14.10.2013

abercrombie kids aka [ abercrombie ]

Muutama vuosi sitten tilasin Jille ensimmäisen kerran Ebayn kautta Abercrombien vaatteita. Välittömästi iloisesti yllätyin siitä että viimein sain ohuelle lapselle paitoja jotka eivät liputa ja liehu kuin purje mastossa. Vaatteiden yksittäinen tilaus Ebayn kautta on kuitenkin aika hintavaa ja olen huono tilaamaan housuja sovittamatta joten merkki jäi takaraivoon odottelemaan parempia ostomahdollisuuksia.


Kun noin vuosi sitten aloin suunnittelemaan Floridan matkaamme, lisäsin heti ostoslistalle Abercrombien. Ja siinä määrin peneuduin asiaan että etsin etukäteen ne ostoskeskukset reitiltämme missä merkkiä myydään. Merkin aikuisten- ja nuortenliikkeet ovat erikseen ja niitä ei ole läheskään yhtä paljon kun esimerkiksi Gapin liikkeitä -jollainen tuntuu löytyvän jokaisesta ostoskeskuksesta. Miamista Abercrombie Kids löytyy mm. Aventura Mall :lta joka on South Beachin yläpuolella Aventurassa.

Myymäläkonsepti on aivan järkyttävä ja jos en olisi etukäteen merkkiä tiennyt ja mikäli merkin vaatteet eivät olisi niin täydellisesti Jiille istuvia, en olisi todennäköisesti sitä määrää liikkeissä viettänyt aikaa kuin me vietimme. Myymälän tunnusmerkit ovat isot puusäleillä peitetyt ikkunat, isolla volyymilla oleva musiikki ja pimeys. Ihan oikeasti, ne kopit on kuin luolaan menisi ja yritä siinä hämärässä nyt sitten tihrustaa miltä vaatteet näyttävät tai minkä värisiä ne ovat. Vaikka pop-musiikista pidänkin niin olisin ollut valmis maksamaan korvatulpista jos sellainen automaatti liikkeestä olisi löytynyt. Me vietimme muutamassa liikkeessä tovin jos toisenkin sillä kun olin viimein päässyt paikkaan jossa joka ikinen vaate istuu suhteellisen haastavalle poikarungolle, päätin että nyt shoppaillaan. Minä ehdotin ja Jii sai itse valikoida mitä otetaan. Loppujen lopuksi saldona oli yksi takki, muutamat hupparit, noin neljät farkut, pikeepaitoja v-kaula-aukkoisia paitoja sekä limen vihreät varvassandalit jotka toimivat myös allekirjoittaneen uimahalli-lipilapeina. bellalle otettiin muutamia hameita, collegeshortseja sekä huppari ja joku ¾-osahihapaita. bellalle olisi varmasti tullut muitakin hankintoja mutta tässä liikkeessä prioriteettina oli Jii ja meistä jokainen taisi haluta mahdollisimman nopeasti ulos myymälästä. (Alan olla selkeästi keski-ikäinen ja lapset eivät ehkä tarpeeksi teini-iässä)



Abercrombien mallisto on ikähaarukalla 7-14 joka käytännössä tarkoittaa noin kokoja 134-160 cm (liikkeen kokokartastossa pienin koko on 142 cm joka on mielestäni suuresti liioiteltu, ainakin tyttöjen puolella). Sanoisin että mitoitus vastaa annettuja senttejä jos lapsi on ohut ja pitkäraajainen muutoin väittäisin mitoitusta niukaksi. Jiille istuu koko XL kuin nakutettu ja bella käyttää kokoja S ja M –juurikin siksi että neitonen omaa hieman skrodemman rungon. Malliston vaatteet ovat kapeita mutta se kapeus on kirjaimellisesti aika venyvä käsite. Trikoot ovat pehmeitä ja paksuja mutta silti mielestäni niissä on sellainen lörppö tuntu. Yläosat ovat lyhyehköjä niin tyttöjen kuin poikienkin puolella mutta hihat ovat pitkät. Collegehuppareita sekä -housuja on ihanan pehmeitä ja paksuja sekä ohuempia, hieman trikoomaisempia. Pikeepaidat on paksua pikeekangasta ja etenkin tyttöjen mallistossa voimakkaasti vyötäröltä kaarrettuja. Poikien pikee sekä T-paidat on todella kapeita. Farkkuja löytyy kivalla haarukalla ja ovat paksuja ja pehmeitä. Jii sovitti liikkeessä farkkuja ja mukaan valikoitui classic straight farkkuja ja käyttää nyt kokoa 14 (Regular ja Slim) joista SLIM taitaa olla melkein liian kapea vyötäröstä. Eli viimein on kaapissa leveämpi lahkeisia farkkuja jotka istuvat ylhäältä, hallelujah!

Mielestäni vaatteet ovat asteen rennompia esimerkiksi Tommy Hilfigerin preppy-tyylistä ja näillä vaatettaa helposti n. 12-14 vuotiaan lapsen päästä varpaisiin. 6-12 –vuotiaalle (jos oletetaan että osa 6-vuotiaista kuitenkin käyttää jo kokoa 128cm eli tältä merkiltä kokoa S) pitää hieman suodattaa sillä vaatteet eivät ole lapsekkaita ja etenkin tyttöjen puolelta löytyy vaatteita jotka eivät, ainakaan minun mielestäni, sovi alle teini-ikäiselle. Jos suunnittelee matkaa merkin kivijalkakauppaan, kannattaa huomioida että myymälä-valikoima eroaa nettikaupan valikoimasta.

Kengät on teinillekin kelpaavat Vikingin Gore Tex :it.

Merkiltä löytyy siis myös nettikauppa joka toimittaa Suomeen suolaisilla posteilla (25/35 euroa) jotka kuitenkin valikoiduilla ehdoilla ovat ilmaiset (tällä hetkellä jos tilauksen loppusumma on yli 100 euroa). Vaatteet lähetetään Euroopasta eli alveja ja tulleja ei tarvitse murehtia, ainoastaan laskun loppusummaa sillä kyseessä ei ole merkki halvimmasta päästä. Hinta-haarukaltaan Abercrombie sijoittuu Scotch Shrunkin tienoille eli selkeästi hinnakkaampi kuin H&M tai Cube mutta edullisempi kuin esimerkiksi Gant tai Tommy Hilfiger (Suomessa)


Abercrombie Kids on Abercrombie&Fitch :n lastenmallisto ja Hollister on näiden väliin sijoittuva nuortenmallisto joka pukee teinit ikähaarukalla 14-18. Ilmeisesti merkit on tänä päivänä iso hitti myös Suomessa sillä taannoin odottelin tilausta Granin mäkkärillä ja huomasin seisovani keskellä Abercrombie/Hollister –nuorisojoukkoa. Koko tilanne sai koomiset mittasuhteet sillä arviolta 10-20 ihmistä oli paikalla ja valehtelematta jokaisella oli joku jommankumman merkin vaate päällä. Eli jos haluaa erottua joukosta, ei Abercrombie tuoteperhe ole ehkä oikea valinta.


Jii suostui lahjottiin mallikseni muutamiin kuviin ja päällä hänellä on classic straight farkut koossa 14 SLIM sekä huppari ja takki koossa XL (poika itse noin 155cm), kaikki Abercrombie Kids. Tanja oli tehnyt tilauksen nettikaupasta ja kirjoittaa siitä täällä, mukana myös kuvia tyttöjen sekä nuorempien poikien vaatteista.

14 kommenttia:

  1. Odottelen niin, että Emil kasvaa noihin farkkumittoihin! Ovat tosi hyvännäköiset päällä!

    Ja samaa mieltä mitoituksesta, Ida ei ole lähelläkään 142cm vaan 10cm lyhyempi ja käyttää kokoa M. Mitoitus on t o d e l l a niukkaa - tyttöjen puolella. Kokemukseni mukaan ainakin poikien hupparit ovat reiluja.

    Mä olenkin miettinyt tuota Hollisterin suhdetta abercgombieen - mutta siis nuorisomallisto :)?! Mä olen nähnyt niitä kyllä paljon omanikäisilläkin - puhumattakaan sitten noista teineistä. On totta, että ainakaan teini ei näillä vaatteilla erotu joukosta :).

    Ihanat kuvat ♥, mä olin niin laiska etten jaksanut tänään lähteä kameran kanssa yläkertaa ja kotipihaa kauemmaksi...

    VastaaPoista
  2. Ai niin. Hypistelin noita samoja kenkiä Sokkarilla. Zalandolla näytti olevan myös harmaa malli tytöille. Mutta ovat siis hyvät?

    VastaaPoista
  3. Kiitos Tanja :) Ja ihanat kuvat on muuten otettu viime lauantaina Emäsalossa, aivan fantastinen mesta!
    Mitoitus on tosiaan komstikas, kun sen pituuden lisäksi vaikuttaa käyttäjän leveyskin ja mittasuhteet ylipäätään. Jii on kun tehty merkille ja bella ei ehkä niin...

    Ja kengät on hyvät. Oli kuulema stockallakin mutta nuo mustat on kookengästä ja 70 e muistaakseni. Ja nyt loppuu pädistä akku, öitä!

    VastaaPoista
  4. 70€ ?! kurkkasin Zalandolle, siellä oli lähtö 104€ ja "tarjous" joku 94€. HUIMAT hintaerot!!!

    VastaaPoista
  5. Loputon häiriköinti jatkuu, anteeksi.. Pakko oli tutkailla asiaa ja näissä on siis vuori? Ne vuorettomat näyttivat olevan tuon 100€ ja Kookengässä tosiaan nämä vuorelliset tarjouksessa 79,90€.

    VastaaPoista
  6. Mun mielestä Hollister on saman tuoteperheen hieman edullisempi merkki kuin Abercrombie, ei mikään teinimallisto. Uudempi ja vielä edullisempi samaa konseptia on Gilly Hicks. Niihin olen törmännyt vain Seattlessa, mutta löytyy varmaan muualtakin.

    Ja totta, ärsyttää noi liikkeet kun niissä on niin pimeetä, musa täysillä ja suihkuteltu niiden nimikkotuoksua niin että koko kauppa ja kaikki vaatteet löyhkää. Silti tulee ostettua vähän liikaakin, jos kyseisiin liikkeisiin törmää maailmalla. :) Tukholmassa on ainakin Hollister, eli suht läheltäkin löytyy..

    -emmi

    VastaaPoista
  7. Täytyykin pitää merkki mielessä, vaikka onkin kieltämättä vähän hinnakas perusduunarin liksoille-jos vaikka nettikaupan alesta ostais vähän edullisemmin. Täällä Kymenlaaksossa kyseisiin merkkeihin ei kyllä juurikaan törmää, eli näillä nurkilla erottuisi varmasti joukosta.;) Meillä 5 ja 1/2-vuotias tyttö menee jo koossa 134 ja vaatteiden, erityisesti ikään sopivien, löytäminen alkaa olla lievästi sanottuna haasteellista. Halvemmilla merkeillä mallistot alkaa tuossa koossa olla jo aika teiniä, näiltä kalliimmilta löytyy paremmin varsinkin perusvaatetta vaikka kukkarossa vähän kirpaiseekin.

    VastaaPoista
  8. Helou :)

    Jees Tanja eli Jiin kengissä on karvavuori, nämä ostettiin talveksi mutta ovat jo nyt käytössä. Ovat ehdottomasti esimerkiksi Tretorneja "stydimmät" versiot.

    Moi emmi- :)
    Hintaan en osaa ottaa kantaa. Tilasin lapsille juui karvahupparit ja niiden hintojen perusteella ovat aikalailla samanhintaiset minusta. Tosin en aikuisten A&F:n hintoja ole katsonut kuin jenkeissä eli niitä en Hollisteriin osaa verrata. Jos näppituntumalta kauppojen ja nettikaupan perusteella siis analysoin, niin pidän Hollisteria ehdottomasti teinimerkkinä,menee minusta brandiltaan ihan One Way -kategoriaan :) Koot kun alkavat siitä noin 164:sta niin mikään ei tietysti estä käyttämästä vaatteita vaikka olisi 40 vuotta :)

    Unohdin muuten sen tuoksun kokonaan! Duunikaveri haisteli monta viikkoa töissä mun kesäkassia koska tuoksui niin voimakkaasti merkin tuoksulle ja kyllähän meillä reissussa hotellihuoneissa ja autossa sama tuoksu leijaili :D

    JA hyvä vinkki toi Tukholma optio, en muistanut ollenkaan!

    sufee
    Ihan totta tuo hinta, ei tule kyllä vaatekaappia merkillä täytettyä. Kuitenkin kivoja juttuja sieltä täältä voi napsia ja nytkin suvuilla on aika paljon aletutotteita.

    On totta että 134 senttisä vaatteita on todella vaikea löytää sdullisimmista ketjuista jos käyttäjänä on nuorempi lapsi. Meillä on ihan sama juttu bellan kanssa ja tuntuu että vaatekaappi vain tylsistyy ja tylsistyy kun vaihtoehtona on perusvaatteet (yksiväriset jne) tai sitten teinivaatteet... joista mina valitsen ne tylsät vaatteet sitten. Nextiltä muuten löytyy kivoja vähän isommillekin lapsille, en nyt itse ole tullut pitkään aikaan tilanneksi kun monet Nextin vaatteet ovat olleet aika kaposia tytölle.

    VastaaPoista
  9. Suffee - tuolla Abercrombiella on kyllä aleaikaan TOSI hyvin kamaa jäljellä - uskaltaa siis odotella sitä -40% alea rauhassa, jolloin hinnat ovat paljon kohtuullisemmat :).

    Ja Anana - aivan supermahtavat kengät löysivät tinsä myös Emilin kenkäkaappiin (lue meidän eteisen loputtomaan kenkäkaaokseen). Ovat tosi hyvät!

    VastaaPoista
  10. Tanja, loistavaa! Todella vaikea vaatettaa ja kengittää koululaisia, niin että ne vehkeet olisivat käyttäjänkin mieleen.

    Tänään tarjoilin bellalle Mini A Turen välikausianorakkia päiväkotiin niin ei kelpaa. Kuulema kaikki nauraisivat koska kenelläkään ei ole sellaista samanlaista...

    VastaaPoista
  11. Hyvä tietää, kyttäänpä siis aleja, -40% tekee hinnoille ihmeitä. :) Ovat kuitenkin kivan näköisiä perusvaatteita malleiltaan ja kuoseiltaan-ja kapea mitoitus on plussaa. Nextiltä olen jokunen vuosi sitten vaatteita tilannut, mutta ainakin silloin olivat väärän mallisia meidän lapsille. Sekä poika että tyttö ovat pitkäselkäisiä ja hoikkia, tyttö vielä veljeäänkin hoikempi, ja ainakin silloin Nextin paidat olivat lyhyitä ja leveitä. Kuosit olisivat kyllä nättejä, pitäisköhän uskaltaa tilata uudelleen...

    VastaaPoista
  12. Meidän 12-v tyttö tykkää Abercrombien hupparista tosi paljon, mun mielestä laatu on huppareissa sellainen, mistä kannattaa maksaa ja tällä merkillä toteutuu. Ei ole mennyt pesuissa miksikään. Varmaan seuraavan hupparihankinnan ollessa ajankohtainen surffaan nettiin ja ostan muutaman samalla kertaa. Jenkeihin ei ole nyt menoa hetkeen, ainakaan luultavasti.

    VastaaPoista
  13. Oon noin 156 en mikään läski mutta en kaikista hoikinkaaz. Mul on sellane perus kroppa. Mikä koko ois mulle sopiva A&F?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikien puolella oikea koko olisi XL, uskoisin että sama pätee myös tyttöjen puolella. A&F Kidsillä on aika paljon koko eroa vaatekohtaisesti vaatteissa.

      Poista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥