5.11.2013

Lisää silmukoita ja [ OHJE ]

pakkaspipoon.

Taannoin tein lasten serkulle Pauliinalle marianne-Paulina -pipon jonka kuva löytyy täältä . Pipon idea lähti lapasista joita äiti teki minulle kun olin pieni, silloin aikaa ennen kaikenmaailman goretexeja ja kosteussuojia. Tosiaan, silloin kun minä olin lapsi oli meillä ulkona päällä toppasienet ja neulotut lapaset. Kosteussuojat, teipatut saumat sekä Thinsulate-eristeet olivat vielä ihan utopiaa. Taisin olla päälle kymmenen kun ensimmäiset fleece-paidat tulivat kauppoihin ja sitä ennen mentiin villassa, märässä ja kuivassa. Olen monesti miettinyt että kuinka helppoa minunkin elämä oikeasti on kun lapset tulevat kuivina sisään ja vaatteet eivät hylji ainoastaan vettä vaan myös likaa. Siihen vaan ripustaa kuteet naulaan roikkumaan ja jo hetken päästä ulkopuolikin on kuiva ja lapsi voi halutessaan samoilla vaatteilla kipasta takaisin ulos.

Minun lapsuudessa päällä oli siis teknisiltä ominaisuuksiltaan vanutäkkiä vastaavat toppavaatteet jotka imivät niin vettä kuin likaakin kuin sienet. Lapasilla ei välillä saanut pulkan narusta kiinni kun paakkuuntunutta lunta oli tarrautunut seiskaveikasta neulottujen lapasten ympärille kolmen sentin kerros. Kotiin tullessa riisuttiin ensin märkä vanukerros, sitten märkä villakerros ja sen alta märät tai ainakin kosteat kollarit ja sieltä alta vielä sukkahousut. Varpaatkin oli usein jäässä ja sitten tuota lumivuorta sulateltiin ja kuivateltiin samalla kun itse lämmitteli kuumassa suihkussa. En voi kuvitella missä olisin itse edes kahden lapsen toppasieniä kuivatellut kun asuimme vielä Tapiolassa. Kiitos äiti, tiedän että etsittiin aina minullekin mahdollisimman hyvät ja huonomminkin olisi voinut olla!

Oli niitä nahkarukkasia ja skimbahanskoja silloinkin mutta minulla oli yleensä koulussa ja pihalla lapaset koska äiti neuloi tosi kivoja erilaisia kuviolapasia ja niin kauan kun lapaset olivat kuivat, oli ne lämpimät. Kun neuloo tarpeeksi pientä kirjoneuletta, juoksee ne langan neuloksen nurjalla puolella tehden ikään kuin ilmavan vuorin neuleeseen. Ja tuo kirjoneule sana on muuten ihan liian pelottava koska oikeasti esimerkiksi ruutujen tekeminen neuleeseen kahdella langalla on todella helppoa. Pelko pois!

Ensin pitää olla kuvio jonka tekee ja sitten silmukkamäärä mihin sen tekee. Kannattaa piirtää kuvio vaikka ruutupaperille ja kaivaa tarvittaessa laskin esiin. Yksi silmukka on yksi ruutu ja kuvion pitää mennä tasan neuleen silmukkamäärän kanssa. Jos tekee vaikka ruutuja kahdella värillä jotka on kaksi silmukkaa leveitä, tulee kokonaissilmukkamäärän mennä tasan nejälle (2+2), ihan pala kakkua. Koko kuviota ei tarvitse piirtää vaan vain mallikerta eli se sama osa kuviosta joka toistuu.

Marianne pipossa mietin miksi yksi raita on paksumpi kuin muut ja tajusin että se johtuu siitä kun pipo  neulotaan suljettuna neuleena. Minulla ei ole mitään käsitystä että miksi, mutta muistin että sama juttu jos tekee helmineulosta (1o1n ja seuraavalla kierroksella päinvastoin) niin neulos ei mene tasan jos silmukoita on parillinen määrä ja neulotaan suljettuna pyöräpuikoilla (tähän varmasti joku oikea neuloja osaa antaa oikean selityksen mutta sen puuttuminekaan ei estä tekemistä). Eli siis tällöin silmukoita pitää olla syystä tai toisesta pariton määrä.

Joka tapauksessa, kun kuvio on valmis ja suunnitelma selvä niin puikot käteen ja hommiin. Minä neulon niin että langat menevät samoin aina kun väri vaihtuu. Eli se lanka jolla neuloin viimeisen silmukan, jää seuraavaksi neulottavan silmukan langan alle. Näin langat eivät jää roikkumaan miten sattuu nurjalle vaan pysyvät nätissä järjestyksessä. Langat kiertyvät samalla toistensa ympärille siitä kerään menevästä päästä ja näppärimmin ne saa ”auki” kun roikottaa kerien päästä langoista keskeneräistä neuletta ilmassa kunnes se on pyörinyt ”loppuun”. Ellei sitten satu olemaan vaikka joku tilanne että lapsi kaipaa ojennusta ja istuttaa hänet vastapäätä pyörittämään keriä toistensa ympäri. Tuon kiertymisen voi kai estää niin että pitää molempia lankoja sormella kun neuloo ja tekee jotain toisin mutta jostain syystä allekirjoittaneen sormet eivät ole ikinä oppineet tätä, jos sellainen tapa edes on.

Toinen asia johon kannattaa kiinnittää huomiota on, että kirjoneuleesta tulee aina hieman pienempää ja joustamattomampaa koska langat nurjalla ”kiristävät” työtä. Eli kun neulot niin kiinnitä huomiota siihen että pyrit tekemään hieman löysää ja että kun vaihdat lankaa, et vedä uutta lankaa kireälle vaan jätät langanjuoksun hieman venytetyn neuleen leveydeltä vapaaksi. 

JOULUSUKKA2013
Minulla on nyt menossa Joulusukka 2013 projekti joka on muutamaa sukkaa vaille valmis. Kuvia ei nyt vielä instagram kuvaa kummempia ole mutta kun saan sukat valmiiksi niin otan. Sukissa on saatu varteen vaihtelua juurikin kirjoneuleella. Sukat eivät tule jalkoihin vaan takan viereen roikkumaan ja ovat huomattavasti tavallista sukkaa isompia. Jokainen sukka on  tehty perussukka-ohjeella (48 s) mutta lankana on epäsukkalanka Novitan Hile ja puikot nro. 6.
Ja sitten siihen Marianne pipoon joka tässä tosin on hieman eri värissä.

PAKKASPIPO [muistaakseni se meni näin OHJE]

Kuvioinnin ansiosta piposta tulee kaksinkertainen josta sisempi puoli on ilmava ja lisää lämmönerityskykyä. Koska pipo neulotaan yhtä pienemmillä puikoilla kun langan suositus on, myös tuulenpitokyky paranee koska neuleesta tulee tiivis.
Pipon koko on noin 54cm.

Lanka:
Louhittaren Luola
Pohjan Akka, Hopea ja Roosa

Puikot 3.5; 40 cm pyörö sekä sukkapuikot

Aloita tästä:
Luo 113 silmukkaa.
Neulo 2o2n ja puikon viimeinen silmukka yhteen seuraavan silmukan kanssa oikein (112 silmukkaa).
Jatka resoria kunnes työn korkeus on noin 15 cm.

Neulo yksi kierros kaikki oikein ja kavenna samalla työstä pois yksi silmukka (111 silmukkaa).
Aloita toinen väri neulomalla 2 silmukkaa aina per väri.
Kun vaihdat väriä, jätä äsken neulottu lanka alle ja vedä löyhästi toinen lanka päältä.

Kun raidallisen osion korkeus on noin 12 cm aloitetaan kavennus.
(Tavoitteena kaventaa ensin toinen väri kokonaan pois)
Ensimmäisellä kierroksella kavennetaan joka 3. silmukka pois niin että jäljelle jää toisen värisestä aina kaksi silmukkaa ja toisesta väristä 1 silmukka.
Esimerkiksi tässä minulla oli tämän kierroksen jälkeen puikolla roosa, roosa, harmaa, roosa roosa, harmaa…

Seuraavalla kierroksella aina samanväriset vierekkäiset yhteen.

Katkaise toinen lanka (ihan kumpi vain) ja jätä riittävä päättelyvara.

Neulo seuraava kierros joka toinen yhteen.
Neulo seuraava kierros Joka toinen yhteen.
Jokainen silmukka kaksi yhteen.
Yksi kierros neulo kaikki oikein, vedä lanka lopuista silmukoista läpi ja päättele.

Lisää tupsu.

PAKKASPIPO

14 kommenttia:

  1. Voihan toppasieni! :) Elävästi muistan ne ajat, kun lapaset oli yhtä lumipaakkua ja jäisiä varpaita nipisteli sisälle mennessä niin vietävästi! Ihanan raikkaita kirjoneuleita olet askaroinut. Olen huono niissä, mutta ehkä uskaltaudun hyvällä ohjeellasi kokeilemaan. Tuo kiertyneiden lankojen selvittäminen työtä roikottamalla hymyilytti :) Teen itsekin aina niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että muillakin on vielä mielessä ne ajat. SIllon tällöin tulee mieleen että miten paljon helpommalla pääsee monesa asiassa ja kuinka paljon asioita on kivempi tehdä kun kehitys on mennyt eteenpäin esimerkiksi ulkoiluvarusteissa. Kirjoneuleet on kivoja mutta sen lankasäätämisen takia itsekin mielelläni teen nopeampia projekteja. Pienten neuleissa myös koen että esim. neuleet on helpompi pukea kun siellä sisäpuolella ei ole niitä lankoja joihin sormet jäävät kiinni. Alotahan vaan joku pikku kirjoprokkis .)

      Poista
  2. Mulla oli lapsena kuulemma enstex haalari, joka oli siihen aikaan jotenkin in:) paakkuiset tumput muistan minäkin ja mamman kiellot, ettei niistä saanut pihalla imeskeli lumia pois:)
    Kauniita kirjoneuleita, koskas otat tilauksia vastaan:) tahtoo meille kanssa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan enstexin myös. Siis terminä, en käytössä -luulen että se johtuu siitä että sellainen oli ehkä joskus päiväkodissa tms. Ja tosiaan muistan että osa lapsista imi niitä lumipaakkuja =D
      Tilausjono on niin pitkä että jos otan jonoon niin ehkä 2020 ...

      Poista
  3. Been there, done that :) Viikonloput vietettiin kotipaikkakunnan pienessä rinteessä. Isä vei aamulla, kun hissi aukesi ja haki pois, kun hissi suljettiin. Välillä oltiin NIIN jäässä! Ihania nämä viimeiset postaukset! Isäinpäivälahjalapaset valmiit, nyt näiden ohjeiden kimppuun. Kiitos ja mukavaa marraskuuta!
    -ElinaS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, meillä oli mm. Rukalla sama kuvio. Välissä lämmiteltiin ja kuivateltiin takkatulen ääressä rinnekahviossa ja sitten takaisin mäkeen :D Ja kiitos, minusta tuntuu että otan itse muutamat lapaset jonoon! Pakkaspäiviä odotellessa!

      Poista
  4. Tuo "Marianne-pipo" on kyllä aivan mahtava. Olen tehnyt niitä muutaman ohjeillasi, mutta huomasin heti, että resorin jälkeen pitää vähentää yksi silmukka. Suuri kiitos ohjeesta. Terveisin Mymmeli.

    VastaaPoista
  5. Aiheen vierestä vielä kysymys. Tuossa kuvassa tytöllä taitaa olla se samanlainen paita, minkä ohjeen aikaisemmin postasit ja mistä laskit minulle silmukoita? Niin vielä sen kysäisisin, että miten paljon lankaa meni? Osaan sitten tilata tänne oikean määrän, kun kovin näppärästi en lisävyyhtejä tänne saa. :) Villapaidan väri on muuten aivan ihana! :) Ja pipokin on upea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaisesti vastaus, 385g meni lankaa juurikin tuohon tytön paitaan. Palaan!

      Poista
  6. Hei,

    Onkohan vanhoja neulontaohjeita jossain koottuna, en nyt ainakaan äkkiseltään löytänyt tunnisteista moista kohtaa? Muutamaan pipon ohjeeseen olin ajatellut palata :) Kiitos ihanasta blogista, pari vuotta olen seurannut mutta nyt vasta ekaa kertaa kommentoin. Hyvää syksynjatkoa!

    Petra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olit nopeampi kuin minä. Kaikki neulejutut löytyy tunnisteesta "ihan ite". Nyt muutama postaus sitten tein uuden ohje tunnisteen johon on tarkoitus kerätä kaikki varsinaiset ohjeet. Siellä nämä uudemmat on mutta lisäilen sinne vielä vanhemmat kun saan ne keräiltyä :)
      Ja kiitos itsellesi, mukava kun jätit nyt kommenttiakin :)

      Poista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥