Mutta kyllä ne kasvaa ja onhan se ihanaa! Bella täytti keväällä kymmenen ja monessa asiassa on vielä ihanaakin ihanampi lapsi mutta vähintään yhtä monesta asiasta huomaa, että henkinen kasvu on ollut vauhdikasta. Harrastuksen ja koulun mimmi on aina hoitanut varsin kypsällä ja oma-aloitteisella otteella mutta nyt jotenkin jutuissakin ollaan monesti jo ihan samojen asioiden äärellä, sellaisten vähän vanhempien tyttöjen aiheissa. Bellan bestis on muutaman vuoden vanhempi, joka varmasti tuo oman lisänsä ja onhan se fakta, että nykyisin lapset kasvavat nopeammin kuin ennen. Hauskaa on, että osa asioista on bellan mielestä vielä ehdottoman nounou tässä vaiheessa ja ihmetteleekin miksi nyt jo sellaisia juttuja sivutaan, vaikka hänen mielestään niiden kuuluisi tulla eteen vasta muutaman vuoden päästä. Niin kypsä, että ymmärtää olevansa vielä lapsi, aivan upea minimimmi.
H Alku
U 2013
O 2014
N 2015
E 2017
Bellan huone on pikkuhiljaa neljän vuoden aikana muuttunut mutta moni asia on pysynyt ennallaan. Sateenkaarijalkalistat ovat olleet yksi huoneen tunnusmaisimmista piirteistä, kuten myös sateenkaarenväriset naruverhot. Muutoin huoneen sisustus on todella perus; on työpöytä sekä sänky ja muutama erilainen löhötuoli nähty vuosien varrella. Nyt bella on jo pidempään penännyt isompaa muutosta huoneeseen. Sänky uusittiin joku aika sitten mutta nyt tehtiin vielä sellainen kokonaisvaltainen päivitys.
Sängyssä bellalla on alla runkopatja jonka päällä on kaksi saman levyistä vaahtomuovipatjaa. Tämä on tytön oma tahtotila ja täytyy myöntää, että vallan toimiva kavereiden kyläillessä, jota tapahtuu lähes joka viikonloppu. Jalkoja sänkyyn bella ei halua. Työpöytä on edelleen sama vanha minun vanha Muurame ja ajaa asiansa oikein hyvin. Verhot ovat vaihtuneet valkoisiin nauruverhoihin ja hyttysverhonakin näitä taidetaan myydä. Isoimmat muutokset on kaksi uutta Muurame lipastoa sekä uusi sohva. Lipastot ovat olleet vilpolassa mutta nyt ne otettiin bellan honeeseen ja yarkoituksena on vielä maalata laatikoiden etulevyt tummaksi. Maalitkin on jo hankittu mutta nyt on niin kosteata, että odottelemme kuivempia kelejä. Laatikkoihin mahtuu paljon tavaraa ja niiden päällä on Kinuscin hyvä asua. Sohva on alakerrasta, sillä tilasin Adean Band sohvaamme uuden isomman kulmaosan. Sohva tekee heti bellan huoneesta vähän isomman tytön huoneen ja onhan tuo mimmi aika haltioissaan uudesta löhöpaikasta. Vaikka etukäteen ajattelin, että huone tulee liian täyteen, niin pelko oli turha sillä huone näyttää nyt jopa avarammalta kuin ennen. Loppusilauksena, teippasin vielä sateenkaarilakalistat piiloon mustalla teipillä. Teippi pysynee siihen asti, kunnes saamme ensi kesänä uusittua listat kokonaan. Bella on halunnut huoneeseen myös turvallisia kynttiläelementtejä, kasveja sekä erilaisia tunnelmavaloja, joten huone on varsin viihtyisä valkoisuudesta huolimatta.
Mistä olette hankkineet vai teittekö itse terraarion katon? Mikä pikkukaveri siellä asuu? Tuntuuko stressaantuvan kissan tuijotuksesta? Meillä oli pari vuotta sitten gerbiilejä ja toinen kissa rakasti tuijottaa niitä ja toisinaan koetti päästä terran päällekin. Minusta tuntuu, että jyrsijät olivat todella ahdistuneita siitä ja näin jälkikäteen oon harmitellut, etten ratkaissut asiaa toisin. Nyt lapset toivovat uusia pikkulemmikkejä ja itse pohdin mm. tuota kattoasiaa, ettei kissat pääsisi lähelle terraa sieltäkään suunnasta.
VastaaPoistaTerraariossa on sellainen oikea verkkokatto. Siihen päälle on tehty tuo harjakatto siksi, ettei nietos makaa siinä päällä ja romahda siitä läpi. Katto on tehty meidän keittiön suojalevyistä ja seinään päin on ritelikkö, että ilma kiertää terrassa. Katto oli ensin toisin päin mutta Nietos meni sen päälle seinää vasten ja sai tönittyä sitä pois paikoiltaan.
PoistaTerraariossa asuu kääpiöhamsteri Kinusci eli kinkku. Kinkku ei ilmeisesti tajua kissaa tai näe sitä, sillä ei ole reagoinut siihen millään tavalla. Alun perin kinkku asui vierashuoneessa suljettavan oven takana juuri siksi, ettei stressaantuisi kissoissa, mutta kun kävi ilmi, ettei snaijaa niitä ollenkaan, siirsimme kinkun yläkertaan. Diego ei hypi pöydille ja on ilmeisesti yhtä daiju kun kinkku, sillä kun joskus nostimme kissan pöydälle, niin ei diego ”tajunnut”. Nietos kyllä tuijottelee kinkkua ja selkeästi tajuaasen lounaaksi.