luulen että tytöltä on jopa (tiedostamatta) odotettu enemmän kuin veljeltään koska on osoittanut tietynlaista kypsyyttä ja osaamista monissa tilanteissa jo varhain.

Meidän elämämme olisi varmasti voinut olla vaikeampaa tai työläämpää mutta koska näin on kuitenkin ollut alusta asti, emme osanneet. Meillä oli lapsi jonka kanssa kommunikointiin polvenkorkeudella, joskus viittomalla ja joskus lehdistä kuvia näyttämällä. Silti suurin osa asioista meni ihan yli hilseen, ei vaan ymmärretty. Hän on aina ollut omanlaisensa, erilainen muista niin kuin jokainen meistä. Me yksilöinä otetaan asiat vastaan ja tehdään niistä omia, omalla tavalla. Minä uskon että suurin osa asioista on elettäviä, jos niin päättää. Tottahan toki elämässä tulee eteen sellaisia vaikeuksia mistä on vaikea löytää mitään hyvää ja jotka ovat kaikessa olemassaolossaan vaikeita ja huonoja, meilläkin niitä on ollut. Mutta silti uskon että monien asioiden kanssa elämisen vaikeus on kiinni myös siitä millaisia niistä itse tekee ja miten ympäristö ne silloin näkee. En ala tässä luettelemaan millaisia vaikeuksia arjessa tulee eteen kun lapsi ei osaa puhua, jokaiselle tulee varmasti niitä muutenkin mieleen. Kaikki on vähän hitaampaa, vähän työläämpää ja vähän takaraivossa huolestuttavampaa. Ja kaikilla meillä on omat haasteemme, toisilla näkyvämmät ja toisilla vähemmän näkyvät.

Minä olen luonteeltani sellainen ”vaikka läpi harmaan kiven” ja tyttö on ”mini-me” –tässäkin asiassa. Jotain me tehtiin oikein tai sitten se oli tähdistä kiinni siinä vaiheessa kun tyttö itse ymmärsi että tässä on nyt vähän isompi mäki mikä pitää kiivetä. Sen sijaan että hän olisi heittäytynyt maahan kiukuttelemaan ja itkemään, hän laittoi nelivedon päälle ja päätti että minähän menen. Hänen oma elämäniloinen ja päättäväinen asenteensa on tehnyt sen ettei häntä haittaa ja lannista vaikka joskus joku vähän pilkkaa tai jos ei se sana vielä kolmannellakaan kerralla tule oikein. Hän nauraa päälle ja toteaa etten mä osaa aina oikein puhua mutta mä opin! Hän on ollut niin käsittämättömän reipas tämän asian kanssa että voin vain ottaa oppia miten asiat pitää ottaa vastaan. Olen ollut vain oikeastaan kyytiläisenä tällä matkalla ja se matka jatkuu edelleen koska me ei vielä olla perillä. Mutta koen että ollaan hienosti klaarattu tämä asia, selätetty ja selvitty ensimmäiselle huipulle pystyssä, voittajina. Ja suurin voittaja on tyttö itse sillä hän on ylittänyt meidän vanhempien sekä ympäristön odotukset, omia hänellä tuskin on ollut johtuen siitä että on vasta lapsi.

bella on nyt 6-vuotias ja hän puhuu ja hän lukee ja hän kirjoittaa. Hän ei ole enää sosiaalisesti haasteellinen vaan sosiaalinen ja kaikkien kaveri. Sain ihaninta palautetta eräs päivä kun sähköpostista luin miten tyttö oli ilahduttanut eskarikaverin päivää sekä hänen äitinsä päivää juoksemalla halaamaan ystävää heti aamusta vaikka oli ollut vasta muutaman viikon uudessa eskarissa. Kaikkien niiden ärsyttävien kuusvuotiaiden maneerien lisäksi hän ei enää siis kaihda ihmisiä vaan halaa ystäviään ja vaikka hän välillä voi olla uskomattoman ajattelematon, hän kuitenkin muistaa nauttia niistä kaikista ihanista joka päiväisistä asioista ja muistuttaa myös meitä muita niiden olemassaolosta.

Tällä hetkellä tytön puheterapia siis jatkuu ja hän on edelleen hyksin Foniatrian poliklinikan asiakas. Nyt loppuvuodesta hän tekee kouluvalmiustestejä poliklinikalla (ja diggaa!) mutta jo ensimmäisellä kerralla kävi ilmi että tyttö on edistynyt ennustetta nopeammin. On kuitenkin tärkeä tutkia kattavasti tässä vaiheessa tarvitaanko koulumatkan aloitukselle tukimuotoja sillä ensimmäiset luokat ovat tärkeitä koulumatkan perustan luomiselle. Mikäli asioita aletaan tutkia vasta koulun alettua, saattaa kallisarvoista oppimisaikaa mennä hukkaan kun byrokratian koneisto toimii hitaasti ja selvitellään mistä oppiminen kiikastaa.


Aika moni ensimmäisen lapsen äiti huolestuu jos lapsi ei kehitykään sen kapean neuvolan keskikäyrän mukana. Yhteiskuntamme myös rakentuu niin että jos ei ole siinä keskellä niin asiaan yleensä puututaan. Kunnasta riippuen puututaan heti tai sitten myöhemmin. Joka tapauksessa tilanne on vanhemmalle haastava kun pitäisi nähdä oma lapsi yksilönä ja samaan aikaan tasapäistää yhteiskunnan viitearvojen väliin. On vaikea olla vertaamatta omaa lasta muihin; miksi tuo kävelee jo nyt kun minun lapsi ei edes konttaa ja mites tuo jo osaa pyytää maitoa kun minun lapsi ei edes sano äiti. Ja kyse ei ole kilpailusta.

Kyse on huolesta joka kohdistuu omaan lapseen. Onko kaikki niin kuin pitää, mitä jos siellä taustalla onkin jotain vakavampaa joka pitäisi löytää jo mahdollisimman aikaisin. Pitääkö minun vanhempana olla nyt aktiivinen vai kertookohan ne sieltä neuvolasta sitten? Neuvola määrittelee meille kuitenkin sen keskiarvon ja lisäksi viitekehyksen missä kohtaa toimitaan ja missä ei mutta joskus vanhempi huolineen jää ulkopuolelle. Joskus taas joutuu seurannan piiriin ihan hassulta kuulostavista syistä, niin kuin siitä että lapsi on liian pitkä (niin kuin bella oli ja oli seurannassakin), mutta joskus seurannassa tosiaan löydetään se syy miksi ne keskiarvot ovatkin tarpeen.

Joskus neuvola ei vielä puuttuisi mutta koska vanhempi vaatii ja vaatii niin saadaan tutkimuksia aikaan jossa selviää jotain. Niin kuin vaikka vaikea verbaalinen dyspraksia mistä ei lapsi mitenkään pystyisi selviämään ilman lisätukea ja mikä olisi todennäköisesti koitunut alkukoulutaipaleen tappurapensaaksi sekä vaikuttanut lapsen kehitykseen voimakkaasti, mikäli sitä ei olisi diagnosoitu alussa ja hoidettu jo 4 vuotta ennen koulunalkua. Pitää luottaa itseensä ja osata vaatia jos on tunne ettei nyt ole kaikki kohdallaan. Pitäisi myös muistaa ettei me olla samanlaisia ja jokainen kehittyy omassa tahdissaan. Joskus omaan epäröintiinsä voi löytää selkeyttä ja varmuutta netistä jos vaikka löytää kirjoituksen mistä tunnistaa tuttuja asioita.

24 kommenttia:

  1. Voi miten ihana kuulla - tosi mahtavaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä on saanut huokaista jo hieman helpotuksesta ja syytä hymyyn :)

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus!

    Mä haluaisin vielä sanoa sen omasta näkemyksestäni että vaikka varmasti Bellan oma temperamentti on taustalla suuri vaikuttaja niin te vanhempina olette tehneet sen suuren ja hienon työn että olette tukeneet Bellaa hänen omaa luonnettaan ja synnynnäistä temperamenttia hyödyntäen jolloin hän ei itse lannistu epäonnistumisistaan vaan osaa "nauraa osaamattomuudelleen". Teidän tuki on saanut Bellan vakuuttumaan omasta oppimisestaan ja uskomaan itseensä. Hienoa että Bellan tilanne on noin hyvä ja hienoa että olette tehneet sen eteen töitä!

    Mä myös hetki sitten itse omien opintojeni kautta löysin syyn oman poikani joihinkin piirteisiin joita olin miettinyt jo pidemmän aikaa. Meidän pojalta löytyy monia leikki ikäisen dysfleksian piirteitä joihin haluan myös puuttua ajoissa. Pojan kohdalla on sen verran lievistä piirteistä vielä kyse ettei niihin olisi kerhossa osattu puuttua (ennenkuin itse kuvailin asiaa enemmän) ja luultavimmin haasteet olisivat odottaneet viimeistään koulun alussa. Nyt aion saada pojan kohdalla tarvittavaa tukea ajoissa ja itse keskittyä asioihin joihin kotoa käsin pystyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Bianca, ihanasti kirjoitettu <3

      Kuulostaa hienolta että olet osannut huomata asioita mitä kerhossa ei ole huomatta. Nykyään monesti on se ongelma kun lapsi on suuren osan ajasta päivähoidossa tai koulussa niin miten niinä muutamina yhdessä olon tunteinaehtii huomaamaan asioita. Ja jos sitten ei siellä toisessakaan paikassa niin jotain voi jäädä kokonaan vaille tarpeellista huomiota. Ihana kuulla että itse olet myös noin aktiivinen asiassa ja saatte vietyä eteenpäin ja lapselle oikeanlaista tukea :)

      Poista
  3. Hieno kirjoitus! On ollut ilo seurata Bellan kehittymistä ja nyttemmin todeta, miten ihana j sosiaalinen hän on. Täällä säännölliesti kaivataan neitiä leikkiseuraksi ja tykätään katsoa teidän kuvia ja lukea kuulumisia :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä teidän tyttöjäkin... ja poikaa! aina kysellään! Ja kehitys on ollut todellakin mahtavaa, aina sitä ei itse huomaa kun vieressä on mutta kun lukee vähän kirjoituksia taaksepäin niin palautuu kyllä mieleen.

      Poista
  4. Kiitos kun jaoit teidän kokemuksia ja ajatuksia asiasta! <3 Rohkaisevaa (meille muille "hitaiden puhujien" äideille) ja kirjoitit itse asiassa tosi kauniistikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lumikko :) Kirjoitan tästä aiheesta säännöllisesti juuri siksi että vertaistuki on varmasti tärkeää myös näissä asioissa. Toiseksi, on hyödyllistä löytää vastaavassa tilanteessa olevien lasten ja vanhempien huomioita asioista -näin kenties saa jotain vinkkiä vastaavan arkeen tai osaa erottaa omassa lapsessaan piirteitä jotka kenties ovat syy asian viemiseksi eteenpäin neuvolaan.
      Tsemppiä myös teidän arkeen!

      Poista
  5. Hienoa kuulla miten paljon edistymistä voidaan saavuttaa oikeanlaisella tuella-toisaalta se herättää myös ajatuksia siitä, miksi ennaltaehkäisevät ja tukevat palvelut ovat valitettavan usein leikkauslistan kärjessä,vaikka niiden avulla voidaan vaikuttaa todella paljon lapsen kokonaisvaltaiseen kehitykseen. Kirjoittelin muistaakseni tuohon aiempaan postaukseen oman poikamme puheen kehityksen ongelmista, ja voin todellakin allekirjoittaa sen, että itseensä kannattaa luottaa silloin kun kaikki ei tunnu olevan kohdallaan. Poikamme kohdallahan neuvola ei katsonut aiheelliseksi puuttua 3-vuotiaan täysin epäselvään puheeseen ja isoihin äännepuutteisiin, ellemme olisi itse vaatineet lähetettä puheterapeutin arvioon, en tiedä milloin olisivat kiinnittäneet asiaan huomiota. Ja pojan kohdalla kyse oli kuitenkin niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin kireästä kielijänteestä ja aikaisen puuttumisen, leikkauksen ja puheterapian ansiosta pojan äännevirheet korjaantuivat koulun alkuun mennessä.

    Kuopuksen kohdalla on vastaava kokemus omaan tuntemukseen luottamisesta rajun refluksioireilun osalta. Myös tasapäistämisen kulttuuri on tullut tytön myötä tutuksi, vaikka kyse ei ongelmista olekaan, neiti kun ei mene keskivertokäyrälle oikein muussa kuin käytöksessä. ;-) On ollut aina ikäisiään reilusti pidempi ja on nyt kun ikää 5v9kk pidempi kuin ekaluokkalaiset kaverinsa.Aikoinaan kirjaimellisesti tunsi ihmisten katseen selässään ja luki ajatukset siitä, miten "noin iso" tyttö ei osaa käyttäytyä ,kun kantoi levynä sylissä huutavaa, uhmaavaa 3-vuotiasta ulos kaupasta ja ihmiset päättelivät tytön koosta ikää olevan pari vuotta enemmän. Pituuden lisäksi tyttö lukee ja kirjoittaa sujuvasti ja laskee yhteen- ja vähennyslaskuja kymmenluvuilla, mikä lisää vaikutelmaa vanhemmasta lapsesta. Ja kuitenkin käyttäytyy kuten 5v.käyttäytyy. Olenkin monesti sanonut, että tyttö pääsisi paljon helpommalla olemalla enemmän normin mukainen niin kooltaan kuin taidoiltaan, tasapäistämisen kulttuuri tuntuu olevan todella voimakas riippumatta siitä, onko lapsi käyrien ylä- vai alapuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan super kuulla että omalla aktiivisuudella on pasty juuri siihen päämäärään ja asia on korjaantunut. Se on todellakin mielenkiintoista että mistä pasta aina leikataan... itse kyynikkona en usko että asialle mitään voi. Sitä on tavallaan sen oman kuntatukiverkoston armoilla ja kummallista on vielä se ettei kuntien käytännöt ole yhtenäisiä. Itsekin olen muutamaa tuttua patistanut vaatimaan neuvolasta lähetteen puheterapeutille tilanteessa jossa koska selkästi mielestäni siihen on ollut tarvetta. Jossain kunnassa oli sanottu että vasta 5-vuotiaana pääsee käymään puheterapeutilla, joka mielestäni kuulostaa aivan järjettömältä jos lapsi ei puhu vielä 3-vuotiaana.

      Ja voin niin samaistua tuohon "silmät selässä" tunteeseen. bella on myös ollut tosi iso ja hän on myös syönyt tuttia ja istunut rattaissa aika pitkään, koska on nukkunut piiiitkiä päiväunia vielä 4-vuotiaana. Aika hyvällä pokalla saa matkustaa 3-vuotiaan (joka on 5-vuotiaan kokoinen) lapsen kanssa rattailla pk-seudun busseissa ;) Olemme myös joutuneet joskus "selittelemään" käytöstä, tutin syömistä tai jotain muuta samasta syystä... se on tosi kiva kun ihmiset olettaa asioita ;)

      Poista
  6. Hienoa, että Bella on edistynyt huimasti ja koulu sujuu varmasti hyvin vaikeuksista huolimatta. Oma poikani sai dysfasia diagnoosin 4-vuotiaana ja sitten 5-vuotiaana huomattiin molemminpuoleinen kuulonalenema. Pääsimme yksityislääkärin lähetteellä samalle audiofoniatriselle poliklinikalle hoitoon. Poikani viihtyi hyvin osastojaksoilla ja kunnallisessa puheterapiassa. Hänellä oli pidennetty oppivelvollisuus joka tarkoitti että eskarissa häntä kävi opettamassa erityisopettaja kaksi tuntia viikossa. Hän sai eskari-ikäisenä ikätoverit kiinni puheenkehityksessä joten kehitys oli huimaa. Koulussa hän on nyt normaalilla luokalla vaikka alunperin suunniteltiin erityiskoulua tai pienluokkaa. En osannut itse olla huolissani 3-vuotiaan puhumattomuudesta (puhui vain sanoja ei lauseita) mutta onneksi neuvolasta saatiin ohje hakeutua tutkimuksiin. Poikani oli sattumalta jo valmiiksi sopivassa päiväkotiryhmässä jossa tuetaan kielenkehityksen vaikeuksia. Vasta pikkusisarusten myötä olen ymmärtänyt miten hankalaa elämä oli uhmaikäisen kanssa joka ei puhunut. Pikkusisko on nyt 3v ja hän puhui 7 sanaisia lauseita jo 1 vuotiaana. Arjesta ja "kiukuttelukohtauksista" selviää paljon helpommalla kun pystyy keskustelemaan lapsen kanssa ja hän osaa kertoa tunteistaan. Esikoinen on nyt jo neljännellä luokalla eikä kielen kanssa ole enää mitään ongelmia. Olen melkein unohtanut koko dysfasia diagnoosin. Tällaiset kirjoitukset muistuttavat asiasta! Kaikkea hyvää Bellalle eskariin & kouluun ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Pikku hiiri,
      oliko tuota kuuloa testattu miten ennen viidettä ikävuotta?
      Hienolta kuulostaa että tekin olette saaneet asiat järjestymään noin hyvin ja poika on päässyt ihan tavalliseen koululaisarkeen kiinni :) Ja tosiaan, se keskusteleminen sen ikäisen lapsen kanssa jonka ajatus toimii jo keskustelun tasolla, olisi aika tärkeää. Mutta se on todella vaikeaa jos lapsella on vain ne ajatukset jotka ei tule suusta samassa muodossa ulos -todellakin haaste.
      Ja kiitos, välitän terkut!

      Poista
    2. Kuulo oli testattu neuvolassa ja Lastenklinikalla, mutta kuulonalenemaa ei oltu huomattu. Poikani oli tätä ennen jo ehtinyt sairastaa syöpää joten en osannut näistä vastoinkäymisistä enää stressata niin paljoa. Pääasia oli, että lapsi oli hengissä. Nyt on kaikki hyvin, tosin kuulokojeita ei suostu enää käyttämään koulussa, mutta pärjää ilmankin.

      Poista
  7. Ihana kuulla, että teillä on edistytty noin hyvin <3
    Hassua jotenkin, sillä itse en edes kuullut juurikaan hänen puheestaan enää niitä viivästymiä, vaan ihana pälpättäjä oli :)

    Meillä lähtee nyt esikoinen ilmeisesti neuropsykologisiin testeihin, pitkä taival edessä <3

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä taival ehkä edessä mutta tärkein on tehty eli aloitettu se :) Siitä kaikki on etenpäin ja toivottavasti menee hyvin!
      Ja bella pälpättää kovin, itseasiassa eihän hän ole hetkeäkään hiljaa :D Eli voisi olettaa että treeniä tulisi koko ajan ;)
      Ps. Pitäisi yrittää nähdä jossain vaiheessa ;)

      Poista
  8. Ihanan blogin löysin Mervin blogin kautta :) Me ollaan kanssa käyty esikoisemme kanssa vähän yli neljävuotta puheterapiassa mm. puheenkehityksen, äänne virheiden takia -ja en voi kuin suositella sitä kaikille. Nyt enään selvä R- kirjain puuttuu ja poika iloinen eppuluokkalainen. Jonkun mielestä hieman omituinen pölpöttäjä -mutta minusta niin ihana ja rakas :)

    Ihanaa viikonloppua koko teidän perheelle
    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Sanna että olet löytänyt tänne!
      Se on jännä minkalaisia asenteita puheterapiaa kohtaan on. Minulla ei ole siitä kuin positiivista sanottavaa mutta monilla aikuisilla tuntuu olevan muunkin laista. Meidän esikoinen oli itseasiassa kiukkunen kun bellalla alkoi puheterapia ja hänellä loppui :D
      bella sai nuo kirjaimet haltuun nyt kesän kynnyksellä ja siitä mielestäni alkoi iso harppaus puheessa. Välillä toki tulevat vielä väärin mutta tyttö itse korjaa.
      Kiva kun tulit kertomaan teidän kokemuksista ja toivottavsti tulet jatkossakin!

      Poista
  9. Tärkeää asiaa kirjoitit. Meidän esikoisella oli aikoinaan melkein kaikki konsonantit hukassa ja puhe todellakin tulkattavaa. Tämä oli ongelma sosiaalisissa tilanteissa, koska lapsi oli muutenkin ujo ja tarkkailija.Kaverit selkeästi vähän karttoivat, koska eivät kertakaikkiaan saaneet hänen puheestaan selvää 3-4-vuotiaana. Itse hän turhautui ja nolostui, kun aikuiset joutuivat jatkuvasti kysymään, että mitä sanot tai tarkoitat. Itse osasin äitinä tulkata kaikki hänen puheensa, koska sitä oppi "kuulemaan". Tiukkojen vääntöjen jälkeen pääsimme ajoissa puheterapiaan ja asia alkoi korjaantumaan. Ensin kunnallisella ja kun kyllästyin harvoihin käyntikertoihin, hoidimme asian yksityisen kautta. Vinkiksi muille, että näihin on mahdollista hakea Kelan vaikeavammaisen lapsen hoitotukea, vaikka kyse on todellakin vain puhevammasta. Kun puhe selkyityi, alkoi lapsen merkittävä "sosiaalinen herääminen"... Itsevarmuus kasvoi ja hän alkoi saada kavereita. Muutos oli mieletön. Eli kaikki vastaavanlaisissa tilanteissa olevat, hakekaa apua ajoissa, koska tie on pitkä. Mutta se kannattaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun tulit kertomaan teidän taipaleesta, kovin tutunkuuloista on. Se vanhemman tunne kun lapsi ei pärjää muiden kanssa samalla viivalle on todella epämukava, ja kun sille ei mitään voi. Kiva kuitenkin kuulla että omalla aktiivisuudella olette saaneet asian kuntoon!
      Ja tosiaan meillekin suositeltiin hakemaan Kelalta tukea jonka kuitenkin jätimme hakematta. Koin etä joku toinen ehkä tarvitsee tukea kipeämmin kuin me joten päätimme että tuki jää hakeamatta ellei tilanne muutu merkittävästi. Tosiaan "pelkkä puheen puuttuminen" voi riittää tukeen, kunhan sitä varten on oikeat paperit -varmasti joillekin vanhemmille hyvä tieto.

      Poista
  10. Minä todella tiedän mitä on elää puhumattoman lapsen kanssa. Oma tytär on 7 v., eikä puhu vielä ollenkaan. (osaa sanoa mamma ja pappa). Tyttö aloitti kyllä koulun nyt ja on normaalissa koulussa "normaalien" lasten kanssa (jos niin voi sanoa) , mutta tekee oman opetussuunnitelman mukaisesti. Arki on kyllä haastavaa, kun toista ei vaan aina ymmärrä, mutta aina on selvitty. :) Hienoa, että teillä on tullut edistysta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin Kerrtu tsemppiä arkeen! Voin kuvitella että arki haastaa ja toisaalta se myös varmasti kasvattaa teitä ja läheisiänne ihmisinä. Mahtavaa että tyttö pärjää koulussa ja on saatu integroitua opetus tavalliseen luokkaan, se helpottaa varmasti montaa asiaa. Aurinkoa syksyyn teille!

      Poista
  11. Voisi sanoa että olette klassinen esimerkki siitä, miten tärkeää vanhempien hyväksyntä ja tuki on lapsen kehitykselle. Positiivinen asenne heijastuu lapseen ja siihen miten hän kokee oman "vammansa". Olette tehneet hienoa työtä koko tiimi.

    Ajoissa asioihin puuttuminen tuntuu nykyään olevan kiven takana, vanhemmat saa oikeasti taistella sen tuen lapselle johon ovat oikeutettuja. Ja jokainen voi arvata mitä tapahtuu jos vanhemmat ei jaksa olla aktiivisia tai eivät halua nähdä lapsen tuen tarvetta. Neuvolan seuloista on hoksaavaisen ja hyvämuistisen lapsen helppo päästä läpi vaikka olisi asioita joihin puuttua, toisaalta ne neuvolan kriteerit on taas kovin väljät, ja se, että lapsi käy siellä kerran vuodessa on aika harvoin. Paljon onkin päivähoidon vastuulla jossa lasta nähdään joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja <3
      Me tipahdimme juuri neuvolasta pois ja tuntuu kaikki suositukset ja "rajat" mnuuttuvan niin tiheään tahtiin ettei perässä pysy. Kuitenkin kun kuntapalveluita supistetaan koko ajan niin voin kuvitella että kynnys erillisiin tutkimuksiin kasvaa. Toisaalta tälläisenä internet aikakautena tuntuu myös siltä että jokaiselle vaivalle löytyy netistä dg ja sellaisia neuvolan määritelmällä "peruslapsia" ei ole enää ollenkaan. Kerrassaan mielenkiintoinen tilanne.
      Painotan myös omaa aktiivisuutta näissä asioissa ja missään nimessä ei pidä tyytyä ekaan "ei":hin jos itsellä on vahva tunne että jokin ei ole kohdallaan!

      Poista
  12. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta ja hieno juttu, että tyttären puhe kehittyi niin hyvin :) Löysin blogisi vasta, mutta nyt olen käynyt sitä usein lukemassa, koska täällä on myös tosi kivoja kuvia :)

    Meillä on 4,5-vuotias poika, joka on tehnyt kaiken ikätovereitaan hitaammin, paitsi kasvanut kylläkin enemmän :) Eli on tosi pitkä poika ja varmaankin monen ekaluokkalaisen kokoinen. Huomaan useinkin mielessäni vertaavani poikaa muihin saman ikäisiin, ja mietin, miksi se tekee kaiken hitaammin. Oppi mm. liikkumaan myöhään. Kun oli 1-vuotias, ei liikkunut mihinkään suuntaan. Ei ryöminyt, kontannut, ei mitään. Istui vain. Kävi puoli vuotta fysioterapiassa ja 1 v. 4 kk iässä lähti kävelemään kertaheitolla. Sitten se oppi puhumaan myöhään. Muistaakseni se oli 1 v 8 kk, kun sanoi ensimmäiset sanansa. Ja kuitenkin 2,5 vuotiaana puhui jo täyttä päätä. Oppi hiihtämään ja ajamaan pyörällä paljon ikätovereitaan myöhemmin. On rauhallinen sivustaseurailija, eikä tahdo päästä helposti mukaan kavereiden leikkeihin. Käy sosiaalistumisen vuoksi päiväkodilla pari päivää viikossa ja on muuten kotona. Kotioloissa ei juuri muuta seuraa ole kuin aikuisia. Ehkä ei vain ole kovin tottunut leikkimään toisten lasten kanssa. Seurailee sivusta kauan ja kun ehkä olisi valmis liittymään leikkiin, muut ovat sen leikin jo leikkineet loppuun ja siirtyneet seuraavaan :) Mutta siis tämä oli pohdintaa vain siihen, miksi en osaa antaa pojalle aikaa? Kaikki "jutut" siltä on kyllä tulleet lopulta, mutta se vain on ottanut enemmän aikaa :) Pitäisi lakata vertailemasta (turhaan) sitä muihin ja antaa pojan kehittyä omaa vauhtiaan, jos kerran mistään "oikeista" ongelmista ei ole kyse.

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥