20.9.2009

Loppukesä, välikausi, alkutalvi = syksy!



Välikausi, tai siis syksy. Se on tämä vuodenaika kun ei ikinä tiedä mitä pitäisi lapselle pukea. on kylmä, on kuuma ...sataa, eipäs sadakkaan. Pitäisi aina olla kaikki mukana ja sellaisessa muodossa että on juuri sopivasti päällä, kuka sen osaa?

Viime vuonna kokeilimme esikoisella erillistä sadeasua se ei toiminut lainkaan. Siitä viisaampana päätin ettei meille enää tule muita takkeja kuin vedenpitäviä ja mitä kirkkaampi sen parempi, näin erotan pojan pitkältäkin. Olen siis todellakin laajentanut horisonttia, meillä on nyt myös vihreää ja oranssia. Wau.

Toki meillä on... muutakin. Benetonin farkkutakki, Lindexin "nahka"takki, pari toppaliiviä ja muuta sitä sun tätä mitä kaappeihin on kulkeutunut, 8-vuotiashan ei enää kasva niin tohinalla etteivät vaatteet mahtuisi helposti useampaa kautta.

Olisi ollut mahdotonta kuvata kaikki, joten tiivistän. Esikoisella on kolmet välikausihousut, Jonathania ja Reimaa. Kahdet näistä ovat jo parhaat päivänsä nähneet mutta menevät pihalla vielä erinomaisesti. Varsinaisia jokapäivän käyttötakkeja löytyy Ticketin vihreä; ruskea ja oranssi ovat anorakkeja ja toinen näistä fleecellä. Po.p:in liituraitatakkia ja fleeceä yritän säästellä muita menoja varten, että olisi aina se yksi takuuvarmasti puhdas takki kaapissa. Kai kaikki muistavat keväisen mutapostaukseni? Kyllä, siihen 8-vuotiaat pystyvät.





Tytöillä on aina hankalampaa ja kaikkea tuntuu olevan enemmän. Täällä varmasti villkuu erilaisia takkeja, villatakkeja, fleecejä ja ties mitä mutta varsinaisesti nyt syksyyn ja kevääseen olen hankkinut Ticketin Uffon (oli muuten kova valinta punaisen ja ruskean välillä) sekä Cupcaken anorakin. Anorakkiin on 3:t housut, 2 erilaista Reiman mallia sekä aiemmin kuvissa olleet Dipinton housut.






Olen joka vuosi pyrkinyt pitämään ulkoiluvaatteet minimissä. Nyt tytön jälkeen se tuntuu mahdottomalta, molemmille lapsille kerääntyy useampia vaatekertoja, laidasta laitaan. Toisaalta ehkä niitä saa eteenpäin paremmin hyväkuntoisena ja eipä tarvitse joka päivä pelätä että kuivuuko vaatteet seuraavalle päivälle. Ja oletteko huomanneet? Nykyisin aivan supermageita ulkoiluvaatteita! Vielä 7 vuotta sitten oli valikoimat paljon huonommat.

Milloin te muuten hyppäätte haalariin? Padmélle se on ainakin liikaa kun on 13 astetta lämmintä, oli rassu ihan märkä hiesta tuon rantakeikan jälkeen.


***
Ensiviikolle luvassa pääkaupunkiseudulle

MA-KE
14-16 astetta, puolivilvistä ja sadetta
TO-PE
13-15 astetta, puolipilvistä poutaa.

***
Näillä mennään, mukavaa viikonalkua!


14 kommenttia:

  1. Ihana tuo cupcake takki. Siitä haaveilin neidille mutta kun ei tarvitse.
    Meillä kanssa aika monet ulkokamppeet. Varmaan samaa luokkaa kuin teillä.
    Ticketin haalarit odottaa vielä viileimpiä ilmoja.
    Meillä kun haalarit hyppää päälle vasta kun mennään alle sen 10asteen.
    Talvellakin noissa välikausihaalareissa mennään sinne -8 asteeseen asti kun alla villaa. Lapseni siis hikoilijoita kaikki.
    Talvihaalarin uskaltaa ehkä laittaa jos -5. Villaa tai fleeceä niiden alle menee vasta kun -15 astetta.
    Joidenkin mielestä hurjaa, mutta näin kokemus näyttänyt.
    Ehkä tämän takia meillä monet Ticketin uffot kun käytössä vielä tammikuussakin.

    VastaaPoista
  2. Oi kun kaunis tuo eka kuva. Värit ihan just!

    VastaaPoista
  3. Ainiin, haalariin hypätään vasta kun farkuissa alkaa viluttaa iltapäivisin, eli alle + 10:ssä asteessa.

    VastaaPoista
  4. Niin totta, kun esikoinen syntyi reilu seitsemän vuotta sitten, ulkohaalarit olivat aivan järkkyä. Sitten tuli Ticket ja olin heti myyty.

    Hienot on setit teillä, samanlaiset kasat on meilläkin. Kiva siis tietää, ettei ole ainoa:)

    ps. meidän nurkilla ootte olleet kuvaamassa,poikien ihan vakkarileikkipaikka.

    VastaaPoista
  5. Meillä ei olla vielä hypätty haalariin. Ulkoiluhousut on olleet takin seurana muutaman päivänä kun on aamusta ollut kylmää, silloinkin iltapäivästä on riittäneet farkut. 11-vuotias käyttää vielä takkina pelkkää fleece-takkiaan. Mä olen kyllä samaa mieltä syksyn vaikeudesta, juuri siitä, että aamusta kylmä ja iltapäivästä lämmin. Naulakot pursuaa vaatetta...

    VastaaPoista
  6. Tuota olen kyllä miettinyt kanssa ja juuri meinasin kirjoittaa samasta aiheesta, eli milloin oikein haalariin voisi siirtyä? Meillä kanssa sellaiset kuumakallet, että keväällä parasta oli housut+takki-yhdistelmä, koska lapsille tuli kuuma joka tapauksessa kesken päivän. Oli helpompi ottaa takki pois kuin miettiä, mihin se yläosa haalarista tulisi sitoa.

    Tänään sanoin miehelle töihin lähtiessä, että laita sadeasut lapsille. Koko päivän on aurinko paistanut, joten lapset sitten on kumppareissa päiväkodeissa taas muiden ihmeeksi. Siis iso huoh!

    Mikä koko teidän tytöllä on tuossa haalarissa?

    Ja siis meillä mentiin viikonloppu vielä ihan trikoopaidassa ulkona.

    VastaaPoista
  7. eksyin blogiisi ja heti ihastuin ihaniin kuviisi, utelen nyt sen verran että muokkaatko jollain tapaa jollain ohjelmalla niitä, kun ovat niin kivoja. itse omistan saman kameran, mutta kuvat eivät ole läheskään yhtä hienoja.. vai mahtaakohan se sitten vain johtua kuvaajasta? : )

    VastaaPoista
  8. Meillä on nyt viikon verran haalari (punainen uffo, mutta Uffoa en meille enään hanki, kun on mielestäni kauhean jäykkä ainakin näin pienellä. :) ollut päiväkodissa ulkoiluvaatteena ja ei ole ollut mielestäni liian kuuma. Myös eilen pihapuuhiin laitoin haalarin päälle ja hanskatkin käteen! Meillä on nyt vasta ensimmäinen syksy/talvi edessä jolloin näitä kerroksia tulee mietittyä. (tyttö 1 v 4 kk)

    Alkusyksy ollaan menty ticketin plain rainilla tai popin ulkoiluhousut/windstopper -yhdistelmällä. Mutta nämä siis varusteet joilla ollaan pihalla/puistossa. Kylmemmille ilmoille on väliin hankittuna fleeceä 1- ja 2-osaisena ja jokin villapuku on vielä ostoslistalla.

    Kaupungille tms. lähtiessä en tuulipukua/toppapukua lapselle pue :) Ja iitä "söpöstelytakkeja", huppareita ja fleecejä onkin sitten vino pino, yritän kovasti saada kaikki edes kerran päälle!

    Meillä on myös tuo cupcaken anorakki ja housut ja ihan huippu. Kevyt, helppo pukea (vaikka en anorakista uskonut!) ja käytetty tosi paljon. Koko 80 vaan rupeaa olemaan niin nafti, että väliin ei mitään mahdu. Seuraava koko pitäisi siis kevääksi hankkia, mikä koko Padmella on, näyttää aika reilulta?

    Talveksi meillä on haalareista pop.in babymalli ja ticketin baggie reflex päiväkotiin/ulkoiluun.
    Ja sitten muutama villakangastakki kyläilyyn, toppatakki/-housut yhdistelmä mietinnässä. Tarviiko tämän ikäinen? Tai lähinnä mietin missä käytetään?

    VastaaPoista
  9. Samoja mietteitä ;) Tänään juuri mietin miten ihmeessä tietää mitä päälle pukisi. Eskarilaista aamulla saattessa riisuttiin jo matkalla sormikkaita kun tuli kuuma (viime viikolla koko sakki paleli sormistaan ja kyseli itse aamulla lisää vaatetta).

    Iltapäivällä poikaa lähdetttin kaatosateessa kerhoon kuskaamaan sadekamppeet päällä...noh,hetki meni ja aurinko paahtoi täydeltä terältä. En tiedä....kerrospukeutuminen ohuiden vedenpitävien takkien kanssa kai se juttu mikä toimii. Toisaalta olis kiva pukea jo jotain muutakin kaapissa syksyyn odottavaa :)

    VastaaPoista
  10. Mä alan ymmärtää miksi ennen (=vuosikymmeniä sitten) ei ollut mitään välikausihaalareita. Aika lyhyt käyttöaika niillä on talvihaalariin verrattuna, kun pitkälle pärjää ulkoiluhousuilla ja fleecellä & vettähylkivällä takilla.

    Ainakin viime vuonna siirryttiin joskus marraskuussa talvihaalariin eli ei enää pitkä aika; ja kun nyt ei olla vielä kertaakaan käytetty edes ohuita lapasia..

    VastaaPoista
  11. Ihana tuo ensimmäinen kuva :).

    Ticketin vaatteet kyllä näkyvät ainakin meillä töissä - todella monella lapsella on samat välikauden vaatteet, eri värisinä vain. On muuten helppo bongata lapset pihalla, kun yksi on kaulasta varpaisiin kokonaan punainen, yksi oranssi, yksi sininen ja yksi vihreä ;).

    Itse yritän välttää perinteisiä sadeasuja viimeiseen asti, kuumahan niissä liikkuville lapsille tulee.

    VastaaPoista
  12. Kiva kun postaat noista pojankin kamppeista! Itse olen kolmen 8-12v pojan äiti ja vasta vähän aikaa sitten löytänyt blogiisi. Harvassa blogissa löytyy juttua kouluikäisten vaatteista, joten tykkään kun täältä löytyy:)

    Meillä on pojilla 3 takkia: P O.P:in fleecetakit ja vedenpitävät takit ja niiden lisäksi collegetakki. Nuorimmalla lisäksi joskus pari vuotta sitten ostettu H&M:n takki kaupunkireissuille (hänellä ei pysy käyttötakit puhtaina).

    Fleecet on suosikit, nekin pitävät hyvin vettä. Kuoritakit onkin yllättäin jäänet vähälle käytölle, kun haluavat aina fleecet, ainoastaan kunnon vesisateeseen ottavat kuoritakit...

    VastaaPoista
  13. Heippa!

    Löysin juuri blogiisi ja ihastuin. Täällä on hyvä tunnelma!

    Meillä on neljä lasta ja äiti on tälläinen hamsteri, joten arvaat varmaan, että meiltä löytyy myös jos jonkin näköistä taminetta =)
    Järkevyys ei aina ole mielessä, kun löytyy jotain niin ihanaa!

    Meillä käytetään välikausi haalareita vasta kun lämpötila on pääsäntöisesti alle +10 astetta. Ja niitä voidaankin käyttää sitten hyvinkin pikälle saakka. Ainakin täällä Helsingin talvessa pärjää pitkälle. Välikausihaalari ja villapuku alla kestää pikkupakkastakin helposti.

    VastaaPoista
  14. Anrinko, no samaa vikkaa täällä. Lapset tuntuvat aina olevan hiki päässä. Jo vauvana kuulin kauhisteluja paljaista varpaista tai lyhythihaisista bodyista mutta minkäs teet, tuollaisia pattereita ovat :)

    Laura, no kuule kyllä, ei ihan tarkka mutta muuten pidän itsekin kuvasta :) Kiitos.


    Laura myös, Olen tainnut vibaillakin että teidän nurkkia nuo ovat :) Itse asuin noilla nurkilla 10 vuotta ja mielellään käymme edelleen lasten kanssa kulmilla. Todella mainopt lasten ulkoilumahdollisuudet <3

    Katja, niinpä -täälläkin näkyy pojan kaverit juoksevan pihalla jopa shotseissa ja teeppareissa ...

    shaoli, no vaikeaa on ja tuntuu että aina menee väärin. Jopa 8 vuoden kokemuksellasiis pähkäilen nätä juttuja sekä laitan lasta kouluun sateella liivissä ja paisteella säätakissa.
    Uffo on kokoa 98, aika hyvä, elättelen toiveita että menee vielä keväällä.

    Anonyymi, kiva että löysit, on aina mukava saada uusia lukijoita vaikka vanhatkin ovat kyllä mukavimpia ikinä :)
    Opettelen tässä samalla hieman kuvanmuokkausta. Valkotasapainoa säätelen välillä jälkeenpäin sekä kirkkausta ja kontrastia ...ja toki jos teen kuvista mustavalkoisia tms. Suurin osa kuvista taitaa olla aika pitkälle siinä muodossa kun ovat otettu koska mikään velho en todella tuossa muokkausasiassa ole :D

    -Anni-, minusta Uffo ei ole ollenkaan jäykkä, tosin en osaa ajatella sitä pienemmällä lapsella. Ticketin jotkut talvipuvut sen sijaan ovat minusta todella kankeita. Meilläkin niitä "söpöstelytakkeja" etenkin tytöllä on kaapit väärällään,kun vaan ehtisi kaikkia pitää :D Meillä on niitä molemmilla lapsilla ollut pienestä pitäen ja kyllä niille käyttöä on, mekään emme esim. kaupassa ikinä haalarilla käy. ...Cc:n anorakki on kokoa 104cm, on reilu vielä mutta hyvinpä tuo tuntuu siinä liikkuvan. Pienempää en uskaltanut ottaa ettei jää heti pieneksi.

    Ida- Antonia, kuule täälläkin polttelee nuo kaikki ihanat syysvaatteet, kun vaan nyt muutaman asteen tippuisi lämpötila :D

    Anonyymi, niin se on varmaan suhteellista. Päiväkotilapsilla haalari on mielestäni ehdoton... etenkin syksyllä. Pk-seudulla voi puolet talvestakin mennä vk:lla... pohjosessa tietysti vallan eri juttu. Saa nyt nähdä mitkä meillä on käytetyimmät, todennäköisesti Uffolla rymytään ja kaksiosanen on sitten hieman siistimmillä reissuilla.

    Elina, no tuo Tickettiryntäys on kyllä ollut aikamoista. Toisaalta laadukkaita vaatteita ja kivannäköisiä niin kyllähän sen ymmärtää :)

    Vintage.., no mielellään postaisin enemmänkin pojan vaatteista mutta kuvia lapsesta ei saa enää kirveelläkään... ja vaatteet ovat siinä kunnossa koulun jälkeen että hyvä kun itse kestän katsella :D KAtostaan kun taas tulee uutuksia että jos vaikka niistä. Kasvu on vain niin hidasta että paljon vähemmän sitä 8-vuotiaalle ostaa kuin 2-vuotiaalle.

    Tirpana, Tervetuloa! Ei meilläkään aina mennä järjellä, etenkään tytön vaatteissa -mutta älä kerro kellekkään ;)

    Nyt sitten odotellaan sitä 5-10 astetta ja kokeillaan uffoa sitten uusiksi.
    Kiitos kommenteista,lämmittävät aina mieltä kovasti <3

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥