27.5.2015

Vähän kierrätystä ja sopivasti Ikeaa.

Laura kirjoitteli oivasti siitä että Ikea on alkanut nyppiä. Eikä sen tarvitse olla juuri Ikea vaan ylipäätään sellainen kertakäyttökulttuuri- tai hamsterimeininki. Ihan samoilla aatoksilla olen, etenkin sisustuksessa olen aina halunnut olla mielummin ilman kun ostaa jotain väliaikaista ja saada ympärille pysyvyyttä ja kerroksia. Vaikka meilläkin tyynyliinat vaihtuu niin harvemmin huonekalut, ne on nähneet elämää ja niissä elämä näkyy. Osaan ihastella kauniita tavaroita varsin sujuvasti ilman että hankin niitä itselleni, vaikka joskus se hieman tiukkaa tekeekin. Minulle kuitenkin tärkeintä on oma balanssi joka muodostuu oikeasta määrästä tavaraa ja etenkin oikeista tavaroista. Jos äkkiseltään pitäisi miettiä kolme asiaa mitä haluisin niin ne olisivat Sarpanevan pyöreä metallinen lautanen, Normann Copenhagenin Amp ja... no kolmas olkoon jokeri kun ei tullut mitään heti mieleen. Mikään ei estä hankkimasta kahta ensimmäistäkään mutta kun niitä ei heti juokse ostamaan niin niiden saaminen tuntuu paljon mukavammalta. Välillä taas tavaroiden pitää antaa odottaa kunnes ne löytävät paikkansa ja tulevat oikealla tavalla esiin.


Nykyisin meillä on myös tavaroita joita en itse ole hankkinut ja joista en välttämättä ensinäkemältä pidä. Yksi näistä on turkoosi tonnin painava ulkoruukku joka on hengaillut tuossa parkkialueen vieressä oudohkon Tuija-alttarin edessä. Kokonaisuus on outouden lisäksi täysin estetiikan näkemykseeni sopimaton mutta tässä on ollut muutakin kiireitä tähän asti. En suostunut laittamaan ruukkua kaatopaikakkuormaan viime kesänä koska joko sisäinen intuitio soti vastaan tai sitten käyttökelpoisen tavaran roskiin heittäminen. Viime viikolla ruukun tarkoitus selvisi minulle hetkessä.

Olin ostamassa Ikeasta ruukkua Bimbon poikaystävälle Rufalle (kerron myöhemmin) ja äkkäsin valtavat Laventelit rullakossa. Normaalisti en osta Ikeasta kasveja koska en normaalisti osta kasveja mutta tällä kertaa jotain naksahti ja tajusin että haluan ehdottomasti Laventelit siihen ruukkuun. Koko hommasta tekee erikoista se että, en pitänyt ruukusta, en pitänyt ruukun väristä ruukussa enkä pidä lilasta. Mutta combo toimii: lilat kukat turkoosissa oudossa ruukussa vaan toimii. Meitsi diggaa, tähän viereen tulee riippumatto ja minä retkottamassa siinä duunipäivän jälkeen. Laventeleita on muuten muuallakin mutta Ikean 7,90 euron Laventelit on oikeasti mahtavan kokoisia. Eläispä nämä vielä kuukaudenkin päästä.

Ruukku on noin 50cm leveä eli Laventelit eivät ole kovin pikkuisia.



10 kommenttia:

  1. Kiva yhdistelmä! :) Samoja ajatuksia Ikeasta täälläkin. Pieni ähky iskenyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin, olen monesti ajatellut etä olenkoa ainoa mutta vahvistit ajatuksia siitä että en. Ymmärrän että blogit ovat monelle pelkkä ansainta tai markkinointikanava mutta silti tökkii... tosi moni blogi onkin tipahtanut omasta lukemistosta pois jatkuvan mainonnan takia.

      Poista
  2. Ehdottomasti laventelin sävyt kuuluvat tuohon kaunottareen!
    Ruukku on hurmaava! Onneksi et heittänyt sitä pois!
    Lempeitä toukokuun tuulia täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna, väriyhdistelmä tosiaan toimii vaikka ei ole yhtään minua :) Kesällä tosin tykkään väreistä ja väreistä, ihan eritavoin kuin talvikausina. Aurinkoa päiviin ♥

      Poista
  3. Mulla on tosi samanlainen ajatusmaailma sisustuksesta ja tavaroista. Kaikki hankintoja tulee pohdittua hyvin pitkäälisesti. Mulla on nyt jo reilun puoli vuotta kutkutellut yksi marmorinen leikkuulauta ja alan olla vakuuttunut, että se saa muutta meille, kun vieläkin kerta sitä haikailen kuukausienkin jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä, minua jotenkin tökkii suunnattomasti "turhan" hankkiminen ja siksi yleensä asialle on ensin paikka ja sitten vasta se ostetaan. Ei tapahtu niin että hankkii jotain ja sitten sitä kuljettelee ympäri kämppää että minne se sopisi tai mahtuisi. Ostan tok silmänräpäyksessä monia asiouta arjessa mutta ne ovat yleensä käyttöasioita, sellaisia paljon arkisempia. Fiilistely monesti vaatii pientä kypsyttelyä :)

      Poista
  4. Mä olen useamman vuoden haaveillut uudesta sohvasta. Nykyinen sohva tuli meille mun vanhemmilta. Sohva on hyvässä kunnossa ja kangaskin Alcantaraa ja lapsi perheessä mainio kangas. Sohvassa ei ole mitään vikaa, mutta kaksi juttua... Se on kirkkaan sininen ja siitä puutuu divaani osa, josta haaveilen.

    Mut mun luonto ei anna periksi sen kanssa, ehjä ja hyväkuntoinen sohva, en mä siitä voi luopua. Ja jotenkin oudolla tavalla mä olen tykästynyt väriinkin, vaikka alkuun se nyppi. Seinät on meillä maalattu, niin että sohva sopii olohuoneeseen. Kun olimme muuttaneet nykyiseen asuntoon ja maalanneet seinät, niin yksi vieras totetesi yks'kantaan, että nyt tuo sohva ei enää hypi silmille... Joten luulen, että tuo sohva on ja pysyy meillä. Muuttomme yhteydessä yksi muuttoapuri totesi, että teillä on kyllä neli henkiseksi perheeksi vähän tavaraa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta :) Mulla on mm. imurin kanssa sama ohgelma :D Meidän imurissa ei ole mitään vikaa mutta haluaisin hieman kevyemmän ja pidemmällä johdolla. Imuri ei kuitenkaan sinäsnä tarvitse uusia koska se toimii ja koska se on Miele, ei se tule ikinä hajoamaan :D Nyt siten menen sen liian lyhyen johdon kanssa ja mieti että mitä keksin että saisin uusittua tuon.

      Meillä myös sisutuksessa on jätetty pari isompaa remppaa tekemättä ja olen yrittänyt saada niistä mieleisiä esimerkiksi tekstiileillä. Tästä hyvä esimerkki on meidän lasten kylpyhuone jonka sinistä alunperin inhosin, lisäsin joukkoon yhtä epämieluisat värit oranssin ja vihreän ja nyt kylkppäri on tosi kiva!

      Meillä ei varmasti vähää ole tavaraa mutta varmasti vähemmän monia tavaroita kuin monilla muilla. Vähemmänkin sisi olla mutta vaikka yritän karsia niin en halua luopua tavaroista vain luopumisen takia. Silloin ne moesti joudutaan hankkimaan uusiksi :)

      Aurinkoista loppuviikkoa!

      Poista
  5. Moi! Täällä mä jälkijunassa kahlaan seuraamiani blogeja läpi (kiirettä pitänyt).

    Ihana lukea näitä sinun ja kommentoijien ajatuksia kestävyydestä ja kertakäyttökulttuurista. Mulla on myös ollut sama ongelma imurin kanssa. Nyt uuteen kotiin löysin käytettynä Ergorapido akkuimurin. Sen mä ostin siltä seisomalta. Jos se toimii kiitettävästi, niin vanha imuri (Miele meilläkin) saa muuttaa Tyynelään korvaamaan täällä olevaa jo reilun kymmenen vuoden ikään ehtinyttä rohjaketta. Se Miele on varmaan vanhempi, mutta huomattavasti parempi.

    Laventelit sopii tuohon hyvin. Jotenkin se on hauska täydennys sun tyyliin. Niin erilainen, että tekee hyvän kontrastin. Ja jos joskus kyllästyt, niin voithan sä kokeilla suhauttaa sen jollain spraylla. Sellainen rosopintainen betoni-imitaatiosuihke (mikähän ois oikealta nimeltään) vois toimia tuossa hyvin.

    VastaaPoista
  6. Hei! Olin viime viikolla ikeassa ja mietin mitä ihmiset sieltä ostavat? Minulla on itselläni opiskeluaikana hankittua billy-hyllyä metrikaupalla. Muutaman kerran olen purkanut ja kasannut ja pystyssä vielä on. Enää en kyllä ostaisi. Mitä sisustuksen semi-ammattilaiset ovat mieltä? Mitä ikeasta kannattaa ostaa? Itselläni ei ole niin paljoa kokemusta, että uskaltaisin mitään huonekaluista sanoa (paitsi ne billy-hyllyt). Jonkun verran blogeissa ja varsinkin ruotsalaisissa sisustuslehdissä näkyy musta-valkoista (villa?) mattoa, joka näyttää kivalta. Kävellessäni käytäviä silmääni pisti turkoosi pyörillä kulkeva taso/hylly. Näytti söpöltä ja sopisi meidän parvekkeelle, mutta koska en ollut autolla liikkeellä, jäi kauppaan...mutta nuo laventelit! Olen nyt jo varmaan neljänä kesänä hakenut niitä parvekkeelle nimenomaan ikeasta. Muitakin kasveja on kaupasta meille kulkeutunut ja itse olen ollut tyytyväinen.

    Kiitos kivasta blogista ja tsemppiä pihaan!

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥