5.1.2014

Update -> 2014

Vuosi vaihtui vähän varkain ja sitä edelsi joulu, joka meni sekin nopeasti ja aivan toisin kuin oli ajateltu. Välillä rutiinilla ja välillä nopein kääntein, arki kuitenkin soljuu eteenpäin. Vaikkakin tunnustaudun pedantiksi listaajaksi joka yleensä panee asiat tapahtumaan oman mielensä mukaa, olen monissa asioissa kylmän rauhallinen -koska kaikkeen ei vaan pysty vaikuttamaan eikä siitä kiukuttelu auta. Nyt kuitenkin täytyy sanoa että voi hemmetin hemmetti mikä keli. Ilmeisesti osa Suomesta viettää lähes tavanomaista talvea mutta meillä täällä etelässä ollaan niin kaukana talvesta että lehdessä luki että koko talvi mahdollisesti perutaan kokonaan, siis c'moon! Näin yksi päivä lunta, sitä kestä noin 4 tuntia kai ja sitten se oli kadonnut. Toki talven perumisessa on kyse termisen talven perumisesta mutta eipä tässä lumilinnoja rakennella tai päästä rinteeseen kun pakkasen puolella ei käydä edes öisin. Toisille tämä on juhlaa mutta minun mielestä tämä on todella syvältä koska satun tykkäämään talvesta, lumesta ja pakkasestakin.

Vielä toki ehtii ja vaikka talvea ei näykään ennusteen mukaan seuraavaan 15 vuorokauteen, niin ehkä joku aamu herään keskeltä kinoksia ja saan kaivaa auton metrisestä hangesta, sitä odotellessa.

Toinen juttu on tämä pimeys joka ei vain lopu. Meillä on entistä pimeämpää koska emme asu enää taajamassa ja on ollut kyllä mahtava päästä katsomaan tähtiäkin ihan kotipihalta. Toisaalta valokuvauksen kannalta tilanne on aika toivoton, ulkona on pimeää ja märkää ja sisällä lähes yhtä pimeää. Onneksi tästä ei pääse kun yhtään suuntaan, päivä pitenee ja jossain vaiheessa on pakko tulla lunta tai kesä!




Ennen joulua olin suunnitellut että menemme Porvoon Taidetehtaan Joulumarkkinoille sekä Pellingin Joulutorille. Näistä toteutui vain ensimmäinen juurikin kelin takia ja nyt kai pitäisi suositella kaikille Taidetehtaan Joulumarkkinoita mutta itseasiassa olisi kivempi jos ette tulisi, ne on nimittäin niin kivat että siellä mielellään katselisi myyjien aarteita hieman väljemmillä käytävillä ;) Ostin markkinoilta bellalle lahjaksi lammasjakkaran sekä keittiöön vohvelikankaiset pyyhkeet ja narupatalaput joista pitääkin ottaa kuvat jossain vaiheessa. Ensi vuonna ehdottomasti markkinoille uudestaan ja kyllä sinne mukaan mahtuu!


Kodissa jäi joulukoristelu vähemmälle nietoksen takia mutta muutamia kissankestäviä juttuja oli siellä täällä. Neulomani joulusukat olivat nietoksen mielestä vastustamattomat ja mies liimasikin teipinpalasia lasiin pitämään kissantassut irti sukista. Eiväthän nuo takassa ole mutta tarpeeksi lähellä, emme halunneet tehtä reikiä seiniin vain siksi että kerran vuodessa saamme sukat roikkumaan. Sukat saa katsoa aattoaamuna ja tänä vuonna niistä tuli mm. cd:t, arvat, pikkulego ja taskari, lahjakortti sekä tietysti suklaata. Sukkia on kuusi, ei siksi että olisin unohtanut kertoa uudesta perheenjäsenestä, vaan koska myös äitini oli meillä aattoaamuna. Yläkerran seinään on teipattu kuusi jota ei oteta pois vielä huomennakaan. Pidän kuusesta todella paljon ja sen edessä on Assi, vanha mustavalkoinen lehmäntaljamme sekä lepakkotuoli, sivupöytänä toimii Artekin jakkara. Lapset ovat ottaneet paikan omakseen ja tässä kohtaa nietos luetaan myös lapseksi.

Täydellinen puukori Bauhaussista!
Uusi Vuosi vaihtui lapsellisten juhlien merkeissä sillä päätimme lähes viime tingassa pyytää ystäviämme kylään lapsineen. Jii on lapsikatraasta vanhin ja lähes kaikki loput ovat bellan ikäisiä tai nuorempia eli menoa ja meininkiä ei puuttunut. Jii toimi isänsä kanssa rakettimestarina ja lähes kymmenkunta lasta pomppi terassilla riemuissaan jokaisen raketin kohdalla, nuorinpana kummityttäreni e. ensimmäisenä vuodenvaihteenaan. Kiitos kaikille vieraille ja erityiskiitos tytöille taidenäyttelystä!


Sisutuskuvaaja taas kauhistuisi makuuhuoneesta pilkottavaa Ikean laatikkoa...

Neuleinspis on ollut vahvasti päällä viime aikoina ja lähinnä pipoja on puikoilta tippunut. Välissä olen tehnyt muutamia aleshoppailuja ja mieleni tekisi päästä takaisin edes toissavuotiseen bloggaustahtiin takaisin. Kauhistuneena nimittäin katsoin sivupalkista postausmääriä, ne ovat laskeneet tasaisesti kuin lehmänhäntä siitä hetkestä kun menin takaisin töihin 2010. Tuskin enää isoinpaan määrään päästään, mutta mielessä on koti- sekä vaateaiheisia postauksia ja tietenkin kaikkea sitä mitä ennekin. Eli kiitos kaikille lukijoille viime vuodesta, kivoista sekä inspiroivista kommenteista ja erinomaisen hyvää vuotta 2014 kaikille!

10 kommenttia:

  1. Kyllä sitä lunta saisi tulla edes ihan vähäsen, tai jos ei lunta niin aurinkoa, pakkasta ja tykkilunta.. Peuris oli kai hetken auki, mutta lieneekö enää näillä keleillä mikään :/
    Nopsterikaan ei ole päässyt jatkokurssille, mikä harmittaa ihan vietävästi..

    Ihana teidän joulukoti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja tosiaan ehti muutama etelän keskus olla auki kai yhden viikonlopun mutta ei ehitty ihan siihen väliin :D Ehtisikö vielä jatkoille jos nyt tulee lunta viikonlopun jälkeen?

      Poista
  2. Sukat ovat mielettömän hienot! Täytyy ehkä herätellä neulomisharrastus uudelleen eloon. :) Ja älähän nyt talven kanssa tuskaile. Eikö se luvannut ensi perjantaista lähtien pakkasta öin ja päivin ainakin tänne länteen. Mukavaa loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Ja nyt onkin hyvin aikaa ensi jouluksi neuloa, puikot esiin vaan! Kävin katsomassa säätä ja tosiaan... taitaa olla vielä toivoa!

      Poista
  3. Ei haittaisi yhtään vaikka postailisit useammin. Laita vaikka ale-löydöistä ja niistä neulomuksista jotka mainitsit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Alejutuista yritän ensin viikonloppuna saada kuvia, katsotaan miten käy. neylomuksista tulee taas kohta, osa odottelee vilä nappeja valmistuakseen...

      Poista
  4. Oi että kuinka kaunista! Nuo sukat ovat aivan ihanat <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jutta! Kuten todettu, vielä ehtii neulomaan sukkia ensi jouluksi ;)

      Poista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥