5.5.2011

Kunhan muistuttelen,

ihan itselleni.
Että elämää on seinien ulkopuolella.
Että ulkona paistaa aurinko ja on kevät.

Että kesä odottaa,
retkineen ja leikkineen.
Että joskus tulee aika,
aikaa,
kun on vain aikaa.
Olla vaan
ja olla tekemättä
m i t ä ä n.
Nauttia vain hetkistä, ulkoilmasta.
Nauttia toisista,
meistä.










Kuvat on pääsiäismaanatailta.
Otsolahdesta ja Hietsusta.
Alan tekemään listaa,
kaikesta mitä kesällä voisi tehdä,
kun ei ole mitään tekemistä!


Odotuksen täytteistä perjantaita kaikille !

9 kommenttia:

  1. Sinulla on taalla niin kovin kauniita kuvia. Me tehtiin yhtena kesana lasten kanssa lista niista kaikista asioista jota voidaan kesalla tehda tassa omassa ymparistossa ja siita listasta tuli pitka. Ihana blogi, olen jo jonkin aikaa seurannut sita.

    VastaaPoista
  2. Minkäs merkkinen tuo Padmén potkupyörä on?
    Meidän neidille olisi hankinnassa tuollainen ensimmäiseksi "pyöräksi", tasapainon harjoittelemiseen, mutta mieleistä mallia ei ole vielä löytynyt.. Tuo teidän näyttää aikas kivalta..

    VastaaPoista
  3. Kiitos Soili ♥ Luulen että meidänkin listasta tulee pitkä, tehdään sitten mitä keretään ja viivataan sitä mukaa yli :)

    Lotta, se on Puky ja malli Lillifee, Tilattiin aikoinaan täältä: http://www.pikkusiili.fi/ Olikohan viime vuonna... Suosittelen kyllä, mielestäni ehdottomasti paras kaikista eri malleista mitä silloin löysin ja vertailin.

    VastaaPoista
  4. "..kun ei ole mitään tekemistä."
    - ah! tuota olotilaa odotellessa...

    VastaaPoista
  5. oi ihaia kuvia :) saisko sitä lista tännekkin :)? jos sais vaikka jotain ideoita T: Tiina

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia taas :) Meillä tuo sama potkupyörä, tykkään. Mistä olet löytänyt noin kauniin värisen Gantin hupparin?

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia jälleen! Olisi kiva nähdä se teidän lista, jos saisi hyviä vinkkejä itsellekin! =)

    Mimma

    VastaaPoista
  8. tää ei nyt liity tähän mitenkään ... Mutta miten tai mistä toi ihana sateenkaari tulee noihin sisäkuviin se on aivan ihana ja tuo oman säväyksen hihi :)

    VastaaPoista
  9. Miikkis, ollaan taas tehty niin että oksat pois ...onneksi on keksitty kesälomat missä se tekeminen on sent's itsestä (tai lapsista) johtuvaa eikä kukaan muu vetele nyöreistä ;)

    Ja joo, laittelen listaa kun saan sitä hieman enemmän tehtyä, olen jo aloittanut :)

    Ja sateenkaati tulee tuikkupalloista ikkunassa. Se on ihana ♥ Eli meillä on Muurlan? ohuita lasipalloja 3 olohuoneen ikkunassa ja kun aurinko illallak ääntyy ihan länteen, tulee säteista spektri yhteen kohtaan olohuonetta :)

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥