3.3.2014

Nuo vähän eeppisetkin kevätvaatteet...

Pari vuotta sitten olin ihan kartalla mitä on lasten kevät- ja syyvaatemallistoissa, milloin tuotteet tulevat kauppaan ja mitä haetaan ja mistä. Ja monesti seuraavan kauden vaatteet kenkineen, olivat jo valmiina kaapissa odottamassa, sen kun otti ylähyllyltä käyttöön. Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Kun olen tietoisesti vähentänyt koko ajan jemmoja ja pyrin ostamaan täsmällisemmin ja vähemmän, on lopputuloksena se, että juoksen joku sunnuntai lapsen ollessa voimistelussa, kauppakeskuksen kaikki kenkäkaupat läpi etsimässä kenkiä kevääksi. Kävimme jo edellisenä päivänä Stockalla toteamassa että valikoima on ohut ja äidin ja lapsen näkemykset eivät ihan kohtaa. Tällä hetkellä otan erityisesti lapsen mielipiteen huomioon, koska kouluun siirtyessä lapsen focus tuntuu olevan entistä enemmän ulkönäössä. Ja se on ihan okei, ymmärrän että 6-vuotiasta pelottaa silmätikuksi joutuminen ensimmäisellä luokalla, onhan sitä eka- ja tokaluokkalaisten touhua katsottu jo kohta vuosi samalta pihalta eskarin näkökulmasta. Ja ne koululaiset on niiiiin viileitä. Ekaluokkalaiset eivät kuulemma käytä välikausihousuja mutta toppahousuja kyllä koska ”muutenhan talvella tulisi kylmä”. Ulkona ollaan kuulemma lämpimämmällä kelillä farkuilla ja ainoastaan sateella jalkaan sujahtaa vedenpitävät housut. ”Ja äiti kyllä mä tiedän että ulos on sitten eri farkut kun sisällä ollessa”.

Meillä molemmat lapset ovat kasvaneet säänmukaiseen vaatetukseen ja tietävät että se on asia mistä äiti ei tingi. Muistan hyvin Jiin kanssa käydyt keskustelut välikausihousuista koulussa ja edelleen käymme välillä keskusteluja mm. kengistä ja takittomuudesta. Vaikka 13-vuotias poika ei tarvitse enää samanlaista vaatetusta kun alaluokkalainen, on takit säänkestäviä ja vaatehuoneesta löytyy myös vedenpitävät ulkohousut. Välikausille on hankittu mahdollisimman ”viileet” Gore-Tex kengät.

Ekaluokkalaisella katson ehdottoman tarpeelliseksi niin vedenpitävän takin, housut kuin kengätkin. Tällä hetkellä meillä on vähän vaiheessa hankinnat mutta totta puhuen niin on tuo kelikin vähän vaiheessa, olut jo kuutisen kuukautta. Mikäli kevät on todella kuiva, saatan hyvinkin lykätä hankintoja pidemmälle sillä sen verran harmittaa lähes käyttämättä jääneet talvivaatteet. Tällä hetkellä kevääksi on viime keväältä Reiman Angry Birds softshell takki jossa vesipilari arvo on 3000 ja mahdollisesti mahtuvat Po.p :in housut. Tyttö toivoi suoralahkeisia housuja ja syksyksi koulupolulle hankitaankin sellaiset, todennäköisesti Reiman kevään mallistosta. Olen miettinyt uutta sadepukua pieneksi käyneen VdT:n tilalle, mutta tästä keskustelen vielä uudemman kerran tytön kanssa -on turha hankkia vaatteita joille ei ole todellista tarvetta. Mutta ne kengät!

Mikäs siinä, käy vaan hakemassa kaupasta – ja joopa joo. Lapsen toiveet: lila käy, matalat, kevyet, nauhalliset. Minun toiveet: ei lilat, korkeavartiset, mielellään alle 70 euroa, hyvät ja kevyet jalassa. Ei käy ihan yksiin meidän kahdenkaan toiveet ja lisäksi valmistajilla tuntuu olevan vielä kolmas näkemys.

Jostain syystä 8/10 lasten vedenpitävistä kengistä on matalavartisia. Korkeampi varsi löytyy monesti vain pienistä ko’oista ja heti perään aikuisten osastolta. Kokoa 35 (johon esim. Viikkarin lastenmallistoista osa loppuu), tulee yleensä vain 1-2 paria per kauppa. Viime vuosina valmistajat ovat suosineet paljon lilaa joka näkyy niin alemallistoissa kuin kevään uutuuksissakin, hmph. Pienissä määrin väri vielä menisi mutta periaatteestakaan en suostu maksamaan, kuin pakon edessä, lähes sataa euroa kengistä jotka ovat mielestäni tosi rumat, olkoon miten käytännölliset hyvänsä. Ja hinnat tosiaan hieman yllättivät. Viimeksi olen maksanut Merrelin korkeavartisista vedenpitävistä kengistä 29-35 euroa/pari. Mielikuvissa Viikkareidenkin hinnat pyörivät 55-65 euron välillä viimeksi ostettaessa. Mutta nopea kierros jo ensimmäisten Sellon kenkäkauppojen hyllyillä paljasti välikausikenkien maksavan nykyisin 79-99 euroa, hupsista. Ymmärrän hyvin että monessa perheessä, varsinkin useampaa lasta vaatettaessa tulee alet ja kupongit käytettyä hyvin tarkkaan. Vielä nyt kouluikäisenäkin kun vaatteiden käyttökausi tuntuu olevan vain yksi vuosia ja sitten pitää jo taas seuraavaa kokoa ostaa, vaikka vaate vielä ehjä olisikin.

Lopulta löysin Prismasta kivan väriset, korkealla varrella olevat Vikingin pestävät Gore-Texit ja ihmeen kaupalla se koko 35 koreili vielä hyllyssä. Malli on tosi kevyt, pohja taipuisa ja Viikkarit on kun tehty vähän leveämpi lestiseen jalkaan. Hinta tuli yllätyksenä, nämä maksoivat VAIN 59,90, ovh. Tyttö sovitti ihan vastaavaa mallia Stockmannilla jossa oli kuitenkin lyhyt varsi ja niiden hinta oli muistaakseni 79,90. Molemmissa malleissa on ylempi tarra todella lyhyellä tarrapinta-alalla joka etenkin lyhytvartisessa kengässä oli mielestäni huono. Tarraa ei saanut kunnolla kiinni ja kiinnittyvää tarrapintaa jäi vain 1-1,5 senttiä. Voisin kuvitella että kun tarrat likaantuvat pihalla, ei tuo tarra tule pysymään lopulta ollenkaan kiinni. Näissä korkeavartisissa on samanlainen tarra mutta koska tulee ylemmäksi nilkan alueelle, ei mielestäni ole niin ”kriittinen”. Pääasia että lopulta löytyi hyvät kevätpopot mutta mitenhän saisi valmistajille viestiä että joka-sään-ulkoilu-kengät toimivat paremmin hieman korkeammalla varrella.
 
 

23 kommenttia:

  1. oi niin totta, meiltä puuttuu sekä ekaluokkalaiselta että tulevalta tokaluokkalaiselta kengät. monesti on turvauduttu stadiumin everest-merkin gore kenkiin, ne on kestäneet hyvinä ja on ollut vartta&tarrakiinnitys. edelliset irtosi 15e alesta, mustavioletit ja koot 32 ja 24 oli hyllyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvään hintaan olet löytänyt :) Mullekin tuli vastaan samat Viikkarin Gore-tennarit mitkä jiille ostettiin syksyllä ja nyt hintaan 35 e! (Ovh taisi olla lähempänä 90 euroa) Ainoa harmittava juttu että nyt sopiva koko tuskin enää menisi ensi syksynä... Eniten ihmettelen tuota lyhyrtvartisuutta... Jos on kuivaa ja lämmintä niin ei meidän lapset mitään vedenpitäviä kenkiä pidä... ja kun on sellainen keli että pitää pitää niin sillon se korkea varsikaan ei ole pahitteeksi. Vähintään outoa että suurin osa on kuitenkin sitten lyhytvartisia.

      Poista
  2. No mutta onpa tosi nätit kengät.. :) Meilläkin vielä vähän kesken välikausikenkien metsästys, mutta eiköhän jotkut löydy. Hurjan hintaisia ne kyllä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin todella yllättynyt että näin nätin väriset löytyivät ja onneksi värit kelpaa (loppujen lopuksi) äidille ja tyttärellekin :) Hinnat on todellakin aika kovat, jos miettii että auikuisilla saman hintaluokan kengät ovat yleensä käytösssä vuosia ja lapsella jopa vain pari kuukautta.

      Poista
  3. Samojen ongelmien kanssa painittu/painitaan täälläkin! Meillä vielä pienen lisähaasteen asetti se, että neiti ekaluokkalaisen kengissä ei saanut olla tarranauhoja kun ovat kuulemma pikkulasten juttuja:) Sellaiset kiristyslukolla olevat nauhalliset goret vain kelpuutettiin, niinpä meillä kuljetaan vikingin lyhyillä varsilla:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutulta kuulostaa tämäkin, bella myös ensisijaisesti toivoi nauhallisia kenkiä. Yritin lopulta perustella näitä nopeudella :D Aikoinaan poika olisi halunnut vielä 1., 2. ja ehkä 3.:llakin luokalla tarralliset ja yritäppäs etsiä 38 tarrallisia kenkiä :D

      Poista
  4. Pojat on ehkä erimaata? Eskarilaisella ei ole vaateita, tai varmaan tarranauhat on parhaat, eli nopeimmat!
    Toivomme, että syksyiset käy, ja vasta ensi syksynä sitten uusia ostamaan. Muitakaan kevätvaatteita en ole vielä edes miettinyt, eiköhän ainakin alkuun jotain vanhaa mahdu päälle ;)
    Voi muuten olla, ettei ole kovin märkää, kun loska saattaa jäädä suurimmaksi osaksi uupumaan (kun ei ole sitä luntakaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarroja meidänkin poika aina toivoi, juurikin varmasti nopeuden vuoksi :) Mulle tuli kevätvaatemietinnät eteen kun katsoin ennusteesta viikonloppuna että tämän viikon lopulle etelään oli luvattu +7 astetta. bella on nyt toppahaalarissa eskarissa ja lämminverisenä varmasti paistuu jos yhtään lämpenee, nytkin alla on vain t-paita yleensä. Toivoin myös sitä kuivaa keliä ja nyt sitten sataa jotain loskaa joka päivä, mur :D

      Poista
  5. Meidän eskaritytöllä on 6 numeroa pienempi jalka ja 28-29 koossa on tuntuu olevan tosi vaikea löytää isojen koululaisten malleja. Tretornin tennareita ostin Prismasta kahdet ruokakauppareissulla, kun kirjaimellisesti kompastuin -60 % alelapulla varustettuun kenkään. Hyllyjä penkomalla löytyi vielä seuraavakin koko sinne jemmaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman on koko eroa eskareissakin. bella on eskarissa isoimmasta päästä ja välillä koko erot näytävät huikeilta. bellalla on myös sellaiset Tretornin karvavuoritennarit ja on tykännyt kyllä. Niitä on montaa eri mallia ja yksi malli on sellainen että leveys nippanappa riittää bellalle (Ja nekin sattumalta löysin Cittarista -50% taannoin). Meidän Jiille ne muuten on tosi sopivia kenkiä, koska on kapealestisen jalan haltija :)

      Poista
  6. Mä oon huomannut että prismassa on usein varsinkin viikkareissa hinta muutaman kympin pienempi jo lähdössään kun muilla liikkeillä. Kerran kuulin sit s-ryhmän työskentelevältä kaverilta että pystyvät ostamaan jotenkin könttäeränä niin isosti että saavat sisäänostohinnassa pienemmällä ja siksi hintana pystyvät pitämään alempaa kuin muut. Sinne olen sitten suunnistanut viikkareita valkkaamaan jos on niille ollut tarve kun hinta kerran aina sama kun muilla alessa ja isompi erä tuntuu olevan kokoja hyllyssä kun muissa usein just se yksi tai kaksi paria per koko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun sanoit niin ihan totta, olen juurikin Sellon Prismasta jo muutaman kerran löytänyt poikekuksellisen nätit Viikakarit ja hyvällä hinnalla. Eri Prismoissakin on eri valikoima joten sitähän ei toki tiedä mitä on missäkin ennen kun kahlaa ne läpi... eipä lopu äideiltä tekemiset viikonloppuisin jos yhtään haluaa tietynvärisiä kenkiä :D

      Poista
  7. Mä tartuin siihen kohtaan kun mainitsit että pojallakin on vielä välikausihousut kaapissa. Kaipaisin postausta poikien välikausivaatetuksesta ja erityisesti millaisia välikausihousuja teillä on kelpuutettu viime vuosina kun ei olla enää ihan pieniä koululaisia, mutta ei vielä yläasteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toissa vuonna Jiillä oli JesperJuniorin -70% rekistä sellaiset beiget reisitaskuhousut ja nyt en muista yhtään minkä merkkiset, joku sellaine mitä vain JJ myy. Oli kuitenkin tekniset, tuskin ihan samaa sarjaa kuin reimaTec tai T2H mutta ne kerrat kun niitä tarvittiin niin hyvin pelitti. Viime vuonna Jiillä oli Reiman mustat "vakosametti" pintaiset tekniset kuorihousut, kelpasi myös ja pysyi kuivana. Tällä hetkellä kaapissa on yhdet muistaakseni North Face:n perus mustat kuorihousut, niitä on esimerkiksi urheiluliikkeissä yleensä kokoon 170cm asti. Sunnuntaina näin JJ:ssä kivat Reiman "farkun" näköiset kuorihousut. Ajattelin itse ehdottaa niitä bellalle, jos ne olisivat koulussa kivemmat kuin tavalliset välikausihousut. En ole vielä edes ehtinyt katsoa ovatko tätä kevättä ja löytyvätkö Reiman sivuilta mutta pitää tutkia :)

      Poista
  8. Meidän ekaluokkalaisella on jalka kokoa 36, ja aikuisten mallit on aivan liian leveitä lapsen jalkaan. Juuri kävin Prismassa katsomassa, että kaikki lasten mallit loppuvat kokoon 35. Voi tuska ja ahdistus. Etsinnät jatkuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on totta. Meillä asia korostui Jiin kohdalla koska hänen on todella kapea jalka. Jiillä olikin tuossa vaiheessa mm. Tretornin tennarimallisia Gore Tex kenkiä ja toinen kapealestinen merkki on Timberland. Muita kapealestisiä kenkiä, joissa koot jatkuvat aikuisiin asti, ei nyt tulekan mielen. Rullaluistimetkin ostettiin muuten pojalle aikuisten naisten mallistosta koska K2:n naisten luistimet ovat huomattavasti kapeampia kuin esim. Rossarin miesten rullaluistimet ;) Ulkonäöstähän ei erota kun kokomustat ovat.

      Poista
    2. No totta, pojilla taitaa olla vielä vaikeampaa tämä kuin tytöillä! Ja meidän kuusivuotiaalla poikalapsellahan on nyt jo jalka kokoa 34. :/

      Poista
  9. Olen samaa mieltä, että takin on hyvä olla koululaisella oikeasti vedenpitävä. Meidän ekaluokkalainen on pärjännyt sadepäivinä Ticketin takilla, jossa vesipilariarvo taisi olla 8000 ja sillä sateenvarjolla, joka on kuulemma kaikilla... Eivät he sadetakkia enää päällensä laita, joten tykkään, että takin täytyy olla hyvä.

    Minä bongasin Budget Sportista Haltin goretex kengät, joita ajattelin kokeilla, jos kokoja vielä on. En ymmärrä miksi en napannut niitä heti mukaan. Näiden hinta ei ollut kuin 59,90 € (norm. hinta 69,90€). Jotenkin on alkanut kirpaista Vikingin hinnat 70-100 euroa vaikka monta kertaa olen ne hyviksi havainnut ja monet Vikingin goret on pikkuveli isoveljeltään perinyt. Mutta huippuyllätys oli, että ostin riskillä Prisman alesta Paxin vedenpitävät kengät rymykengiksi 25 eurolla ja poika sanoo niiden pitävän vettä. :)

    Poletti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Aikoinaan ostin Jiille kouluun sadeasuan, eikä hän ikinä sitä pitänyt ja se oli aina millon missäkin. Eli sillon huomasin että mahdollisimman vähän kerroksia ja mahdollisimman joka tilanteeseen sopivia :)

      'Toi Budget Sport olikin hyvä vinkki. Ne ovat sijoittuneet jotenkin niin ettei me ikinä käydä siellä. No jos jotain oikein urakalla etsitään niin ehkä sitten... mutta helposti unohtuu. meillä ei ole ikinä ollut Paxin kenkiä -kai. Pitääkin pitää niitäkin siis silmällä :)

      Poista
  10. Lapsikin kelpuutti vaikka toiveet ("Lapsen toiveet: lila käy, matalat, kevyet, nauhalliset") eivät toteutuneetkaan? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, lapsi olisi todellakin toivonut nauhallisia (joita ei löytynyt) ja matalavartisia (jotka eivät mielestäni ole yhtä hyvät tähän käyttöön kuin korkeavartiset :)) Väripointi oli vain se että siinä lilassa meidän kahden "toiveet" erosivat. Lapsi pitää lilastakin, minä en niinkään :)

      Kengät ovat lapsellekin siis hyvin mieleiset ja hän kyllä tietää että aina ei löydy just sellaisia kun toivoo tai on mielessä -sehän ei tarkoita ettei silti voisi toivoa vaikka sateenkaarenvärisiä vilkku-goretexeja ;)

      Poista
  11. Haasteellista puuhaa ja hinnat on todellakin nousseet ;( Me löydettiin kuusivuotiaalle midvarrelliset vk-goret Budgetista. Adidaksen pinkki-mustat nauhalliset oli 30€. Suosittelen kyseistä putiikkia koska sieltä voi tehdä löytöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seillä Budgetissa pitää selkeästi käydä. Sen kaupan tyyppi on vain sellainen "amerikkalainen varastomyymälä" mistä en yhtään tykkää -jotenkin työläs :D

      Poista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥