8.6.2011

Leikkipaikka Lastenlehto



Ihan Kampin tuntumassa on kolme kivaa puistoa. Aluetta on rempattu viime vuosina ja mielestäni onnistunein tuloksin. Urbaanisti kadut menee kolmella puolella mutta niiden välissä on iso kenttä, auringonotto-penger sekä aidatut leikkipuistot. Ja tykkään aidoista, saa vanhemmat hetken hengähtää kaupungissa ja lapset touhuta ilman vaaroja. Siellä on myös tuollainen iso köysikeinu, aivan ihana ja ainakin täällä päin aika harvinainen. Meidän on tänne pitänyt mennä jo pitkään, mutta ehdimme vasta viime sunnuntaina ja viivyttiinkin tovi. Suosittelen kaikille ostoksille tulijoille ja miksi ei muutenkin.













Hiekkaleluja ei ainakaan sunnuntaina ollut puiston puolesta,
eli omat mukaan!

Jatketaan helteitä,
I H A N A A !


9 kommenttia:

  1. Mekin käytiin tuolla sunnuntaina, tosi kiva leikkipaikka ja vähäliikenteisenä päivänä myös hauska picnic-alue. Arkena varmaan ilmanlaatu ja melutaso vilkasliikenteisten katujen keskellä ei ole ihanteellisin...

    t. Vertsukka ja äitinsä

    VastaaPoista
  2. Turkulaisena ihailen aina Helsingin valtavan hyvää leikkipuisto tarjontaa. Täällä on pieniä puistoja jonkin verran muttei lainkaan niin isoja ja monipuolisia kuin Helsingissä.

    VastaaPoista
  3. aijjai, sulla on niin ihania kuvia! :D Täällä yks valokuvausta harjoitteleva.

    VastaaPoista
  4. Upean kesäisiä kuvia, jälleen kerran. Ihana lämpö välittyy näistä!

    Tallinnassa olen nähnyt noita verkkokeinuja, kiva että täältäkin löytyy.

    VastaaPoista
  5. Vertsukan äiti, no harmi ettei osuttu samaan aikaan! On tosiaan erittäin vilkaisliikenteinen paikka. Tosin nythän Ruoholahdenkatu on osittain suljettu ja toisella puolella on bussitunneli joten hieman rauhallisempi.

    NorppaStiina, en ole vuosiin käynyt Turussa mutta nyt mietin jos kesäisin käytäisiin -mitäs puistoja siellä on keskustan tuntumassa?
    Ei täälläkään mielestäni isoja puistoja niin montaa ole, tosin mielestäni puisto saa olla pienempikin, kunhan siellä on kivoja virikkeitä lapsille.

    Kiitos inana :) Mukava kuulla kommentointia kuvista, kun niiden takia koko blogi on olemassa :) Onko sinulla kuvia jossain esillä?

    Ja Kiitos Ninni! Oli ihana kukea kameran kanssa koko viikonloppu ja ehkä kuvistakin näkyy into ja inspis! Hieman hissumpaa blogissa on ollut tosiaan viime aikoina -lähinnä kommentoinnin puolesta, joten hieman sellainen olo että onkohan jo kaikki kulmat jo nähty ja kuvattu. Mutta kiva kuulla että kuville "lukijoita" vielä on :)

    Ja tiedän että tuollainen keinu on myös Keravalla (ainakin ollut), mutta oten mielelläni infoa vastaan missä muualla olisi tälläisiä hieman erilaisia juttuja puistoissa!

    Kiitos kun jätitte kommenttia, piristi todellakin työntäytteistä toimistopäivää!

    VastaaPoista
  6. Upeat kuvat.

    Täytyy jaksaa odottaa että pikkutytöillä hiukset kasvaa niin saan letittää kauniisti. Isommat ei enää tykkää äidin leteistä.

    VastaaPoista
  7. Lumoavia kuvia, jälleen kerran! Ja tämä aurinko, kerrassaan ihanaa!

    Tuollaisia verkkokeinuja on ainakin Pohjois-Haagan leikkipuistossa sekä Intiankadun varrella olevassa pikkupuistossa, Kumpulassa (lähellä Vekarakirppistä!)

    Kuvista vielä, itsekin haaveilen paremmasta kamerasta ja siitä, että joskus osaisin tallentaa niitä taianomaisia hetkiä. Sitä odotellessa, käyn täällä usein fiilistelemässä! <3

    VastaaPoista
  8. Ihan mahtava sää ollut koko viikon! Toivotaan että jatkuu vielä, alkuviikosta on kyllä jossain luvattu pilvisempää.

    Johanna

    VastaaPoista
  9. Kivoja kuvia. Täällä Naantalissa leikkipuiston työntekijät kielsivät oman lapsensa kuvaamisen koska kuvassa voi olla myös muita lapsia...olishan se mukava kuvailla

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥