25.8.2014

The white room eli savolaisittain valakone makkuuhuone.

Piti oikein selata blogista sisustus-tunniste läpi, kun en muistanut että olenko puhua pukahtanut makuuhuoneesta täällä. Yllätys yllätys, ei makuuhuoneessakaan ole posliinikissoja tai mitään muutakaan ylimääräistä –jos ei lasketa järkyttävää tummien hiusten määrää lattioilla viikoittaisesta imuroinnista huolimatta. Jos minä saisin päättää, olisi makkarissa vain sänky. Mutta koska käytäntö vaatii vähän muutakin niin löytyy huoneesta myös 3 metriä Ikean Pax-kaapistoa, Ikean jokuenmytmuistaettämikä pöytä sekä pari jakkaraa, Hay Tray pienimmässä koossa sekä maalarin portaat. Niin ja matto ja kissa. Lattia on Kährsin Alabaster parketti, valkoisella mattalakalla lakattua saarnia.


Meidän aikuisten kaikki ”sisävaatteet” on tässä kaapissa ja nämäkin kaapit on aika tarkkaan mietitty sen pohjalta mikä mätti edellisen asunnon kaapeissa. Tapiolassa meillä oli yhtä leveä kaappi (Kirena) jossa oli lasiovet lattiasta ja kattoon ja sivuilta kaappi rajoittui seiniin, mutta  liukuovia oli vain kolme kappaletta. Nyt kun suunnittelimme tätä kaappikokonaisuutta, halusimme ehdottomasti että molemmilla on tavallaan omat 150cm kaapit ja niissä ”omat” kaksi liukuovea, vaikka kaapit vierekkäin ovatkin. Nappasin pari vanhempaa kuvaa instasta jossa näkyy minun kaappien kokoonpano, luottakaa kun sanon ettette halua nähdä mieheni kaappia sisältä. Miehellä on yksi rekki enemmän ja lisäksi hän kokeili Ikean housuroikotinsysteemiä –joka kuulemma ei ole niin toimiva kuin hän oli toivonut. Vastaavasti hyllyjä hänen kaapissa on vähemmän. Olen ollut tyytyväinen kaappeihin ja vaikka alun perin en innostunut peilien välissä olevista rimoista, niin jollain tavalla ne tuovat ihan kivasti rytmiä tilaan.



Sänkynä meillä on ihan perus runkopatjasysteemi johon, itseni yllättäen, tilasin muuton yhteydessä pellavahelmalakanan H&M:stä. En olisi uskonut vielä pari vuotta sitten että haluan suorahelmaisen helmalakanan tilalle tällaisen romanttisemman, mutta koska muuten huone on aika riisuttu ja suoraviivainen niin mielestäni lakana tuo vähän pehmeyttä. Ja kun meillä oli aikoinaan sellainen suora, se oli aina jostain kohtaa ryppyinen, joka tietty häiritsi minua.  Samalla meidän oli pakko vaihtaa sänkyjen jalat matalampiin koska mistään ei MUR! saa korkeajalkaiseen sänkyyn helmalakanaa ja mur! vielä uudestaan. Kaikki pussilakanat on pellavaa ja ostettu henkkamaukasta. Pussilakanoita löytyy väreissä valkoinen, vaaleanharmaa, sekä vaalea beige. Meillä ei ole ollenkaan päiväpeittoa koska sitä ei kuitenkaan kukaan ikinä petaisi, joten ratkaisuni on yksiväriset pellavalakanat ja rennompi petaus. Nyt sängyssä on pari valkoista tyynyä jotka kuuluvat bellan huoneeseen ja kolme etummaista tyynyä on tämän syksyn H&M:n mallistosta. Nää on mun shabbymoderncottage –stylen talvityynyt.


Minulla oli aiemmin nyt miehen puolella oleva mummon vanha jakkara yöpöytänä ja Hay Tray oli alakerrassa, mutta koska rakas kissamme tykkäsi kilautella öisin puhelimeni, tabletin sekä lampun jakkaralta alas, oli pakko ottaa Hay Tray yöpöydäksi. Siis todella funktionaalinen yöpöytä kissaperheeseen! Jakkara on nyt tilapäisesti miehelleni yöpöytänä mutta olen ajatellut vähän erilaista ratkaisua tilalle. Minähän en haluaisi mokomia pöytiä ollenkaan mutta kännykän saa paljon helpommin torkulle kun se on yöpöydällä eikä lattialla. Pentikin lamppu on kestolainassa ystävältäni jolla ei ole paikkaa lampulle.


Vastakkaisella seinällä on vähäeleisin pöytä minkä Ikeasta löysin ja se odottaa vielä tuolia ja peiliä eteensä. Nappasin jo äitini vanhan kampauspöydän tuolin mutta se onkin liian matala eli suunnitelmat meni uusiksi. Matto on pakko olla terassin oven edessä sillä terassi on Nietoksen käytössä ja hän tassuttelee terassilla myös märemmillä keleillä. Pöydän vieressä on ovi kylpyhuoneeseen mutta sieltä en nyt tullut ottaneeksi kuvia.

Alun perin huoneessa ei ollut lainkaan verhoja. Huoneeseen paistaa aamuaurinko vain sängyn yläpuolella olevata ikkunasta ja ilta-aurinko isoista ikkunoista, joten verhojen tarve koski lähinnä näkösuojaa. Meni vuosi ennen kun tajusin että ratkaisu on ollut koko ajan nenäni edessä. Olin miettinyt tilaan vaikka minkälaisia verhoja mutta eräs päivä se vaan iski: laitamme huoneeseen lamellit, niin kuin alakerrassakin. Haimme Jyskistä valkoiset lamellit, mies asensi ne ja olen supertyytyväinen! Koska a) rakastan suoria linjoja b) rakastan raitoja c) rakastan valoa ja varjoja ja d) koko hoito maksoin vain 60 euroa! Verhot koostuvat kahdesta eri kiskosta, oven kohdalla on 100cm kisko ja kiinni siihen on asennettu 200cm kisko. Lamellit ovat kapeammat kuin alakerrassa (siis aina yksi soiro) ja mielestäni järjestelmä tuntuu hieman heppoisemmalta kun alakerran järjestelmä mutta kun tässä tilassa niitä ei juurikaan rempata edestakaisin, uskon että tähän tilaan ovat ”riittävän laadukkaat”.




Ps. Huomasittehan että tästäkin huoneesta puuttuu lista ikkunan alta, se on joku hankala korkeus niin on vielä vaiheessa, voi elämä :D

14 kommenttia:

  1. Valoisa ♥ Ensimmäinen sana joka tulee mieleen on kevät. Raikkaus tuntuu niin hyvältä tässä hämärässä säässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoisuutta kyllä riittää, etenkin iltapäivällä. Kohta ollaan taas puolen vuoden pimeydessä, kunpa tulisi paljon lunta niin ei olisi niin synkkää :)

      Poista
  2. Onpas ihanan rauhallinen ja raikas tunnelma makuuhuoneessa!

    VastaaPoista
  3. Olkkarin kauneus (jota luonnollisesti en ehtinyt tuonne postaukseen kommentoimaan ;) jatkuu makkariin. Ihana vaaleus ja raikkaus! Tykkään kovasti!
    Mä tykkään noista HAYn pöydistä, voisin ripotella niitä ympäri asuntoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja :) Pidän myös Hayn pöydistä ja tekisi mieli laittaa olkkariin pari isompaa mutta jotenkin en halua paljon samoja huonekaluja, sitten se yksi ei ole jotenkin enää yhtä magee :)

      Poista
  4. Mä olen välillä miettinyt, että olenko mä jotenkin kummajainen, kun tykkään nukkua pimeässä myös kesällä. Siksi mulla on pimennys verhot makkarin ikkunassa, jotta saan nukuttua.

    Mä tykkään muuten tosi paljon valoisuudesta, ja meillä on muuten valoisa asunto, mutta makkarin mä haluun kyllä yöksi pimeäksi. Taitaa olla enemmä tottumust juttu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko että olet yhtään kummajainen, päin vastoin :) Mieheni on myös tottunut nukkumaan pimeässä kun heillä on aina ollut pimentävät rullaverhot kotona, luulen. Itse olen koko elämäni asunut asunnossa jone on paistanut aamuaurinko ja kaihtiumista huolimatta se valoisuus tunkee huoneeseen, joten olen tottunut nukkumaan valoisassa -eli todennäköisesti tottumuskysymys tämäkin.
      Kun kysyin mieheltä nyt että pitäisikö olla pimentävät verhot makkariin, täysin yllätyksekseni hän vastasi että ei tarvitse. On ilmeisesti pikkuhiljaa tottunut nukkumaan valoisassa kun olemme olleet jo muutamia vuosia vailla pimennysverhoja :)
      Ja muuten, tiedän paljon ihmisiä joilla on kaikissa ikkunoissa verhot ja vetävät ne ikkunoiden eteen joka ilta. Itse olen täysin vastakohtainen sillä meillä ei ole tällä hetkelläkään missään "oikeita" verhoja ja verhot eivät ole ikinä olleet minulle pakolliset :D

      Poista
  5. Kivan näköiset nuo lamellit.
    Saako ne tarvittaessa vedettyä kiskon sivuun kokonaan, esim. oviaukon vapauttamiseksi?
    Jäin siis näitäkin miettimään vaihtoehdoksi lähes verhottomassa asunnossamme (ainoat "verhot" on sälekaihtimet)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lamellit saa vedettyä sivuille ja verhojen kulmaa pystyy muuttamaan 180 astetta. Makkarin kiskot on asennettu niin päin että lamellit menevät molemmissa kiskoissa vasempaan sivuun. Alemmassa postauksessa näkyy olohuoneen ikkunat joissa matalammassa ikkunassa lamellit on molemmissa sivuissa ja korkeassa ikkunassa ne on vedetty osoittain ikkunan oikeaan reunaan.
      Lämpimämmällä säällä pidimme yleensä makkarin terassin ovea auki mutta lamellit kiinni jolloin amppareita ja muita pörriäisiä ei tullut sisään niin paljon, kissa osaa kuitenkin sujahtaa sieltä välistä :)
      Meidän edellisessä kodissa oli sälekaihtimet kaikissa ikkunoissa ja tykkään kovasti. Korkeisiin ikkunoihin mielestäni lamellit sopivat kuitenkin paremmin. Lameleitahan on erilaisilla pinnoillakin ja väreillä vaikka meillä kaikki onkin valkoisia. Makkarin verhoissa on pieni "raitakuvio".

      Poista
  6. Hei, ihanan valkoinen tuo lattia, etsin valkoista lattiaa, onko tämä luonnossakin noin valkoinen? Kurkkasin K-raudan sivulta tuota parkettia ja siellä se näytti beigelle, oletteko lakanneet parketin itse valkoiseksi? Mistään ei tahdo löytyä valkoista lattia, missä ei olisi isot viisteet ja väri olisi ihan valkoinen. Upea tuo makuuhuone muutenkin. Kiitos jos ehdit vastaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Me raahattiin varmaan kaikki mahdolliset valkoiset laminaatit sekä parketit koepalojen muodossa ennen lattian ostoa. Kaupoissa ei voi ollenkan luottaa niihin väreihin, koska se väri on tosi paljon siitä kiinni, millainen valo huoneessa on. Ja mulla on kai aika tarkka sävyn erotuskyky silmissä ja olen tosi allerginen kellertävyydelle. Tämä parketti on oikeasti todella valkoinen. Meillä on seinät maalattu sävyllä paperi, eli jos ovi tai lattia kellertää yhtään, se erottuu kyllä tosi paljon (niinkun makkarissa meidän kylpyhuoneen ovi listoineen -argh). Mutta lattia ja seinä on kyllä liki samaa sävyä, lattialistakin on hieman kellertävä lattian sekä seinän rinnalla, kuten kuvista näkee. Lattialistat on standardit listavalkoisena ostetut.
      Ja siis latiaa ei ole maalattu vaan on se alkuperäinen valkoinen Kährsin Alabaster. Kannattaa pyytää koepala likkeestä ja katsoa kotona, miltä näyttää.
      Jos väähäänkään mietitte lattian maalausta, on V33:lla (K Rauta) maaleja, joilla on helppo maalata lattia. Meillä on maalattu keittiö sekä eteinen ja siitäkin on pari postausta blogissa.
      Ps. sama lattia on meillä lastenhuoneissa, eli myös niistä kuvista voit otta vertailua :)

      Poista
  7. Hei!
    Miltäs lattia näyttää nykyään, onko tullut paljon asumisen jälkiä? Itse miettinyt tuota samaa parkettia mutta epäilyttää miltä näyttää muutaman vuoden asumisen jälkeen. Tokihan sen voi aina maalata...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja anteeksi, että olen unohtanut vastata sinulle! Lattia näyttää edelleen todella hyvälle ja välillä näkyykin instan puolella kuvissa. -anana

      Poista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥