18.8.2014

Mitä sä laitoit lapsille kouluun päälle tänään?

Meillähän on lapsilla ihan siksakkia nykyisin kaikki. Ehkä ihan ymmärrettävää kun molemat lapset ovat jo koulussa, esittävät omat toiveensa ja lähtevät lähes aina ovesta ulos yksin. Vakka olisi millaisia "settejä" niin ei meidän lapset ulos lähtiessään välitä onko nyt varmasti kenkiin mätsäävät hanskat vai nou. Eli olen katsonut että kummallakin on yksi täysin vedenpitävä vaatekerta ja toinen takki, ja vastaava setti kenkiä.

Tällä hetkellä molemmat ovat olleet ulkona vielä kesävaatteissa ja kengissä. Koulussa on ollut mukana Jiillä Reiman vedenpitävä takki ja bellalla Reiman AngryBirds sadetakki jonka saa kivasti taskusta muodostuvaan pussiin, hupparit myös. Muutama päivänä bellalla oli goret koulussa ja kuvissa näkyvien matalien vedenpitävien viikkareiden lisäksi kaapista löytyy ne kevääksi ostetut korkeavartiset kun tarve vaatii.

Ekaluokkalaisella bellalla on syksyn keleille Didriksonin valkoinen takki joka oli tytön toivetilaus Lilliksestä. Vaikka takin koko on 130, on se niin reilu että mahtuu hyvin ainakin syksyn. Takin alle ostin Reimalta valkoisen fleecen ja housut on niin ikään ReimaTec ja napattu Stockan alesta. Pari pipoa löytyi valmiina kaapista ja sormikastilannetta katsotaan sitten kun viilenee, lapaset on kuulema ihan OUT!


Sketchersin tennarit on vakio ja nyt hämärinä iltoina vilkkuvat valot toimivatkin hyödyksi. Nyt tennareissa näkyy olevan tarrat mutta edelliset oli nauhoilla ja sopivat myös kouluun sillä tyttö osaa sitoa ne itse. Kumpparit on Crocsin Jauntit niinkuin jo vuosia ja goret vielä lasten viikkarit mutta seuraava koko saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia. Miksi lähes kaikki lasten mallit loppuu kokoon 35?


Molemmailla lapsilla on Abercrombien takit joista pidän todella paljon, aivan kuten lapsetkin. Jiillä on isoin koko eli XL (kuvia takista täällä ) ja yritän kytätä kovin Hollisterilta isompaa vastaavaa yksiväristä mallia. Bellalla on takkeja itseasiassa kaksi, kuvassa näkyvän verkkovuorisen takin lisäksi hänellä on samanlainen mutta fleece-vuorilla. Ja kuulema tyttö aikoo aikoo käyttää näitä takkeja myös koulussa. Takit on Weather Warrior -nimellä eli niiden pitäisi olla ainakin osittain vedenpitävät eikä Jii ole kertaakaan vuoden aikana märkänä kotiin tullut. bellalla on lisäksi pinkki tuulitakki Abercrombieltä.



Jiin vedenpitävät vaatteet tosiaan koostuu Reiman mustasta X-sarjan takista sekä sellaisista vähän farkun näköisistä kuorihousuista, unohdin näppäränä ottaa niistä kuvan -sorry. Vaatteet on käytössä eniten mökillä ja supersade kotiulkoiluilla, koulussa yläaste-ikäiset näköjään käyvät farkuilla ja tennareilla. Jiillä otti jalka kasvupyrähdyksen ja kuukaudessa jäi suurin osa kengistä pieneksi. Syksyksi hain mustat nahkaiset conssit jotka toivon mukaan pitää hieman paremmin vettä kuin valkoiset kankaiset. Stockalla on tämän kuun nuo nahkaiset kantisalessa ja niitä on myös valkoisena.


Tälläinen syysvaatepostaus tällä kertaa, nämä vain supistuvat vuosi vuodelta enkä valita ollenkaan! Lapset tuntuvat tarvitsevan koko ajan vähemmän ja vähemmän ja toisaalta alamme siirtyä lastenmallistoista nuoriso-osastoille ja vaatteet mahtuvat pidempään. Lapset pukevat itse, joten kunhan kaapissa on jollain tavalla yhdenmukaisia vaatteita niin ollaan suhtkoht katsetta kestävällä maaperällä vaikka siksakkia onkin. Tiedän ettei koulussa ole aikaa kerrospukeutumiselle ja todennäköistä on, että syksyllä siirrytään toppiin aiemmin kuin edellisinä vuosina. bella on toivonut valkoista toppatakkia että siinähän nyt olisi äidille vähän hommaa....

Ja vastauksena otsikon kysymykseen. Jiillä on tänään farkut, t-paita, huppari ja kuoritakki. Jalkaan pyysin laittamaan Addun Superstarit tai nuo mustat conssit. bellalla on farkut, t-paita ja huppari, mukana Reiman änkkäri sadetakki ja jalassa goret tai kumpparit, isi vei.

19 kommenttia:

  1. Meillä lähti koululainen tihkusateeseen Name It:in vedenpitävässä ohuessa pidemmän mallisessa mustavalkoisessa takissa. Jalassa Name It farkut ja Reiman kumpparit (mintun vihreät palloilla). Kotona on lisäksi vaihtoehtona Name It softshell farkkukuosilla.
    Käsiin jos jotain niin sormikkaat mutta viime vuonna oli ykkösenä Stadiumin pörröiset pehmeät lapaset sekä samaa sarjaa päähän lörppöhattu. Pimeällä syysilmalla laittaa kyllä Name It:in hatun missä on iso heijastin tähti.
    Kenkinä on Converset tai kangaskengät. Ekallakaan (viime vuonna) ei enää kelvannut Vikingin tai Superfitin kengät mitä siihen asti käytettiin.
    Ulkohousut on jostain alesta viime keväänä ostettu kun ei sillä hetkellä muuta löytynyt. Kauheasti ei käytä. Pestään sitten farkkuja vähän ahkerammin (kun kuitenkin mutapelloilla ja metsissä painavat menemään ja puissa kiipeilevät). Ja sen saa tehdäkkin. Jos itse farkuissa haluaa olla niin olkoo. Pesukone onneksi pesee :) Kylmällä ja sateella ulkoleilekeissä sitten kyllä jo on ne vk-housutkin jalassa mutta vaikka muuten olisi kuivaa niin näin syksyllä tuo pelto ja metsä on mudassa aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja piti vielä sanoa että teidän lapsilla on kyllä ihanat vaatteet! Niin on munkin makuun nuo että kelpais kaikki omillekkin :)

      Poista
    2. Kiitos bianca <3 meilllä ei olekaan nyt vuosiin ollut softshellejä, paitsi minulla ja bellan toissavuotine vuotinen Reiman änkkäri-softis. Vaikka takit on kivoja, jää niillle aina aika vähän käyttöä joten olen yrittänyt karsia. Viikkarillahan on sellaisia tennarigoreja joita ajattelen enenevissä määrin alkaa tarjoilemaan, jiillä olinsellaset viime syksynä/talvena. Jännityksellä odotan miten noiden ulkohousujen kanssa käy, että löytääkö ne jalkaan vai pestäänkö farkkuja useammin :)

      Poista
    3. Meillä on tyttö yllättävän tarkka kengistä. Turhankin :/ Noita Viikkareita yritin viime vuonna tarjota muttei kelvannut. Täältä sun blogista bongasin ne jotkut, mitkä ostit muutamia vuosia sitten Jiille ja oliko se joku ihan lähi vk Bellalle. Sellaiset vedenpitävät kangaskengät. Niitä mietin jos koittaisin tarjota tytölle tänä syksynä. Tai käydään kurkkaamassa miltä nuo Viikkarit nyt syksyn mallistossa näyttää. Jalka tuolla on niin kapea että siro sen täytyy joka tapauksessa olla ja Superfit toimi siksi loistavasti siihen asti kun kelpasi ;) kyllä voikin välillä olla vaikeaa löytää lasta miellyttävä ja äidin vaatimilla ominaisuuksilla olevat kengät :D

      Poista
  2. Meillä on ekaluokkalaiselle valkoinen parka :D mutta jonkin kevyemmän toppatakin voisi katsella, tokaluokkalaisella oli valtaosan viimetalvesta päällä boycottin (topsport/intersport) kevyesti topattu takki, se oli just sopiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinwm parka kuulostaa tosi käytännölliseltä ;) veikkaan että tuo valkoinen lyhyempikin takki onaika kornin näköinen muutaman kuukauden päästä :D
      Bellan viime talven eniten käytetty takki oli myös Abercrombien ohutfleece-vuorinen takki :)

      Poista
    2. Jos keltainen takki oli enimmän aikaa musta, harmaa tai jopa punainen, ei ole luulot kovin suuret =) ja toissatalvi oli täälä ainakin luminen, mutta jossain onnistui nuohoamaan likaiseksi aina.

      Poista
  3. Viikkari tekee kyllä Goreja kokoon 39 asti. Niitä saa ainakin Cittarista. Niissä on kumiset nauhat lukolla. Toimii ihan hyvin :)
    Täällä maalla 3-luokkalainen tyttö lähti tänään kouluun kumisaappaissa, kuorihousuissa ja sadetakissa. Muuten takkeina on Ticketin vedenpitävä pitkän mallinen takki ja windfleece kylmemmille keleille. Kenkinä on Hummelin lenkkarit tai jotkut tennarit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikkari tekee goreja aikuisillekin mutta monet lastenmallit loppuvat kokoon 35. Kengissä huomaa selkeän eron ulkomuodossa ja etenkin värivalikoima kapenee. Olen monesti miettinyt miten ne pidemmät takit toimii leikeissä, onnistuuko kiipeilytelineet jne. sellaisella takilla? Se suojaisi kivasti eneemmän kuin nuo pusakkamallisemmat mutta meillä ei ainakaan vielä kokemusta ole. Talveksi olen ennakkotilannut parka-mallisen takin bellalle ja jännityksellä odotan että toimiiko se leikeissä myös :)

      Poista
  4. Löysin blogisi vähän aikaa sitten ja tykkään kovasti varsinkin näistä lastenvaatejutuista. Uskaltauduin vanhoja juttujasi luettuani tekemään ekan tilauksen Abercrombielta. Tilasin tytölle tuon fleecevuorisen takin ja nyt odotellaan jo,että tyttö pääsisi sitä käyttämään. Hyvältä ainakin näyttää. Kiitos hyvistä vinkeistä ja kivasta blogista. Sait minusta lukijan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa että vieläkin tulee uusia lukijoita! Kiitos mukavista sanoistasi ja päivän piristyksestä :)
      Abercrombie on meidän lemppari vaikka mitoitukset tuottaakin haastetta. Hihat ja lahkeet on pitkät mutta monet yläosat muuten lyhyitä ja tavattoman kapeita. Ystäväni juuri kertoi että tilasi tytölle samankokoiset shortsit on kuin farkut on ja shortsit on paljon pienemmät, nippanappa mahtuu päälle. bellalla on nyt koot S ja Mkäytössä ja nuo alaosat on poikeuksetta S kokoa. Jatkossa varmasti tilataan Abercrombielta, pidän tyylistä ja lapsikin tykkää niin saadaan molemmille mieleisiä vaatteita kaappiin :)

      Poista
  5. Meillä kolmasluokkalainen oli tänään koulupäivän päätteeksi nuorisotalolla (ou-nou) mustissa trikoissa, yläosana oli valkoinen toppi ja päällä hihaton (kamala, tytön itse ostama) sifonkinen paitis seppälästä, jalassa crocsit. Ei lainkaan säähän sopivat vaatteet. Koulussa oli kuulemma ollut varrelliset goret ja vedenpitävä ticketin takki. Kesän lapsella ei lainkaan mee perille, ettei kesä jatku loputtomiin. Noh, jumppakaverilla oli treeneissä ollut tänään kuulemma toppatakki päällä treeneihin tullessa :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Pääasia että on vaatteet päällä ;) Olen miettinytkin että käykö jossian vaiheessa niin että vaatteet vaihgtuvat kesken päivän, saa nähdä.
      Meidän lapsilla on myös vaikeuksia käsittää että t-paita ja shortsikelit on ohi. Ehdotin tänään tytölle Didriksonin takkia ja hän näytti vähintään tyrmistyneeltä..ja lähti hupparissa ja änkkärisadetakissa. Tiedän että huppari menee heti reppuun koulussa.
      Suomessa kaksi kertaa vuodessa kaduilla kulkee ihmisiä saman aikaan toppatakeissa sekä t-paidoissa, joka kerta yhtä hauskan näköistä =D

      Poista
  6. Kokeilenpa tuleeko tämä kommentti läpi, edelliset kaki eivät tulleet.
    Kuten ylempänä totesinkin, niin kyllä goreja on aikuisille asti mutta monet lasten mallit loppuvat kokoon 35 ja ne isommat ovat selkeästi eri mallisia. Toivoisin että niitä lastenmalleja saisi isompaan kokoon, vaikka 37 asti :)

    VastaaPoista
  7. Taitaa tuo koko-ongelma olla muissakin kuin Goreissa... Meidän 8v käyttää kokoa 36 ja tyrmistyin kesällä etten löytänyt hänelle lastenosastolta kenkiä enää ollenkaan! Haloo, koska valmistajat tajuaa, että tonikäiset isojalkaiset lapset haluaa vielä lapsekkaita kenkiä!!!

    VastaaPoista
  8. Meillä Helsingissä pyydettiin koululle varavaatekassi (kuten päiväkodissa) ja sinne laitoin sadetakin ja kumisaappaat ja jotain muuta vaihtovaatetta "kosteusvaurioiden" varalle ;) Ihan hyvä systeemi pienimmille alaluokkalaisille mielestäni. Uutta omaan kivikautiseen koulunkäyntiini on myös jokapäivä käytössä olevat sisäkengät.

    Muuten mennään vielä tennareilla tai crocseilla ja välikausikengät otetaan käyttöön vasta viileämmillä ilmoilla. Bermudakelien jälkeen siirrytty farkkuihin. Ja t-paidoista pitkähihaisiin trikoopaitoihin. Ohut takkikin on mukana, ei tosin kai oikeestaan käytössä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä voi myös viedä varavaatteet ja sadevaatteetkin jos haluaa. Ja sisäkengissä on sama juttu, voi viedä halutessaan. Nyt kun kesäkausi alkaa olla ohi, ajatettelin pestä nuo kroksit ja laittaa koululle.
      Nyt onkin viilennyt aika paljon, tai ainakin siltä tuntuu kun koko ajan sataa :)

      Poista
  9. Pia jatkaa.. laitoin tosiaan linkin tuonne cittariin. Heillä on keväisin, joka huhtikuussa plussa-tarjouksessa tavalliset vikingin tarralenkkarit ja kokoja 37-39 asti. Meille on käyneet nuokin, ne tosin ovat ilman gore ominaisuuksia. Prismassa on myös laaja valikoima lasten vikingin kesä ja talvi kenkiä ihan 41 kokoon asti. Osassa malleja koko haitari on 31-39 ja malli ei muutu miksikään. Tämä tuskastelu on tuttua täällä. Sillä kaksosilla 8v. tyttö ja poika on kengän numero 37-38. T.Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. bellalla on monesti ollut sellaset pestävät ilman gore-ominaisuuksia ja sitten vielä goretkin. Prismassa on tainnut tosiaan jo muutaman vuoden ollu kivimmat mallit/värit, tosin nekin vaihtelevat myymöälöittäin. Nyt on ollut hieman hankalampi löytää sopivia kun kaikki tuntuvat olevan liloja... eli meille sopimattomia :D Pitää yrittää etsiä sellaiia pyöreämpi kärkisiä jatkossakin, tosin ihmeellistä ettei valmitajat tunnu ymmärtävän että kyllä monilla alle 10 vuotiailla on yli 35:en jalka.

      Poista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥