On kyllä vähän hölmö olo taas "samanlaisia" kuvia laittaa mutta jos nyt jotain eroa edellisiin, niin taitavat olla ainakin huonompi laatuisia kuin viimeksi, sillä en jaksanut ottaa jalustaa kameralle. Aika vähän meillä mikään muuttuu, kun maku on ollut sama jo 40 vuotta ja niin on osa huonekaluistakin. Kestävää kehitystä vai menneisyyteen jämähtämistä, tiedä sitä.
Sohvapöytää olkkarissa ei ole ollut enää pitkään aikaan, sillä perheeni tykkää makoilla matoilla ja se sohvapöytä, jonka "todella haluan", ei ole tullut vielä vastaan. Hyviä vaihtoehtoja on muutamiakin mutta jokaisessa määtää joku asia. Sitä pöytää tuntuu kaipaavan eniten äitini mutta kyllähän se jotenkin olohuonseen rakennetta toisi minunkin mielestäni (tätä en tietenkään sano äidilleni, joka joka kerta pyytää laittamaan vanhan [yök] sohvapöytämme takaisin).
Pientä muutosta tulevaisuus kuitenkin tuo, sillä olen tilannut Vepsäläiseltä uuden osan sohvaan. Kun tilasin nykyisen sohvamme, oli koko olkkari aivan eri järjestyksessä. Sohva tilattiinkin ajatellen, että se tulee ikkunan eteen mutta palojen koossa otettiin huomioon, että muutoksiakin voi tulla. Aiemmin olkkarimme on näyttäkin mm. tältä, tältä ja tältä. Nyt kun järjestys on muuttunut ja olemme tottuneet kulmasohvaan, tunsin tarvetta tilata hieman isomman palan nykyisen kulmapalan tilalle. Sohvan pitäisi tulla päivänä minä hyvänsä, joten innolla odottelen.
Jos sisutukseen lasketaan myös kasvit, niin niiltäkin osin pientä runsaantumista on tapahtunut. En tykkää muuten keräillä tai pitää esillä koriste-esineitä, paitsi niitä rakkaimpia saatuja, mutta kesät ulkosalla viihtyvät kasvit tuntuvat täyttävän joka paikan näin syksyn tullen. Hämmästyttävästi olen myös onistunut pitämään nämä ilmanputsarit hengissä ja ehkä sekin saa minut enemmän ja enemmän tekemään heräteostoksia kukkaosastoilla.
Jos tulevaisuutta ajatellaan, niin mietinnässä on tietysti se sohvapöytä. Toinen asia, jota on pakko pikkuhiljaa miettiä on matto tai matot. Ikean Ådumit alkavat näin neljän vuoden jälkeen olla aika ...käytetyt, eikä tämän hintaisia mattoja edes kannata viedä pesulaan. Pesukaan tuskin saa tamppautunutta nukkaa entiselleen ja kahden kaksi metriä kertaa kolme metriä pitkän maton raahaaminen pesulaan on jo homma sinänsä. Olen varovast ehdottanut, josko tähän hankkisi ohuemman villamaton mutta toistaiseksi saan olla aika yksin ajatukseni kanssa.
Meidän Ikean vastaava 2 m leveä karvamatto kävi Konalan Ristikon matonpesurobotissa ja kone sylkäisi sen hämmästyttävän raikastuneena ja pörheänä ulos - eikä maksa mansikoita. Suosittelen lämpimästi. http://www.24pesula.fi/tasopesukone
VastaaPoistaKiitos vinkistä, laitan korvantaakse. Itse haluaisin mielummin uuden lattian kuin mattoja ollenkaan mutta katsotaan nyt mikä tässä on homman nimi. Pesu tavallaan kutsuttelisi mutta matot ovat niin linttaantuneet paikoin, etten tiedä, viitsinkö ottaa riskiä.
PoistaHei! Minua kiinnostaisi tietää miten teillä kissat suhtautuvat kasveihin sisällä? Ihailtavan hyväkuntoisilta näyttävät teidän kasvit kissataloudeksi. Meillä ei voi pitää mitään kasveja kun kissat joko kaataa ne, järsii kamalaan kuntoon tai joskus kun isompaa ruukkua on testattu, jopa erehtyneet pitämään sitä hiekkalaatikkona.
VastaaPoistaKisut suhtautuu vaihtelevasti. Eli muistaakseni murattia kyllä mussuttaisivat jos ei olisi tuolla ylhäällä. Ja lankaköynnöstä myös. Jukat jättävät rauhaan mutta kultapalmu tuntuu olevan Nietoksen ruokalistalla, kun taas Diego paneutuu traakkiin ja kanariantaatelipalmuun enemmän. Ei ne kaljuksi niitä syö mutta kyllä niistä lehdistä näkyy, että rouskuttelemassa käyvät joten panostan myrkyttömiin kasveihin jos ovat ruokailuetäisydellä (pienenä poikkeuksena trakit). Jätän sellaiset kaikkein liuskalehtisimmät ostamatta sillä ne ovat selkeästi mieleen, tuollaiset pyörälehtiset (herttakäynnös) eivät sitten taas tunnu yhtään kinnostavan. Ne ruukut ja multa ei kinnosta näitä poikia yhtään :)
Poista